OLivat maailman puhtaimpia - ainakin omissa mielissämme ja Suomi-Filmin vanhoissa elokuvissa. Nyt kun niiden kuntoa oikeasti joudumme direktiivien (=ohjeiden) mukaisesti seuraamaan, paljastui karmea totuus. Ne ovat paskaisempia kuin olimme koskaan voineet kuvitella.
Ennen EU:ta
Suomen järvet
8458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mökkejä tulee taas 100tuhatta.
50-luvulla mökkejä oli ehkä 1 per järvi.
Pitäisi olla Putkinotkon rehevyyttä, ja kuset ja paskat tunkioon.
Vesistöt eivät olisi yhtä reheviä, jos saisi olla kyntämättä. Mutta EU ei hyväksy kyntämätöntä peltoa, koska sillä on oma aikataulunsa tällekin työlle. Mieluummin se antaa paljaan maan altistua eroosiolle ja ravinnehuuhtoutumille. Seurauksena on vesistöjen rehevöityminen, jota viime talven kaltaisilla leudoilla talvilla ei pysty hillitsemään kalastuksella.
Kannattaa erota EU:sta mahdollisimman nopeasti!
sellainen määräys on, että pellot on pakko kyntää?!
Tosiasiassa suorakylvö lisääntyy kaiken aikaa Suomessa.
Jos kalastuksella yritetään korjata järven tilaa tapahtuu se siten, että ns. roskakalaa pyritään poistamaan järvestä. Roskakalaa voidaan pyytää ympäri vuoden ei siihen mitään jääpeitettä tarvitse.
VÄÄRIN!!!!!
Jos EU ei hyväksy auratonta viljelyä, teidän pitää totella. EU on täällä pomo.
Hyvä että pitää tarkastaa samalla kun unioni sallii kaikenmaailman paskat, jotka ennen olivat täällä kiellettyjä :)
Ennen Eu aikaa meillä käytettiin huomattavasti enempi kotimaisia tuotteita ja oli jonkinasteista tuontisuojaakin, esim elintarvikkeissa.Nykyisin kun kaikkea rahdataan kaukaa kuluu valtavasti öljyä jo kuljetuksiin.Samoin lyhytikäisen kulutustavaran määrä on lisääntynyt, eikä ole edes paikallisia kaatopaikkoja enää. Jätettäkin rahdataan harvaanasutussa maassa öljyn voimalla.Egologisesti tällainen vapaakauppasysteemi on ajanmittaan kestämätön, varsinkin kun paikallisten tuotteiden kilpailukykyä huononnetaan erillaisilla vienti yms. tuilla.Tuet tekevät sen että esim ruoka on yhtä halpaa Enontekijössä oli se sitten tuotu Loimaalta tai Espanjasta.
Pääasia, että ollaan EU:ssa, talous kasvaa ja ihmisten mökkeilynvapautta ei rajoiteta.
Omistajille ja huviveneiden omistajille 80% haittavero samoin teolisuudelle ja eu mielisille!:) joohoo nyt pistetään maan asiat kuntoon:)