Keskustelussamme ex-rouskun kanssa vilahti sellainen käsite kuin sielu, mikä kuuluu erottavan ihmisen jyrkästi eläimistä.
Ihminenhän tunnetusti polveutuu varhaisemmista kädellisistä, joten kat. opin mukaan joskus on täytynyt olla ensimmäinen sielulla varustettu ihminen. Hänen vanhempansa ovat kuitenkin olleet sieluttomia. Jokin perhe on ymmärtääkseni koostunut eläin- ja ihmisjäsenistä.
Mitä ominaisuuksia ja toimintoja sielulla sitten on? Tapahtuuko ajattelu, tunteiden kokeminen ym. tietoiset toiminnot sielussa? Onko simpanssitaso sellainen, missä vielä pärjätään ilman sielua, ja olivatko ensimmäisen oikean ihmisen vanhemmat sitten sitä tasoa?
Jo hedelmöittyneellä ihmisen munasolulla kuuluu olevan sielu, joten onko sillä sitten jotain henkisiä toimintoja, vai onkohan tsygootin sielu käytännössä yhtä tyhjän kanssa?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Keskustelussamme ex-rouskun kanssa vilahti sellainen käsite kuin sielu, mikä kuuluu erottavan ihmisen jyrkästi eläimistä.
Mieleeni tulee kohta Vanhasta Testamentistä, joka voi olla yksi kriteeri miksi ihmisillä on sielu ja eläimillä "välttämättä ei sitä ole".
(1 Mooses 2:7)
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
Hetkeä myöhemmin:
"ja syötävä maan tomua
niin kauan kuin elät."
Metkaa kamaa tuo tomu, siitä voi tehdä niin käärmeen ruokaa kuin ihmisenkin.
Toisaalta, vaikka sefu ei esitettyyn kysymykseen vastannutkaan, niin toduuden nimissä on tarkennettava hänen kommenttiaan:
"Mieleeni tulee kohta Vanhasta Testamentistä, joka voi olla yksi kriteeri miksi ihmisillä on sielu ja eläimillä "välttämättä ei sitä ole"."
VT:n mukaanhan ihmisellä on sielu, ei naisella.
VT:n mukaanhan ihmisellä on sielu, ei naisella.
Siis selventäisitkö mitä tarkoitat?
milloin sielu asettuu tsygoottiin, kun se voi vielä jakaantuakin useaammaksi eri alkioksi vielä pitkään hedelomöittymisen jälkeenkin. Sitä paitsi siitä on ollut myös sellainen käsitys, että sielu asettuu sikiöön miehillä oliko se nyt 42 viikolla hedelmöittymisestä. Onko tullut jostakin uutta tietoa?
"sikiöön...42 viikolla hedelmöittymisestä"
Raskaus kestää 9kk.
Jumala luo hedelmöitymishetkellä uuden ihmisyksilön sieluineen ja ruumiineen. Ihmisellä ei ole mitään pre-eksistenssiä, eikä missään ole syntymättömien ihmisten sielujen varastoa.
Kirkkoisät pohtivat tätä asiaa eräässä vanhan kirkon monista kirkolliskokouksista (mutta en muista missä). Joka tapauksessa muut käsitykset asiasta on tuomittu jo varhain kerettiläisiksi.
aikaisemmasta keskustelusta, että totipotentilla solulla on ihmisarvo jos ja vain jos sillä on sielu.
Luulisin että sielun saanti on aika kokonaisvaltainen tapahtuma. En oikein osaa ajatella vaikkapa puoliksi tsygoottiin ujuttautunutta sielua, tai en oikeastaan kokonaistakaan, johtuen varmaan sieluaistini kehnoudesta.
Mutta pitäisihän kat.kirkon olla nämä sieluasiat selvittänyt, sillä olisihan moraalitonta opettaa ihmisille jotain pelkkiä luuloja kuin totuuksina.
Ehkä jo pian tulee katolilaista tietoa.
varmaa tietoa ei tunnu löytyvän mistään, ehkä se onkin hyvä.
Sielu on monissa uskonnollisissa ja filosofisissa perinteissä nimitys itsetietoiselle aineettomalle ainekselle, joka nähdään tyypillisenä joko kaikille eläville olennoille tai pelkästään ihmisille. Näissä perinteissä sielun katsotaan olevan elävien olentojen perusolemus. Aiemmin sana sielu oli myös tieteellisessä käytössä (psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”), mutta nykyään sielu on useimmiten yksinomaan uskonnollinen käsite.
Sielu-käsitteellä on tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyisen psykologian ja mielenfilosofian mieli-käsitteen kanssa. Varsinkin useat uskonnolliset perinteet kuitenkin katsovat sielun olevan kuolematon ja lisäksi mahdollisesti olleen olemassa ennen sen liittymistä ruumiiseen. Muun muassa materialismi ja yleensä ateismi eivät hyväksy tällaisen sielun olemassaoloa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sielu
protestantit vain on sellaisia, joilla tuntuu olevan pallo hukassa. Katolilaisilla on vastaus kaikkeen, useimmiten absoluuttinen totuus.
Itseäni kiinnostaisi tietää, onko siamilainen, jolla on kaksi päätä (tämmöisiäkin luotuja on), kaksi siamilaista, jotka jakavat yhden ruumiin, vai yksi siamilainen, jolla on kaksi päätä. Toisin sanoen yksi vai kaksi sielua?
Aivan varmasti on siamilaisia kaksosia, joilla on kaksi sielua. Näin on asian laita ainakin niissä tapauksissa, missä on selvästi kaksi eri ihmistä, jotka ovat vain vähän toisissaan kiinni. Näistä kaksosista voi sitten toinen mennä kuoltuaan taivaaseen ja toinen kiirastuleen - periaatteessa tietysti helvettiinkin.
että siinä on kysymys juuri kahdesta ihmisestä, eikä yhdestä, vaikka on vain yksi ruumis?
Mikä tilanne olisi silloin, kun toinen kaksosista, on kiinni toisen päässä, pystyy räpyttelemään silmiään, itkemään, mutta ei juuri muuta?
Ei sielun olemassaolo ole ruumiista kiinni, sillä onhan ruumiittomiakin sieluja. On myös ihmisiä, joilla on ruumis ja sielu, mutta jotka eivät pysty räpyttelemään silmiä.
Ajattelisin, että jos siamilaisilla kaksosilla on molemmilla oma ajatusmaailma ja oma vapaa tahto, niin silloin on kaksi sielua, joista toinen voi langeta syntiin samaan aikaan, kun toinen pysyy Jumalan yhteydessä.
jonkinlainen sielusubstanssi ilman tahtoa ja ajatusmaailmaa, voiko sitä kutsua sieluksi, sielun täydessä merkityksessä?
ihmisiä, joilla on yksi ruumis yksi pää, mutta kaksi vapaata tahtoa. Toinen käsi vetää sukkaa ylös toinen samaan aikaan alas.
Näin käy, kun yhteys aivopuoliskojen välillä jostain syystä katkeaa tai katkaistaan.
Jos siellä on sielu, niin jakautuuko se kahtia, vai katkeaako senkin yhteydet mystisellä tavalla puoliskoihinsa?