Uhraus?

Usein toistettu hokemahan on, että Jumala uhrasi poikansa. Sana uhraaminen ei mielestäni oikein sovi puhuttaessa Jeesuksesta jo hänen erityislaatuisen asemansa vuoksi.

Raamatun mukaanhan Jeesus palasi maanpäällisen vaelluksensa jälkeen kotiinsa isänsä luokse. Mitä Jumala siis uhrasi?

Edes Jeesuksen paljon puhutut kärsimykset eivät liene mitään sen rinnalla mitä uskosta osaton saa kokea kuolemansa jälkeen. Jeesuksen kärsimyshän oli ikuiseen kärsimykseeen nähden jo kestoltaan varsin vaatimaton, eikä fyysisestikään pääse lähelle sitä mitä meille "pakanoille" on suunniteltu.
5222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jumala uhrasi ainokaisen Poikansa ettei yksikään, joka Häneen uskoon hukkuisi.
Mitä siis uhrattiin, Poika. Miksi uhrattiin? jotta me vajavaiset saisimme nousta taivaaseen Jumalan ja Pojan luokse. Siellä loppuisi hammasten kiristely ja muu ikävä.

Myös on sanottu, jos emme usko emme peri taivasten valtakuntaa vaan joudumme helvettiin saatanan seuralaiseksi, jossa saatana polttelee meitä tulisilla kivillä ja tuikkii meitä punaisella hohtavalla ranstakalla.

Tämä on kyllä niin sotkuista juttua, että viisaammat jumaloppineet vastatkoot.

Äänestä

mitä vastasin "pakanianhuudolle"!

-on luotu nimenomaan Jeesusta varten! Hänessä Jumala onnistui ihmiseen nähden, Hän on ainut mikä pelastaa koko maailmankaikkeuden luhitumasta siihen paikkaansa.
-Koska Hänessä, Jeesuksessa on kaikki luotu ja Hänen kauttaan, siksi , ja vain siksi kaikki pysyy voimassa, määrättyyn aikaan asti.
-Koko univesraalinen maailmanakaikkus kaikkine joukkoineen mitä ovatkin, ihmiset mukaanlukien, saavat/saamme olla kiitollisisia, sitä, että Jeesus kesti Jumalan asettaman kriteerin kuolemaan asti.
-Jeesus kesti Jumalan tulikokeet, siksi Hän on ainut kehen Jumala on mielistynyt.
-Ei Hän ole mielistynyt yteenkään meistä Aadamin jälkeläisistä, ainoastaan Jeesuksen kautta Hän meitäkin rakastaa, ilman Jeesusta olisimme tuhoon tuomitut joka iikka.
-Ja koska uhri oli Jumalan Poika, siksi Jumala halajaa, että kaikki ihmiset pelastuisivat, ettei yksikään hukkuisi, vaan kaikilla olisi iankaikkinen elämä Jeesuksen tähden.
-Jumalan sydämen koko jumaluuden sisin, on juuri Jeesus Kristus, ilman Jeesusta ei olisi enää mitään olemassa, pelkkää mustaa tyhjyyttä, jos Jeesus olisi pettänyt Jumalan odotukset, mutta Hän oli uskollinen kuolemaan asti, siitä meidän tulisi joka ainoan olla kiitollisia iankaikkisesti.
-Tämän kaiken Jumala tiesi jo aikojen alussa, senkin miten ihminen pettää Hänet ensiyrittämällä.
-Sekin Jumala tiesi, että Hänen Poikanasa ei petä Häntä, kaikki oli Jumalalle tiedossa alunalkaen. kaikki vaan piti tapahtua. Miksi? Miksei Jumala heti lähettänyt Jeesusta, ettei Hänen olisi tarvinnut kokea katkeraa ristin häpeää ja kuolemaa?
-Täydellistä vastausta tuohon tuskin on olemassa tässä ajassa, mutta yksi on ainakin jota voidaan ajatella. Jumalan rakastava sydän luomakuntaansa kohtaan ei olesi koskaan tullut maaimana kaikkeudessa olevien hallitusten, valtojen ja voimien tietoon.
-Vain uhraamalla oman Poikansa, ollen itse Hänessä, uhrasi itsensä suuresta rakkaudesta luomakuntaansa kohtaan, jota ei mikään muu valta ja voima , olkoot mitä hyvänsä, olisi voineet aikaan saada.
-Miksi sitten Jumalan piti sada sisimpänsä, sydämensä aivoitukset julki koko luomakunnalleen?
-Ymmärtäisin, että osoittaakseen valtasuuruuttaan, joka perustuu RAKKAUTEEN, ei ainoastaan valtaan ja voimaan ja Majesteettiuteen, vaan nimenomaan uhrautvaan epäitsekkääseen Rakkautten, siinä Jumala halusi olla voittamaton. Voittaa kaiken omistamansa ja luomansa omistusoikeuden, ei vallan vaan RAKKAUDEN kautta ikuisesti itselleen, Jeesuksen Kristuksen kautta, siksi Hän on voidellut Jeesuken Kuninkaaksi iankaikksiesti Melkisedeksen järjestyksen mukaan.
-Tässä on se suuri salaisuus, mistä Paavalikin puhui, pitää muistaa, että Jeesus ON IHMINEN, yksi meistä, ainut ero meihin muihin on se, että Hän on synnitön Jumalasta lähtien ristin kuoleman kautta kulkeneena Ihmisen Poikana, Hän ei käsrisyt Jumalan jumalallisessa voimassa, vaan kärsien kaiken tuntemuksen ruumiissaan niikuin sinä tai minä olsimme olleet siinä kidutuksessa jonka kautta Hän lunasti kaiken itselleen ja isälleen kaikkivaltiaalle Jumalalle.
-Jumalan unelma ihmisestä toteutui JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, IHMISEKSI tulleessa POJASSAAN.

Äänestä
  • kirjailtu, meinasin itse ruveta vastaamaan aloittajalle, mutta luin sinun jutun ja ei tarvinnut ruveta paikkailemaan! :)

    Äänestä

Jumalan pitkämielisyys odottaa, että teet täyskäännöksen (ts. parannuksen) ja tulet Jeesuksen luokse, joka voi antaa syntisi anteeksi ja sulle uuden elämän.

Mieti tarkkaan tätä asiaa ja rukoile Jumalaa. Tässä ei palstalle kirjoittamiset auta, ei kapina Jumalaa vastaan eikä mikään muukaan. "Hän puhdisti heidän (pakanoiden) sydämet uskolla".

Jeesuksen kärsimykset ja kuolema ovat ainoa toivosi ja mahdollisuutesi. Ne kelpasivat Jumalalle ja jos et ole itsesi jumala niin ne tulee kelvata sinullekin.

Vakavasti. Ellei hänen sovitusuhrinsa kelpaa ihmisille vastaanotettavaksi niin Jumala on tekevä kerran nopean tilin Jeesuksen uhrin pilkkaajien kanssa. Mutta pilkkaamisetkin hän antaa anteeksi tässä ajassa. Vaivu maahan ja rukoile Jumalaasi, jonka eteen olet menossa, et omaan itsesi halusta vaan Kaikkivaltiaan Jumalan määräyksestä.

Äänestä

Tuskinpa Jumalla oli mielessään kärsimyskisaa, kun asetti Poikansa (=itsensä) kuolemaan syntien anteeksisaamiseksi.
Minun mielestäni kyseessä on ikäänkuin VT:n syntiuhrin korvaaminen kertakaikkisella uhrilla kaikkien edestä.

Jeesuksessahan Jumala itseasiassa uhrasi itsensä. Vanhassa liitossa syntiuhri uhrattiin (ylimmäinen pappi teki sen kansan puolesta) jokaikinen vuosi, mutta Uúsi liitto Jeesuksessa toi tullessaan kertakaikkisen uhrin "vanhoja ei enää ensi vuonna muistella" -sovitusuhrin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tpk_68 kirjoitti:

Usein toistettu hokemahan on, että Jumala uhrasi poikansa. Sana uhraaminen ei mielestäni oikein sovi puhuttaessa Jeesuksesta jo hänen erityislaatuisen asemansa vuoksi.

Raamatun mukaanhan Jeesus palasi maanpäällisen vaelluksensa jälkeen kotiinsa isänsä luokse. Mitä Jumala siis uhrasi?

Edes Jeesuksen paljon puhutut kärsimykset eivät liene mitään sen rinnalla mitä uskosta osaton saa kokea kuolemansa jälkeen. Jeesuksen kärsimyshän oli ikuiseen kärsimykseeen nähden jo kestoltaan varsin vaatimaton, eikä fyysisestikään pääse lähelle sitä mitä meille "pakanoille" on suunniteltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu