pinnallinen

Jos seurakunta on kovin pinnallinen ja ylistyshenkinen, niin opetus on uskon alkeissa pyörimistä ja nekään eivät tulee kunnolla selviksi. Toinen opettaa toista ja kolmas ei tiedä mitä opettaisi.

Henki vie milloin vasempaan ja milloin oikeaan, mutta ei koskaan suoraan.

Hebrealaiskirje
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

Karismaattinen puhuja julistaa levottomasti liikkuen herätystä, kerta toisensa jälkeen, milloin kenenkin profetoimaa, valtavaa herätystä joka alkaa juuri tästä seurakunnasta ja juuri tästä kaupungista. Puhuu pöyhkeillen sairaiden parantamisesta ja Jumalan voimasta, mutta on vain suurisuinen saarnamies, jonka suusta totuus ei ulos tule.

Tämän tähden, en jaksa innostua näistä muutamista "herätys" seurakunnista, jotka ovat tehty helpoiksi massatuotteiksi ja suunniteltu niin, että kaikki hyvin viihtyisivät ja rahaa kertyisi.

Seurakunta josta puuttuu Jumalan sana ja voima, on turha.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Woah, jos olet hellari, niin teit ratevan avauksen. Olen samaa mieltä kanssasi.

Äänestä

Nokia Missio ja Markku Koivisto julistavat ja saarnaavat juuri tuolla tavalla. Myös monet helluntaiseurakunnat toimivat noin.

Äänestä
  • Onhan sitä moni käynyt Nokia Missiossa eikä ole mitään pahaa nähnyt siellä.

    Ylistystä on ollut tarpeeksi ja se on ollut varsin korkeatasoista.

    Eikä Markku Koivisto ole julistanut mitään väärää, on luvannut suurta herätystä ja rohkaissut kuulijoita Isän rakkauden kokemiseen lattialla.


    Toisaalta, onhan moni käynyt Tallinnassakin, eikä ole joutunut ryöstetyksi.

    Kerran tv:ssä eräs mies julisti, että perättömiä puheita olivat varoitukset Eestin rikollisuudesta, eihän häntä kukaan ryöstänyt.

    Omakohtainen todistus, voi olla melko yksipuolinen totuus.

    Eihän talvisodassakaan kaikki kuolleet, mutta silti monet kuolivat.

    Jos joku sotaveteraani väittäisi, ettei talvisodassa kukaan kuollut, koska hän on elossa, me emme uskoisi häntä, vaan uskoisimme niitä, joiden läheiset ovat kuolleet sodassa.


    Kun jossakin seurakunnassa joku ihminen kokee jotakin ikävää, se on aina murheellinen ja vakava asia. Ihmisen omaisille ja varsinkin ihmiselle itselleen.

    Jos seurakunnassa tehdään vääryyttä ja suvaitaan syntiä, se on aina seurakunnan tappio ja koituu haitaksi seurakuntalaisille.

    Mikä olisi kristillinen suhtautuminen niihin ihmisiin, jotka ovat kokeneet huonoja asioita esim. Nokia Missiossa ?

    Pitäisikö heitä syyttää ja lyödä lisää ?

    Miksi tälläiset ihmiset sitten kirjoittavat Nokia Missiosta ?

    Ehkä he tahtovat, ettei toisille käy niinkuin heille ja heidän läheisilleen.

    On aika julmaa ja sydämetöntä omaisia kohtaan, haukkua ja syyllistää heitä epäsuoraankin, siitä, että heidän läheinen on murskattu tai kuollut seurakunnassa.

    Joku pyysi että ihmiset kertoisivat asioista tarkemmin, enemmän yksityiskohtia, mutta eiväthän kärsineet ihmiset tahdo, laittaa itseänsä altiiksi sille, että heille tapahtuu jotakin yhtä kamalaa.

    Sen vuoksi, he useimmiten vaikenevat kaikesta tapahtuneesta ja pelkäävät.

    Toiset kokevat Nokia Mission hyvin positiivisesti, mutta toiset eivät, kummallakin voi olla hyvät syyt kokea asia niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurakunta kirjoitti:

Jos seurakunta on kovin pinnallinen ja ylistyshenkinen, niin opetus on uskon alkeissa pyörimistä ja nekään eivät tulee kunnolla selviksi. Toinen opettaa toista ja kolmas ei tiedä mitä opettaisi.

Henki vie milloin vasempaan ja milloin oikeaan, mutta ei koskaan suoraan.

Hebrealaiskirje
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

Karismaattinen puhuja julistaa levottomasti liikkuen herätystä, kerta toisensa jälkeen, milloin kenenkin profetoimaa, valtavaa herätystä joka alkaa juuri tästä seurakunnasta ja juuri tästä kaupungista. Puhuu pöyhkeillen sairaiden parantamisesta ja Jumalan voimasta, mutta on vain suurisuinen saarnamies, jonka suusta totuus ei ulos tule.

Tämän tähden, en jaksa innostua näistä muutamista "herätys" seurakunnista, jotka ovat tehty helpoiksi massatuotteiksi ja suunniteltu niin, että kaikki hyvin viihtyisivät ja rahaa kertyisi.

Seurakunta josta puuttuu Jumalan sana ja voima, on turha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu