ALKOHOLIN KIROUS
Alkoholin käyttö on luettava aikamme suurimpiin haittatekijöihin. Tuon kirotun aineen käyttö maksaa myös meille raittiille tuottaen vuosittain valtavan laskun yhteiskunnalle. Seuraavat tosiasiat valottavat asiaa:
Vankilat täyttyvät 95-prosenttisesti alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisuudessa; Suomessa yli sata tappoa vuosittain.
Viinan ja huumeiden vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme.
Alkoholin käyttö lisää aggressiivista käyttäytymistä.
Pahoinpitelyt, ryöstöt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa.
Alkoholin käyttäjät laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Alkoholistien lapset syyllistyvät muita enemmän järjestyshäiriöihin sekä yleisten tilojen ja tavaroiden rikkomiseen ja töhrimiseen.
Lasten pahoinpitelyistä valtaosa tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Se saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta.
Vuonna 2002 alkoholin aiheuttamat sairaudet veivät työkyvyttömyyseläkkeelle yli 8000 ihmistä.
Vuosittain Suomessa kuolee viinaan noin 1500 ihmistä (vuonna 2004 kuoli Suomessa viinaan1860 ihmistä). Lukuun tulevat lisäksi tapot ym. humalaisten aiheuttamat kuolemat, mm. liikenteessä.
Alkoholi on siis osasyynä useiden viattomienkin kuolemaan.
Sanoinkuvaamattomia ovat rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset? Näiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa.
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta? Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan loppuelämänsä. Alkoholi ja muut huumeet ovat ed. m. kirouksen syynä.
Erittäin kunnioitettavaa on kieltäytyä kokonaan alkoholista.
Raamattukin ohjaa meitä raittiuteen: ”Ei ole viisas kenkään, joka siitä (alkoholista) hoipertelee” (Sananlaskut 20:1). ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina!” Jesaja 5:11-12). ”Älkääkä juopuko viinistä (alkoholista), sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Efes. 5:18-20).
Se, että kristillisyyden alkuaikoina terve viinin käyttö oli tavallista, ei oikeuta tämän ajan juoppo-suomalaisia alkoholin käyttöön.
Suomi on hukkumassa viinaan ja huumeisiin. Tämä on vakava tosiasia. Siksi tämän ajan Suomessa on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä.
On vastuutonta opettaa ”kohtuullista ja sivistynyttä alkoholin käyttöä”. Sellainen ei toimi Suomessa.
Oikein on opettaa, ettei kukaan ihminen tarvitse alkoholia. Se on kaikille hyödytön aine.
Kokonaan alkoholista kieltäytyminen on kunnioitettava ja turvallinen tie.
Alkoholin käyttö on aina ja kaikissa muodoissaan halveksittavaa!
Jos Jeesus ilmestyisi tämän päivän juoppo–Suomessa ”Kaanaan häihin”, muuttaisi Hän kaiken viinin raikkaaksi lähdevedeksi. Vrt. Joh.2.
Alaikäinen ei kestä alkoholia. Joidenkin persoonallisuus muuttuu jopa yhdestä olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena.
Voi sitä, joka antaa alaikäiselle alkoholia. ”Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä” ( Habak. 2:15 ). Ja voi sellaista, joka hyväksyy alkoholihuumeen käytön !!!
Alkoholi on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin.
Ajattelemaan kykenevät yksilöt, ammattiauttajaryhmät, raittiusseurat sekä uskonnolliset ryhmät alkakoot kampanjoida ko. kurjuuden ja kirouksen lähdettä vastaan.
Weijo Lindroos
Käsityöläiskatu 6 A 43
20100 Turku
Puh. 040 556 32 97
E-mail: [email protected]
Seurakunnan internetsivut: www.Jeesus-on-Herra.com

Vastaukset 13
Vanhimmat
Täysraittiutta on joskus kokeiltu, ei onnistunut. Ei ole syytäkään. Että jotkut eivät hallitse juomistaan ei tarkoita sitä, että kukaan ei voisi/saisi juoda. Mutta jos haluat välttämättä ajojahtiin, aloita vaikka ehtoollisviinistä.
Hallitsematon viinan juominen lisää joillakin aggressiivisuutta, mutta tuota suurempi ongelma on viinan hyväksyminen syyksi. En se ollut minä, vaan viina sisälläni. Ja tuota pidetään lieventävänä tekijänä. Kun se oli niin kännissä.
Todellinen ongelma? Vieläkin, kaikkien koneiden ja muiden keksintöjen jälkeen, elämme liian työkeskeisesti. Yksilö määrittyy liikaa työnsä kautta ja valtaosa valveillaoloajasta kuluu työhön ja työmatkoihin ja...
Kun yksilö menettää työnsä, hän muuttuu epäihmiseksi ja osa tarttuu tuossa vaiheessa pulloon. Toisaalta pulloon tarttuu myös niitä, joiden mielestä raskaat työt vaatii raskaat huvit. Kummassakaan tapauksessa juominen ei ole nautinto, vaan lähinnä yksinkertaista eskapismia. Pakoa arjesta.
Mitä taas tulee Raamattuun, niin nuo kohtasi eivät ohjaa raittiuteen. Niissä on kyse kohtuuttomuudesta. Kannattaa vaikka muistella, että mikä oli Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko.
Tekstin lopetus en ansaitse huomiota. Saattoi olla, että alle 5-vuotiaan maksa ei kykene käsittelemään ollenkaan alkoholia.
Maailma ei todellakaan ole niin yksinkertainen kuin luulet.
että alkoholismi on sairaus siinä missä vaikkapa verenpainetauti,ja kysymyshän onkin juuri ongelmissä että käyttäjä ei sairastuttuaan kykene hallitsemaan itseään eikä käyttäytymistään vaan on kehon määräämä pakko saada juoda.Siinä mielessä se on samantyyppinen kuin bulimiakin.
Tietoa alkoholista -
Tutkimustietoa:
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML
yritätkö todistella että lähi-idässä on tuhansia vuosia juotu käyttämätöntä/alkoholitonta viiniä tai luuletko että nykyisin juutalaiset tai ortodoksi juutalaiset juovat rypälemehua.Mene paikan päälle vaikkapa turistiksi ja yritä saada heidät moista juomaan.
Lisäisin erään asian, joka liittyy ihmisen kielteiseen käyttäytymiseen, liittyen humalatilan agressiivisuuteen.
Niin, jokainen tietää, miten suurimmalla osalla ihmisistä humalatila ei paljoakaan muuta heidän arkikäyttäytymistään.No, toinen voi tulla puheliaammaksi kuin normaali tilassa ja toinen taas mietteliääksi tai jopa itkuherkäksi jne....
Ihmisen riippuvaisuuden alkoholiin/humalatilaan tekee siitä tuleva mielihyvä eli miten alkoholi muuttaa alitajunnan.Jos ihminen selvinpäin on estollinen ja tämä estoisuus ongelmoittaa hänen arkikäyttätymisen,joka lisäksi on ahdistavaa.
Kun tallainen ihminen humaltuu, niin hän toteuttaa sitä, mitä selvinpäin ei voisi.Vihantunne räjähtää käsiin ja se kohdentuu mielettömällä käyttäytymisellä.Toinen voi humalassa tunnustaa sellisia tunteita toiselle, jota ei selvinpäin tekisi.
Niin, jos ihminen elää estollista arkeaan, niin humalatila vapauttaa hänet kielteisistä mielikuvista.Alkoholihan muuttaa voimakkaasti ihmisen mielikuvia.
Voimakasta, tunnepitoista arkeaan elävän ihmisen mieliteko humalatilaan on laimea, koska se ei anna erikoisesti mitään.
Alkoholismin hoidossa pitääkin kiinnittää perushuomio alkoholistin arkikäyttäytymiseen ja mielikuviin eli ne ohjata positiivisemmaksi, jolloin hän "viihtyy" enemmän arjessaan.
Just näiden mielikuvien muuttuminen on vaikeaa ja hidasta alkoholistilla eli se vaatii pitkäjänniteistä "puuhastelua".
Ruoka on välttämätöntä. Sitäkin käytetään väärin.
Alkoholi=etanoli oikein käytettynä voi olla ikä-ihmisille terveydeksikin.
Tarpeellisia keittiön teräaseitakin on käytetty tappovälineinä.
On tietysti totta, että alkoholia käytetään väärin.
Sen nauttijat tappaa liikenteessä ja vapaa-aikana.
Alkoholi voi jopa tappaa. Mutta ei ikinä niin paljoa kuin uskonnot.
Sinunkin mielestäsi siis alkoholin käyttö on sopimatonta ..., samoin
kuin uskontojen ylläpitäminen ???
Itse olen kristittynä opettanut yli 30 vuotta, että alkoholin käyttö
kuten uskonnotkin ovat täysin tarpeettomia kaikille ihmisille:
turhuuksia!
Tässä linkissä opetukseni USKONTOJA VASTAAN:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/asiaauskonnoista.htm
____________________________________________
usko ei ole turhaa,vaan uskonnon väärinkäyttö on.
jotkut uskonnot tappaa, esim islam, mutta uudestisyntynyt kristitty ei tapa, jälleen sanon, älökää yleistäkö!
Jos UT:n sanoma otettaisiin vastaan, tappaminen olisi seis kerralla!
kallellaan! Usko Kristukseen ei ole turhaa, uskonnot, mm. islam tappaa ja tapattaa...Irak..
>>Jos Jeesus ilmestyisi tämän päivän juoppo–Suomessa ”Kaanaan häihin”, muuttaisi Hän kaiken viinin raikkaaksi lähdevedeksi. Vrt. Joh.2.>Alkoholin käyttö on aina ja kaikissa muodoissaan halveksittavaa!
Aivan asiallista tietoa alkoholista oli tässä:
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML
Ei Weijokaan ole kirjoittanut, että Raamattu kieltäisi alkoholin käytön.
Lukekaapa uudelleen se aloituskirjoitus.
On olemassa hyvää alkoholitonta viiniä, jota useimmat uskossa olevat käyttävät
ehtoollisviininä. Se ei ole
mehua, cvaan käymätöntä viiniä.