Naispappeudelle

ovet myös helluntailiikkeessä. Lienee yhdestoista hetki.
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän helluntaiseurakunnissa ole edes miespappeja...

Äänestä

H-herätyksessä on ollut "naispappeja" sen suomeen tulsota asti. Voisin luetella pitkän listan voimakkaita ja Hemngellä täytettyjä sisaria, josta ovat perustaneet yhdessä veljien kanssa monia seurakuntia suomen aivan "pimeille" paikkakunnille.
-On edelleenkin, jopa lahetyskentillä on sisaria evankeliumin työssä, yleensä he ovat pareittain, ja perustavat näin ollen edelleen uusia seurakuntia.
-Samoin täällä kotimaassa on naisevankelistoja/seurakunnan johtajiakin, monilla paikkakunnilla.
-Kirkko on siinämielessä pahasti ajassa jälessä, kun edelleen janttaa naisten kelpoisuudesta evankeliumin julistajaksi!
-Kirkon julistuksessa on se paha puute, että se ei julista evankeöiumia syntisille, vaan opettaa syntisiä ,uudestisyntymättömiä "seurakuntalaisiaan", ikään kuin he olisvat JO uskossa, lapsikasteen armon perusteella, siksi siellä naispappeus on aina "opettaja"!
-Ja juuri tuo "opettajan" rooli on se, joka aiheuttaa kirkon sisällä kismaa naispappeudesta. -H-herätyksessä ei ole sitä rasitetta, siksi siellä voi nainen olla evankelista/opettajakin!

Äänestä

Asia on niin helppo,etten viitsi edes ryhtyä väittelemään.Yhdessäkään Suomen helluntaiseurakunnassa ei ole koskaan ollut "naispappia" ja Herra on valalla vannonut minulle,kun kutsui minut Suomen helluntaiherätyksen johtoon,että kansa kuuntelee ja tottelee minua,myös siinäkin asiassa.Jumala ei hyväksy naista seurakunnan johtoon.Toki joissakin entisissä helluntaiherätyksen seurakunnissa,joista on tullut luopioseurakuntia,on nainen valittu seurakunnan pastoriksi.Semmoinen seurakunta ei kuitenkaan enää kuulu Suomen helluntaiherätykseen.Asiasta on oikeastaan turha edes puhua.Tunnen Henkivallat ja tiedän(Tämä lohdutukseksi kaikille helluntaiseurakuntien sisarille ja veljille)että tässä asiassa Saatanan valta on äärimmäisen heikko.Tuntuu kuin lähtisi taistelukentällä yhden vihollissoturin perään isolla joukolla,lähinnnä minua pistää hymyyn.Siunausta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Raamattu kieltää naispappeuden.

Äänestä

Eihän papin virkaa ole lainkaan UT:n virkanimityksissä, eikä piispoja, kirkkoherroja, paaveja... suuresti te eksytte!

Martti Lutherilta jäi paljon uskonpuhdistus kesken ja otti ja jätti noita systeemejä roomalaiskatolisesta kirkosta. Messutkin, kummit, vauvakasteet ja sakramentit... maailman kuuluminen seurakuntaan yms. ovat täysin vieraita UT:n opetukselle.

Hassua, kun ev.lut.väki jopa ne harvat siellä uskovat viitsivät olla osallisena kaikkeen ihmeelliseen messukasukka leikkiin ja hyväksyvät jopa homouden kirkossa!!!!

Äänestä

Naispappeja helluntaiseurakunnista, joten on heitä, vaikka naispappeus onkin Raamatun vastaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on avattava kirjoitti:

ovet myös helluntailiikkeessä. Lienee yhdestoista hetki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu