Valtuudet

Ajattelin vain kysyä, että mitä syytä meillä on alkaa uskomaan, että mormonismi olisi tie taivaaseen. Mormonismihan perustuu kristinuskoon, niin se ei itsessään ole mikään ainutkertainen uusi evankeliumi, koska Jeesus on pelastuksen meille jo ilmoittanut aikaisemmin. Mistä siis tiedämme, että mormonismi on totuus?

Mikä valtuuttaa Mormonin kirjan olemaan totta, ja mistä tiedämme, että Joseph Smith puhui totta? Raamattu on luotettava siksi, koska Jeesus luotti siihen, ja kirjeet ovat Jeesuksen aikalaisten ja hänet tunteneiden kirjoittamia.

Ja myöhemmät profetiat, esim. mustien syrjiminen ja moniavioisuus loppui vasta 1800-luvun lopulla saatuun ilmoitukseen, ja vasta pitkän paheksunnan ja painostuksen jälkeen. Mikä on syy uskoa, että profetiat ovat totta?

Ja mitä syytä meillä on uskoa, että apostolien häviäminen olisi lopettanut kristinuskon? Miten itse Kristuksen asettama seurakunta, kirkko, olisi voinut kadota niin lyhyessä ajassa? Ja jos apostoleja oli alunperin vain 12 Paavali, miten uusiin kaupunkeihin syntyneet seurakunnat olisivat voineet jatkaa toimintaansa, kun apostolit lähtivät uudestaan matkalle?

Pyydän, miettikää, onko syitä oikeasti, ennen kuin vastaatte.
17637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vasta sitten on keskustelussa mieltä. On hankala alkaa selittää kaikkea alusta alkaen, kun on olemassa jo selvitykset:

"Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon esittely

Kun Jeesus Kristus eli maan päällä, Hän perusti kirkkonsa, jotta kaikki ihmiset voisivat ottaa vastaan Hänen evankeliuminsa ja palata jonakin päivänä Jumalan, taivaallisen Isämme luokse, elääkseen Hänen kanssaan. Kun Jeesus Kristus nousi taivaaseen, Hänen apostolinsa saivat Häneltä edelleen ilmoitusta siitä, kuinka Hänen kirkkonsa työtä tuli johtaa. Heidän kuoltuaan jäsenet kuitenkin muuttivat Hänen perustamansa kirkon opetuksia. Vaikka monia hyviä ihmisiä ja jonkun verran totuutta jäi jäljelle, tämä luopumus eli yleinen poikkeaminen totuudesta johti siihen, että kirkko otettiin pois maan päältä. Apostoli Pietari profetoi, että Jeesus palauttaisi kirkkonsa ennen toista tulemistaan (Ap. t. 3:19–21).

Jeesus Kristus aloitti kirkkonsa palauttamisen maan päälle sen täyteydessä profeetta Joseph Smithin kautta vuonna 1820. Se on kasvanut maailmanlaajuiseksi kirkoksi, jossa on yli 11 miljoonaa jäsentä. Siinä on samat opetukset ja perusjärjestys kuin Jeesuksen perustamalla kirkolla Uuden testamentin aikoina.

Me kehotamme teitä oppimaan lisää tästä kirkosta."

Tässä on syy, miksi kirkko ja evankeliumi piti palauttaa:

"Luopumus

Kristuksen apostolien kuoleman jälkeen tapahtui yleinen luopumus totuudesta. Sitä kutsutaan luopumukseksi.

Kun Jeesus Kristus eli maan päällä, Hän perusti kirkkonsa. Hänen taivaaseen nousemisensa jälkeen Hänen työtään johtivat Hänen apostolinsa Hänen johdollaan ilmoituksen kautta ja Hänen pappeutensa valtuudella.

Apostolien ja monien vanhurskaiden kirkon jäsenten surmaamisen jälkeen ja muiden jäsenten luovuttua totuudesta Herra otti pappeuden valtuuden ja kirkkonsa pois maan päältä. Ilman Jumalan pappeuden valtuutta kirkko ei enää toiminut sellaisena kuin Kristus oli sen perustanut. Toimitukset muutettiin ja monia selkeitä ja yksinkertaisia totuuksia kadotettiin. Vaikka monia hyviä ihmisiä ja totuuksia jäikin jäljelle, kirkko ei ollut enää sama kuin alun perin.

Apostolit olivat profetoineet luopumuksesta. Yksi esimerkki on Paavalin kirjeessä tessalonikalaisille (2. Tess. 2:1–3): "1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä.3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen."

Lainaukset ovat sivustolta:

http://www.mormon.org

Äänestä
  • Tiedän jo syyn, millä mormonit selittävät palautuksen, mutta kysyinkin perusteluja sille, miksi nämä hyvät ihmiset ja totuudet eivät olisi olleet päteviä jatkamaan kirkkoa. Raamatunkohdat taas ovat mielestäni väärin perustein valittuja. Ap.t. 3:19-21 Sanoo, että meidän täytyy kääntyä, että virvoituksen aika tulisi, muttei tämä mielestäni sano, että tuo virvotuksen aika tulisi jonkin sortin luopumuksen jälkeen. Tess. 2:1-3 sanoo, että ennen Kristuksen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, mutta ei se tarkoita, että se tapahtuisi jo samana vuosisatana tai että kaikki kristityt luopuisivat uskostaan.

    "Apostolien ja monien vanhurskaiden kirkon jäsenten surmaamisen jälkeen ja muiden jäsenten luovuttua totuudesta Herra otti pappeuden valtuuden ja kirkkonsa pois maan päältä."

    Perustelua tälle juuri kaipaisin. Mistä tiedämme, että Herra otti pappeuden pois? Ja mitä järkeä siinä olisi, että Hän ottaisi pois sen, minkä on juuri antanut, ja ettei hän valtuuttaisi ketään muuta ennen Joseph Smithiä? (Tiedän, että perustelu, jossa kyseenalaistetaan asian järki on hieman huono, mutta mielestäni tähän se sopii, koska kyseisessä asiassa ei ole mitään järkeä.)

    Ja vastasit vain viimeiseen viestini kohtaan, kaksi ensimmäistä sivuutit täysin. Eli: Mitä syytä meillä on uskoa, että mormonismi on totuus, ja että Joseph Smith oli Jumalan mies ja puhui totta? Kysymys profetioiden luotettavuudesta on samaa sarjaa.

    Äänestä

  • Voisitko ystävällisesti vastata kykysi mukaan kaikkiin kohtiini, mitä alkuperäisessä viestissä oli. Olen huomannut, että yleensä vastaat helpoimpaan kohdista ja jätät loput sikseen. Joten jatkathan keskustelua, kiitos.

    Äänestä

"Raamattu on luotettava siksi, koska Jeesus luotti siihen"

Tämähän ei pidä paikkaansa, sillä Raamattuahan ei ollut olemassakaan silloin kun Kristus eli... Tosin Vanhan Testamentin kirjoitukset olivat, mutta eivät UT:n....

Raamatun luotettavuushan perustuu vain ja ainoastaan (henkilön omaan) uskoon....

Äänestä
  • Hyvä on, käytin virheellistä ilmaisua sanoessani sanan "Raamattu", kun tarkoitin VT:tä, mutta tarkoitin silti sitä. Sanoin, että UT muodostuu Jeesuksen aikalaisten ja hänet tunteneiden kirjoituksista, ja ajattelin, että ymmärtäisitte, että sillä yritin perustella myös UT:n uskottavuutta.

    Mutta et silti vastannut varsinaiseen kysymykseeni, eli mitä syytä meillä on uskoa, että Joseph Smith puhui totta?

    Äänestä

  • Il-man kirjoitti:

    Hyvä on, käytin virheellistä ilmaisua sanoessani sanan "Raamattu", kun tarkoitin VT:tä, mutta tarkoitin silti sitä. Sanoin, että UT muodostuu Jeesuksen aikalaisten ja hänet tunteneiden kirjoituksista, ja ajattelin, että ymmärtäisitte, että sillä yritin perustella myös UT:n uskottavuutta.

    Mutta et silti vastannut varsinaiseen kysymykseeni, eli mitä syytä meillä on uskoa, että Joseph Smith puhui totta?

    "...ja ajattelin, että ymmärtäisitte, että sillä yritin perustella myös UT:n uskottavuutta."

    Kyllä itse ymmärsin, mutta kun täällä esitellään välillä aika hurjiakin ajatuksia ja niistä johtopäätöksiä....

    "Mutta et silti vastannut varsinaiseen kysymykseeni, eli mitä syytä meillä on uskoa, että Joseph Smith puhui totta?"

    Se on jokaisen oman uskon asia. Samalla tavalla kuin usko Kristukseen. Joku uskoo että mitään luopumusta ei ole tapahtunut, tai että sillä ei ole merkitystä, toinen uskoo toisella tavalla.

    En halua tuota millään Raamatun kohdilla perustella, koska niitähän voidaan tulkita (se on nähty) miten halutaan ja en halua ryhtyä mihinkään Raamattusotaankaan...

    Äänestä

profeetan puhuneen totta?
Profeettoja on ollut kautta aikojen Aadamista ja Nooasta lähtien. Jotkut ovat uskoneet heidän sanomaansa, jotkut taas eivät. Hyvin monet ihmiset eivät usko edes Jeesukseen.
Ihminen ei saa uskoa oman järkeilynsä perusteella, vaan se on lahja Jumalalta. Ihmisen osuus on tutkia, rukoilla ja elää profeetan opetusten mukaan. Silloin Jumala voi ilmoittaa hänelle, onko tämä oppi Jumasta, vai puhunko minä omiani.

Äänestä
  • Sanoin, että Jeesus luotti kyseisiin profeetoihin. Ja uskosta, Jeesus sanoi myös, että "jos ette usko minua, uskokaa tekojani". Mielestäni järkeily on suuri osa uskoon tulemista, sillä Jeesuskin sanoi: "Jos ette usko minua, uskokaa tekojani." Hän sanoi myös, että hänen ihmeensä valtuuttivat hänet puhumaan mitä puhui ja antamaan syntejä anteeksi. Tällaista valtuutusta kysyn myös mormoniprofeetoilta.

    Äänestä

  • Jos ei voi eikä tarvitse perustella oikeiden profeettojen puhetta, kuinka voi perustella väärien profeettojen vääryyttä? Jos profeetta puhuu omiaan, ei silloin voi tehdä Jumalan tahdon mukaisesti, vaikka kuinka eläisi hänen opetustensa mukaisesti.

    Äänestä

  • Il-man kirjoitti:

    Sanoin, että Jeesus luotti kyseisiin profeetoihin. Ja uskosta, Jeesus sanoi myös, että "jos ette usko minua, uskokaa tekojani". Mielestäni järkeily on suuri osa uskoon tulemista, sillä Jeesuskin sanoi: "Jos ette usko minua, uskokaa tekojani." Hän sanoi myös, että hänen ihmeensä valtuuttivat hänet puhumaan mitä puhui ja antamaan syntejä anteeksi. Tällaista valtuutusta kysyn myös mormoniprofeetoilta.

    "Hän sanoi myös, että hänen ihmeensä valtuuttivat hänet puhumaan mitä puhui ja antamaan syntejä anteeksi."

    Ei hän saanut valtuutta ihmeistään, vaan:

    Hepr. 7:17    
    Hänestä kirjoitukset todistavat: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.

    Ja vielä selvemmin:
    Hepr.5
    4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. [1. Aik. 23:13]
    5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, [Ps. 2:7; Hepr. 1:5]
    6 ja toisessa paikassa: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. [Ps. 110:4; Hepr. 7:17

    Äänestä

  • Il-man kirjoitti:

    Jos ei voi eikä tarvitse perustella oikeiden profeettojen puhetta, kuinka voi perustella väärien profeettojen vääryyttä? Jos profeetta puhuu omiaan, ei silloin voi tehdä Jumalan tahdon mukaisesti, vaikka kuinka eläisi hänen opetustensa mukaisesti.

    "Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."(Jaak. 1:5-6)

    "Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

    "Nyt, kuten sanoin uskosta - että se ei ollut täydellistä tietoa - aivan samoin on minun sanojeni laita. Te ette voi aluksi tietää niiden olevan täydellisen varmasti totta, sen enempää kuin usko on täydellistä tietoa.
    Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoittaisitte vähäisen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.
    Nyt, vertaamme sanaa siemeneen. Nyt, jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen, katso, jos se on oikea siemen eli hyvä siemen, jos te ette epäuskollanne heitä sitä pois, niin että vastustatte Herran Henkeä, katso, se alkaa paisua teidän rinnassanne, ja kun te tunnette nämä paisumisen liikkeet, te alatte sanoa itsellenne: Tämän täytyy olla hyvä, sillä se alkaa avartaa sieluani; niin, se alkaa valaista ymmärrystäni, niin, se alkaa olla minusta ihana."
    Alma 32:26-28.

    Äänestä

  • Il-man kirjoitti:

    Sanoin, että Jeesus luotti kyseisiin profeetoihin. Ja uskosta, Jeesus sanoi myös, että "jos ette usko minua, uskokaa tekojani". Mielestäni järkeily on suuri osa uskoon tulemista, sillä Jeesuskin sanoi: "Jos ette usko minua, uskokaa tekojani." Hän sanoi myös, että hänen ihmeensä valtuuttivat hänet puhumaan mitä puhui ja antamaan syntejä anteeksi. Tällaista valtuutusta kysyn myös mormoniprofeetoilta.

    Mormoniprofeetoilla ei ole valtuutta antaa syntejä anteeksi. Uskontomme mukaan se valtuus on vain Jeesuksella Kristuksella.
    Rinnastat oudolla tavalla Kristuksen ja mormoniprofeetat. Onko sinulle lainkaan selvää, että Kristus on Herra ja profeetta Hänen palvelijansa? Kysymys on siis kahdesta aivan eri asiasta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Hän sanoi myös, että hänen ihmeensä valtuuttivat hänet puhumaan mitä puhui ja antamaan syntejä anteeksi."

    Ei hän saanut valtuutta ihmeistään, vaan:

    Hepr. 7:17    
    Hänestä kirjoitukset todistavat: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.

    Ja vielä selvemmin:
    Hepr.5
    4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. [1. Aik. 23:13]
    5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, [Ps. 2:7; Hepr. 1:5]
    6 ja toisessa paikassa: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. [Ps. 110:4; Hepr. 7:17

    Sanoin ehkä epäselvästi, mutta en tarkoittanutkaan, että Jeesus olisi itsensä valtuuttanut. Tarkoitin vain, että Jeesus osoitti olevansa valtuutettu tekemällä ihmeitä.

    Luuk. 5:24 "Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

    Äänestä

  • kenenkään muunkaan kirjoitti:

    Mormoniprofeetoilla ei ole valtuutta antaa syntejä anteeksi. Uskontomme mukaan se valtuus on vain Jeesuksella Kristuksella.
    Rinnastat oudolla tavalla Kristuksen ja mormoniprofeetat. Onko sinulle lainkaan selvää, että Kristus on Herra ja profeetta Hänen palvelijansa? Kysymys on siis kahdesta aivan eri asiasta.

    En tarkoittanut rinnastaa profeettaa Kristukseen suoranaisesti. Tarkoitin, että Jeesukseen olisi helppo olla uskomatta jos hän olisi vain puhunut. Hänhän sanoi: "Jos ette usko minua, uskokaa tekojani." Kun hän teki ihmeitä, hän osoitti olevansa Jumalan Poika. Tarkoitin myös, että jos profeetta puhuu Jumalan nimissä, hänen on pystyttävä osoittamaan, että hän todellakin puhuu Jumalan nimissä. Jos profeetan uskomisessa on kyse vain ja ainoastaan uskosta, silloinhan minä voisin profetoida mitä haluan, ja perustella sen sillä, että se on uskon asia.

    kerrotaan värikkäästi koraanissa sekä perimätiedossa. Muhammed muun muassa jakoi kuun kahtia ja sitten laittoi osat taas yhteen. Kannattaa tutustua. Muhammedin mukaanhan mitään Jeesuksen sovitusta ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Il-man kirjoitti:

    En tarkoittanut rinnastaa profeettaa Kristukseen suoranaisesti. Tarkoitin, että Jeesukseen olisi helppo olla uskomatta jos hän olisi vain puhunut. Hänhän sanoi: "Jos ette usko minua, uskokaa tekojani." Kun hän teki ihmeitä, hän osoitti olevansa Jumalan Poika. Tarkoitin myös, että jos profeetta puhuu Jumalan nimissä, hänen on pystyttävä osoittamaan, että hän todellakin puhuu Jumalan nimissä. Jos profeetan uskomisessa on kyse vain ja ainoastaan uskosta, silloinhan minä voisin profetoida mitä haluan, ja perustella sen sillä, että se on uskon asia.

    mielestäsi profeetan olisi pystyttävä osoittamaan, että hän todellakin puhuu Jumalan nimissä?
    Voit sinäkin toki yrittää profetoida, jos haluat. Mutta oletko valmis väittämään, että puhut Jumalan nimissä?

    Äänestä

alempana kohdassa "Meille on luvattu". Voimme tosiaan saada varmuuden näistä asioista Pyhän Hengen kautta, kun teemme oman osamme.

Minun kohdallani kävi näin:
Kun aloin lukea 2. Nefin kirjaa, sen syvällinen sisältö puhutteli minua.
Jakeessa 2.Nefi 2:25 sanotaan: "Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo."
Jae 26: "Ja Messias tulee ajan täyttyessä lunastaakseen ihmislapset lankeemuksesta. Ja koska heidät lunastetaan lankeemuksesta, heistä on tullut ikuisesti vapaita, niin että he erottavat hyvän pahasta, toimimaan omasta puolestaan eikä olemaan toiminnan kohteena, lukuun ottamatta lain rangaistusta sinä suurena ja viimeisenä päivänä niiden käskyjen mukaisesti, jotka Jumala on antanut."
Jae 27. "Sen vuoksi ihmiset ovat vapaita lihan mukaisesti, ja heille on annettu kaikki, mikä on ihmiselle tarpeen. Ja he ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti, sillä hän pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse."
Käytännölliseen filosofiaan kuuluneen etiikan peruskurssin aikana olin saanut oivalluksen vapaan tahdon merkityksestä. Olemme vapaita valitsemaan suhtautumisemme. Ainakin osasin välttää sitä, että ennakkoasenteet määräisivät suhtautumiseni, vaikka en täysin vapaa niistä ollutkaan.

Voit lukea kokemuksistani myös klikkaamalla nimimerkkini perässä olevaa käyntikorttia. Todistuksen saaminen on hyvin henkilökohtainen asia. Tuskin siitä voi antaa yleistä kaavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Il-man kirjoitti:

Ajattelin vain kysyä, että mitä syytä meillä on alkaa uskomaan, että mormonismi olisi tie taivaaseen. Mormonismihan perustuu kristinuskoon, niin se ei itsessään ole mikään ainutkertainen uusi evankeliumi, koska Jeesus on pelastuksen meille jo ilmoittanut aikaisemmin. Mistä siis tiedämme, että mormonismi on totuus?

Mikä valtuuttaa Mormonin kirjan olemaan totta, ja mistä tiedämme, että Joseph Smith puhui totta? Raamattu on luotettava siksi, koska Jeesus luotti siihen, ja kirjeet ovat Jeesuksen aikalaisten ja hänet tunteneiden kirjoittamia.

Ja myöhemmät profetiat, esim. mustien syrjiminen ja moniavioisuus loppui vasta 1800-luvun lopulla saatuun ilmoitukseen, ja vasta pitkän paheksunnan ja painostuksen jälkeen. Mikä on syy uskoa, että profetiat ovat totta?

Ja mitä syytä meillä on uskoa, että apostolien häviäminen olisi lopettanut kristinuskon? Miten itse Kristuksen asettama seurakunta, kirkko, olisi voinut kadota niin lyhyessä ajassa? Ja jos apostoleja oli alunperin vain 12 Paavali, miten uusiin kaupunkeihin syntyneet seurakunnat olisivat voineet jatkaa toimintaansa, kun apostolit lähtivät uudestaan matkalle?

Pyydän, miettikää, onko syitä oikeasti, ennen kuin vastaatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu