annettuja kommentteja tuolla alempana.
Olen käynyt Nokia Missiossa vain satunnaisesti-pohjoissuomalaisena. Mutta teidän omat kommenttinne ovat yhtä vauhkoja ja harhaisia kuin mistä syytätte tuota liikettä.
Pitää olla todisteita, ennenkuin syyttää.
Olen käynyt Nokia Missiossa vain satunnaisesti-pohjoissuomalaisena. Mutta teidän omat kommenttinne ovat yhtä vauhkoja ja harhaisia kuin mistä syytätte tuota liikettä.
Pitää olla todisteita, ennenkuin syyttää.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kerronpa heti alkuun,mitä on Herran sota.Se on vähintään maanpuolustusta,niin kuin Suomella sota-aikana.Ellei Suomi olisi puolustanut omaa maatansa,me olisimme nyt venäläisiä.Kaltaiseni mies,nimeltä Daavid,ei aluksi halunnut ns."lyödä raamatulla päähän".Hän joutui ennen pitkää toteamaan nämä sanat:"He palkitsevat ystävyyteni syytöksin".Eli ihmiset,kun heille ei löytynyt vahvaa Hengellistä kuria,ajautuivat aina vain enemmän ja enemmän pahaan.Daavid kärsi siitä,koska soti etulinjassa uskollisesti Jumalan puolella.Markku Koivisto Nokiamission sivuilla suoraan puolustaa lapsikastetta,vaikka se ei ole Jumalasta.Nokiamission monet jäsenet eivät osaa tehdä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä.Markku Koivisto,joka on Jumalan Voideltu Evankelista,varmasti tietää kaste asiasta totuuden:Jumala hyväksyy vain ja ainoastaan vapaaehtoisuuteen perustuvan AIKUISKASTEEN joka on upotuskaste.Jopa Herramme kävi upotuskasteella ja sanoi Johannes Kastajalle nämä sanat:"Näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Siunauksellisin terveisin:Henri Puumala.HKI.23.4.2007!!!!!!!!!!!!!!
Kirjoitat: "Jopa Herramme kävi upotuskasteella ja sanoi Johannes Kastajalle nämä sanat:"Näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
Jeesusta ei kastettu kristillisellä kasteella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, koska hän ei ollut vielä ristillä sovittanut ihmiskunnan syntejä.
Johannes Kastaja kastoi parannukseen. Jeesus oli synnitön. Hänen ei sen vuoksi tarvinnut saada kastetta Johannekselta, joka kehotti ihmisiä tekemään parannusta. Jeesus samastui meihin, jotka tarvitsemme synnintunnon ja elämänsuunnan tarkistamisen kautta uutta suuntaa. Jeesuksen kaste oli sijaiskaste minun puolestani.
Jumala itse toimii kristillisessä kasteessa, suoritetaan se sitten missä elämän vaiheessa tahansa, lapsena tai aikuisena. Kahta kertaa ei pidä kastaa, se olisi epäluottamuslause Jumalalle, ja merkitsisi ensimmäisen kasteen mitätöimistä.
Herra kävi puolestasi sijaiskasteella,niin miksi pitää kastaa sitten lapsena.Aika haparoivaa teologiaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Kuten edellä kirjoitin,Johannes Kastaja kastoi parannuksen kasteella.
Me tarvitsemme kristillisen kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Johannes ei voinut kastaa kristillisellä kasteella, koska Jeesus ei ollut vielä kuollut, ylösnoussut eikä Pyhää Henkeä ollut vielä lähetetty.
Kuka bimbo on noin yksinkertainen, että pistelee noita huutomerkkejä tuollai. Se on kuvottavan epämiellyttävää ja ei-asiallista keskusteluviestintää ollenkaan. Tulee mieleen joku hiukka yksinkertainen ihminen, joka nyt on innoissaan, kun osaa "kirjoittaa", löytää näppäimistöstä jopa huutomerkin.
LOPETA huutomerkit, ole hyvä. Mautonta, typerää. Olen uskova, enkä pyydä näitä haukkuja anteeksi, heippa.
Oletko uskova vai elätkö valheessa?
http://www.youtube.com/watch?v=upM4fe1-4Uo
http://www.youtube.com/watch?v=Scsc8UZEdcU
http://www.youtube.com/watch?v=gV7_X5cxJGw
http://www.youtube.com/watch?v=a59OzDQigZ8&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=ABx8KcxLIpU&mode=related&search=
Nuo todistavat karismaattisuutta vastaan. Ainakin sellaista epätervettä karismaattisuutta vastaan mitä Nokia Missiossa ja monissa helluntaiseurakunnissa esiintyy.
Aivan kamalaa, voiko tuollaista ollakkaan.
Emme anna lapsemme enää osallistua paikallisen helluntaiseurakunnan toimintaan.
Olemme kuulleet että siellä noita kaatajamiehiä
aina niin mainostetaan.
Nokia Missio ja helluntaiseurakunnat mainostavat kaatajamiehiä.
tässä todistettiin? Nokiamission esiintyminen oli asiallista ja siinä puhuttiin asiaa. Osa filmeistä oli sekoitettu keskenään ja otettu pätkä sieltä, toinen täältä ja isketty musiikki päälle (kyllä, vähän hymyilytti).
Epäilen, oliko Benny Hinninkään juttu ihan aito vai oliko sitäkin sotkettu jotenkin? Ylilyöntejä karismaattisissa seurakunnissa tapahtuu kuten tiedetään, mutta kummallista kun Nokiamission on tähän joukkoon sotkettu edellisessä kirjoituksessa.
Onhan tälläkin foorumilla tuotu esille todisteita Nokia Mission toiminnasta. Tässä on niistä muutamia:
Karismaattinen uususko ja Nokia Missio
http://koti.mbnet.fi/hulk/lainaukset/karis_nieminen.html
Nokia Missio sen tarkoitus? 15.5.2007 klo 18.05
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026272033#22000000026272033
Nokia Missio Miten suhtautua ? 5.5.2007 klo 00.47
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026001015#22000000026001015
Nokia Missio on huumetta kansalle 28.3.2007 klo 09.11
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000024958630#22000000024958630
Nokia Missio
parannuksen teko ??? 16.5.2007 klo 00.25
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000026281342#22000000026281342
On ihmisiä jotka ovat itse kokeneet ja kuulleet ja nähneet, sen vuoksi he kertovat ja varoittavat muitakin, jotta kaikkien ei tarvitse kompuroida.
Nokia Missio on kauniisti pakattu tuote, jota on hyvin mainostettu, joka on suunniteltu useimpien toiveiden mukaisesti.
Mutta kuitenkin varsin epäterveellistä ja yksipuolista ravintoa. Muutamat ovat saaneet pahan ruokamyrkytyksen, toiset ovat paisuneet ja pöhöttyneet, muutamat aivan nälkiintyneet.
näyttävät keskusteluilta tällä palstalla missä joku kertoi Torontolaisesta herätyksestä, toiset mielipiteitään tietämättä todellisesta asiasta sen kummempaa. Mukana oli myös Nokiamissiota puoltavia juttuja niiltä ihmisiltä jotka ovat olleet siellä jollakin tavalla mukana.
Olen lukenut nyt muutaman kuukauden näitä palstoja ja joskus jotain kommentoinut. Usein on joku vihje siitä, että Nokia mission toiminnasta on seurannut jotain kamalaa ja ihmiset jotka ovat sieltä lähteneet pois, kärsivät, masentuvat ja joku jopa tehnyt itsemurhan. Tuntuu, että näitä juttuja riittää ja riittää mutta koskaan kukaan ei kerro todellisia asioita, jotain oikeasti huonoa mitä mission kautta olisi tapahtunut.
Mission kautta, Jumalan tekoina, näen tapahtuneen paljon hyvää; ihmiset tulevat uskoon ja joku jopa parantuu, jotkut pääsevät eroon huumeista, jotkut alkoholista tai tupakasta. Perheet eheytyvät, ihmiset innostuvat etsimään Jumalan tahtoa elämässään ja tekevät parannusta synneistään ja löytävät paikkansa seurakunnassa.
Tiedän, että karismaattinen toiminta ei kaikkia miellytä mutta he pysyköön siellä missä viihtyvät. Kummallista on, että uskovien palstoilla yritetään jatkuvasti halventaa yhtä uskovien joukkoa. Eikö voida siunata niin Nokia mission toimintaa kuin kaikkea muutakin kristillistä toimintaa missä Jumala toimii?
Tämäkin näyttää keskustelulta tällä palstalta, mutta juuri keskusteluissa ihmiset todistavat siitä mitä ovat itse nähneet ja kokeneet.
"Olen lukenut nyt muutaman kuukauden näitä palstoja ja joskus jotain kommentoinut. "
"Usein on joku vihje siitä, että Nokia mission toiminnasta on seurannut jotain kamalaa ja ihmiset jotka ovat sieltä lähteneet pois, kärsivät, masentuvat ja joku jopa tehnyt itsemurhan."
Olet siis lukenut, mitä vielä noiden kauheuksien lisäksi pitäisi tapahtua?
"Tuntuu, että näitä juttuja riittää ja riittää mutta koskaan kukaan ei kerro todellisia asioita, jotain oikeasti huonoa mitä mission kautta olisi tapahtunut."
Nämä asiat ovat toisille ihmisille totta, koettua ja tunnettua. Ei ole kovinkaan kaunista, väittää näiden ihmisten kokemia asioita epätodellisiksi.
Ymmärrän sen, että Nokia Missio merkitsee sulle paljon, ajattelet hyvää ja kaunista siitä.
Mutta niin ovat muutamat muutkin ajatelleet, mutta ovat törmänneet asioihin, jotka eivät olekaan niin kauniita.
On kyllä kauniit kulissit, mutta ketkä lymyävät niiden takana? Aivan kuin lampaita, mutta miksi niillä on niin terävät hampaat ja miksi ovat niin vihaisia.
On aika todellista, kun äiti itkee lapsensa haudalla.
Eikä toisen ihmisen kuolemakaan ole mitään epätodellista, ei ystävien, eikä omaisten mielestä.
Monet jotka ovat kokeneet ikäviä, ovat saaneet kyllin vahvan kehotuksen vaieta kaikesta pahasta, mitä ovat kuulleet ja nähneet Nokia Missiossa.
Pelkäävät.
tarkoitan. Vihjeitä ja vihjeitä, joku jopa kuollut ja muuta yhtä kamalaa. Sitä tässä peräänkin, että jos näitä asioita on oikeasti tapahtunut, niin kerro suoraan mitä on tapahtunut. Kuka on kuollut ja miten se liittyy Nokia missioon? Nimiä ei tarvitse kertoa mutta edes jotakin yksityiskohtia ja se, miten missio on asian kanssa tekemisissä?
Minäkin voin sanoa sinulle vaikka, että nyt on kyllä loetettava se eläinten kidutus kotipaikkakunnallasi. Tuosta saa sen käsityksen kuin siellä olisi jotain tälläista tapahtunut mutta kuitenkaan tiedossa ei ole mitään perää eikä mitään perusteluja. Nokia missiosta on huhuja liikkeellä, varsinkin tällä palstalla mutta kukaan ei ole kertonut, mitä todella on tapahtunut tai onko mitään oikeasti tapahtunut.
Jos joku on missiossa törmännyt asioihin jotka eivät ole niin kauniita niin varmasti hän voi täällä nimimerkillä siitä myös puhua. Juuri näitä todistettavia tosiasioita perään, en huhuja.
Luuletko tosiaan, että uskonnollisten liikkeiden uhrit tykkäävät esiintyä julkisuudessa. Se, että jos jotakin asiaa ei esiinny julkisuudessa, ei tarkoita sitä että tällaista asiaa olisi tapahtunut. On tehty monia tutkimuksia Nokia Mission kaltaisista liikkeistä, jotka todistavat, että tuollaiset liikkeet tuhoavat ihmisiä. Tuskinpa Nokia Mission uhrit täällä pyörivät. Se, että sinä et löydä tietoa, ei tarkoita ettei uhreja olisi. Tuskinpa Markku Koivisto edes antaa tietoja kyseisen liikkeen entisistä jäsenistä. Uskon kuitenkin, että jos teet tutkimusta ja oikein tarkkaa sellaista niin aivan varmasti löydät ihmisiä joidenka elämän Nokia Missio on tuhonnut. Ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee ja näkee. Tuo sanonta pätee kaikkiin ihmisiin. Ei siis pidä uskoa kaikkea mitä Nokia Missio itsestään kertoo, mutta ei pidä myöskään uskoa kaikkea mitä Nokia Mission vastustajat sanovat.
typerys ollenkaan. Jos niin kamalia asioita on tapahtunut mission tai minkä tahansa liikkeen piirissä kuin täällä vihjaillaan, niistä olisi jo iltalehdet olleet pullollaan asiaa.
Jos jotain on tapahtunut, en uskokaan, että itsemurhan tehnyt tulee tänne kertomaan. Hänellä on varmaan ollut ystäviä tai perhettä jotka voivat täällä raottaa salaisuuksien verhoa sen verran, että totuus(siis onko sellaista tapahtunut?)tulisi julki. Näitä kertojia ei ole ilmaantunut, palkästään kuulopuheiden varassa toimivien juoruja.
Tässä vähän todellisuutta peliin. Muutenkin mietityttää koko helluntailaisfoorumi. Haukutaan ja lyödään muita kuin omaan srk:an kuuluvia kuin vierasta sikaa. Kristuksen rakkaudesta toisia uskovia kohtaan täällä ei ole tietoakaan.
Tuskinpa iltalehtiä edes kiinnostaa yksityisten ja tavallisten ihmisten asiat. Sieltä löytyy aina vain julkkiksista hirveästi kohua. Olet muuten melko typerä jos ajattelet, että jonkun asian pitää löytyä iltalehdestä jotta se olisi oikeasti tapahtunut. Muista, että asioita tapahtuu myös internetin ja iltalehtien ulkopuolellakin.
kukahan tässä on ja mikä?
Nokia missiossa, mitä nyt on jo vuosia syynätty suurennuslasin kanssa, ei voi tapahtua mitään pahaa niin, että se ei leviäisi lehtiin.
Puolestani lopetan tämän aiheen käsittelyn tähän kun vastaukset viesteihini ovat mitä ovat.
Tuo on sinun käsityksesi. Jos luulet, että käsityksesi on oikea niin taidat olla narsisti. Melkoinen narsisti pitää olla jos luulet, että iltapäivälehdillä on samanlainen kiinnostus Nokia Missioon kuin sinulla. Toiseksi uskot siis kaiken mitä Nokia Missio kertoo itsestään? Et suostu siis yhtään epäilemään tai olemaan kriittinen? No tämä kertoo jo paljon sinusta.
Vaikka tapahtuu ikäviä asioita, eivät silti niitä kokeneet ihmiset tahdo itse päätyä lehtien uutisiin ja kaikkien ihmisten huomion kohteeksi.
He pelkäävät.
ja ? ? ? tota niin, ootteks' Te hulluja ? - vai vaan Jumalan hulluja. Siis mitä teiltä on pois tai poistettu, kun tarvii tuollai meuhkata?
Olen silloin tällöin NM:n kokouksessa, muiden kokousten lisäksi, ja joskus jopa jotakin avustavaa hommaa tekemässä. NM on aivan kuin muutkin elämäni aikana kokemani elävät kristilliset tilaisuudet ja toiminnot! Siellä on hyvä Sana ja musiikki ja sielunhoito. Ihan koko kokonaisuus on upea ja hyvin hoidettu ja johdettu pastoritiimin taholta. Ei mitään vikaa. Olen myös ns. puolueeton tämän sanomaan. En vain käsitä mikä teitä, hellareita, vaivaa. Vai ootteko hellareita, kun näyttäsiis palstan nimen mukaan olevan niin. Vähän simppeliä väkeä, menkää kotiinne - kasvamaan. Tai, tuulettakaa enemmän itseänne erityyppisissä seurakuntakokouksissa, yhteiskristillisissä. Niis on hyvä Henki, itse en viihtyisi pelkkä-helluntailaisessa kokouksessa esim. NM:oon verrattun. Huom. vaikka kirjoitan näin, hengellinen kotini on ihan muualla, samoin ulospäin suuntautuva toimintani.
Hukkaputkeen menee energianne otta kytillä muita hengellistä työtä tekeviä. Ja maailma hukkuu ympärillä. - Tsau ja siunauksin ja parhain armoin.
Jos sinä koet Nokia Mission tuollaiseksi niin se ei tarkoita sitä, että muut ovat kokeneet sen samalla tavalla. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että sinun kokemuksesi Nokia Missiosta kertoisivat mitä Nokia Missiossa todella tapahtuu. Oletko kenties narsisti? Kärsitkö epäterveestä narsismista?
Te jotka olette Nokia Mission faneja, voisitteko olla hiukan ystävällisempiä niitä kohtaan, jotka eivät koe Nokia Missiota aivan niin ihanaksi ja taivaalliseksi, kuin te sen koette ?
Monet heistä ovat saaneet kärsiä jo kylliksi, pilkkaa ja arvostelua ja leimaamista ja pelottelua. Älkää lisätkö heidän taakkaansa.
Te rakkaat sisaret ja veljet, jotka olette kärsineet ja murehtineet Nokia Mission tähden, muistakaa kaikessa kärsivällisyydessä ja kristillisessä rakkaudessa, että nämä jotka ovat siellä mukana, eivät vielä näe Hengen silmillään, eivätkä kuule korvillaan, sitä mitä me olemme Jumalalta saaneet ja minkä me ymmärrämme.
Sen vuoksi, kohdelkaa heitä kaikella rakkaudella ja kärsivällisyydellä, rukoillen Jumalaa aukaisemaan heidän silmänsä.
...niin mairean ja hurskastelevan.
Juuri näin monia uskossa heikkoja langetetaan pois yhteydestä rakkaudettomuuteen.
Sillä mitä muuta kuin rakkaudettomuutta sinun viestisi kertovat, vaikka sanasi kuulostavat niin vilpittömän hyvää tarkoittavilta!
Tuomita ja leimata te osaatte, se on nähty.
Mutta ehkä tekin saatte uskossa ja rakkaudessa kasvaa ja raitistua.