Kasteen on jokainen saanut jo äidin lapsivedestä. Se on Jumallisin kaste ja on vain YKSI.
Rippikoulu on tarpeeton ja vaarallinenkin koulutus nuorille. Se todistaa historiakin.
Lasta ja nuortakaan ei tarvii opettaa uskonnollisesti koska lapsi syntyy elämänkirja ja elämän ohjeet sielussaan. Opetuksilla, kasteilla jne tuhotaan Luojan lapselle antama oikeaoppisuus ja siten lapsesta tehdään harhaoppisuuksissa harhautettu ja jopa tietämätään saatananpalvelija.
Kun katsoo kristinuskon historiaa niin sen pohjalta voi ihan huoleti tehdä sen johtopäätöksen, että kristinusko kouluttaa lapsista seuraavan sukupolven murhaaja "sotilaita" jatkamaan kristinuskon tukemia ja tekemiä murhaamisia maailmalla. Koulutus on niin sairaalla tavalla salakavalaa, ettei sen vaikutusta huomaa muuten kuin historiasta.
Jos Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky olisi kristinuskon todellien tavoite, niin sen vaikutus varmaan näkyisi. Mutta kun kristinuskon todellinen tavoite on toimia älä tapa käskyn vastaisesti niin sekin näkyy mutta enimmäkseen historiassa. Kristinusko on aina ollut mukana tappamassa ja tapattamassa ihmisiä jopa omia uskovaisia. Nytkin kristinuskon sotilaspappeja on maailmalla rukoilemassa murhaaja sotilailleen voimia lasten, naisten ja miesten murhaamisiin. Älä tapa käskyn rikkominen todistaa kristinuskon herraksi herra saatanan jota jumaloivat tietoisesti ja harhautetu tekee sitä ymmärtämättömyyttäänkin.
Lapsen kypsyessä hän tulee tietysti kyseleen asioita ja on väärin opettaa häntä koska hänellä on puhtaamat, paremmat ja Jumalallisemmat tiedot sielussaan kuin opettajallaan joten lasta tulee ohjata vain löytämään hänen sielussaan oleva Luojan antama Jumalallisuus.
Jokaisen tulis ymmärtää, ettei pahuus voi hyvyyttä opettaa puhtaalle sielulle ilman että turmelee sielullisesti puhtaan.
Ennenkaikkea kristinusko, murhaajan ja murhauttajan historiallisuuden vuoksi on täysin sopimaton opettamaan asiasta mitään, sellaisen opettajan kaltaisia on aina ollut liikaa maailmassa.
- Kuinka moni on syntinen syntyissään?
Ei yksikään, koska lasten kaltaisten on Valtakunta.
- Kuinka monta syntistä on Valtakunnassa?
Ei yhtään, koska lasten kaltaisten on Valtakunta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
voitko hillitä tuon roskanpostin lähettämistä?
"- Kuinka moni on syntinen syntyissään?
Ei yksikään, koska lasten kaltaisten on Valtakunta.
- Kuinka monta syntistä on Valtakunnassa?
Ei yhtään, koska lasten kaltaisten on Valtakunta. "
elikkä minunki ois pitäny kuolla jo aikaa sitten?
ei hyvää päivää sentään..