homo

Olen Marja, entinen hetero ja nykyinen homoseksuaali. En ole niin kutsuttu " rekkis ", en julista seksuaalista suuntautumistani ulkoisella olemuksellani. En käyttäymiselläni loukkaa muita ... ainakaan tietääkseni.

En polta, enkä ryyppää. Minulla on hiukset ... ei partaa. Ei lävistyksiä. Pukeudun mielestäni siististi.

Äitini ( jt ) haukkui minut sanoilla, joita en tiennyt hänen tuntevankaan. Haukkumisen jälkeen hän lähetti tekstiviestejä pyytääkseen anteeksi. Kun en ensimmäisiin anteeksipyyntöihin vastannut, hän lopulta suoraan sanoen vaati anteeksiantoani. Ja saikin sen, johon vastasi " rakkaudella kiittäen ".

Hän kieltäytyi tulemasta kotiini, sillä olin juuri muuttanut asumaan yhdessä naisystäväni kanssa. Tosin, hän kyllä kävi luonani vielä silloin, kun asuin yksin. Hän piti minuun yhteyttä, kun asuin kaukana tuntien varsin hyvin seksuaalisen suuntautumiseni. Olen ollut homoseksuaali ja kaapeista ulos tullut jo monen vuoden ajan.

Sisareni ( jt ), kuten myös vanhin veljeni ( jt ) päättivät hekin lopettaa kokonaan yhteydenpidon minuun. Tosin, kun olin Ranskassa lomailemassa soitti sisareni minulle, sillä olisi halunnut tulla kanssani lomalle muutamaksi päiväksi. Seurani olisikin kelvannut.

Monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen muutin kotikaupunkiini takaisin asumaan, tutustuakseni paremmin perheeseeni, sisarusteni lapsiin ... vanhempiinikin vielä, kun aikaa ehkä siihen vielä oli.

Isäni ( normaali ) ja toinen veljeni ( maailman ihanin isoveli ) olivat ainoa henkilöt perheestäni, jotka ottivat minut vastaan. Asuin vuoden ajan pienessä kaupungissa, jossa puolet perheestäni ei halunnut pitää minuun minkäänlaista yhteyttä.

Muutin juuri Helsinkiin. Äitini, sisareni ja toinen veljeni ( kaikki siis jt ) ajoivat minut pois luontaan, pois kotikaupungistani, pois perheeni läheisyydestä ...

koska heillä on jumala, joka on Rakkaus.

Heidän jumalansa ei vaan tiedä mitään oikeasta Rakkaudesta.

Äitini ei pidä yhteyttä toiseen veljeenikään, vaikka hän on todella rakastava ja huolehtiva perheenisä. ( Hänellä on ihana perhe, jossa vietetään synttäreitä ja joulua ! )

Minun on aina ollut aivan pakko hyväksyä äitini uskonto ja kaikki siihen liittyvä, vaikka se onkin satuttanut lapsuuden päiviäni. Äitini on ollut julma kasvattaja ja tänä päivänä haluan huutaa sen julki.

Jos jehovantodistalla on kyseisestä uskonnosta kiinnostumattomia lapsia, lapsien elämä maanpäällä on melkoista helvettiä.

Olen Marja, 42 vee.
10802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen Marja, entinen hetero ja nykyinen homoseksuaali.

-Ei tuollaista ole olemassakaan!! Mikä olikaan suuntautumisesi? Oletko Bi seksuaali sittenkin?

Äänestä
  • lukihäiriö,koska oli ihan selvää suomea tuo teksti!!

    Äänestä

  • Se, että et itse ymmärrä lukemaasi ei pyyhi pois sitä tosiasiaa, että hetero voi muuttua homoseksuaaliksi.

    JT-äidit yleensä ohjailevatkin nuoret naiset heterosuhteeseen, välittämättä henkilön todellisesta suuntautumisesta. Tällainen henkilö hakee itse vastauksia kysymyksiinsä ja siinä tapauksessa juuri, heterostakin voi kehittyä homo,gay,lesbo.

    Ymmärtääkseen tämän, lukijan on oltava jotain paljon muuta, kuin vain ja pelkästään JT, laput silmillä.

    Äänestä

Kiitos paljon hänelle, joka lukea osaa.

Äänestä

Kiitos kertomuksestasi. Onnea sinulle ja kumppanillesi yhteiseen elontaipaleeseen.

On ikävää että äidilläsi on noin suuria vaikeuksia hyväksyä sinut juuri sinä ihmisenä joka olet. Sille asialle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä, että näin on. Sinä et voi häntä muuttaa eikä hän voi sinua muuttaa. Elämä on..

Yritä päästä eroon lapsuusajan kuormista sillä elämä ei mene taaksepäin eikä pysähdy eiliseen. Ne ajat ovat olleet ja menneet eikä menneisyyttä voisi edes "Kaikkivaltias" muuttaa. [jos nyt sellainen olisi olemassa?]

Yksi asia vielä. Surutyö on tärkeä osa hyväksymistä. Jos sinun äitisi oli julma kasvattaja niin sinulla on oikeus surra sitä äitiä, jota sinulla ei koskaan ollut, mutta jota olisit lapsena kipeästi tarvinnut.

Nytkin tarvitsisit äitiäsi tueksi ja onhan hän elossa, mutta hänestä ei ole tukijaksi. Sitä asiaa ei voi muuttaa, mutta sen puutteen elämässään voi surra pois. Kun se on tehty, on elämä paljon helpompaa ja valoisampaa ja huomaa että ulkona on kaunis suvi puhjennut kukkaan ja kainalossa oma rakas. Ja se on jo enemmän, kuin elämältä edes voi pyytää..

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi Vio-letti. Kuten kirjoitit, minun täytyy hyväksyä se, ettei minua hyväksytä. Kuitenkin ... minun on hyväksyttävä myöskin heidän uskontonsa ja kunnioitettava heitä.

    Mikä perhe se sellainen on ...

    On asioita, joita ei voi muuttaa. Miksi meidän tulee kuitenkin kohdata uudelleen lapsuusajan epäkohdat ja aikuistuttua yhä kärsiä niistä ?

    Itse en näe jehovantodistajuudessa mitään hyvää. Koen sen itsekeskeisenä uskontona, jossa perhesiteillä ja rakkaudella ei ole mitään sijaa.

    Äänestä

  • marja maalta kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi Vio-letti. Kuten kirjoitit, minun täytyy hyväksyä se, ettei minua hyväksytä. Kuitenkin ... minun on hyväksyttävä myöskin heidän uskontonsa ja kunnioitettava heitä.

    Mikä perhe se sellainen on ...

    On asioita, joita ei voi muuttaa. Miksi meidän tulee kuitenkin kohdata uudelleen lapsuusajan epäkohdat ja aikuistuttua yhä kärsiä niistä ?

    Itse en näe jehovantodistajuudessa mitään hyvää. Koen sen itsekeskeisenä uskontona, jossa perhesiteillä ja rakkaudella ei ole mitään sijaa.

    >> On asioita, joita ei voi muuttaa. Miksi meidän tulee kuitenkin kohdata uudelleen lapsuusajan epäkohdat ja aikuistuttua yhä kärsiä niistä?

    Äänestä

Elä elämääsi onnellisena yrittämällä unohtaa pahat asiat. Oma siskoni on jehovantodistaja ja täysin harhaoppinen. Heilläkin on pimeä puoli (juodaan, ravintolassa juostaan ym.), mutta sukulaisille näytellään aitoa jehovaa. Suren niitä, jotka lankeavat tähän uskontoon.´
Ole rohkea ja voimia sinulle.

Äänestä
  • Kiitos näistä ymmärtävistä kommenteista. Vaikka tällaistä " yksinäisyyden " tunnetta ei toivoisi kenellekään, tuntuu silti lohduttavalta tietää, että muutkin ovat kokeneet sen ja ennenkaikkea päässeet kaiken sen ylitse.

    Kahden aikuisen välinen rakkaus on kaunis asia.

    Olen nähnyt paljon " ulkokultaisuutta " kyseisen uskonnon harjoittajien taholta. Itse he todistavat uskontoaan vastaan. Miksi me muut sitten joutuisimme kärsimään siitä ?

    Yritän unohtaa pahat asiat ja keskittyä kaikkeen siihen hyvään, jota elämässäni nykyään on.

    Kiitos teillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marja maalta kirjoitti:

Olen Marja, entinen hetero ja nykyinen homoseksuaali. En ole niin kutsuttu " rekkis ", en julista seksuaalista suuntautumistani ulkoisella olemuksellani. En käyttäymiselläni loukkaa muita ... ainakaan tietääkseni.

En polta, enkä ryyppää. Minulla on hiukset ... ei partaa. Ei lävistyksiä. Pukeudun mielestäni siististi.

Äitini ( jt ) haukkui minut sanoilla, joita en tiennyt hänen tuntevankaan. Haukkumisen jälkeen hän lähetti tekstiviestejä pyytääkseen anteeksi. Kun en ensimmäisiin anteeksipyyntöihin vastannut, hän lopulta suoraan sanoen vaati anteeksiantoani. Ja saikin sen, johon vastasi " rakkaudella kiittäen ".

Hän kieltäytyi tulemasta kotiini, sillä olin juuri muuttanut asumaan yhdessä naisystäväni kanssa. Tosin, hän kyllä kävi luonani vielä silloin, kun asuin yksin. Hän piti minuun yhteyttä, kun asuin kaukana tuntien varsin hyvin seksuaalisen suuntautumiseni. Olen ollut homoseksuaali ja kaapeista ulos tullut jo monen vuoden ajan.

Sisareni ( jt ), kuten myös vanhin veljeni ( jt ) päättivät hekin lopettaa kokonaan yhteydenpidon minuun. Tosin, kun olin Ranskassa lomailemassa soitti sisareni minulle, sillä olisi halunnut tulla kanssani lomalle muutamaksi päiväksi. Seurani olisikin kelvannut.

Monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen muutin kotikaupunkiini takaisin asumaan, tutustuakseni paremmin perheeseeni, sisarusteni lapsiin ... vanhempiinikin vielä, kun aikaa ehkä siihen vielä oli.

Isäni ( normaali ) ja toinen veljeni ( maailman ihanin isoveli ) olivat ainoa henkilöt perheestäni, jotka ottivat minut vastaan. Asuin vuoden ajan pienessä kaupungissa, jossa puolet perheestäni ei halunnut pitää minuun minkäänlaista yhteyttä.

Muutin juuri Helsinkiin. Äitini, sisareni ja toinen veljeni ( kaikki siis jt ) ajoivat minut pois luontaan, pois kotikaupungistani, pois perheeni läheisyydestä ...

koska heillä on jumala, joka on Rakkaus.

Heidän jumalansa ei vaan tiedä mitään oikeasta Rakkaudesta.

Äitini ei pidä yhteyttä toiseen veljeenikään, vaikka hän on todella rakastava ja huolehtiva perheenisä. ( Hänellä on ihana perhe, jossa vietetään synttäreitä ja joulua ! )

Minun on aina ollut aivan pakko hyväksyä äitini uskonto ja kaikki siihen liittyvä, vaikka se onkin satuttanut lapsuuden päiviäni. Äitini on ollut julma kasvattaja ja tänä päivänä haluan huutaa sen julki.

Jos jehovantodistalla on kyseisestä uskonnosta kiinnostumattomia lapsia, lapsien elämä maanpäällä on melkoista helvettiä.

Olen Marja, 42 vee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu