Voihan niitä Irakin iskun vähäisempiä syitä etsiä vaikka suurennuslaseilla, mutta eiköhän jokainen oivalla todellista syytä:
Syyskuun 11 päivän terrori-isku New Yorkiin.
Ei tarvitse olla erityisen tunneherkkä ihminen tajutakseen, minkä trauman tuo ennalta-aavistamaton, todella pirullinen terroriteko maailman supervaltiolle aiheutti.
Siitä eteenpäin olemme siirtyneet uuteen aikakauteen, jossa USA on julistanut sodan terrorismia vastaan.
Halusimme tai emme, se tulee käyttämään ylivertaista sotilaallista voimaansa jokaista sen turvallisuutta uhkaavaa valtiota, kansaa, järjestöä ja jopa yksilöä vastaan.
Tässä asiassa meidän suomalaistenkin on oltava kylmän harkitsevia:
Meidän on joko oltava USA:n tukena terrorinvastaisessa rintamassa tai väistämme vastuumme vetoamalla puolueettomuuteemme, jolloin olemme vaarassa joutua harmaaseen vyöhykkeeseen, jolta tulee puuttumaan vastaisuudessa sekä USA:n taloudellinen että sotilaallinen tuki.
Olimme yksin 65 vuotta sitten, kun idästä alkoi nousta meitä kohti kuolettava uhka.
Käsittämättömällä onnella(ja varjelulla?)onnistuimme säilyttämään vapautemme.
Haluammeko jälleen joutua yksin kohtaamaan tulevat vaarat?
Kaikkein typerintä, mitä me tämän uuden vuosituhannen alussa voimme tehdä, on sekä valtiona että yksilöinä ivata ja loukata sitä ainoata valtiota, jonka käsissä on ehkä pitkäksikin aikaa eteenpäin taloudellinen ja sotilaallinen voima.
Venäjä on vielä aika heikossa tilassa, mutta on mahdollista, että se nousee heikkoudestaan ja saa ehkä päähänsä turvata raja-alueensa riittävillä puskurialueilla.Luoteisrajalla on pieni, 5 miljoonainen kansa, jonka kanssa(näin moni nationalistinen venäläinen ajattelee)jäi kerran välienselvittely kesken.Mitäpä, jos se itseään USA:ta vastaan suojellakseen haluaa jonakin päivänä hoitaa tehtävän loppuun.
Olisiko silloin supervaltio USA:n ystävyys tärkeä?
Eikö nyt, kun kaikki on ainakin täällä Suomessa aika hyvin, olisi syytä turvata oma tulevaisuutemme ja hoitaa suhteet USA:n kanssa vilpittömiksi ja ystävällisiksi?
Syyskuun 11 päivän terrori-isku New Yorkiin.
Ei tarvitse olla erityisen tunneherkkä ihminen tajutakseen, minkä trauman tuo ennalta-aavistamaton, todella pirullinen terroriteko maailman supervaltiolle aiheutti.
Siitä eteenpäin olemme siirtyneet uuteen aikakauteen, jossa USA on julistanut sodan terrorismia vastaan.
Halusimme tai emme, se tulee käyttämään ylivertaista sotilaallista voimaansa jokaista sen turvallisuutta uhkaavaa valtiota, kansaa, järjestöä ja jopa yksilöä vastaan.
Tässä asiassa meidän suomalaistenkin on oltava kylmän harkitsevia:
Meidän on joko oltava USA:n tukena terrorinvastaisessa rintamassa tai väistämme vastuumme vetoamalla puolueettomuuteemme, jolloin olemme vaarassa joutua harmaaseen vyöhykkeeseen, jolta tulee puuttumaan vastaisuudessa sekä USA:n taloudellinen että sotilaallinen tuki.
Olimme yksin 65 vuotta sitten, kun idästä alkoi nousta meitä kohti kuolettava uhka.
Käsittämättömällä onnella(ja varjelulla?)onnistuimme säilyttämään vapautemme.
Haluammeko jälleen joutua yksin kohtaamaan tulevat vaarat?
Kaikkein typerintä, mitä me tämän uuden vuosituhannen alussa voimme tehdä, on sekä valtiona että yksilöinä ivata ja loukata sitä ainoata valtiota, jonka käsissä on ehkä pitkäksikin aikaa eteenpäin taloudellinen ja sotilaallinen voima.
Venäjä on vielä aika heikossa tilassa, mutta on mahdollista, että se nousee heikkoudestaan ja saa ehkä päähänsä turvata raja-alueensa riittävillä puskurialueilla.Luoteisrajalla on pieni, 5 miljoonainen kansa, jonka kanssa(näin moni nationalistinen venäläinen ajattelee)jäi kerran välienselvittely kesken.Mitäpä, jos se itseään USA:ta vastaan suojellakseen haluaa jonakin päivänä hoitaa tehtävän loppuun.
Olisiko silloin supervaltio USA:n ystävyys tärkeä?
Eikö nyt, kun kaikki on ainakin täällä Suomessa aika hyvin, olisi syytä turvata oma tulevaisuutemme ja hoitaa suhteet USA:n kanssa vilpittömiksi ja ystävällisiksi?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Nää Bushmanit sais vetää ittensä kaulakiikkuun ja alkaa vasta sitten ihmetellä missä mennään.
Pressana vahingossa ääntenlaskennan myötä tämä pääBushman, lukutaito koko f...ing kansalla kyseenalainen, keskitymiskyky johonkin asiaan tutkimusten mukaan about 37 sekunttia, mieliruoka McRonaldin rasvahommat.
Mitä me näillä tehdään ? Ei mitään.
Täällon muuten hyvä paikka näille bushmaneille
http://www.kauricoast.co.nz/Feature.cfm?WPID=92
Mikä oli viestisi ydin ?
Et antanut kirjoituksellasi suoraan sanoen kovin korkealaatuista esimerkkiä suomalaistenkaan tasosta...
oli ilmiselvästi siinä ettei tämä nuorison edustaja halunnut nuoleskella pääomapiirien takapuolta
Eivätkös nyt ole kovin nysväämässä kasaan yhteistä puolustusta EU:lle?
Ei Venäjälläkään ole kanttia käydä koko euroopan kimppuun. Liian iso pala purtavaksi.
Jenkkienkin hurjin teko tähän saakka on ollut muuttaa alun perin belgialaisten "pommes frites" -perunoitten nimi "freedom fries":iksi Ranskaa ärsyttääkseen ja siitäkin saatiin vain uusi naurun aihe euroopan mantereelle.
Todelliset uhat Suomelle ovat lähi-idässä ja onneksi sieltä joutuu sentään aika monen maan läpi tulemaan ennen kuin on Suomenlahtikaan saavutettu...
Lähi-Idän poliittisen ja sotilaallisen tilanteen muuttamiseeen tähtäävä toimenpide, arabivaltiot pannaan polvilleen ja Israel saa vapaat kädet.
Onkohan Osama Mossadin agentti?
> "Eikö nyt, kun kaikki on ainakin täällä Suomessa aika hyvin, olisi syytä turvata oma tulevaisuutemme ja hoitaa suhteet USA:n kanssa vilpittömiksi ja ystävällisiksi?"
Hehheh!
Nähtiin 2. maailmansodan aikana; Britit ja jenkin lupailivat ja jeesustelivat Suomelle sitä ja tätä. Mitään ei kuitenkaan saatu, ja lopulta Suomi oli yksin (paitsi että saatiinhan tuo Adolf avuksi). Neuvostoliitto pommitti suomea länsiliittolaisten koneilla. Kylmän sodan aikana jenkkien ydinpyssyt oli suunnattuna Suomeen. Nyt GWB maanittelee Suomen valtiota rahoittamaan sen öljysotia. Ei onnistu.
se miksi iskut tehtiin, kertoo siitä että kaikki eivät alistu ylivoiman edessä kuten sinä pikku pelkuri. Al-Qaida ja nämä muut terroristit tuskinpa he vain Pahuuttansa iskivät Yhdysvaltoihin. Terroristien toiminta on vastareaktio johonkin mitä amerikkalaiset ovat tehneet heille, jos vastareaktio on tällainen, niin tuskinpa amerikkalaiset ovat heitä hyvin kohdelleet?
Todistit vain tekstilläsi että sinusta ihmisten pitää olla samaa mieltä sen isoimman koulukiusaajan kanssa, vaikka se olisi kuinka idiootti. Minä en ainakaan pelkäisi kuolla mielipiteideni puolesta, sehän sitä moraalia on että ollaan valmiita toimimaan omien periaatteiden mukaisesti, sinä olet vain alhainen nuoleskelija.
Itse en kuitenkaan menisi ylistämään fundamentalisti muslimeita ja heidän pelottavia juoniaan. Täytyy kyllä sanoa että vaikka en mikään Usa fanaatikko olekaan niin sili tunnen olevani enemmän länsimaalainen kuin ääri muslimi, ja näin ollen länsimaisen Usan turvana Allahin sotureilta.
Ei kuule se Koraanikaan mikään kovin ruusuinen kirja ole, ei ainakaan jos siinä käsketään vuodattaa pakanoiden verta Allahin kunniaksi. Joten sen kannalta suhtaudun ääri uskollisiin aineksiin todella epäillen.
ollutkaan kyse mistään erityisestä aatteesta, vaan siitä että jos toimii pelon takia, niin on pelkuri. Jos ei löydy ryhtiä seisoa omien ajatuksiensa takana, niin voidaan kysyä onko niitä ollenkaan?
kuka toimii pelon takia?
jotka hokevat sitä, kuinka on paras asettua oletetun voittajan puolelle, kun tämä on (sotilaallisesti) voimakas ja rypee rahassa.
Kuinka moni mies toivoo itselleen vaimoa, joka ihailee vain miehen lihaksia, isoa kalua ja rahapussia? Kun näköpiiriin ilmaantuu isompi ja voimakkaampi ja rahakkaampi, entinen joutaa kierrätykseen. Tunteilusta viis.
Tällaista kuitenkin nykypäivän ajattelu on monessa suhteessa.
Ihmisillä ei ole selkärankaa muodostaa omia vankkoja mielipiteitä asioista, saati asettua niitä puolustamaan myös silloin, kun olosuhteet omalta kannalta näyttävät kehnoilta. Pelätään alituisesti, että saa takkiinsa.
Kysymys ei ole pelosta, ei nöyristelystä(siitä saatiin tarpeeksi Kekkosen aikana), ei nuoleskelusta eikä opportunismista.
Kysymyksessä on puolen valinta.
Ollaanko yksilövapauden ja demokratian kannalla, vai henkilö- tai puoluediktatuurin kannalla?
Parempaakaan toimivaa vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä kuin vapaudessa elävä, demokratian periaatteissa elävä kansakunta.
En ole väittänyt, että USA olisi minulle jokin ihannevaltio, jonka olen valmis hyväksymään karvoineen kaikkineen.
Väitän vain, että parempaakaan vaihtoehtoa ei kukaan ole kyennyt osoittamaan, ja jos demokraattisen elämäntavan supervaltio sattuu olemaan USA, eikö silloin ole viisautta olla asettumatta sitä vastaan yksilöinä tai valtiona, kun kerran vaihtoehtoja ei ole!
Yksin ei Suomikaan tule maailmassa elämään.
Olisiko jollain tavalla tyhmä ratkaisu valita voittajan puolelle asettuminen, jos muut vaihtoehdot ennustavat valitsijoilleen ongelmia?
miten on mahdollista että sinä tiedät ainoan Oikean tien "yksilövapauteen ja demokratiaan"?
Oletko se sinä joka puhui tuolla jossain että joku toinen on yksipuolinen ajattelija, kun toisessa lauseessa sanot että ei ole muita vaihtoehtoja näihin päämäärin kuin sinun mainitsemasi?
Kerro ihmeessä, oi selvänäkijä, miten saarnaamasi nöyristely ja mielistely johtavat ”yksilövapauteen ja demokratiaan”?
Sinähän perustelit väitteitäsi sillä että on hyvä mielistellä amerikkalaisia, koska muuten ne eivät meitä arvosta, jos emme mielistele niitä. Lapsellinen olet.
sitä kunnon herran pelkoa on, eihän sitä nyt "kunnon" renki kehtaa isäntäänsä arvostella.
Yksilövapaus ja demokratia on kansakunnan valinta.
Kun et, Aleksi, ilmeisesti tätä vaihtoehtoa halua, niin haluaisin sinun kertovan meille tyhmemmille, mikä on sinun tarjoamasi vaihtoehto vapauden ja demokratian tilalle.
Ethän pidä salassa tietoasi?
Kerro, kerro pian toinen, ehkä parempi tie oikeaan!
Puhuin keinoista, joilla "yksilövapaus ja demokratia" saavutetaan, et siis osaa lukea tai olet muuten vain täysi idiootti.
Miksi alennut nimittelemään.
Minä en ala sinua solvaamaan, vaikka olisinkin eri mieltä jostain asiasta.
Voitko kertoa, mitkä ovat ne keinot, joilla esim Irak olisi voinut saavuttaa yksilövapauden ja demokratian?
sinua miksi tahansa mikä kuvailee olemustasi.
Ei minun tarvitse ottaa kantaa noin idiootteihin kysymyksen asetteluihin; koska lakkaat hakkaamasta vaimoasi?
tällä palstalla oli viesti tätä asiaa koskien. Pitääkö meidän edes miettiä keinoja, kun kysymyksessä on itsenäinen valtio. Ja varsinkaan, kun emme tunne kyseisen maan kulttuuria, paikallisia oloja ja mahdollisuuksia. Se olisi samaa kuin länsimaiden harjoittama kehitysapu, jossa asiat useasti ajatellaan länsimaiden näkökulmasta perehtymättä tosiasioihin. Esim. rakennetaan Afrikkaan meijeri alueelle, missä lehmiä ei ole mailla halmeilla.
Kysymys on pikemminkin siitä, että meidän tulisi kunnioittaa toisten itsemääräämisoikeutta ja kykyä itsenäiseen ajatteluun. Olkoon minkälainen sortovalta tahansa, kansa on yleensä pystynyt luomaan itse demokratiansa, jos sille annetaan siihen oikeasti tilaisuus. Siis pystynyt löytämään keinot demokratian luomiseksi.
Kuka meistä haluaa, että isoveli, isä, naapuri tai kukaan tulee meille sanomaan, miten pitää elää ja olla? Eikö jokainen ota enemmän tai vähemmän itseensä, jos joku tulee perusteetta esittämään vaatimuksiaan ja arvosteluaan. Kritiikki on paikallaan, kunhan se on rakentavaa.
Jossakin viestissä ylistettiin USAta demokratian ja vapauden ihannevaltioksi. Tosiasiassa USAssa todellinen vapaus ja demokratia on vain niillä, joilla on rahaa ja jotka pystyvät niistä maksamaan. Siten nekin ovast kauppatavaraa.
On niin helppoa täällä turvallisessa lintukodossa heittää tuollaisia idealistisia lauseita kuin"meidän tulisi kunnioittaa toisten itsemääräämisoikeutta ja kykyä itsenäiseen ajatteluun."
Miksi siihen eivät kyenneet sitten Euroopan juutalaiset, joita Hitlerin sortovalta ehti tappaa arviolta 6 miljoonaa?
Miten Irakin sorrettu kansa olisi "pystynyt luomaan itse demokratiansa", vaikkakin vastasit siihen ehdolla " ...JOS sille annetaan siihen oikeasti tilaisuus".
Kuinka kauan irakilaisten olisi pitänyt vielä odottaa? Siihenkö asti, että heitä olisi surmattu ne samat 6 miljoonaa kuin 55v. sitten Euroopassa?
Kyllä on syytä isoveljen, isän, naapurin tai jonkun muun syytä tulla sanomaan, miten pitää elää, jos eläminen on alkanut mennä siihen, että kunhan minulla menee hyvin,saa toisia tappaakin!
En pyytänyt neuvoja vaimosi hakkaamiseen; ethän kuitenkaan tee niin :))
Koska et hyväksynyt, että USA meni lopettamaan Saddamin diktatuurin, pyysin sinulta vaihtoehtoista neuvoa, miten irakilaiset olisivat päässeet vapauteen ja demokratiaan muilla keinoilla.
Jos täällä hirveästi parjaa niitä, joilla on jokin periaate, pitäisi itsellä sitten olla jokin parempi vaihtoehto.
Entisajan mielenosoituskulkueessa mies kulki suu mutrussa kantaen kylttiä, jossa luki:ME VAADIMME.
Joku sivullinen kysyi:Mitä vaaditte?
Mies vastasi:En tiedä, mutta me vaadimme!
Minun ei tarvitse hyväksyä tai olla hyväksymättä mitään sotaa, voin seurata vierestä ja deskriptiivisesti kertoa mitä tapahtuu. Sitähän se on kun pakotetaan toisia ottamaan kantaa, niin luodaan tahallisesti vastakkainasettelua, aivan kuin sillä olisi jotain merkitystä mitä mekin ajattelemme.
Sehän vasta kummallista onkin että sinulle on esitetty tämä asia näin että joko sota tai irakilaiset joutuvat kärsimään, jo tuo vastakkain asettelu osoittaa että joku on ihan suunnitellut tuota ilmaisumuotoa. Muuten et olisi siitä tiennyt yhtään mitään koko aiheesta, ellei siitä olisi suurilla lehti otsikoilla julistettu.
Syyriakin muuten pitäisi vapauttaa, siellähän on joukkotuhoaseita ja diktaattori, eli se täyttää samat vaatimukset kuin Saddamin hallinto. Miksi et ole julistamassa sotaa sinne ja miksi et rukoile Jumalaa että Yhdysvallat julistaisivat sodan niihin noin sataan muuhun diktatuuriin, joita se kuulemma on tukenut?
Asia ei ole mitenkään yksioikoinen. Kun Irakia ajattelee, lähdetään ensin siitä, kuka nosti Saddamin valtaan? Kuka on nostanut monet muut diktaattorit valtaan?
Sota on käyty, mutta haluaako irakilaiset vieraita maalleen päsmäröimään?