Pelottaa

tämä elämäntilanne. Kesästä näyttää tulevan taloudellisesti vaikea pelkään että en selviä kaikista laskuista koska minulla ei ole työtä.
Pyydän esirukousta että selviän kesän yli ja että rahattomuudesta huolimatta osaisin nauttia lämmöstä ja auringosta.
11349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jeesus auta tätä ihmistä jolla on vaikea elämäntilanne.

Äänestä

Rukoilen puolestasi. Mitäpä jos huutaisimmekin yhdessä Taivaan Isää avuksi. Rukoillaan Isää Jeesuksen nimessä! Hän on luvannut olla siinä läsnä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään.

Jeesus, auta pelokasta vaikeuksissa olevaa, anna nimessäsi pelon väistyä ja uskon ja luottamuksen Sinuun tulla sijaan. Anna meille tänä päivänä ja jokaisena päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, Amen!

- - -

Ps. 147:7   Veisatkaa Herralle kiitosvirsi, soittakaa kanteleilla kiitosta meidän Jumalallemme.
Ps. 147:8   Hän peittää pilvillä taivaan ja valmistaa sateen maalle; hän kasvattaa ruohon vuorille
Ps. 147:9   ja antaa ruuan eläimille, kaarneen pojillekin, kun ne huutavat.

Äänestä

Rukoilen ja rukoile sinäkin, että saat jättää huolesi Isän hoitoon.

Äänestä

Rukoilen sinulle voimaa ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hakea töitä. Jos ei kotipaikkakunnallasi töitä ole tarjolla, niin rukoilen, että sinulla on viitseliäisyyttä lähteä hakemaan työpaikkaa vähän edempääkin. Ennenkaikkea rukoilen, että huomaat itsessäsi sen voiman jolla voit muuttaa asiat paremmaksi. Toisin sanoen sinun täytyy itse toimia, eikä odottaa apua jumalilta.

Iloista kesän jatkoa!

Äänestä
  • KENELTÄ sinä rukoilet?

    Sitäpaitsi et voi edes tietää ko. henkilön tilannetta. Siis hänhän voi olla esim. opiskelija tai pienen vauvan äiti tai sairas tai muuta vastaavaa, tilanteessa jossa ei voisikaan käydä tällä hetkellä työssä.

    ITSESTÄ voimia on turha yrittää repiä. Herralta on oikein hyvä kohde pyytää, Hänellä on kaikki valta ja voima.

    Äänestä

  • tyhjältäkö pyytelet kirjoitti:

    KENELTÄ sinä rukoilet?

    Sitäpaitsi et voi edes tietää ko. henkilön tilannetta. Siis hänhän voi olla esim. opiskelija tai pienen vauvan äiti tai sairas tai muuta vastaavaa, tilanteessa jossa ei voisikaan käydä tällä hetkellä työssä.

    ITSESTÄ voimia on turha yrittää repiä. Herralta on oikein hyvä kohde pyytää, Hänellä on kaikki valta ja voima.

    Keneltä sinä itse pyydät ja anelet. Kuinenkin syvällä sisimmässäsi tietäen kuinka turhaa se on.

    Totta, en ajatellut millaisessa tilanteessa kyseinen henkilö on, pyydän anteeksi. Mutta lopulta itsestä se voima löytyy. Ei pidä taantua odottamaan apua ja ihmeitä jumalilta. Paras apu ja voima löytyy nimenomaan ITSESTÄ. Jos ei töitä voi hakea niin löytää silloin itsestään rohkeutta kääntyä muiden ihmisten puoleen, esim. vanhempien, sosiaalitoimiston, jne...

    Saa toki rukoilla herrojakin jos niin haluaa, mutta apua saa vain itseltään ja muilta ihmisiltä,
    kun rohkenee kysyä.

    ps. Tämä niinkuin yleisesti, ei suoraan alkuperäiselle kirjoittajalle.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Jos sisimmässäni tietäisin, että on turhaa rukoilla Jumalaani, en tietenkään rukoilisi. Kai sen sinäkin tajuat.

    Sisimmässäni tiedän, ts. uskon toisin.

    Rukoilu on minulle yhteydenpitoa Luojaani. Tottakai juttelen hänelle, koska se on mahdollista.

    Kyse on uskosta. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Jumalan henki todistaa yhdessä minun henkeni kanssa, että hän on Luojani, jota saan kutsua taivaan isäksi, ja kertoa hänelle asioitani kuin lapsi rakastavalle isälle.

    Minun kokemukseni on toinen kuin ilmeisesti sinun. Luulenpa että jonain päivänä sinunkin kokemuksesi lisääntyy, ja tulet siihen pisteeseen, että ymmärrät tarvitsevasi apua jota et voi saada itseltä etkä muiltakaan ihmisiltä.

    Minä en löydä itsestäni voimaa mihinkään hyödylliseen toimintaan. Mutta Luojaltani ainakin minä saan kaiken, mitä tarvitsen. Työn ja voiman tehdä työtä ynnä muuta hyödyllistä ja sitä mikä on tarpeen. Ja mitä minulta puuttuu, saan aina pyytää häneltä. Vaikka sitten sitä ymmärrystä kääntyä oikeiden tahojen puoleen. Sosiaalitoimistoa en ole toistaiseksi tarvinnut, mutta kaipa sekin voi jossain tilanteessa tulla vastaan.

    Äänestä

  • Virsi 384 kirjoitti:

    Hyvä, jos se toimii sinulle ja tuo sinulle lohtua. Mikäpä minä olen ketään edes neuvomaan. Itse elän niinkuin elän ja pyrin olemaan hyvä ihminen ilman jumalia ja jeesuksia ja kristuksia...

    Jokatapauksessa toivotan sinullekin iloista alkavaa Kesää! :)

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    kaikille esirukoilijoille. Totta kai yritän myös itse löytää töitä kun alku sokista on selvitty.
    Kaikki näyttää nyt paremmalta ja kun on toivoa on myös intoa etsiä työtä.
    Esirukoukset nostavat ja kantavat silloin kun on vaikeaa ja siksi tämän pyynnön lähetin. Vielä kerran kiitokset kaikille.

    Äänestä

Voimia sinulle jatkoonkin .
Ja Jumalan siunausta ja rakkautta.

Tiedän omakohtaisesti miten kauheaan tilanteeseen
voi joutua taloudellisten ongelmien takia.
Sellaista ei voi tietää kukaan muu kuin samassa
tilanteessa ollut tai joutuva.

Olin aivan maanraossa, en enää jaksanut hakea apua,
halusin vain vain nukkua ja en enää halunnut elää.
En silloin ollut vielä kokenut hengellistä uudesti syntymistä. En edes voinut kuvitellakaan,miten se voisi olla edes mahdollista.

Mutta minun puolestani oli esirukoillut mm.oma velipoikani ja varmaanikin koko seurakunta rukousillassaan.

Veljeni oli huolissaan minusta, etten tekisi
itselleni jotain.Halusin kadota.Suljin itseni uneen,enkä olisi enää halunnut herätä, ei voimia.
..enää..liian monta trageriaa,vastoinkäymisiä..
niin paljon. Taakka liian vaikea enää kestää.

Olin
jo luovuttamassa..kun Herra päätti toisin ,
Hän herätti veljeni yöllä ja antoi välitettäväksi
viestin , jonka sain sitten..

joka on osoittautunut valtavaksi pelastukseksi.

Sain kutsun minulle sopivaan kristilliseen seurakuntaan.

Aluksi se tuntui liian vaikealta uskoa, mutta sydämeen kolkutti Jeesus niin kauan, että sitten
uskaltauduin :-)Kiitos Herran huolenpidon ja rakkauden valtavan, armon suuren.

Herra näytti minulle `tienviitan`. Juuri sellaisen ,kuin minulle sopiva oli.

Jeesus tuli apuun. Ja nosti minut sieltä ahdistuksesta valoon, käsivarsilleen.

Ilman Herraa , en eläisi nyt.

Monenlaisia ongelmia olen saanut pikkuhiljaa
kuntoon. Olen saanut niihin voimaa ja viisautta.

Herra auttaa,johdattaa , opastaa kyllä ihan jokapäiväisissä asioissakin,
kun vaan kuuntelee Häntä. Rukouksessa keskustelen
Hänen kanssaan. Hän on aina läsnä vierelläni ,
hän on sydämessäni.

Kiitän nöyrimmin, että saan kokea Herran hyvyyttä
ja rauhaa aina, silloinkin,kun on taustalla
pauketta, vihollisia, sekasortoa.

Kiitos, että saan olla niin ilossa kuin surussanikin Kanssasi.

Rakkaudessa, hyvyydessäsi,
taivaallisessa ilossa
Kanssasi.

Vaikeuksissa , surussa
levähtää läsnäolossasi.
en kaipaa enempää.

Kiitos Jeesus.

Äänestä
  • Maari-t*, viestisi oli melkein kuin omasta näppäimistöstäni :). Voin sanoa ihan samaa Herrasta, joka on pelastanut minutkin ahdingosta, jo monta kertaa. Eikä mikään vastoinkäyminen tunnu enää niin pahalta, kun on Jeesus, jonka puoleen kääntyä.
    Kiitos Jeesus minunkin puolestani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikeuksissa kirjoitti:

tämä elämäntilanne. Kesästä näyttää tulevan taloudellisesti vaikea pelkään että en selviä kaikista laskuista koska minulla ei ole työtä.
Pyydän esirukousta että selviän kesän yli ja että rahattomuudesta huolimatta osaisin nauttia lämmöstä ja auringosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu