Onko teidän mielestä väärin jos esim. 20vuotias mies harrastaa seksiä 15vuotiaan tytön kanssa, mutta asiasta on molemminpuolin keskusteltu ja kummatkin haluavat kyseistä asiaa? voiko siitä saada jonkun rangaistuksen jos jää kiinni? kuitenkaan kyse ei tietääkseni ole pedofiliasta.
onko alle 16 vuotiaaseen koskeminen väärin?
repexx
203605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
LAIN mukaan on täysi-ikäisen väärin koskea alaikäistä. Mutta jos ikäeroa on 5 vuotta tai alle, niin en pidä mitenkään vääränä. Kumpikaan ei ole aikuinen. Eri asia on, jos tyttö tulee katumapäälle ja kertoo jollekin, sitten sinusta tulee pedofiili. Molemminpuolinen haluaminen estää vain raiskaajaksi tulemisen. Itsekin olen lain mukaan pedofiili, kun 18-vuotiaana harrastin seksiä silloisen 15-vuotiaan tyttöystävän kanssa.
Lain mukaan alle 16-vuotiaan kanssa ei saa harrastaa seksiä, oli toinen osapuoli täysi-ikäinen tai ei. Yhtä laitonta on 17-vuotiaan kiksauttaa 15-vuotiasta kuin 18-vuotiaankin. Harva kuitenkaan noin pieniin ikäeroihin lähtee puuttumaan.
Miksi ihmiset AINA käyttävät termiä "pedofiili" väärin?! Pedofiili on aikuinen, joka tuntee vetoa LAPSEEN, joka EI OLE VIELÄ MURROSIÄSSÄ! Jos nuorella on rinnat jne, häneen sekaantuva mies EI OLE PEDOFIILI, vaan muuten vain hyväksikäyttäjä. Jos nuori on 16-vuotias, hän ei ole enää edes hyväksikäyttäjä.
KerrataaN: Pedofiili kokee vetoa lapseen, jolla EI ole rintoja, ei karvoitusta jne.
parin väliin. Siitä se juttu johtuu ettei kukaan jaksa tuollaisiin suhteisiin puuttua ne kun on yleensä seurustelevia pareja joilla tuollaisia ikäeroja on.
Jos kuitenkin joku tuntematon nusauttaa alle 16 vuotiasta tyttöä tai poikaa, niin silloin pistetään sosiaaliviranomaiset ja poliisit perään.
Mutta tästäkin sen näkee kuinka kaksinaismoralistinen me ihmiset oikein olemme. Jos alle 16 vuotias poika pokaa jonkun aikuisen muijan niin kaikki vain taputtavat tyyppiä selkään että hyvä sälli anna nallin palaa - pojasta on tullut MIES!
Kun tyttö tekee saman on tytöstä tullut hyväksikäytetty uhri ja tyttöön sekaantuneesta entisestä Miehestä on tullut pedofiili ja henkisesti sairas läjä paskaa.
eipä tuohon mitään lisättävää.
Alle 16-vuotiaaseen ei saa sekaantua. Kuitenkin oikeuskäytännössä on ymmärretty parin vuoden eroja, esim. 15 v. ja 17 v. Sitten kun mennään suurempaan ikäeroon, voi tuomio napsahtaa, ja 20-vuotias voidaan hyvinkin tuomita 15-vuotiaaseen sekaantumisesta. Tällöin lain mukaan 20-vuotias on yksin syypää ja voidaan tuomita, 15-vuotias ei ole syyllinen mihinkään, vaikka olisi myös halunnut seksiä.
Lainsäätäjä on katsonut, että aikuisen täytyy olla harkintakykyisempi kuin alaikäisen. Et kai sinä ketjun aloittaja ole omasta mielestäsi henkisesti 15-vuotiaan tasolla, jolloin sinun ei tarvitsisi olla aikuisen tavoin vastuussa teoistasi?
Mies 40
Tuo lienee vain sinun mielipiteesi? Älä anna neuvoja lain tulkinnasta, jos et tunne juridiikkaa ja oikeuskäytäntöä. Käy ensin oikkis.
Mies 40
Mutta 15-vuotiasta kiksauttava 20-vuotias tekee kuitenkin rikoksen, vaikka ei olisi pedofiili.
Mies 40
Olet oikeassa, pedofilia tarkoittaa seksuaalisuuden kohdistumista lapseen, jolle ei vielä ole sukukypsyyteen liittyviä tunnusmerkkejä, kuten karvoitusta tai kasvaneita rintoja.
Mikä seksuaalisuus kohdistuu (murrosikäiseen) nuoreen, jolle jo on kehittynyt sukukypsyyteen liittyviä piirteitä, mutta joka ei ole lain tarkoittamassa mielessä seksuaalisesti täysvaltainen, on kyseessä efebofilia. Tätä termiä käytetään kuitenkin hyvin harvoin, ja usein se sekoitetaan pedofiliaan, kuten tässäkin keskustelussa kävi.
Efebofilian voidaan siis katsoa alkavan, kun ensimmäiset sukukypsyyden merkit ilmaantuvat. Toisaalta sen päättyminen on hankalaa, koska eri maissa ja kulttuureissa seksuaalisen täysi-ikäisyyden raja on määritelty eri tavoin. Euroopassa seksuaalisen täysi-ikäisyyden raja vaihtelee Espanjan 12 ja Latvian 18 vuoden välillä. Suomessahan raja on verrattain korkea, 16.
ja tule sitten esittelemään neuvojasi.
Se on aivan satavarma että laki ei tule erottamaan seurustelevaa paria toisistaan vaikka heidän ikäeronsa olisi sata vuotta. Tästä on myös ennakkotapauksia useita. Eli painu sinä ihan itse vain sinne oikkikseen lukemaan ja hankkimaan tietoa ihan vapaasti ja tule sitten selittämään miten asiat ovat.
Ikäerolla ei ole mitään väliä tässä asiassa, ainoastaan "henkisellä iällä" on. Älä esitä satuja ellet tiedä miten asiat on oikeasti hoidettu!
Seurusteleva pari saa naiskennella niin paljon kuin haluaa kunhan vain todetaan että pari todellakin seurustelee ja ovat rakastuneita toisiinsa. Tämän toteaminen tapahtuu haastattelujen eli esitutkinnan avulla ja iällä ei ole siinä mitään merkitystä. Laki ei ala erottamaan rakastunutta paria toisistaan vaikka ikäeroa olisi normaalia enemmän.
Suomessa ei ole kuin yhdet porrastukset ja se on 16 vuotta joka seksuaalisen täysi-ikäisyyden raja. Seuraava porras on 18 vuotta joka on aikuisuuden raja. Täällä ei mietitä sitä onko joku 20 vuotias vai 25 vai 30 ja että sopiiko sellainen vielä yleiseen moraalikäsitykseen. Rajat ovat tarkat.
Jos joku kolmikymppinen tai parikymppinen haluaa seurustella alaikäisen kanssa, tai on rakastunut alaikäiseen, silloin yleensä hänen henkisessä kasvussaan on jotain vajavuutta minkä avulla perustellaan se että he ovat oikeasti rakastuneita toisiinsa ja sen vuoksi seurustelevat. Yleensä myös alaikäisen perhe on hyväksynyt seurustelun, samoin kuin hänen ystävänsä, joita myös haastatellaan sosiaaliväen toimesta.
Sanotaanko kääntäen näin, että "normaali" tyyppi joka haluaa pillua alaikäiseltä ei halua mitään suhdetta alaikäiseen. Sellainen sekaantuja laitetaan häkkiin jolloin hän toivottavasti tajuaa ettei teko kannata. Yleensä näissä tapauksissa alaikäisen perhe on myös ollut sillä kannalla että häkkiin vaan.
Ihminen joka on oikeasti rakastunut alaikäiseen on yleensä jollain tavalla "vajaa". Eikä siitä parane vaikka laki erottaisikin heidät, joten heidän erottamisensa ei hyödytä ketään ja satuttaa ainakin kahta.
Jos todetaan että kyse onkin ollut yhdenillan jutusta jossa molemmat ovat toisilleen ennestään tuntemattomia, silloin häkki heilahtaa jo 18 vuotiaalle joka on sekaantunut alle 16 vuotiaaseen. Siinä ei todellakaan mietitä sitä onko toinen 18 vuotias vai 20 vuotias, koska kyse on suoraan alaikäiseen sekaantumisesta.
Vaikka tapaukset käsitellään aina yksittäisinä tapauksina, ovat nuo rajat silti ehdottomat ja niiden mukaan jaellaan rangaistuksia tai syyttämättä jättämisiä. Niitä ei katsota milloinkaan muulloin läpi sormien, kuin silloin kun todetaan että pari seurustelee ja on rakastunut toisiinsa.
Kannattaako sinun neuvoa varatuomaria?
Seurustelu ei 15- ja 20-vuotiaan kesken ole kielletty, mutta seksiä ei saa harrasta ennen kuin nuorempi on täyttänyt 16. Jos sekstaa ennen sitä, vanhempi osapuoli syyllistyy rikoslain mukaan rikokseen, nuorempi katsotaan uhriksi, ei rikoskumppaniksi. Lain mukaan vanhempi on yksin rikollinen, ellei hän sitten ole jälkeenjäänyt ja henkisesti enintään 15-vuotiaan tasolla.
Jos et usko niin kysy asiaa jostakin asianajo- tai lakiasiaintoimistosta. Saat saman vastauksen laskun juridisen lausunnon laatimisesta. Tämä ei ole mielipidekysymys eikä jätä suurta tulkinnanvaraa, kun eduskunta nimen omaan nosti suojaikärajan 16 vuoteen, vaikka alunperin suojaikärajaksi esitettiin 15 vuotta.
Mies 40
"Ihminen joka on oikeasti rakastunut alaikäiseen on yleensä jollain tavalla "vajaa". Eikä siitä parane vaikka laki erottaisikin heidät, joten heidän erottamisensa ei hyödytä ketään ja satuttaa ainakin kahta."
Onko sinun ja lain mielestä 18-vuotias poika/tyttö jollakin tavalla "vajaa" "rakastuessaan" 15-vuotiaaseen tyttöön/poikaan? Ikäeroahan ei välttämättä ole kuin 2 vuotta (esim. 18-v syntynyt 31.12.1988 ja 15-v syntynyt 1.1.1991). Mikäli näin on, ollessani 15-vuotias, arviolta 50 % 15-vuotiaiden etenkin tyttöjen kumppaneista oli vajaita. Enpä silti yhtään ihmettelisi, jos laki tätä mieltä olisi. Suomen lainsäädäntö on muutenkin juosten kustu monelta osin. Onneksi asioita katsotaan tapauskohtaisesti, mutta siinäkin tapahtuu pahoja virheitä. Millä testereillä esimerkiksi voidaan todistaa ihmisten olevan rakastuneita toisiinsa? Sen perusteella mitä ihminen sanoo? Ihmiset valehtelevat. Perhe, sukulaiset, ystävät, kukaan muu ei sitä voi tietää.
Aika paha mies 40 ? ;-)
Tottahan noi ikärajat on, ja taustalla on pitkäaikaiset kokemukset ja tiedot (tiede) nuorista ihmisistä ja heidän kehityksestään. Ei niitä ikärajoja tuulesta ole temmattu tai yhtäkkiä päätetty. Esimerkiksi se ikäraja ei ole sama kuin täysi-ikäisyyden ikäraja, eli 18. Tässä vaiheessahan nuori katsotaan vasta henkisesti tarpeeksi kypsäksi, jotta voidaan sanoa, että on aikuinen.(Silti moni ei pärjää omillaan vielä tuossakaan iässä.) Seksuaalisen täysi-ikäisyyden saavuttaa jo 16-vuotiaana.
Eikä siinä nyt ole kysymys vain nuoren naisen reiän käyttökelpoisuudesta teille miehille. Valitettavasti. Kyse on nimenomaan henkisestäkin kehityksestä. Ja aina on mahdollisuus raskauksiin - nuoren naisen elimistö ei ole siihenkään valmis. Toki jotkut saavat lapsia nuorempinakin - vaikka elimistö ja henkinen kehitys ei vielä ole aikuisen tasolla.
niin sinullakin on pääsy tutkimaan näitä ennakkotapauksia kyseisestä asiasta, joten painu lukemaan.
Yhtään ainoaa seurustelusuhdetta jossa pari on ollut alaikäinen ja aikuinen, ei ole estetty. Tutkittu kyllä on, mutta ei tuomittu.
Hyväksikäyttösuhteita onneksi sitäkin enemmän.
Ilmeisesti muut tuomarit ovat sitten ihmisiä.
Alla finlexistä otettu lainvoimainen tuomio. Lue tarkkaan muistaen, että Itä-Suomen hovioikeus ei edes ole tiukimman maineessa seksuaalirikosten osalta.
Mies 40
ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS TUOMIO 6.7.2006
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Kuopion käräjäoikeus on ratkaisullaan 22.6.2005 kihlakunnansyyttäjän syytteestä tuominnut A:n lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 24.4. - 31.12.2003 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen 22.6.2007 päättyvin koeajoin.
VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA
A on valituksessaan vaatinut, että hänelle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus lievennettäisiin sakoksi, koska vankeusrangaistus oli liian ankara ottaen huomioon hänen tekonsa, sen olosuhteet ja niistä ilmenevä hänen syyllisyytensä. Asianosaisten ikä, kehitystaso ja keskinäinen suhde huomioon ottaen asiassa oli erityisen painavia syitä tuomita sakkorangaistukseen. Myöskään yleis- tai erityisestävät syyt eivät edellyttäneet vankeusrangaistuksen tuomitsemista.
Kihlakunnansyyttäjä on vastauksessaan vastustanut muutosvaatimusta perusteettomana.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
A:n rikokseen ei liity sellaisia seikkoja, joiden vuoksi 1.1.2004 voimaan tulleet rikoslain rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset (515/2003) johtaisivat lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleet vastaavat säännökset. Rangaistusta määrättäessä sovelletaan siten rikosta tehtäessä voimassa olleita asianomaisia säännöksiä.
A:n syyksi luetusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaan tuomittava määräaikaiseen vankeusrangaistukseen. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin (613/1974) mukaan jos rangaistussäännöksessä on säädetty vankeudelle erityinen vähimmäisaika, tuomioistuin saa, ellei yleinen etu muuta vaadi, erityisistä syistä, jotka on mainittava tuomiossa, tuomita vähimmäisaikaa lyhyempään rangaistukseen tai, milloin ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta määräajaksi ei ole säädetty, tuomita sakkoon.
Asianomistaja on ollut teon aikaan 14 - 15-vuotias ja A 22 - 23-vuotias. Vastuu suojaikärajaa nuoremman kanssa tapahtuvasta seksuaalisesta teosta on aina vanhemmalla osapuolella. Näin ollen asiassa on merkityksetöntä se, miten asianomistaja on suhtautunut seksuaalisiin tekoihin. Asianomistajan suhtautuminen ei niin ollen vähennä A:n tekojen moitittavuutta.
Asianosaisten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä on ollut syytteessä mainittujen tekojen aikaan niin suuri ero, että sakkorangaistuksen tuomitsemiselle ei ole perusteita.
A:n valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomio jää noudatettavaksi.
Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Markku Arponen, Pekka Pärnänen ja Tiina Ruikka
Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen
laki sanoo toisin. Salassa voi tietty tehdä mitä vaan mutta kun käry käy, on elämä pilalla. 15-vuotias kyllä tietää ja tajuaa mitä tekee ja mitä haluaa. Mutta onko silloin oikein että se vanhempi osapuoli on pelkästään karmea seksuaalirikollinen mikä pitäisi kuohita, tappaa ja haudata saunan taakse?! Eikä se sitäpaitsi ole pedofiliaa. Median yleinen tapa on huudattaa lööpeissä pedofiileista milloin minkäkinlaisissa tapauksissa. Ja kansa hurraa ja ärisee.
Pedofilia on sairaus! Yleisesti koko termiä käytetään täysin väärin ja väärissä yhteyksissä.
Pedofiili tuntee vetoa alle murrosikäisiin tyttöihin, sairaus/ilmiö on itsessään pedofiliaa, mutta teko on lapsen törkeä hyväksikäyttäminen. Varsinaista pedofiliaa on kuitenkin huomattavan vähän verrattuna median ilmoittamiin tapauksiin. Poliisikin on valitettavasti lähtenyt tähän julkiseen liioitteluun mukaan monissa tapauksissa.
Ja eniten vituttaa että juuri näitä laillisen ikärajan rajamailla tapahtuvia juttuja sanotaan pedofiliaksi. Tuntuu että kaikki jotka ovat alle 18-vuotiaan kanssa ovat muka "pedofiileja".
Näistä ~15w tapauksista voi olla montaa mieltä. Tuskimpa yhdyntä ja seksuaalinen kanssakäyminen mitään tytön elämää ja psyykettä pilaa jos pakotusta ja väkivaltaa ei tapahdu. Ovathan sen ikäiset jo rikosoikeudellisessa ja muutenkin vastuussa teoistaan. Eikä sillä ainakaan ole mitään eroa onko mies siinä tapauksessa 15-vuotias tai 30-vuotias. Suojaikäraja tulisikin mielestäni säätää samaan kuin rikosoikeudellinen vastuuikä. Ja unohtaa ihmeelliset "mikäli toinen osapuoli on suunnilleen samalla henkisellä tasolla"-sepustukset. Miten senkin määrittelee? Eihän täysin sairaista ja sekopäisistä monikertaisista henkirikollisistakaan saada tutkimuksissa selville syyntakeettomuutta vaan he istuvat linnassa ehkä puolet muutenkin naurettavasta tuomiosta ja palaavat uusimaan tekojaan. Muutamat useammankin kerran kuten viimevuosien otsikot ovat kertoneet. Maahanmuuttajissa löytyy todellisia pedofiileja, raiskaajia ja hyväksikäyttäjiä mutta heihin ei lain sormi yletä eikä sitä edes haluta vahvojen sossutanttafemakkoaktivisti-joukkojen ansiosta. Tavallista mattimeikäläistä kyllä jahdataan jos vain erehtyy vaikka hymyilemään tytölle/naiselle väärällä tavalla. Kummallista kaksinaismoralismia ja lakien sekoitusta. Sossut ja femakot nyt tilittää ja valehtelee mitä vain jotta saavat piintyneen kantansa esiin ja jyräävät kaiken järjellisen alleen.
Tällä mielipiteellä saan valtaisat haukut ja uhkailut niskaani mutta mitä voi odottaa aivopestyiltä junteilta. Nämä saunan takana heiluvat eivät edes tajua miten vinoon heidät pikkuhiljaa on ajettu. Luulevat olevansa oikeassa koska ovat enemmistön kanssa samaa mieltä mutta siinä se vaara juuri piileekin. Höynäytetyn enemmistön avulla on historiassa tehty kaikki karmeimmat teot ja valinnat.
Lainaanpa tähän Rikoslain 20. luvun 6 §:ää:
"Joka
1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa."
Eli kyseessä on lainvastainen teko, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. 20-vuotias tuskin voi väittää, ettei hänen "iässään tai henkisessä tai ruumiillisessä kypsyydessään" ole suurta eroa 15-vuotiaaseen verrattuna (ellei kyseessä ole esim. henkisesti jälkeenjäänyt 20-vuotias). Yleisesti tätä lausetta on sovellettu nuorten keskinäisiin seksuaalisiin kokeiluihin, joissa toinen osapuoli on ollut iältään yli 16-vuotias, mutta kuitenkin alle 18-vuotias.
Laki ei siis tunne mitään poikkeusta esim. sillä perusteella, että alle 16-vuotias on itse ollut halukas tai jopa aloitteellinen tai että asiasta on keskusteltu. Tähän on hyvä syy: Lapsi ei yleensä ymmärrä, mitä seksuaaliset teot ovat ja mikä niiden merkitys on. Täten lapsen antamaa suostumusta, vaikka se olisi aitokin, ei voi pitää lieventävänä. Hänhän on suostunut asiaan, jota hän ei käsitä.
Tietysti voidaan sanoa, että 15-vuotias ymmärtää seksuaalisuuden eri tavalla kuin vaikkapa 5-vuotias. Näin toki onkin. Kaikki muodolliset ikärajat ovat viime kädessä veteen piirrettyjä viivoja, jotka ovat ehkä jollain lailla viitteitä antavia, mutta jotka silti ovat hyvin yksilöstä riippuvia. Ei kai kukaan voi ajatella, että ihminen juuri samalla hetkellä, kun hän täyttää 16, muuttuu viattomasta lapsesta vastuulliseksi aikuiseksi. Toisaalta lainsäätäjällä ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin asettaa jokin sopivaksi katsottu ikäraja ja noudattaa sitä. Suomessa se on verrattain korkea, 16. Tätä kuitenkin on käytännössä noudattaminen.
Eli tämähän on poliisiasia. Ilmoittaudu heti lähimmälle poliisiasemalle. Ota mukaan henkilötodistus ja hammasharja, koska siviiliin palaat varmaan siinä 1,5 vuoden päästä aikaisintaan!
olet parikymppinen ja hän on alaikäinen! kaiken lisäxi suojaikärajan ala puolella koska sakkoliha on alle 16w!