en tiedä onko tämä nyt oikea palsta ollenkaan, mutta en tiedä mitä muutakaan tehdä kun olo on vähän toivoton. Mieheni tutustui erääseen toiseen mieheen joka on uskovainen ja he olivat puhuneet raamatusta ja nyt yhtäkkiä mieheni sanoo että on tullut uskoon. Mitä se edes tarkoitaa? Muutenkin mieheni puhuu käsittämättömiä helvetin tulesta ja vaikka mistä. en tiedä ollenkaan mitä tehdä ja itse vielä pidän raamattua lasten satuina niin ihan outoa että mieheni jota luulin järkeväksi ihmiseksi puhuu kuin se olisi totta. Ei kai kukaan aikuinen ihminen pidä raamattua oikeasti totena? Pelottaa vielä lastenkin puolesta, kun ne helvetti jutut ei kuulosta oikein lapsille sopivilta. Mitä ihmettä voin tehdä kun kai minun kuitenkin pitäisi tukea puolisotani tässäkin asiassa?!
mies tuli uskoon
minä en tule
686262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Minulla on tuossa alempana viestiketju, Uskonto vs ihmissuhde; voit siitäkin lukea kokemuksiani.
Minunkin mieheni puhui joskus "käsittämättömiä" saatanasta. Monet keskustelut olivat kuitenkin mahdollisia, koska raamattu antaa ihan mielenkiintoisiakin keskustelunaiheita, siellähän on paljon viisaitakin ajatuksia. (Eri asia on tietysti, miten raamatun kohdat on tulkittu.) Minä joka tapauksessa lähtökohtaisesti kunnioitin tätä mieheni uskoon tuloa/uskossa oloa, ja ajttelin, että tämä erilaisuus on rikkaus. Kunnes tajusin, että olenkin ehkä ulkopuolinen omassa elämässäni, niinkuin usein varmasti (ja valitettavasti) käy uskovaisen ja ei-uskovaisen liitossa.
En tiedä, miten sinun tulee häneen suhtautua, koska on aika vaikea suhtautua, jos ei tiedä edes mistä toinen puhuu. Jos sanot hänelle suoraan, mitä hänen puheistaan ajattelet, hän todennäköisesti loukkaantuu ja alkaa viettää yhä enemmän aikaa tämän toisen uskovaisen kanssa.
Ongelma on teillä myös yhteiset lapset; lapsiinhan on helppo vaikuttaa.
Jeesus on todellinen Jumala, sanoo aina vastaus kysymykseesi:
SYDÄMESI AARTEET
Yli kaiken varotavan varo sydäntäsi sillä sieltä elämä lähtee. Eräässä, vuonna 2005 ilmestyneessä Tiede lehdessä julkaistiin sydänsiirrännäisten saaneitten joukossa tehty tutkimus. Tutkimus tulokset olivat yllättäviä. Uuden sydämen saaneet olivatkin uuden ongelman edessä. Heidän omaan persoonallisuuteen olikin tullut yllättäviä vivahteita, joita ei heillä aikaisemmin ollut. Kävi ilmi. että sydämen luovuttajan persoonallisuutta olikin siirtynyt siirrännäisen saaneelle. Eräs tutkimuksessa mukana olut sanoi; hänellä ilmenneen soitannollisia taipumuksia vaikka ennen ei ole osannut soittaa. Tutkittuaan siirrännäisen luovuttajan taustoja, yllätys, yllätys. Sydämen luovuttaja oli ollut muusikko. Tämä oli vain yksi esimerkki monien esimerkkien joukossa. Lehti eräästä Lesbosta joka sai itselleen sydän siirrännäisen. Yllätys, yllätys lesboilu jäi ja mimmistä tuli hetero.
Miksi se sitten on niin tärkeää varoa sydäntä ja lähteekö se elämä sieltä? Jeesus sanoi: sydämestä lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, jumalapilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ja saastuttaa ihmisen. Ensin on aina ajatus. Ajatus muuttuu toteutusasteelle jolloin se synnyttää synnin. Ei kai ajatus ei ole syntiä? On sekin, Koskapa Jeesus sanoi: Ihminen tekee jo syntiä jos on katsonut naista himoiten. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Toisessa paikassa raamattua Jeesus sanoo: Antakaa almuksi se mikä sisällä on niin kaikki muukin tulee puhtaaksi. Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta . Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja tulkoon Herran Jeesuksen nimessä Jumalan luo anoen itselleen. Jumalan armoa avuksi oikeaan aikaan. Herra Jeesus jos tämä juttu on totta niin pulassa olen. Voisitkos vähä jeesata. Anna syntini anteeksi ja auta mieleni uudistamisessa. Anna minulle puhdas sydän ja uusi vahva henki. Tule sisälleni. Tutki minut ja tunne minut, jos minun tieni on vaivaan vievä niin johdata minut elämän tielle
Minä olen sitä mieltä,että ihminen joka on tasapainoinen,ja jonka psyykkinen terveys on hyvä,kykenee selviytymään elämästä ilman uskoa,ilman alkoholismia,ilman huumeita.Mielestäni ihmisen kyky selviytyä elämästä omin avuin on vakavasti heikentynyt jos tarvitsee ohjenuoraksi elämäänsä esim.uskontoa ja sen määrityksiä miten elää ja olla.monet raamatun tapahtumat mm.kuolleista herääminen,meren väistyminen ym.ym.ovat senkaltaisia,etteivät ne ole mahdollisia tieteen selittää.Jos halutaan uskoa näihin taikuutta sivuaviin tekoihin voidaan samantien uskoa todeksi kaikki maailman noidat ja velhot,jotka myös ovat ihmisen itsensä kehittämiä uskomuksia.Täysipäinen ihminen voi todellakin elää elämänsä toisia ihmisiä ja luontoa kunnioittaen ilman että täytyy sitoutua mihinkään uskontoon tai uskomukseen.Uskon että kaikki maailman uskonnot ovat syntyneet siitä tosiasiasta että maailman synty ja avaruuden äärettömyys ovat niin vaikeaselkoisia ja tavallaan pelottaviakin ajatuksia,että on ollut yleisen mielenrauhan vuoksi paikallaan luoda kaikenkattava universumin syntyteoria,jossa joku tai jokin luo kaiken tyhjästä,siinä se,voidaan jatkaa hyvillä mielin arjen aherrusta,eikä tarvitse ohimot hiessä miettiä alkuperäämme.Usko on helpoin ja kaikenkattavin selitys universumin synnystä,ei enempää!Tiede sensijaan on tutkinut vuosisatoja eri teorioita kaiken selitykseksi,eikä vieläkään,tuskin koskaan selvitä kaikkea.Uskon että tieteen edistyessä uskonnot,uskovien harmiksi,katoavat jonain päivänä,ja ihmiset toivon mukaan alkavat elää maailman ja toistensa ehdoilla,eikä mikään muu kuin maapallon,ihmisten,ja muiden eliölajien etu johda meitä eteenpäin.Kautta maailman historian on kiistelty ja sodittu siitä,kenenkä jumala on kovin kundi/leidi.Kansakuntia ja valtioita on tuhottu siitä yksinkertaisesta syystä,ettei tietyille kansoille,tai uskontoryhmille ole kelvannut selitys,että universumi ja kaikki siihen liittyvä,on yksinkertaisesti ihmisen rajallisen järjen tavoittamattomissa.Eikä siihen jumalia tarvita.Hyväksytään vain kiltisti se vaikea tosiasia.Piste!
ellei peräti omituista etten minä Tiede-lehden kestotilaaja ole vuonna 2005 lukenut lehdestäni moisesta ihmeestä sanaakaan. Peräti merkillistä. Oliskohan niin että suuri spagettihirviö sokaisi minut nuudeleillaan kriittisellä hetkellä juuri kun silmäni olivat sattumassa kyseisiin riveihin, vai jumalako oli asialla.Kummallista ellei peräti omituista. Todistanee uskovaisten maailmanlopusta.
Ilmeisesti tuosta tutkimuksesta oli kerrottu useammassakin lehdessä. Kyseinen artikkeli saattoi olla Tiede ja Maailma lehdessä n.5. Ihan vain uutisjuttuna kirjoitettu tiivistelmä tehdystä tutkimuksesta.
Se, mitä Jeesus on sanonut negatiivisten asioiden pois lähtemisestä sydämestä, kuulostaa ihan loogiselta. Mutta ei siihen uskoa tarvita. Ja varmasti Jeesuskin tiesi, että on olemassa hyviä, tasapainoisia ihmisiä, jotka eivät usko edes Jumalaan. Hän kun varmasti oli sen verran fiksu ja elämää nähnyt ja kokenut; ei kulkenut laput silmillä vaan mieli avoimena, toisin kuin eräät...
Ns. uskovaiset ovat taasen sitä mieltä, että nuo kyseiset asiat lähtevät sydämestä vain, jos uskoo tiettyyn Jumalaan.
Tämä on ero Jeesuksen ja ss. uskovaisten välillä.
minäkin luin kerran kolmipäisestä koirasta, enkä silti uskonut juttuun. Oli miten oli, on täyttä humpuukia että esim. sydänsiirteen jälkeen ihmisen persoona muuttuisi siirteen edellisen omistajan persoonan mukaiseksi. Höpsismi valtaa lehtien sivut lukijoiden kalastelun nimissä. Järki kädestä päähän kirjaston käyttäjä.
Artikkelin tekijä: Palmgren, Gorm
Artikkelin otsikko: Persoonallisuus asuu sydämessä : kiistelty teoria
Aikakauslehdessä: Tieteen kuvalehti
2005 ; numero 15 ; 54-55
Huomautus: Sydänsiirtopotilaiden kokemukset persoonallisuuden muuttumisesta leikkauksen jälkeen. Erään teorian mukaan muutos perustuu siirrännäisen mukana tulleisiin lyhyisiin proteiiniketjuihin, neuropeptideihin
no se selittääkin kaiken. Ihan hyvä lehti jos ei ota sitä turhan vakavasti, sillä aina väliin ne jutut menee ultra-lehden tyyliseksi. Teorioita voi kuka tahansa tehdä ja tutkimustuloksiakin tulkitaan välillä vähän sinne päin jotta saadaan hyvä juttu. Höpsismiä koko artikkeli teorioineen!
rautaan tallentuu kuin mangneetti nauhuriin asioita elämästämme. Alla oleva viesti kertoo osuvasti raamatullisen näkemyksen asiasta.
Miksi pitäisi uskoa
ncn 24.5.2007 klo 12.23
Se, mitä Jeesus on sanonut negatiivisten asioiden pois lähtemisestä sydämestä, kuulostaa ihan loogiselta. Mutta ei siihen uskoa tarvita. Ja varmasti Jeesuskin tiesi, että on olemassa hyviä, tasapainoisia ihmisiä, jotka eivät usko edes Jumalaan. Hän kun varmasti oli sen verran fiksu ja elämää nähnyt ja kokenut; ei kulkenut laput silmillä vaan mieli avoimena, toisin kuin eräät...
Ns. uskovaiset ovat taasen sitä mieltä, että nuo kyseiset asiat lähtevät sydämestä vain, jos uskoo tiettyyn Jumalaan.
Tämä on ero Jeesuksen ja ss. uskovaisten välillä.
Kiitos oivasta mielipiteestäsi ! Teologia ja psykologia yhdessä ovat huonoja työkaluja uskovaisten käsissä !
Etköhän opettele ekaks kirjottamaan?! Ei tollasest saa mitään selvää..ehkä hyvä niin.
Hullutuksesta muutama kohta raamatusta.
1. Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Kor. 1:23
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Jeesus Kristus on Herra
">Ei kai kukaan aikuinen ihminen pidä raamattua oikeasti totena?"
Minäkin olen aikuinen ja pidän Raamattua totuutena.
En tiedä minkä herätyksen miehesi on kokenut vai onko kirjoituksesi provo-mielessä tehty, mutta helvetin tulella saarnaaminen on ihan turhaa.
Jumala on Rakkaus.. ei siinä ole vihaa tai pelkoa.
Jeesus on pelastanut ihmiset?
Jeesuksen naulitsivat ristiin ymmärtämättömät, petolliset ihmiset. Aivan kuten tänä päivänäkin ihmisiä naulitaan ristiin sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti ympäri maailmaa. Kun ihminen on hyvä ja karismaattinen, kuten Jeesus varmasti oli, käy helposti näin.
Sensijaan, että synnit saataisiin anteeksi tämän ristiinnaulitsemisen myötä, minusta olisi parempi, että jokainen katsoisi peiliin ja kysyisi itseltään: Olenko minäkin samanlainen petollinen, heikko ihminen omassa elämässäni kuin nämä Jeesuksen "ystävät"?
Kun saa synnit anteeksi vain sillä perusteella, että Jeesus naulittiin ristiin, niin se ei kerro muusta, kuin ongelmien siirtämisestä itsen ulkopuolelle - ettei vain koskaan tarvitsisi sinne peiliin katsoa ja todeta, että synnit on jokaisen itse käytävä läpi, ja otettava lopulta vastuu omasta elämästä.
Tässä ketjussa joku väittää, että ne jotka eivät usko, menevät helvettiin. Minä väitän, että jos Jumala on rakkaus, päättää Jumala yksin, kuka minnekin menee.
Toinen asia on Jeesuksen suvaitsevaisuus: Jeesus oli kaikkien ystävä, eikä koskaan kysellyt ihmisten taustoja. Tämän ketjun "uskovaiset" tuomitsevat ei-uskovat alimpaan helvettiin.
Minä kysyn miksi? Miksi asetutte Jumalan asemaan, kun olette vain ihmisiä?
turhaan syyttelet provoksi tosi juttua joka on minulle tosi ahdistava. Ymmärtäisin jos mies kertoisi että uskoo jumalaan tai jotakin mutta todellakin ne helvettijutut ja se että mies ihan oikeasti uskoo että joka sana raamatussa on totta! siis kaikki aatamit ja eevat ja ennustukset sun muut. Kyllähän kaikki tietää että ne on kuvaannollisia juttuja, eikö?! Välillä oikein pelottaa kun mies alkaa puhumaan tästä uskostaan ja silmissä on sellainen outo kiilto, kuin hullulla. En tiedä mikä herätys miehelläni on, jotenkin ymmärsin että se uskovainen mies kuuluu vapaakirkkoon. Tietääkö kukaan millainen kirkko se on? Kiitos kaikille avusta!
Hei aloittaja,
Taidanpa sekaantua minäkin tähän keskusteluun.
Taustaa: Olen aikuinen, ja elänyt uskossa nuoruudesta saakka, pian parikymmentä vuotta.
Niin, kyllä, edelleenkin on olemassa ihmisiä, jotka uskovat, että Raamatun kertomat asiat ovat totta. Minä olen yksi heistä.
Voin vain kuvitella hämmennyksesi, ja pelästymisesi, kun rakas ihminen yhtäkkiä tulee uskoon. Varsinkin, jos se tapahtuu "varoittamatta", yhtenä hetkenä. Voisin kuvitella, että vastaavassa tilanteessa pelkäisin sitä, että se toinen muuttuu aivan toisenlaiseksi - joksikin, jota en ole ennen tuntenut, tai että menettäisin hänet jollain tavalla. Mutta muutos on aina mahdollisuus moneen suuntaan.
Uskoon tulemisesta: Jotkut tulevat uskoon vähitellen. Sillä tavalla, että aikansa etsivät, kyselevät, miettivät kokemuksiaan, tekevät havaintoja muiden elämästä, vertaavat, lukevat Raamattua ja miettivät selittääkö se hyvin vai huonosti erilaisia puolia elämästä, kyselevät ja lopulta päätyvät uskonvakaumukseen. Usko saattaa kasvaa huomaamatta ja hiljalleen niin kuin puu kasvaa pienestä taimesta vähitellen suuremmaksi. Näin esim. minun mieheni - huomasi vaan jossain vaiheessa, että niin, itse asiassa hän on uskonut Jeesukseen jo pitkän aikaa.
Mutta sitten joillekin käy niin kuin ilmeisesti miehellesi: Asiat avautuvat yhtäkkiä. Niin kuin joku olisi ottanut laput pois silmiltä, ja he näkevät ensimmäistä kertaa maailman sellaisena kuin se on, ovat itsekin tosi hämmentyneitä. Jos on ehtinyt elää jo aikuisikään, ja näkeekin perustavaa laatua olevat asiat eräänä päivänä asiat toisella tavalla, ällistys voi olla suuri. Muutos on miehellesikin varmasti hämmentävä, ja hän kertailee asioita mielessään, ja yrittää sinullekin "höpöttämällä" selventää ajatuksiaan. Hän saattaa olla innostunut ja hämmentynyt, ja monenlaisten tunteiden vallassa. Hän saattaa ikään kuin testata, että näinkö tämä käy: että kun vain selittää miten asiat ovat, toisetkin "tajuavat" sen. Mutta ihminen ei tule uskoon ihan vaan sillä, että selittää asiat, ja kyllä hän sen pian huomaa. Mutta kun hän vähitellen tottuu uuteen näkökulmaan, hänenkin tunteensa tasaantuvat.
Miehesi joutuu varmaan käymään tietyllä tavalla elämäänsä läpi uudesta näkökulmasta, ja siinä herää kaikenlaisia tunteita. Kiitos, jos jaksat elää siinä vierellä, vaikka tilanne herättää sinussakin monenlaisia tunteita. Ole kärsivällinen, ja odota millaiseksi elämä teillä muuttuu. Raamattu korostaa rakkautta, ja pitää puolisoiden välistä rakkautta erityisen tärkeänä. Jos ne opetukset alkavat "kantaa hedelmää" miehesi mielessä, ajatuksissa ja arjen käytännössä, olet saajan paikalla silloin. Mutta aluksi uskoontulo herättää miehessäsikin tunteita, ja hän saattaa käyttäytyä ja puhua ajattelemattomasti. Siksi Raamatussakin varoitetaan, ettei seurakunnassa saa laittaa opettajiksi sellaisia, jotka ovat "äskenkääntyneitä", kun he saattavat olla vähemmän harkitsevia ja viisaita, kun omassa mielessä asiat ovat vielä niin uusia ja hämmentäviä.
Minun on lähdettävä nyt töihin, mutta jatkan illalla...
Muutama ajatus vielä:
Innostumisista ja avioliitosta - Kaikki asiat,
joista (vain) toinen puolisoista innostuu
paljon - oli se sitten joku harrastus, urheilu,
peli, politiikka, tietokoneet, tai mikä vaan -
on jollain tavalla haaste parisuhteelle.
Toinen palaa intoa ja selittää kiilto silmissään
vaikka jostain urheilujutusta, ja toista ei vois
se asia vähempää kiinnostaa. Toinen selittää ja
selittää, kun haluaisi jakaa puolisonsa kanssa
elämänsä tärkeitä asioita, mutta vähitellen laantuu,
jos toteaa, että no ei tuo toinen tosiaankaan
innostu formuloista tms. Sillä alueella sitten
vai ei löydy yhteyttä.
Aina tämmöiset pitää jotenkin miettiä, että
miten toinen saa toisaalta pitää intonsa ja
harrastuksensa, ja saa aikaa siihen, mistä on
löytänyt kipinää elämäänsä, ja olla innostunut,
mutta toisaalta hänen pitää myös olla läsnä
toiselle, antaa läheisyyttä ja aikaa myös
puolisolleen. Se vaatii joustavuutta ja sitä,
että osaa huomioida toisen ihmisen tarpeet.
Ja että osaa kertoa toiselle miltä tuntuu.
Mutta siis puolisoiden välinen rakkaus,
läheisyys, uskollisuus ja suhteen kunnossapitäminen
on yksi asia, mitä kristityissä seurakunnissa
pidetään tärkeänä, ja siitä opetetaan.
Sitten kysyit Vapaakirkosta, että millainen kirkko se on.
Vapaakirkko on yksi vakiintuneita ja vakaita
kirkkokuntia Suomessa, joten siitä en olisi
huolissani. Kyse ei ole mistään vaarallisesta
lahkosta. Se on yksi perus-kristillisistä
seurakunnista.
Joo, siis tarkoitukseni on sanoa, että tsemppiä
sinulle muutoksen keskelle!
Yleensä se, että ihminen löytää uskon Jumalaan,
ei tee hänestä sen "kamalampaa" tai kummallisempaa
ihmistä kuin mikä hän on ollut ennen sitä.
Yhteys Raamatun Jumalaan yleensä muokkaa ihmistä
vähitellen, vuosien myötä nöyrempään ja
armollisempaan suuntaan.
Perusasia kun uskoon tulossa on se, että tajuaa
olevansa Luojansa edessä vajavainen ja heikko,
ja että pelastuu vain Jeesuksen avun vuoksi.
Kun elää siinä tietoisuudessa, niin koko ajan
vähemmän enää tekee mieli arvostella tai
syytellä toisia heidän heikkouksistaan.
Tää ihan vaan omana havaintona omasta ja
muutamien muiden elämästä.
Kirjoittamasi perusteella miehesi ei ole siis seonnut,
ja samalla tavalla Raamattuun kokonaan totena
uskovia on paljon ihan nykypäivän Suomessakin.
Joidenkin tilastojen mukaan kolmisen prosenttia
suomalaisista käy joka viikko jossakin
hengellisessä tilaisuudessa, josta voi jotakin
päätellä - tuskin kävisivät, jos eivät uskoisi.
Toivon, että tästä tulee alkujärkytyksen jälkeen
elämääsi ja parisuhdettasi rikastuttava asia.
Ja taidan hiukan myös rukoilla, ellet pahastu,
että teidän suhteenne tästä vain paranee.
Onpa ontuva vertaus verrata uskoontuloa ja innostusta formulaan.
Uskoontuleva henkilö voi pahimmillaan hylätä koko ystäväpiirinsä ja entisen elämänsä ja "kiilto silmissään" julistaa uskoaan kaikille ymmärtämättä, että hänen koko elämänsä on alkanut pyöriä vain yhden asian ympärillä, johon ei-uskovien maailma ei enää kuulu.
Kiinnostus formuloihin voi olla ärsyttävää, mutta harvoin yksistään johtaa avioeroon.
Kukin ihminen on omanlaisensa, ja reagoi
asioihin omalla persoonallisella tavallaan.
On naisia, jotka valittaa, ettei heidän miehensä
töitten lisäksi tee muuta kuin syö, nukkuu ja x
- ja se x on joskus joku harrastus, johon toinen
on uppoutunut. Joku on luonteeltaan semmoinen,
ettei päähän mahdu muuta kuin yksi asia kerrallaan,
toisilla toimii enemmän "moniajo". Joku on
luonteeltaan tasainen, ja reagoi asioihin omalla
tasaisella tavallaan. Toinen on luonteeltaan
intohimoinen, ehdoton asioihin heittäytyjä.
Tahtoo sanoa, että tapoja reagoida uskonasioihin
on monta. Elämä on monimutkaista.
Yksi asia, joka kunkin oman persoonan lisäksi
vaikuttaa, on se, millaista elämänmallia ja
opetusta uskoon tullut saa siitä seurakunnasta,
jossa hän käy.
Jossain seurakunnissa opetetaan ja eletään
väärin - jalat ja pää pilvissä, niin että
maallisen elämänalueen asiat eivät ole enää
yhtään mitään - vain hengelliset asiat on
tärkeitä ja arvostettavia. Semmoisen mallin
ja opetuksen seurauksista keskustellaan sitten
tämän palstan otsikon puitteissa.
Mutta esim. luterilaisissa seurakunnissa
opetetaan selkeästi tavallisen arkisen työn,
ihmissuhteiden hoitamisen, ja ikäviltäkin
tuntuvien velvollisuuksien suorittamisen suurta
arvoa. Ihmisen ei saa eristäytyä henkisesti
eikä fyysisesti mihinkään "luostariin", eroon
muusta maailmasta. Fyysinen työ ja tavallinen
sosiaalinen yhteys ihmisiin on Luojan antamana
järjestyksenä sellaisenaan hyvää ja arvostettavaa,
eikä siitä saa paeta pois.
Alkuperäisen kirjoittajan tilanteeseen vielä:
Aikuisena, äskettäin uskoon tulleen tunteet ovat
vähän niin kuin juuri rakastuneen ihmiseen elämyksiä.
Hän puhuu paljon hänestä, johon on rakastunut,
ja elämä voi aluksi keskittyä sen asian ympärille.
Mutta rakkaus muuttaa yleensä ihmisten
välisessäkin suhteessa muotoaan, ja alkaa
ilmetä eri tavalla kuin aluksi.
Tai sitä voi verrata tilanteeseen, jossa jollekin
on lapsuudesta saakka sanottu, ettei sulla ole
isää, vaan isäsi on kuollut ajat sitten.
Yhtäkkiä, aikuisena, tuo ihminen kuulee, että
itse asiassa tuo isä elääkin yhä, ja asuu ihan
lähellä, on halunnut aina tavata sinut jne.
jne. - paljon uusia asioita. Siinä on sitten
vähän sulattelemista, että miten tämä nyt oikein
menee. Täytyy tutustua, miettiä miten tämä
vaikuttaa elämään yms. Ja sen ihmisen läheisetkin
yrittävät löytää tavan suhtautua "uuteen
elementtiin elämässä" jotenkin. Pari vuotta kuluu,
eikä tunteet yleensä enää myllerrä sillä tavalla.
No juu, tässä joitain näkökulmia aiheeseen.
Mielestäni miehesi on tullut riippuvaiseksi sellaisesta asiasta, joka tällä hetkellä on hänelle ja hänen turvallisuuden tunteelleen hyvin tärkeä. Saattaa olla, että perhe tulee vasta toisella sijalla jäljessä. Vika ei ole sinun ja jos ahdistaa liikaa, niin hae ammattiapua, perheesi pelastamiseksi voit jopa joutua jättämään miehesi.
Sehän se kristinuskon pelottavin puoli onkin, että kun Jeesus kerta antaa ne synnit anteeksi, niin sitten voi hyvällä omallatunnolla (kunhan ei myönnä sitä suoraan) olla vaikka kuinka hirveä ja vittumainen.
Siis mun mielestä viisvuotiaan maalaisjärjelläkin pitäisi pystyä sanomaan, että kyllä tuossa jotain vikaa on. Jos Jeesus paikkaa ilkeiden uskisten synnit ja päästää ne taivaaseen, niin sehän tarkoittaa sitä että taivaassa on ILKEITÄ USKOVAISIA.
Minä ainakin menen mieluummin helvettiin kun niiden kanssa enää yhtään mihinkään.
Raamatussahan on kirjoitettu " Nämä olivat jalompia kuin tessalonikan juutalaiset, koska he tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin"
Eli tutki kirjoituksia, niinhän ne tekevät yliopistossa teologian opiskelijatkin.
Raamatusta löydät opetuksen, kuinka nämä nykyiset maata ja kansat ovat talletettu kadotuksen päivää varten....kukaan ei ole tällä hetkellä missään vaivan paikassa, mutta se päivä tulee...joka palaa kuin pätsi, eikä jätä juurta eikä oksaa.
Mutta autuammpi on antaa iankaikkinen elämä kuin ottaa elämä pois iankaikkisesti...Koko taivas itkee yhdestäkin kadotetusta...samoin kuin iloitsee yhdestä vanhurskaasta.
Miehesi on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois.
Älä pelkää... sillä kaikki hyvä tulee valkeuksien Isältä...ja hänessä (miehesi kautta) tulet sinäkin siunatuksi.
Olettehan yksi liha..sillä se minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön synti erottako.
Kumpi on parempi? Hyvääkö vai pahaa tehdä?
Jos miehesi on sitoutunut liittoon Jumalan kanssa, niin hän tekee hyvää kaikkina elinpäivinään...miksi haluat takaisin menneitä aikoja..katso uusi on sijaan tullut. Riemuitse!
Minä olen melkein aikuinen ihminen, joka uskoo Raamattuun... Uskoon tulemisessa on kyse yksinkertaisesti siitä, että ihminen uskoo olevansa syntinen mutta Jeesus on kuollut ristillä hänen puolestaan ja avannut hänelle pelastuksen mahdollisuuden. Uskoontulo ei ole oma suoritus, vaan Jumala itse antaa uskon lahjana. Jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset, mutta ei anna uskoa kenellekään väkisin. Uskoontulo on sitä, että ihminen lakkaa rimpuilemasta Jumalan armoa vastaan ja tunnustaa Jeesuksen pelastajakseen. Sillä ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen sekoamisen kanssa, eikä se ole rupeamista hyvin hurskaaksi.
Mielestäni helvetin tulesta puhuminen lapsille ei ole oikein fiksua toimintaa. Asian voisit ottaa puheeksi miehesi kanssa. Tilanne uskovan ja ei-uskovan liitossa on hankala, ei meitä seurakuntanuoria syyttä varoitella alkamasta seurustella ei-uskovan kanssa. Mutta kun tilanne on noinpäin, siihen löytyy yksi ohje Raamatusta: Puolisostaan ei saa erota siksi, että tämä ei usko. Eli mikäli miehesi haluaa elää Raamatun mukaan liittonne tulee kyllä kestämään.
Olen iloinen että miehesi tuli uskoon, vielä iloisempi olisin jos sinäkin tulisit.
Jeesus Kristus on Herra
Niin, eli toinen ihminen on hyväksyttävä kumppani vain, jos hän uskoo samaan. Tiedän uskovaisen miehen, joka sanoi vaimolleen, kun olivat eroamassa: Oi, jos vain sinäkin uskoisit, olisimme vieläkin yhdessä.
En tiedä ymmärrätkö itse, kuinka kohtuuton vaatimus on esittää tällainen rakastetulle. En usko, että ymmärrät ollenkaan.
Usko ei ole yhteinen asia, se on henkilökohtainen asia. Jos joku tämän tajusi, niin Jeesus itse. Hän ei pyrkinyt erottamaan tosiuskovia ja "pakanoita", vaan hän antoi esimerkin, jota valitettavsti ns. uskovaiset eivät kykene noudattamaan.
No ei todellakaan kannata erota.
Sanoinko niin? Eikö raamattu kerro näin.
Mat 5:32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
Totta kai minäkin olen iloinen kun syntinen tekee parannuksen...
Luuk 15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Olipa siinäkin jakeita! Ensimmäinen sanoo että sinkut ei mitään muuta kuin huoraa, ja että jonkun jättämää nyt ei kannata ainakaan ottaa kun se on huora.
Ja kaiken lisäksi vielä ilmeisesti tämä hieno sääntö koski vain naisia.
Ja toisen jakeen mukaan hyvänä elävät ihmiset ovat arvottomampia kuin parantunut pahantekijä. Että nyt kaikki rikostelemaan sitten niin voidaan syntisinä kääntyä ja katua ja pyytää Jeesusta ottamaan vastuu omista teoista.
Voi vitulla päähän. Onneksi erosin kirkosta, osa 384392432.
...näkyy myös selvästi: annetaan naisen ymmärtää, että paljoa vaihtoehtoja ei ole - olet huora tai vaimo, et muuta. Tämäkin määrittely tulee jostain "ylhäältä", ikäänkuin Jumala olisi tällaista säätänyt.
Ei, kyllä tällaiset ajatukset voivat syntyä ainoastaan ja vain ihmisen päässä.
Jos Jumala on luonut maailman, niin miksi maailmasta sitten tuli sellainen kuin tuli: tänne mahtuu niin monenlaista ihmistä, tämä maailma on kaukana ns. uskovaisen ihannemaailmasta.
Ja mikäköhän tämä "parannus" on, joka täytyy tehdä, ennen kuin taivaaseen pääsee. Mistä "parannutaan"? Synneistäkö? Ja millä keinolla? Pelkkä "oikea uskoko" pelastaa ihmisen - omalta itseltään?
Tästäkin ketjusta sen huomaa: ei-uskovaiset osallistuvat keskuteluun, he vastaavat muiden viesteihin.
Mitä tekevät uskovaiset: hokevat iänikuisia fraasejaan, ja eivät ole huomaavinaankaan, että tässä ketjussa on monta varteenotettavaa, fiksua, ellen sanoisi älykästä kirjoitusta, johon voisi helpostikin ottaa kantaa.
Mikä teitä uskovia riivaa, ettette voi osallistua normaaliin keskusteluun?! Minä ainakin tulkitsen tällaisen vain oman pikku pään sisällä elämisen, muiden väheksynnän ja vieroksunnan, jonkinasteiseksi mielenterveyden häiriöksi.
noiden uskovien viestit kuulostaa pelottavasti samalta kuin minun mieheni puheet eli niistä ei saa oikein ajatuksesta kiinni... Onkohan kellekkään muulle käynyt näin? Rauhoittuukoha mieheni ajan kanssa? Entä ne lapset? Mitä jos mieheni keksii rueta vaikka kieltämään heiltä tai minulta normaaleja asioita, olen kuullut että uskovaiset eivät voi esim. tanssia. Pää on aika sekaisin kun ilmoitus uskoon tulosta tuli niin yllättäen. Olen yrittäny keskustella miehen kanssa, mutta kovin järkevää keskustelua ei ole tullut. Voiko tässä tosiaan olla kysymys jostakin mielenhäiriöstä? Pitäisikö minun toimittaa mies jonnekin hoitoon?
Minun ja mieheni välinen kommunikaatio alkoi tässä suhteessa heiketä, kun mies selkeästi ei puhunut muusta kuin uskon asoista; Jumalasta, Jeesuksesta ja "merkeistä", jotka hänestä viittasivat siihen, että Jumala on todella olemassa.
Jos esim. syytin miestäni ihan aiheesta siitä, että hän oli antanut katteettomia lupauksia, niin hän vetäytyi uskonsa taakse piiloon, eikä ottanut vastuuta omista tekemisistään. Hän käänsi kaiken niin, että loukkaan hänen uskoaan, vaikka selvästi syytin häntä enkä uskoa.
Hän väitti myös esim. että lahkon papit tiesivät hänen elämästään asioita, eli olivat hänen mielestään selvännäkijöitä. Minä mielessäni näin tämän tilanteen ihan toisin; tiedän millainen valta näillä papeilla on; he kyllä keksivat keinot, miten saada uskoon tullut uskomaan siihen, että papit ovat lähes Jumalan asemassa ja näkevät ihmisten läpi. Se ei edes ole vaikeaa, jos ihminen on tarpeeksi ovela, kuten nämä papit aina ovat.
Mutta enpä näitä asioita voinut miehelle sanoa, koska hän syytti minua joka kerta uskonsa halventamisesta.
Olen miettinyt sattuneesta syystä paljonkin uskoon tulon ja mielenterveyden välistä suhdetta. Vaikea sanoa mitään varmaa, mutta mieheni jutut ovat kyllä olleet välillä sellaisia, että mielessä on käynyt, että onko hän sekoamassa.
Varmaan aluksi tuntuu oudolta miehesi uusi tapa ajatella, mutta uskoville se on hyvin todellinen ja LUONNOLLINEN näkökulma kaikkeen... kannattaa kyllä tutustua miten kaikki perustuu Jumalan Sanaan(=raamattu=totuus, joka on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka eli siis tosi totuus:D
Vapaakirkko muuten ei ole mitenkään hämärä lahko, vaan samantyyppinen kuin helluntaiseurakuntakin. Elävässä uskossa eletään niin, että Jumala saa olla elämän bossi. (Kaikissa seurakunnissa voi tietenkin olla mukana poikkeuksiakin)
Tanssivat uskovatkin, ylistävät Jumalaa, raamatun lehdiltäkin voi lukea, ettei kyseessä ole uusi ilmiö. *******************
Sen jälkeen elämä jännäksi muuttuukin,, kun tulee uskoon. Uudet näköalat avautuvat.
Mieheni tuli jokunen vuosi (n.10) sitten uskoon. Aluksi vierasti uskonasioita, mutta vähitellen alkoi uskoa. Nykyään ollaan molemmat uskosa ja Jeesus on parasta elämässä... Kuulostaa varmaan oudolta, jos ei oo tottunut ajattelemaan, että Jeesus on todellinen persoona, joka elää nykyäänkin ja todella antaa synnit anteeks ja vie omansa taivaaseen...
Ja lapsille on tosi tärkeä kertoa Jeesuksesta, näin uskovat ajattelee. Muutenhan he luulisivat, että elämä on vain "maailman käsittämä todellisuus" eli kuin ei Jeesusta oisi.
Hienoa, että miehesi on tullut uskoon. En usko, että joudut siitä kärsimään. Jumala vaikuttaa ihmisissä HYVÄÄ.
Iskälle
kiitollinen
"mutta mieheni jutut ovat kyllä olleet välillä sellaisia, että mielessä on käynyt, että onko hän sekoamassa."
Mun mielestäni uskoontulo muuttaa persoonallisuutta vähän samalla tavalla kuin känni, sillä erotuksella että uskoontulleen nousuhumala kestää "hiukan" pidempään kuin alkoholin kautta saatu humala. Yleensä se kestää useita vuosia, mutta joskus vähän vähemmän aikaa.
Uskoontulon jälkeen seuraa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jonkinasteinen krapula. Krapulasta merkkinä on se, että järki alkaa nostaa päätään ja uskoon tullut alkaa epäillä omaa uskoaan ja asioita joihin hän on uskonut fanaattisesti. Tästä seuraa uskonkriisi, koska tätä krapulaa vastaan uskovainen yrittää kaikin keinoin taistella. Helvetin pelko on istunut syvälle mieleen ja uskosta luopuminen merkitsee samaa kuin helvettiin joutuminen.
Uskovaiset asennoituvat erittäin halventavasti järjen käyttöön ja syyttävätkin uskonkriisissä kamppailevan järjellisiä kysymyksiä ja ajatuksia halventavasti "järjenpäätelmiksi". Uskovaisen elämään "järjenpäätelmät" eivät kuulu, koska järki on sama kuin paholaisen korvaan kuiskutus, ja paholaisen yritys johtaa kunnon uskovaista harhaan ja saada hänet lankeamaan, ja luopumaan uskostaan. Tästä johtuu uskovaisen kykenemättömyys käydä rehellistä dialogia, ja niinpä uskovaisen onkin turvallisinta vain hokea noita fraasejaan tai alkaa aina saarnaamaan kun pitäisi keskustella. Fraasien hokeminen on turvallista, kun taas järjellinen keskustelu saattaisi paljastaa uskovaiselle itselleen hänen uskonsa mielettömyyden.
Kysymys on pahimmanlaatuisesta aivopesusta. Ihminen pakotetaan itse sensuroimaan itseään, ja hänet johdatellaan manipuloimaan itse omaa ajatteluaan. Sen lisäksi uskovien yhteisössä toimii voimakas sisäinen kontrolli. Seurakunnan merkitystä uskovaisen elämässä korostetaan, koska siellä käydään säännöllisin väliajoin "uudistumassa", ja "vahvistumassa uskossa", eli siis säännöllisesti ylläpitämässä ja vahvistamassa itsesensuuria. Ilman uskonyhteisöä uskossa on vaikea pysyä koska järki on uskon pahin vihollinen.
Enpä siis pitäisi tuota huonona ilmaisuna, että ihminen sekoaa tullessaan uskoon.
... kannattaa kyllä seurata tarkasti tilannetta ja miettiä mikä on lasten kannalta paras ratkaisu. Uskoon tullut yrittää aina "pelastaa" myös lapsensa, ja pyrkiä vaikuttamaan heihin. Tämä voi tapahtua myös salaa, tai niin hienovaraisesti ettei siihen kiinnitä huomiota. Lapset joutuvat helposti tuollaisessa tilanteessa ristiriitaiseen tilanteeseen kun toinen vanhempi ensinnäkin muuttuu yhtäkkiä radikaalisti, ja toisaalta alkaa painostamaan tavalla tai toisella lapsia heille ennestään vieraaseen maailmankatsomukseen.
Karismaattisissa suuntauksissa tunteilla pelaaminen on tärkein keino vaikuttaa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Lapset vain ovat helpoiten manipuloitavissa ja perversseimmillään se näyttää tältä:
http://www.youtube.com/watch?v=My-h5Alvc1Y
Itse pidän karismaatikkojen tunte3illa mässäilytapaa erityisen vahingollisena lapsille koska lapset vieroitetaan omista aidoista tunteistaan, ja opetetan järjestelmällisesti jo pienestä pitäen manipuloimaan omia tunteitaan jolloin he eivät enää osaa erottaa sitä mitkä tunteet ovat aitoja omia tunteita, ja mitkä manipuloimalla aikaansaatuja. Tuloksena on lapsia jotka käyttäytyvät ikäänsä vastaaamattomalla tavalla ja esiintyvät hyvin aikuismaisesti, ja tunteellisesti. He vääntävät väkisin kyyneltä silmään, puhuvat kielillä, oppivat oscarin arvoisiksi näyttelijöiksi. Näitä aivopestyjä lapsia näkee kaikissa karismaatikkojen riennoissa ja varmasti voit törmätä heihin mm. kaikenlaisissa suomen kesätapahtumissa, turuilla ja toreilla. Joka kerta kun näet lapsen joka vaikkapa "todistaa" uskostaan vakuuttavasti, aikuismaisesti ja kaikkitietävästi, kyse on lapsesta jonka tunnemaailma on perusteellisesti hämmennetty. En usko että on liian voimakkaasti ilmaistu, jos olen sitä mieltä että karismaatikkouskovaiset harjoittavat järjestelmällistä lasten tunnemaailman raiskaamista.
Tästä tunnemaailmalla pelaamisesta olisin sinuna enemmän huolissani kuin mahdollisista oudoista säännöistä ja kielloista. Niitä vastaan terve lapsi oppii kapinoimaan, mutta tunteiden manipulaatiota vastaan lapsi ei osaa puolustautua.
No jestas sentään :D Mun ei ainakaan ole
tarvinnut laittaa aivojani narikkaan, vaikka
uskossa olenkin :)
Toi oli kyllä hassu kuvaus uskovan elämästä.
Kun uskoon tullut on tässä "hurmostilassaan", kaikki muu elämässä menettää merkityksensä. Mikään ei ole niin tärkeää, kuin suitsuttaa näitä Jumalan aikaansaamia ihmeitä, kuten päähän tulleita ääniä, jotka ovat tienkin uskovan mielestä suoraan Jumalalta.
Omalla kohdallani on puuttunut vain se, että mieheni olisi aivan suoraan sanonut, että minä olen "sielunvihollisen" kätyri, joka olen tullut viemään häntä helvettiin. Hän kuitenkin esittää asian siten, että on päivänselvää, että minusta eroon hankkiutuminen on lupaus, tai ainakin tuo toivoa pelastumisesta ja paremman ("terveemmän" ja "oikeamman" ja "rehellisemmän" elämän alkamisesta).
Miehelleni kaikki entinen elämä on "valhetta". Totuus on kuitenkin se, että hän oli itse valinnut kumppaninsa, eli minut. Hän oli itse valinnut entisen elämäntapansa, josta hän aikoinaan nautti, ja varmasti koki siinä myös onnellisuuden tunteita. Näiden positiivisten tunteiden myöntäminen on hänelle tässä vaiheessa täysin mahdotonta, koska silloin hän samalla myöntäisi viehtymyksensä "epäterveisiin" ajatuksiin ja tekoihin. Nämä ajatukset ja teot hän siirtää uskonsa avulla itsensä ulkopuolelle, jossa ne ovat sielunvihollisen tekosia, eivät hänen omia valintojaan.
Mitä tulee näihin ihmisiin, jotka ovat uskoon tulleet, ja lopulta siitä sitten "heränneet" takaisin maan pinnalle, tunnen useamman tällaisen ihmisen. Siinä käy kuten kuvaat; uskosta luopuminen on ahdistava, mutta lopulta vapauttava kokemus, joka usein johtaa täydelliseen uskon hylkäämiseen. Sitä on edeltänyt yleensä vastoinkäymiset elämässä - eli usko ei olekaan ratkaissut elämän inhimillisiä ongelmia - jatkuva ahdistunut pohdinta ja yritys löytää selityksiä erilaisille asioille.
Sillä selityksiä uskossa oleva nimenomaan haluaa. Selityksellä luodaan turvallisuutta ja kaikella, aivan kaikella on oltava jokin selitys. Myös niillä omilla mokilla, jotka on tullut elämässä tehtyä. Ja nämä mokathan eivät ole koskaan henkilön itsensä tekemiä, vaan niissä on aina sielunvihollinen mukana, ja lisäksi yleensä joku muu, elävä henkilö, jonka kautta sielunvihollinen tuhoaan kylvää.
Tämä pakanaF nimimerkin kirjoitus on valitettavan totta.anteeksi vaan tosi uskovaiset.on vaikea ymmärtää miten kukaan oman elämänsä herra,tai muuten psyykkisesti vakaa henkilö missään tilanteessa antaisi oman elämänsä kenenkään,tai minkään jumalan/henkiolennon ohjaukseen.Järkevä,omin aivoin ajatteleva henkilö kykenee kunnioittamaan ja rakastamaan itseään,lähimmäistään,ja ympäristöään ilman ohjaajaa.näistä uskon fanaatikoista on toki eroteltava ns.tapa uskovaiset,jotka vanhempiensa esimerkistä kuuluvat kirkkoon,mutta eivät usko jeesukseen muuten kuin historiallisena henkilönä,ilman mitään jumaluutta.
Olen kyllä täsmälleen samaa mieltä. Varsinkin siitä mitä sanoit tuosta selitysten hakemisesta. Uskovaisellehan usko tarjoaa aina vastuunpakoilutien, kun on vaikea kohdata omia tekemisiään. Kuten sanoit, uskovaisella on aina mahdollisuus sysätä oma vastuu joko kokonaan tai ainakin osittain paholaisen piikkiin.
Vaikka uskovaisen elämän tärkeimmän ja rakkaimman olennon sanotaan olevan Jumala, niin tosiasiassa se taitaa sittenkin olla paholainen. MIHIN USKOVAINEN JOUTUISIKAAN ILMAN PAHOLAISTA? Paholainenhan se on, joka ne uskovaisten synnit kantaa, ei suinkaan Jeesus... ;-) Kukapa sen parempi kaveri kuin se jonka kannettavaksi voi laittaa omat synnit.
Uskovaisen elämään liittyy mielestäni muutenkin hirveästi paradoksaalisuutta. Otit yhden hyvän esimerkin tuossa esiin kun mainitsit että miehellesi kaikki entinen elämä on "valhetta". Tämä on yksi uskovien hokema jota kaikki uskoon tulleen hokevat kuin suurtakin totuutta. Kaikki aidot, todelliset kokemukset entisestä elämästään uskoon tullut on valmis heittämään romukoppaan ja tuomitsemaan valheeksi samaan aikaan kun hän itse pitää omia uusia "totuuksiaan" pystyssä päivänselvillä valheilla.
Uskovaisen elämähän perustuu ytimiään myöten valheisiin: ihmeitä ja merkkejä, kielillä puhumista, kaatuilua, omien negatiivisten tunteiden kieltämistä ja itsensä rakastamaan pakottamista (rakkauden käsky: rakasta Jumalaa -> miten mielikuvitusolentoa voi rakastaa, ja vieläpä enemmän kuin elävää olentoa kuten toista ihmistä? Ei mitenkään. Ja "rakasta vihollistasi"- käsky -> kukaan ei pysty rakastamaan vihollistaan ja joka muuta väittää, valehtelee ja elää itsepetoksessa ja kieltää negatiiviset tunteensa), näkyjä, profetioita, jopa kuolleista heräämisväitteitä, päähän pälkähdyksiä joita pidetään Jumalan viesteinä.... valheita, valheita, valheita.
Valheita valheiden perään.
Ja näistä valheista on tullut uusia totuuksia, ja entisistä totuuksista on tullut valheita. Mustasta on tullut valkoista.
"eletään niin, että Jumala saa olla elämän bossi"
että uskonnon säännöt keksinyt ja niitä valvova ja ylläpitävä instanssi on "elämän bossi"... tuo instanssi ei ole jumala, vaan ihminen. Elätte siis uskossa jonkun toisen ihmisen keksimiin sääntöihin. Oletko aivan varma, että tuo ihminen on osannut ajatella juuri sinun parastasi? Onko tuo ihminen erehtymätön? Miksi sinun täytyy noudattaa hänen sääntöjään, eikö jumalan johdatus voisi antaa sinulle sinun elämääsi sopivat säännöt?
Hyvin osasit kiteyttää lyhyesti pääasiat !
Kerta kaikkiaan - soisin jokaisen lapsen tulevan Jeesuksen tykö ja kokevan todellisen rakkauden joka kantaa elämän läpi ja vie lopulta taivaan kotiin! :o)
Ja tuossa edellisessä näette tyyppiesimerkin uskovaisesta aikuisesta ihmisestä (armoitettu Hallelujaa!!- nimimerkki), joka tätä järjestelmällistä lasten aivopesua, täysin puolustuskyvyttömien lasten tunnemaailman törkeää manipulaatiota harjoittaa - ilman pienintäkään omantunnonpistosta.
Kiitos, nimim. Hallelujaa!!, että tulit esimerkiksi.
TÄSSÄ siis nämä, Hallelujaa!!:nimimerkin edustamat, perverssit uskovaiset aikuiset ihmiset eivät näe mitään ongelmaa, TÄTÄ he - vastuulliset (?!) - aikuiset ihmiset pitävät tavoiteltavana:
http://www.youtube.com/watch?v=ZzE36jTw8pQ&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=zqNLMuijRyU&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=5CgvgjfwyPs&mode=related&search=
Katsokaa noita lapsia. Katsokaa heidän käyttäytymistään, heidän ilmeitään, heidän eleitään. Kuunnelkaa heidän puhettaan.
Jokainen terve aikuinen näkee etteivät nämä lapset käyttäydy ikäänsä vastaavalla tavalla. Jokainen terve aikuinen näkee että nämä lapset puhuvat aikuisten suulla, koska ne aikuiset, jotka ovat nämä lapset laittaneet julistamaan omaa sanomaansa, eivät itse uskalla. He ovat taustalla piilossa, turvassa pahalta maailmalta.
Lapset on helppo laittaa eturintamaan, koska mitäpä ei lapsi tekisi aikuisen hyväksynnän ja rakkauden eteen. Lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totella aikuista.
Nämä lapset ovat niitä jotka ottavat myös vastaan kaiken sen paskan mitä tuosta uskonnollisesta kiihkoilusta seuraa. He ottavat vastaan täysin syyttöminä kaiken sen paskan mitä tuo kiihkoilu saa ympäristössä (koulussa, kaduilla, turuilla ja toreilla) aikaan, ja jokainen tietää että lasten maailmassa, koulumaailmassa tuolaisesta seuraa sata kertaa pahempi piina kuin mitä nämä raukkamaiset aikuiset ihmiset itse koskaan tuosta toiminnasta joutuvat kärsimään.
Nuo lapset ovat törkeän uskonnollisen hyväksikäytön uhreja. He ovat uskonnollisten aikuisten fanaatikkojen sätkynukkeja, joilta on röyhkeästi riistetty lapsen itsestäänselvä oikeus valita ITSE oma elämänkatsomuksensa ilman manipulaatiota ja aivopesua, SITTEN KUN HE ITSE OVAT SIIHEN TARPEEKSI KYPSIÄ AIKUISIA.
Tuollainen toiminta vaikuttaa hyvin syvästi noiden lasten identiteetin muodostumiseen, minäkuvaan, vuorovaikutussuhteisiin ja näihin kaikkiin tuollainen aivopesu vaikuttaa niin syvästi, ettei siitä koskaan toivu kokonaan.
Lapsi ei tuollaisessa ympäristössä saa kasvaa omaksi itsekseen, koska lapsen tehtävänä on olla näiden uskonnollisten fanaatikkojen uskon jatkeita, ja vain siksi koska nämä uskovaiset aikuiset tarvitsevat itse jatkeita uskolleen, omien uskonnollisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Siis täysin itsekkäisiin tarkoitusperiin. Aikuisten oman maailmankuvan pystyssäpitämiseen.
Huomioitavaa lienee myös tähän kuvioon liittyvä sotahulluus. Politiikka, joka sekoitetaan uskontoon. Hmmmm... ja ne muslimithan niitä uskonnollisia fanaatikkoja ovat.... nii just.
Näitä samoja lapsia on myös Suomen karismaatikkopiirit pullollaan. Minä kuuluin noihin lapsiin myös itse joskus. Ei ole mitään eroa tuolla toiminnalla ja vaikkapa sitten suomen helluntaiseurakunnan, tai muiden karismaatikkopiirien lasten- ja nuortentoiminnalla.
Mikä oikeus on aikuisella varastaa lapsen lapsuus?
Mikä oikeus on aikuisella päättää lapsen puolesta lapsen elämänkatsomus?
Mikä oikeus on aikuisella tunkeutua lapsen reviirille?
Tällaista toimintaa voisi pitää jopa epäkristillisenä, jos ajatellaan kristinuskon näkökulmasta käsin. Mitä ihmeen OMAA uskoa tuo on?
Missä on se lapsen oikeus omaan henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseen jonka väliin ei aikuiset ole sitä tietäväistä tunkeilevaa nokkaansa tunkeneet? Missä on lapsen oikeus omaan Jumalaansa tai oikeus päättää siitä ettei mitään jumalaa ole?
Lapset ovat uusia ihmisiä tässä maailmassa. Heillä on oikeus aloittaa alusta, määrätä itse omasta elämästään. Heillä ei ole mitään velvollisuutta kantaa meidän taakkojamme.
Täytyy sanoa, etten jaksanut lukea kirjoitustasi loppuun asti, sori vaan. Nyt tietenkin voit tuosta lukemattomuudestani tehdä taas uuden esimerkin, mutta eipä haittaa. En lähde kanssasi väittelemään.
Toivotan sulle siunausta ja toivon, rukoilen että löydät sen mitä etsit :o)
En ole edellinen kirjoittaja, mutta saanko silti kysyä, että miksi teiltä uskovaisilta tulee aina näitä "hyvää tarkoittavia" toivotuksia tyyliin "toivon että löydät mitä etsit", tai vaikkapa yhden uskovaisen miehen toivotus "toivon että löydät onnen" jne.
Siinähän oletetaan, että toinen, sinulle tuntematon ihminen, etsii välttämättä jotakin. Mitä, jos hän ei etsikään? Onko se jokin ongelma uskovaiselle?
En voi sille mitään, että näistä toivotuksista ei todellakaan huokaa jokin sympaattinen hyvyys, vaan itse asiassa jotakin aivan muuta - kylmyys.
Kysy edes ihmiseltä ensin, etsiikö hän mahdolllisesti elämässään jotakin erityistä, ennen kuin toivotat...
Kieltämättä voi kuulostaa tottumattoman korviin vähän oudolta, kun kuuntelee juuri uskoontulleen juttuja :) ...
Uskoisin kuitenkin, että aika näyttää, miten uskovaisuus on muuttanut miestäsi. Älä huolestu, sama ihminen hän on edelleenkin :)... Jos huomaat, että miehestäsi on uskovaisuuden myötä tullut entistäkin parempi, järkevämpi, enemmän muita huomioon ottava, rennompi, iloisempi (en tunne teidän perhettänne), niin eiköhän se uskovaisuus ole silloin vain hyvä juttu.
Tuo helvetin tuli -juttu on aika hankala... Nykypäivänä lapsetkin joutuvat näkemään ja kokemaan kaikenlaista pahaa, se on valitettava tosiasia. Lapsille tulisikin puhua enemmän rakastavasta Jumalasta, joka ei halua kenenkään joutuvan helvettiin (tämähän se on Raamatun ydinsanoma, lue Johanneksen evankeliumin 3. luvun 16. jae) ...
puhe "rakastavasta" jumalasta onkin todellisuudessa seuraavaa:
http://www.markushirsila.com/content/files/miksi_erosin_helluntaiseurakunnasta.pdf
"Me ja ne
Helluntaiherätyksessä elää vahvana me ja ne -asenne. Maailma on paha, maailma on hirveä ja sitä
pitää välttää. Kun tätä juntataan koko lapsuus ja nuoruus mieleen niin kovinkaan moni ei sitten
vanhempanakaan uskalla mennä katsomaan, onko se maailma lopultakaan niin paha kuin
helluntaipäälliköt väittivät.
Ja ne harvat - jotka uskaltautuvat maailmaa katsomaan ja vieläpä julkeavat sanoa, ettei se ihan
niin ollutkaan - ovat maailmaan menneitä luopioita ja pääsevät varoittaviksi esimerkeiksi siitä,
kuinka paha maailma vie mukanaan. Hieman sama ajatus siis kuin vanha ”jos et ole kunnolla niin
mustalaiset tulee ja vie” –fraasissa."
"Armo loppuu seurakunnan kynnykselle
Seurakuntalaisille tarjotaan evankeliumin mukaista armoa, mutta kun hänet on saatu ovesta sisään
niin luetaankin vain lakia eli aletaan sakinhivutuksella tasapäistämään. Tämän niin kutsutun
seurakuntakurin tai vielä kierommin ilmaistuna lähimmäisenrakkauden vaativuus vaihtelee
helluntaiseurakuntien kesken. ”Tule sellaisena kuin olet ja me teemme sinusta sellaisen kuin me
olemme.”"
Kyllä se raamattu on ihan totta ja toimii. Tulin itse uskoon joku vuosi sitten. Moni ajattelee raamattua satukirjana vaikkei ole ikinä sitä lukenut. Raamattu on Jumalan inspiroima ilmoitus ihmisille siitä kuinka pelastua ja elää tässä maailmassa niin että kerran olisi Jumalan luona taivaassa.
On olemassa taivas ja helvetti. Jumala haluaa kaikki ihmiset luokseen taivaaseen. Siksi Jeesus tuli maanpäälle tuomaan ilmoitusta siitä miten pelastua. Hän itse valmisti meille pelastuksen ja pääsyn sovintoon Jumalan kanssa. Jeesus kuoli puolestamme. Hän kärsi rangaistuksen mikä meille olisi kuulunut. Jeesus nousi kuolleista ja Hän elää tänään.
Uskon kautta Jeesukseen saamme syntimme anteeksi ja pääsemme sovintoon Jumalan kanssa. Raamattu kertoo että kaikki olemme tehneet syntiä ja siksi päästäksemme Jumalan yhteyteen täytyy synnit saada anteeksi. Tästä Jeesuksesta ja anteeksiannosta pääsee osalliseksi pyytämällä Jeesusta elämäänsä ja tunnustamalla Hänet herraksi.
Kun otamme Jeesuksen vastaan elämäämme saamme kokea uudestisyntymisen, missä Pyhä Henki tulee elämäämme ja antaa varmuuden siitä että olemme uskossa ja pelastuneita. Jumalan valtakunnan asiat tulevat hyvin todellisiksi eivätkä enää tunnu hullutukselta. Raamattu sanoo että sana rististä on hulluutta niille jotka kadotukseen joutuvat, mutta niille jotka uskovat, se on Jumalan voima.
Miehesi on kokenut jotain hyvin todellista. Hän on uudestisyntynyt Jumalan lapseksi. Hän ei ole omaksunut jotain uskontoa vaan hän on kohdannut ylösnousseen Vapahtajan jolta saanut syntinsä anteeksi. Hän on kokenut Jumalan rakkauden ja todellisuuden tavalla jota pelkällä järjellä ei pysty selittämään.
Miehesi ei ole seonnut vaan hän on päässyt todellisuuteen josta sinä olet vielä ulkopuolella, siksi asia tuntuu hullulta. Ota selvää asioista. Ota selvää raamatusta, se ei ole mikään satukirja.
Jumala on varannut sinullekkin paikan taivaassa. Sinne mennään vain Jeesuksen kautta. Suhtautumisemme Jeesukseen määrää iankaikkisuus osamme.
Käytäntö kai vaihtelee aika lailla eri kunnissa (toivottavasti et asu "raamattuvyöhykkeellä"), mutta JOS siellä on taitavia ja tervejärkisiä sosiaalitätejä, ne kyllä osaavat houkutella tai painostaa miehesi edes keskustelemaan asiasta.
Suosittelen luettavaksi ja keskusteltavaksi miehesi kanssa Tommy Helstenin kirjaa "Saat sen mistä luovut". Muita keskustelunaiheita löydät mm. Vapaakirkon nettisivuilta, siellä on kuvattu hyvin ko. srk:n oppi. Mene mukaan johonkin tilaisuuteen ja kuuntele mitä siellä sanotaan (unohda tekeminen).
Usko on Jumalan lahja ja olenkin aina ihmetellyt miksi sanotaan "tulla uskoon" - oikeammin olisi "saada usko"?
Tuota lahjaa et tod.näk. voi mieheltäsi ottaa pois, mutta perehtymällä asioihin, kyselemällä ja keskustelemalla voit pitää suhteenne hyvänä tai jopa parantaa sitä. Uskovat käyttävät ns. Kaanaan kieltä ja saattaa aluksi olla vaikeaa tajuta yhtään mitään - myös väärinymmärryksen vaara on ilmeinen. Aika pian selviää myös onko miehesi usko vain helvetinpelkoa vai onko hän oikeasti ottanut Jeesuksen vastaan.
Väittely Jumalan olemassaolosta ei johda mihinkään, koska kyseessä on usko. Ihmisellä on luonnostaan usko johonkin - sekin, ettei usko Jumalaan on uskoa, koska kukaan ei pysty todistamaan, etteikö Jumala ole olemassa.
Minulle usko merkitsee rakkautta - Rakasta Jumalaa ... rakasta lähimmäistäsi... (22:37-39) ja toisaalta pelastusta - yksikään joka Häneen uskoo .. (Joh 3:16) Ja se mitä rakkaus tässä tarkoittaa on 1.Kor 13
Voimia!
Voisitko hiukan tarkentaa miksi suosittelet Hellstenin kirjaa luettavaksi?
Tommy Hellstenin käsitys uskosta ja hengellisyydestä on täysin ja totaalisesti erilainen kuin vapaiden suuntien uskonkäsitys. Sama kuin suosittelisit jotain kiinalaisen lääketieteen oppikirjaa luettavaksi henkilölle jota yrität käännyttää kristinuskoon. Loogista? Eikö se nyt ole teidän vapaiden suuntien näkökulmasta sama kuin yrittäisi käännyttää ihmistä omaan uskoosi aivan selvän harhaopin avulla?
Hellstenin uskonkäsitys on sen sijaan hyvin samanlainen kuin monen uskovaisuutta kristisoivan, ja myös hän erityisesti vertaa uskoa päissään olemiseen. Enpä ihmettelisi jos tämä uskon vertaaminen känniin olisi tullut nimenomaan Hellsteniltä alunperinkin.
Läheisriippuvuudesta, ulkoaohjautuvuudesta, ja ALKOHOLISMISTA puhuessaan hän ottaa esimerkiksi monta muutakin "päissään" olemisen tapaa, mm. sellaisen älykkötyypin, joka on "päissään" kaiken älyllistämisestä.
Uskon ja uskovaisuuden hän siis samaistaa täysin kännissä olemiseen ja muihin "päissään olemisen" muotoihin, paitsi että nimenomaan uskovaisuutta hän pitää asiana josta on ERITYISEN VAIKEA PÄÄSTÄ IRTI. Alkoholismin lisäksi hän muistaakseni (siitä on pitä aika kun hänen kirjojaan olen lukenut) pitää nimenomaan uskovaisuutta toisena suurena epidemiana suomessa, joka on merkki tietynlaisesta sairaalloisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Olenpa vielä saanut Hellstenin kirjoista sen käsityksen että tällä uskovaisuuden muodolla hän viittaa nimenomaan karsimaattiseen uskoon (Vapaakirkko kuuluu karismaattisuuden sisälle).
On aika huvittavaa että Hellsten on aina ollut kovassa huudossa karismaatikkojen keskellä. Hmmm.. kertoisikohan tämä jotain karismaatikkouskovaisten kyvystä/halusta ymmärtää asiasisältöjä ylipäänsä... Karismaatikkouskovaiselle kun tärkeintä ei ole koskaan ollut itse asiasisällöt, vaan kaikki se kuorrutus siinä itse asiasisällön ympärillä.
Hellstenkin on tainnut mennä läpi vapaissa suunnissa ihan vain siksi koska hänen sanomansa KUULOSTAA hyvältä myös uskovaisen korvaan. Koska hän kirjoittaa Jumalasta, Jeesuksesta positiivisessa mielessä, ja pitää myös hengellisyyttä pinnalla omissa kirjoissaan ovat karismaatikot - niin ironista kuin se onkin - omineet hänet itselleen ja kuvittelevatpa vielä että Hellsten puhuu karismaatikkojen uskosta positiivisessa mielessä, vaikka oikeastihan se taitaa kuule olla ihan päinvastoin.
Raamattua Hellsten tulkitsee täysin symbolisella tasolla joka on kaikkea muuta kuin kirjaimellinen raamatuntulkinta. Hengellisyyden käsite Hellstenin kirjoissa on myös aivan jotain muuta kuin esim. Vapaakirkon hengellisyyden käsite.
Hellsten käsittelee kirjassaan paradokseja mm. ollakseen vahva pitää uskaltaa olla heikko. Suosittelen kirjaa siksi, kun aloittajan mies on juuri saanut uskon. Siinä vaiheessa on hyvä hieman pohdiskella uskoa muustakin kuin helvetinpelon näkökulmasta. On jo jonkin aikaa, kun luin teoksen – jos siitä haluat keskustella, niin meillä pitäisi olla teokset näitä kirjoittaessa.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut käännyttää ketään vaan suositus tutustumaan mihin oma ukko ”on seonnut”, sekä kehoitus keskusteluttaa uskon sisällöstä muunkin kuin kuulemiensa perusteella. En ole karismaattisen liikkeen jäsen, mutta hyväksyn heidän toimintansa, jokainen saa uskolleen Herran haluaman muodon. Kaikkiin yhteisöihin liittyy ”ulkokultaisuutta” – kuinka pitkät mekot jne. myös ei uskonnollisten yhteisöihin. Hellsten kirjassaan kirjoittaa myös ”lahkolaisuudesta”, kun uskonnonharjoitus menee ulkokultaisuudessaan överiksi - fanaattisuudeksi. Aloittajan olisi hyvä tietää uhat ja mahdollisuudet.
Mikä tahansa asia juovuttaa – kutsumme asioita silloin fanaattisuudeksi – Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden taisi miljoonat suomalaiset olla kännissä juomatta mitään? Tässä olemme yhtä mieltä Hellstenin kanssa. Mainitsemasi kaiken älyllistäminen kuuluu tähän.
Uskovaisuudesta eroon pääseminen on vaikeaa. Yhteisöt ovat tiiviitä ja veljen vartijoita riittää. Myös uskosta on vaikea päästä eroon – itse olen uskonut ikäni olematta srk -aktiivi. Hellsten minustakin viittaa karismaattiseen liikkeeseen tai hän on tulkittavissa niin. Minusta kuitenkin kaikki asiat tai kaikissa yhteisöissä on vaarana fanaattisuus.
Olen kanssasi samaa mieltä, että karismaattisuudessa on vaarana ”kaiken kuorruttaminen”. Monia asioita myös perustellaan ”minä näin ennustuksen jne. ja jos asiat eivät menekään niin, niin sitten etsitään syyllistä? Aloittajan pitäisi perehtyä asioihin ja puhua niistä – jos oma ukko ei puhu tai pysty, niin sitten vaikka oman srk:n sielunhoitajan kanssa uskon ja fanaattisuuden uhista ja mahdollisuuksista?
Raamatun tulkitseminen on vaikeaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan Raamatun tulkinnasta – on tunnistettava kohdat, joita on tarkoitus noudattaa kirjaimellisesti – jotkin asiat pitää suhteuttaa aikakauteen jne. Uskon, että Vapaakirkkokin tekee niin – käsittääkseni siellä saa naiset puhua vaikka Sanassa sanotaan toisin?
Toivottavasti sain täydennettyä – jatketaan…
"Hellsten käsittelee kirjassaan paradokseja mm. ollakseen vahva pitää uskaltaa olla heikko."
Miten tuo liittyy tähän aiheeseen?
"Suosittelen kirjaa siksi, kun aloittajan mies on juuri saanut uskon. Siinä vaiheessa on hyvä hieman pohdiskella uskoa muustakin kuin helvetinpelon näkökulmasta."
Tässä ketjussa asiaa on pohdittu monesta muustakin näkökulmasta kuin helvetinpelon näkökulmasta.
Edelleenkin kysyn, miten Hellstenin Saat sen mistä luovut- kirja liittyy tähän aiheeseen? Mikä sen kirjan sisällössä liittyy tähän aiheeseen?
"Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut käännyttää ketään"
No eipä....
sanoit:
...
"Muita keskustelunaiheita löydät mm. Vapaakirkon nettisivuilta, siellä on kuvattu hyvin ko. srk:n oppi. Mene mukaan johonkin tilaisuuteen ja kuuntele mitä siellä sanotaan (unohda tekeminen).
Usko on Jumalan lahja ja olenkin aina ihmetellyt miksi sanotaan "tulla uskoon" - oikeammin olisi "saada usko"?"
...
Tee sitä ja tee tätä, lue sitä ja sitä karismaattisuskonnollista matskua vain "tutustuaksesi aiheeseen" (joopa joo) ihan vain pitääksesi suhteesi tasapainoisena...hohhoijaa.
Panee miettiin kuinka paljon voikaan sitä uskovainen valehdella omien tarkoitustensa eteenpäinviemiseksi. Vähän vain johdatellaan oikeaan suuntaan... ihan vain silleen rakkaudellisesti, viattomasti... leikitään ettei siinä taustalla olisikaan motiivina "pelastaa" tätä henkilöä. Eli siis käännyttää. Ei ei. Ihan vain viattomasti yrität pelastaa heidän suhteensa.
Älä viitsi. Olet naurettava.
"...valehdella saadakseen tarkoitusperiään..."
Sori, minulla ei ole tarkoitusperiä :-D
Minähän vain kehoitin tutustumaan siihen mihin aviomies on hurahtanut, jotta ukko voisi lopettaa helvetillä peloittelun lasten kuullen :-) Toisin ilmaisin itseäni huonosti yön tunteina - suorastaan nauretaavasti :-D
Hellsten ei tietääkseni ole karismaattinen kirjailija - voin olla väärässäkin?
Teos liittyy aiheesen mainittujen fanaattisuus varoitusten osalta (aloittaja voisi ottaa puheeksi mitä voi seurata fanaattisuudesta) ja myös lause "järki ei ole väline, jolla ratkaistaan suuria kysymyksiä, se on ruuan hankintaväline" liittyy aiheeseen tai siihen miten aihetta voisi lähestyä. Uskovien kanssa keskustelessa tuo on hyvä muistaa - järjellä et voi käännyttää takaisin uskomattomaksi - argumentit helvetillä peloittelun lopettamiseen pitää löytää muualta ja Hellstenistä voisi olla apua. Vaikea kuvitella aloittajan löytävän keinoja uskon harjoittamisen lopettamiseen, mutta uskonharjoittamista voi tehdä sivistyneestikin ja lapsille sopivalla tavalla?
jatketaan...
Usko voi tuoda sisäistä rauhaa ihmisille jossain elämänvaiheessa, ja siinä mielessä se on ihan hyvä. Mutta tuo alkaa jo melkeinpä vaikuttaa täydeltä hurahtamiselta. Muutenkin hengellisten asioiden käsitteleminen ja niihin tutustuminen vaatii aikansa..harva pystyy ottamaan sitä yhtäkkiä vastaan sekoamatta.
Mun puolesta jengi saa uskoa jumalaan, Jeesukseen ja Raamattuun jos siltä tuntuu, mutta täytyy kunnioittaa ja ottaa huomioon niitä, jotka eivät aiheesta ole kiinnostuneita, eivät usko jne.
Puhu miehesi kanssa ja kerro mitä mieltä itse olet. Keskustelun voi käydä ilman, että se menee kilpailuksi siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Mun mielestä voit sanoa, että ihmettelet moista yllättävää käännettä ja ettei sinua asia kiinnosta, et usko, etkä halua osallistua tähän mitenkään. Siis jos et halua. Jos tuntuu, että sieltä tulee vastaukseksi vain fanaattista horinaa niin sitten minä ainakin sanoisin, että tervemenoo.
Uskon tulis olla siellä sisällä sydämessä, terveellä järjellä.
mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu. Siitähän sitä haluaa puhua mikä on vallannut sydämen, mikä on todella tärkeää. Niinhän se on muillakin ihmisillä,jos on vaikka jääkiekko tai joku muu lähellä sydäntä niin kyllähän siitä innoissaan haluaa puhua muillekkin. Puhukoon kukin siitä mistä haluaa puhua. Kyllä se uskoontulo tapahtuu monesti ihan kerralla eikä vain opiskelemalla uusi asia. Taitaa parhaita uskon opettajia olla mielestään semmoset ihmiset jotka ei ikinä ole henkilökohtaisesti kokeneet mitään tällä alueella. Uskoontulo on todellinen tapahtuma, monesti suuri ja mullistava josta haluaa puhua muillekkin, että muutkin pelastuisivat.
Niin, suuhan puhuu tietty siitä mitä pää on täynnä. Ongelmaksi muodostuu usein vain ikävä kyllä se tosiasia, että tällaisessa tilanteessa ei muita ihmisiä, heidän tunteitaan, oteta lainkaan huomioon
Jääkiekosta vouhkaava ihminen ei välttämättä pyri saamaan jääkiekosta kiinnostumattomia kiinnostumaan jääkiekosta. Ja jos pyrkiikin, niin ymmärtää myös sen, että jääkiekko ei ole tärkeä kaikille ihmisille.
Uskovainen ihminen kuvittelee, että pelastus on tärkeä kaikille vain siksi, että kokee itse näin omassa tajunnassaan (jota kukaan ei kyseenalaista, niinkuin väität - tottakai jokaisen ihmisen aivoitukset ovat todellsia hänelle itselleen). Tämä on se oleellinen ero.
Uskoa ei tarvitse opettaa, ja ei-uskovat eivät opeta täällä uskoa tai ei-uskoa, niinkuin koet. Se miksi näin koet, johtuu ennemminkin siitä, että et voi hyväksyä sitä, että on ihmisiä, jotka eivät ole uskon sanomasta kiinnostuneita. Elämä voi olla mielenkiintoista ja hyvää ilmankin.
Ei kaikki uskovat vouhota. Pieni vähemmistö pilaa enemmistön maineen - niin kuin monessa muussakin asiassa :-D
..ihmisen pitäisi tajuta lopettaa se puhuminen siinä vaiheessa viimeistään kun huomaa, että toinen ei halua kuunnella.
uskonto on sellanen asia, jota kaikki eivät todellakaan halua ajatella ja käsitellä. heidänkin toivetta tulee kunnioittaa.
kyllä vaikutat todella yksinkertaselta,Jeesus on tie,totuus ja elämä...vai että satuja...voi voi,toivottavasti Herra pelastaa sutki,nyt huvittaa että itekki oon ollu joskus nuin ahdasmielinen ja suoraan sanoen tyhmä!!!Siunausta sulle..
Todellinen uskoon tulo voi olla eri asia kuin uskontokuntaan höyrähdys ja helvetintulesta jauhamien...
Eihän oikeasti hyvä ihminen jauha tulista noin, joten joku meni pieleen...
Olen samaa mieltä. Kaikki ei voi olla kunnossa, jos ihminen uskoon tullessaan kyseenalaistaa koko entisen elämänsä ja alkaa pitää sitä "valheena", kuten monet ns. "lahkoihin" hurahtaneet. Kaikki se oikeasti hyvä, mitä on ollut, kuten esim. aito rakkaussuhde, ystävyyssuhde tms. joutaa nyt romukoppaan, ja kun yrittää puhua "järkeä" uskoon tulleelle, niin saakin tuntea olevansa uhka.
Uskoon tulo voi parhaimmillaan olla eheyttävä, onnea tuottava asia. Mutta usein se ei ole, ikävä kyllä.
Mitä miehesi oikein on kokenut? Pystytkö keskustelemaan miehesi kanssa? Pystyykö hän vastaamaan kysymyksiisi ilman että ryhtyy heti "saarnaamaan"?
Helvettijutut kuullostavat minusta pahoilta, ne saattavat olla vaaran merkki.
"Tulla uskoon" -termi viittaa tiettyihin uskonnollisiin liikkeisiin. Niissä on monenlaisia, joukossa sellaisiakin lahkoja, missä ihminen menee pahasti rikki. Pelkään, että miehesi ystävä on ns. fundamentalisteja, jotka pitävät jääräpäisesti kiinni "koko Raamatun" kirjaimellisesta totuudesta. Silloin asiallinen keskustelu on mahdotonta.
Jos ihminen on esim. saanut vapautua pitkään ahdistaneesta riittämättömyyden ja syyllisyydentunnosta, se on eheyttävä kokemus. Jos on kyse sellaisesta, miehesi pystyy myös juttelemaan asiasta. Silloin ei ole mitään hätää.
Mitä tulee "lasten satuihin", niin eiköhän hyvissä saduissa ole paljon totta ja viisasta, koska ne elävät sukupolvesta toiseen. Niin Raamatussakin. Jotkut Raamatun kohdat puhuttelevat, jotkut on viisainta ohittaa. Jotkut kertomukset on parasta ottaa vain vertauskuvallisesti. (Raamattutiede osoittaa, ettei kaikki edes ole koskaan tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi!)
Kriisistähän perheessäsi nyt on kyse. Toivoisin, että sinulla olisi joku viisas luotettava ihminen, jonka kanssa voisit keskustella asiasta ja joka ymmärtäisi Sinun näkökantaasi ja samalla omaisi hiukan tietoa uskonnollisista jutuista. Jos ystäväpiirissäsi ei sellaista henkilöä ole, niin psyykkisten kriisien kohtaamiseen erikoistunut ammattilainen voisi olla sopiva. Mielenterveystoimistosta ehkä löytyy apua.
Oman kokemukseni perusteella arvelen, että olipa oma vakaumuksesi mikä tahansa, voit luottaa myös luterilaisen kirkon työntekijöistä vaikkapa diakoniin tai perheasiain neuvottelukeskuksen työntekijään. Sinun asemassasi soittaisin ja kysyisin jutteluaikaa. Voimia sinulle!
kiitos hyvästä viestistä, vastauksesi kuulostaa järkevimmältä näistä kaikista :) tiedän että raamatussa on paljon hyviä kohtia ja ohjeita, mutta en voi käsittää että joku ottaa ne tosijuttuina, mutta kukin tavallaan ja eiköhän tämä elämä tästä taas tasaannu.
Jos jokin asia kummastuttaa, kannattaa ottaa siitä selvää. Asioiden selvittäminen on ainoa keino saada parempaa selvyyttä askarruttavaan asiaan.
Raamatussa on paljon syvällistä viisautta ihmisen elämää ajatellen.
Uskoon tulo on alku henkiselle kasvulle. Joillekin tapahtuma on hyvin voimakas, aivan kuin rakastuminen.
Ilman henkistä kasvua henkilö jää kuitenkin ensi-tunteen asteelle, eikä pääse eteenpäin kasvussaan.
Fundamentaalisissa ryhmissä puhutaan helposti helvetistä ja ulkoisista tavoista.
Syvimmillään uskossa on kuitenkin kysymys henkisestä vapautumisesta, jolloin alkaa nähdä todellisen henkisen tilansa ja kykenee käsittelemään itsensä ja muiden kanssa vaikeitakin asioita. Tämä prosessi on helposti kivulias ja raskas, koska joutuu kohtaamaan niitä asioita, jotka ovat olleet sisimmässä piilossa. Lapsuudessa koetut hylkäämisen ja kaltoin kohtelemisen tunteet tulevat tälläin esille.
Kuitenkin on niin, että kun kasvaa kohtaamaan itsensä ja lähimmäisensä rehellisesti ja avoimesti ilman "peliä", energiaa vapautuu luovaan ja rakentavaan toimintaan. Ei tarvitse koko ajan kipuilla itsensä ja ongelmiensa kanssa.
Kristinuskossa puhutaan pelastumisesta. Monissa uskonnoissa, esim. buddhalisuudessa puhutaan vapautumisesta. ajattelen, että syvimmillään kyseessä on sama asia. Kun löytää todellisen henkisen minänsä, on mahdollisuus löyttää elämän sisltö ja henkinen tasapaino.
Usein on niin, että me ihmiset teemme vapaudesta vankilan. Vapautuneelle henkilölle aletaan laittamaan kaikenlaisia ehtoja. Hän itsekin voi alkaa määritellä niitä, jos ryhmä, johon "uskova" kuuluu on ahdasmielinen.
Jos lähimmäinen löytää tien pään, ei kannata heti torjua. Paras vaihtoehto on se, että ottaa selvää asioista. Kuten edellä totesin, raamatun lukeminen voi selventää monia epäselviä asioita.
Esim. Paavalin kirjeet uudessa testamentissä ovat kaikkea muuta kuin lasten loruja.
Buddhalaisuus ja kristinusko sekä monet muut uskonnot korostavat sitä, että ihmisen oma yrittäminen on turhaa. Vasta kun lakkaa yrittämästä, huomio kääntyy omasta itsestä pois. Tavallaan tämä on sitä henkistä vapautumista. Alkaa löytää itsestään asioita, jotka tukevat omaa henkistä kasvua. Vapautuu tällöin omasta yrittämisestä ja ympäristöstä tulevasta paineesta.
Tämä asia ei tule hullua hurskaammaksi selittämällä. Itse on etsittävä ja löydettävä ja kasvettava näkemään asioita, jotka ovat piilossa itsessä ilman oman henkisen minänsä kohtaamista.
Hei !
Oma mieheni sekosi Äiti-Ammaan, joka kuulemani mukaan on Jumalan inkarnaatio. Tässä ihmisen hurahtamisessa on kaikkein ikävintä se, että siitä kärsivät kaikki lähellä olevat.Ensin yritetään käännyttää suu vaahdossa, sitten menevät kaikki rahat ja tällä hetkellä omahyväisyydellä ja ilkeydellä ei tunnu olavan mitään rajoja.
Mutta kaikki on ikäänkuin oikeutettua ja kuuluu karman lakiin.Kysymyksessähän on matka kohti "valaistumista". Että silleen.