yleistä

Ensinnäkin, 'PROFEETTA!!!!!', eikö Kaikkivaltiaalla tosiaan ole nykypäivänä muuta asiaa ihmiskunnalle kuin jumittaa jostain tupakanpoltosta seurakunnissa tai Suomen markan kohtalosta?

entä, onko ainoastaan seurakuntiin kuuluvat ihmiset Jumalalle kelvollisia?


Toisekseen, miksi ihmeessä ihmiset kiistelevät jostain typerästä kasteesta? Onko muka niin, että ihminen, joka muuten elää Jumalan Rakkaudessa, mutta jota ei ole koskaan kastettu, joutuu helvettiin yksinkertaisesti siitä syystä, että hänellä ei ole nimeä?
Pietari: "ikävä kyllä, koska teillä ei ole nimeä, teitä ei myöskään ole tässä listassa, hyvää päivänjatkoa."

Tekeekö vasta nimi ihmisestä ihmisen tai Jumalalle kelpaavan? -Hyvää päivää minunkin puolestani...


-


Kolmanneksi, Jeesushan pitää pelkkää väärämielistä ajatusta synnin tekona. Miksi ihmeessä? Eihän väärä ajatus aiheuta kellekkään harmia? Onko niin, että kaikki ihmiset, jotka ajattelevät vääriä ajatuksia, ovat Jeesukselle kelpaamattomia?

Miksi itseään uudestisyntyneeksi nimittävä ihminen sitten ajattelee väärämielisiä ajatuksia?? "Biologisesti" voisin kysyä: miksi ihmiset (ja eläimet) ylipäänsä ajattelevat?

Eikö jonkin teon ajatteleminen ole tavallaan valmistautumista itse tekoon? Ei kai kukaan tee tekoa ilman että ensin ajattelee eli suunnittelee tekonsa?? -Mitä hyötyä olisi ajatella sellaista tekoa, mitä ei halua tehdä?


Ihmiset ovat loppujen lopuksi kovin syntisiä. Se, ettei joku ajatus yllä tekoon asti, johtuu yksinkertaisesti siitä, etteivät ympäristötekijät satu olemaan otolliset.
Mutta pelkkä yksi väärämielinen ajatus mielestäni osoittaa, että henkilö olisi valmis toteuttamaan suunnitelmansa (ajatuksensa) käytännössä JOS vain ympäristötekijät sattuisivat natsaamaan.

Jos joka kerta kun ajattelisimme jotain väärämielistä, ympäristötekijät olisivat teolle otolliset, silloin tekisimme käytännössä kaikki ne synnit, joita ajattelemme!
Ja niitä on p a l j o n . . .

Onko siis "oikeamielinen" elämä lopulta MAHDOTONTA?

Ei...

Omien empiiristen kokemusteni pohjalta voisin AKSIOMOIDA, että AINOA KEINO välttyä sekä syntisiltä teoilta, että syntisiltä ajatuksilta, on...RAKKAUS. Kaikki muut keinot ovat vajaita, epätäydellisiä.


Kaikki tässä maailmassa pyörii tiukasti logiikan lakien mukaan - lämpötilat pyrkivät tasoittumaan, entropia pyrkii lisääntymään, oliot pyrkivät itselleen edulliseen lopputulokseen, 2>1, happi palaa hiilidioksidiksi, kasvit kokoavat kasvamiseen tarvitsemansa materiaalin ilmasta, mihin eläimet ovat sen hengittäneet jne. - paitsi rakkaus.

Rakkaus ei kuulu tähän kuolleeseen maailmaan. Rakkaushan on nimenomaan sitä, että yksilö toimii toisen yksilön edun mukaan ja omia etujaan vastaan! Väittäisin, että myös eläimet osaavat rakastaa, ei vain ihminen. Jos joku lukija sen sijaan on sitä mieltä, ettei eläin osaa rakastaa, niin totean hänelle, että eihän osaa ihminenkään!

Minusta rakkauden voi jakaa karkeasti kahteen alalajiin: "todelliseen rakkauteen" ja "symbioosirakkauteen".

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun haetaan avioero sen takia kun toisen osapuolen liha alkaa löystyä. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun kumppani saa neliraajahalvauksen ravintolaillan jälkeisessä kolarissa ja toinen osapuoli siitä huolimatta pysyy lopun ikänsä naimisissa tämän kanssa ja pitää huolta kumppanistaan.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun uudestisyntynyt antaa nimettömän lahjoituksen pelastusarmeijan joulupatakeräykseen. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun samarialainen vie tieltä löytämänsä pahoinpidellyn miehen majataloon ja pitää hänestä huolta vaikka ei saa siitä mitään henkilökohtaista hyötyä.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun vanhemmat rakastavat lastaan. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun lepakkoemo ottaa kuolleen lepakon orvot poikaset hoitaakseen vaikka niissä ei ole lainkaan omia geenejä.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun länsimainen yhteiskunta raiskaa maapalloa.
Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun lapseton pariskunta siivoaa vuokra-asuntonsa irtisanomisen jälkeen.


Oikeastaan, kun istuu vähän aikaa ja pällistelee ympärilleen, niin varmasti jokainen lopulta toteaa, että täällä maailmassa on aika paljon "kuollutta elämää".
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja milloin mistäkin, he saavat itseltään luvan olla katsomatta omaan sisimpäänsä ja voivat jatkaa kaikkia ulkonaisia tekoja mainostaen.

Äänestä

"entä, onko ainoastaan seurakuntiin kuuluvat ihmiset Jumalalle kelvollisia?"
-ainutkaan ihminen, vain Jeesus on Ihminen joka on Jumalalle kelvollinen, ja siksi on tärkeää, että on Jeesuken opetuslapsi, vain Hänen seuraajat Jumala hyväksyy, se on totuus, siksi juuri Jeesus tuli, ei ole Isää, ellei ole Poikaa, vain Pojan kautta on hyväksyntä ja syyttömyys Jumalan edessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


komenttia kirjoitti:

Ensinnäkin, 'PROFEETTA!!!!!', eikö Kaikkivaltiaalla tosiaan ole nykypäivänä muuta asiaa ihmiskunnalle kuin jumittaa jostain tupakanpoltosta seurakunnissa tai Suomen markan kohtalosta?

entä, onko ainoastaan seurakuntiin kuuluvat ihmiset Jumalalle kelvollisia?


Toisekseen, miksi ihmeessä ihmiset kiistelevät jostain typerästä kasteesta? Onko muka niin, että ihminen, joka muuten elää Jumalan Rakkaudessa, mutta jota ei ole koskaan kastettu, joutuu helvettiin yksinkertaisesti siitä syystä, että hänellä ei ole nimeä?
Pietari: "ikävä kyllä, koska teillä ei ole nimeä, teitä ei myöskään ole tässä listassa, hyvää päivänjatkoa."

Tekeekö vasta nimi ihmisestä ihmisen tai Jumalalle kelpaavan? -Hyvää päivää minunkin puolestani...


-


Kolmanneksi, Jeesushan pitää pelkkää väärämielistä ajatusta synnin tekona. Miksi ihmeessä? Eihän väärä ajatus aiheuta kellekkään harmia? Onko niin, että kaikki ihmiset, jotka ajattelevät vääriä ajatuksia, ovat Jeesukselle kelpaamattomia?

Miksi itseään uudestisyntyneeksi nimittävä ihminen sitten ajattelee väärämielisiä ajatuksia?? "Biologisesti" voisin kysyä: miksi ihmiset (ja eläimet) ylipäänsä ajattelevat?

Eikö jonkin teon ajatteleminen ole tavallaan valmistautumista itse tekoon? Ei kai kukaan tee tekoa ilman että ensin ajattelee eli suunnittelee tekonsa?? -Mitä hyötyä olisi ajatella sellaista tekoa, mitä ei halua tehdä?


Ihmiset ovat loppujen lopuksi kovin syntisiä. Se, ettei joku ajatus yllä tekoon asti, johtuu yksinkertaisesti siitä, etteivät ympäristötekijät satu olemaan otolliset.
Mutta pelkkä yksi väärämielinen ajatus mielestäni osoittaa, että henkilö olisi valmis toteuttamaan suunnitelmansa (ajatuksensa) käytännössä JOS vain ympäristötekijät sattuisivat natsaamaan.

Jos joka kerta kun ajattelisimme jotain väärämielistä, ympäristötekijät olisivat teolle otolliset, silloin tekisimme käytännössä kaikki ne synnit, joita ajattelemme!
Ja niitä on p a l j o n . . .

Onko siis "oikeamielinen" elämä lopulta MAHDOTONTA?

Ei...

Omien empiiristen kokemusteni pohjalta voisin AKSIOMOIDA, että AINOA KEINO välttyä sekä syntisiltä teoilta, että syntisiltä ajatuksilta, on...RAKKAUS. Kaikki muut keinot ovat vajaita, epätäydellisiä.


Kaikki tässä maailmassa pyörii tiukasti logiikan lakien mukaan - lämpötilat pyrkivät tasoittumaan, entropia pyrkii lisääntymään, oliot pyrkivät itselleen edulliseen lopputulokseen, 2>1, happi palaa hiilidioksidiksi, kasvit kokoavat kasvamiseen tarvitsemansa materiaalin ilmasta, mihin eläimet ovat sen hengittäneet jne. - paitsi rakkaus.

Rakkaus ei kuulu tähän kuolleeseen maailmaan. Rakkaushan on nimenomaan sitä, että yksilö toimii toisen yksilön edun mukaan ja omia etujaan vastaan! Väittäisin, että myös eläimet osaavat rakastaa, ei vain ihminen. Jos joku lukija sen sijaan on sitä mieltä, ettei eläin osaa rakastaa, niin totean hänelle, että eihän osaa ihminenkään!

Minusta rakkauden voi jakaa karkeasti kahteen alalajiin: "todelliseen rakkauteen" ja "symbioosirakkauteen".

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun haetaan avioero sen takia kun toisen osapuolen liha alkaa löystyä. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun kumppani saa neliraajahalvauksen ravintolaillan jälkeisessä kolarissa ja toinen osapuoli siitä huolimatta pysyy lopun ikänsä naimisissa tämän kanssa ja pitää huolta kumppanistaan.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun uudestisyntynyt antaa nimettömän lahjoituksen pelastusarmeijan joulupatakeräykseen. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun samarialainen vie tieltä löytämänsä pahoinpidellyn miehen majataloon ja pitää hänestä huolta vaikka ei saa siitä mitään henkilökohtaista hyötyä.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun vanhemmat rakastavat lastaan. Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun lepakkoemo ottaa kuolleen lepakon orvot poikaset hoitaakseen vaikka niissä ei ole lainkaan omia geenejä.

Symbioosirakkaus on esimerkiksi sitä kun länsimainen yhteiskunta raiskaa maapalloa.
Todellinen rakkaus on esimerkiksi sitä kun lapseton pariskunta siivoaa vuokra-asuntonsa irtisanomisen jälkeen.


Oikeastaan, kun istuu vähän aikaa ja pällistelee ympärilleen, niin varmasti jokainen lopulta toteaa, että täällä maailmassa on aika paljon "kuollutta elämää".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu