Profetoikaa mullekin

Moro

Jeesus on jo aikoja sitten puhunut melko tarkasti siitä, mikä on tuleva kutsu, miten tulee asiat menemään lähi aikojen sisällä ja myös aika pitkälle tulevaisuuteen maininnut asioista.

Mä nyt ajattelin tällaista, kun joku aikaisemmin kyseli tyyppejä profetoimaan tulevaisuuttaan, ettei kukaan nyt uskalla sellaiseen mitään sanoa (paitsi jos on TODELLA varma asioista)

Mut hei, nyt saa heittää ihan vapaasti, mitä mieleen tulee, mikä on mun kutsumus, milloin se astuu täytäntöön, mikä on tilanteeni tällä hetkellä jne..

Ajattelin tätä ihan vain harjoittelu mielessä. Saatte heittää vaikka kuvauksen ulkonäöstä, jos siltä tuntuu. Kerron lopuksi, mitkä asiat pitävät paikkansa.
15501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Uskikset ennustelee pahaa ja kun ennustus ei toteudu, vetoavat siihen että asian puolesta on rukoiltu niin paljon että Jumala armahti.
Kun meikä mimmi ennustelee se on uskisten mielestä itse perkeleestä,kuitenkin kyseessä on heidän kateus.
On olemassa oikeita aitoja jotka näkevän/ vaistoavat tulevaa niin uskovissa kuin tavallisissa syntisissäkin. On muistettava raamatusta ne kaksi Joosefia jotka näkivät enne unen, noudattivat niitä ja unet toteutui.

Olet naimisissa oleva mies, kaksi lasta. Olet kokenut ammatinvalinnassa pettymyksen. Etsit rauhaa ja tasapainoa henkiseen elämääsi. Ongelmana menneisyydessä on ollut "kierrekorkki"
N 50v olet saavuttanut haqluamasi tavoitteen ja sinulla on vakaa vakaumus johon luotat, siis oma vaistosi ohjaa sinua paljon.
Kesällä teet tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, sinulla on laaja suku, älä unohda heitä. Sillä joku mies tarvitsee neuvoasi ja kättesi töitä tarvitaan.
Tulet kärsimään vanhemmalla iällä jalkojesi särystä, joten ala nyt jo pitämään ne lämpöisenä.
Sinulla on hyvä piirustus ja laulu ääni.
Olet monipuolinen lahjakkuus.
Älä aliarvioi itseäsi.
Riittääkö tämä, odotan palautettasi.
Aamen

Äänestä
  • No ma voin kertoa =)

    No ma olen talla hetkella 21-vuotias. En ole naimissa eika minulla ole lapsia. Opiskelen yliopistossa teologiaa ja musta olisi tarkoitus tulla seurakunnalle paimen.

    Soitan pianoa ja osaan laulaa. Piirtaa en kylla osaa yhtaan omasta mielestani. Kylla sita joskus huvikseen aina tekee tai tekee mieli maalata vaikkei osaakaan, sitten ne tekeleet aina menee kylla roskiin.

    Noh olen talla hetkella vaihdossa viela hetken aikaa, etta tapaan kylla uusia ihmisia. Loppu kesasta menen suvun pariin, ettei tule lyotya niita laimi aivan taysin.

    En tosiaan etsi tasapainoa henkiseen elamaani, vaan kaikki asiat ovat olleet mulla aivan mielettoman hyvin elamassa, vaikka kuinka kauan aikaa. Ammatinvalintaa (valmistun vuoden sisaan) en sinansa pida pettymyksena.. tai tarkoitan, etten Jumalan kutsua pida pettymyksena. Tosin, minun arvostukseni kyseista ammattia kohtaan ei ole mikaan aivan huippukorkea. (Tama johtuu siita, etta kirkossa on tyontekijoita, jotka tekevat sita niin kylmasti ja rituaalimaisesti, ja se on kuivaa.)

    No "kierrokorkista" ei ole mitaan tietoa. Mita vaistoon tulee niin se pitaa paikkansa. Tai jos tulkitsen vaiston tarkoittamaan sita, etta kysyn jotain asiaa Jumalalta ja sitten Jumala sanoo yksinkertaisesti, miten asia on. Usein Jumala paljastaa ihmisten asioita heidan elamastaan jne.. Eli tuo pitaa kylla paikkansa =)

    On Jumala puhunut aika paljon tulevaisuudesta, mita tulee tapahtumaan, mutta eri alueilta kuin mita mainitsin. Niin niista, en sitten mainitse tassa mitaan. Myonnan rehellisesti, etta oli maagikko mielenkiintoista kuulla sun tulkintasi asiasta. :)

    Itse en tietty kristitty anna painoarvoa ei-kristillisten esittamille ennustuksille enka niiden mukaan toimi, koska haluan tietty erottua siina, etta palvelen Jumalaa. Sanoin kuitenkin taysin rehellisesti, mitka asiat pitavat paikkansa ja mitka eivat. Ei mun tartte yrittaa puolustella kristinuskon Jumalaa mitenkaan. Ja jos joku uskis-sanoo taalla jotain niin sanon yhta rehellisesti myos hanelle. :)

    Äänestä

  • osittain paikkansa kirjoitti:

    No ma voin kertoa =)

    Olipas tämä yllätys!! Luin pyyntösi aikoja sitten ja minulle tuli mielikuvia, mutta en ottanut niitä miksikään kun ajattelin että olet erehtynyt ja sotket nyt kristilliset profetiat ja selvänäkijät ja ennustajat. En siis vastannut. Toisaalta tämä "leikki" minua vähän houkutteli vaikka olen jo vanhempi uskistäti, kun silloin nuorena olisi ollut niin jännää olla muka "profeetta". Siksi tulin taas vilkaisemaan kun näin että joku oli vastannut.

    Katsos kun mielikuvani oli aika voimakkaasti vaaleasta (?) nuoresta miehestä joka opiskelee jotakin evankelioivaa alaa, ja ajattelin että ehkä lähetyssaarnaajaksi ulkomaille, mutta on jotenkin epävarma kutsumuksestaan ja etsii täältä sille vahvistusta väärällä tavalla.

    En rupea vieläkään profetiaa etsimään, mutta pitää silti sinulle vastauksesi innoittamana sanoa, että opinnoillasi on jotakin hyvin tärkeää käyttöä tulevaisuudessa. Jumala avaa eteesi sellaisen oven tälläkin alueella jota et osaa aavistaakaan eikä se mikään kylmä ja kuiva papinvirka ole! Turhaan hän ei ole kutsunut sinua siihen missä olet. Tämä on siis omaa arviointiani. Omassa vaatimattomassa elämässänikin olen nähnyt niin paljon Hänen ihmeellisiä järjestelyjään!

    Äänestä

  • Tuomiopäivän Tytti kirjoitti:

    Juuh, no mä itse oon miettinyt, että ehkä tää oli hiukan typerä aloitus. Tai en mä varsinaisesti hae vahvistusta täältä mun kutsulle (se on tietyssä mielessä niin selkeä, kun Jumala on kertonut melko tarkkaan pitkälle tulevaisuuteen), kunhan vain ajattelin kysäistä nähdäkseni, kuinka ihmiset kokevat.

    Juuh, siis en mä sotke kristillistä profetiaa ja selvänäköä. Jos siis puhutaan todellisesta profetoinnista ja todellisesta ennustamisesta niin minun mielestäni ero on kuin yöllä ja päivällä. Enkä ikinä menisi minkään selvänäkijän vastaanotolle hakemaan neuvoa ja suuntaa elämääni.

    Heh, no mä oon aika vaalea nuori mies. Tai sellaiset melkoi vaalean ruskeat hiukset. Mulla on tosi vahva kutsu nimenomaan lähetyssaarnajaksi ulkomaille. Ei niinkään lähetystyö työnä vaan nimen omaan siten, että pitää Jumalan sanaa voimakkaasti esillä.

    Musta opinnot ovat tosi turhauttavia, mutta Jumala on itse auttanut niissä todella paljon. Joskus Jumala on jopa on vain antanut kirjojen sivunumeroita, mitkä lukea, jotta pääsee kirkkaasti tentit läpi. Lisäksi Jeesus on puhunut, että jostain syystä pitää jatkaa opintoja maisterin paperien jälkeen. Sitä mä en tarkalleen tiedä miksi, mutta opinnoissa Jumala on vaikuttanut todella voimakkaasti.

    Ainoa asia, joka aiheuttaa epävarmuutta, on se, etten täysin pysty allekirjoittamaan kaikkea kirkon opetusta. Mielestäni kirkko joissain asioissa laimilyö Raamattua.

    Eli tuo piti sinänsä täysin paikkansa paitsi, etten kirjoittanut tänne kutsun epävarmuuden vuoksi. Tosin, tällä hetkellä musta tuntuu pahalta, että kirjoitin, koska en ois halunnut antaa sitä kuvaa, että kristityt voisivat vapaasti muka ottaa vastaan sanomia ennustelijoilta ja ties mistä. Voin sanoa kyllä aivan aidosti, ettei tarkoitukseni ollut välittää sitä käsitystä. Lähinnä koko ajatus tuli siitä, kun luin profetia palstaa.. ja juuri luin sen kohdan Raamatusta kuinka baalin profeetat huusivat, ja lopulta vain Elia sanoi vain pari sanaa ja Jumalan vastaus tuli saman tien. Sitten mä ajattelin, että noh.. katsotaan keneltä tulee oikea vastaus.

    Äänestä

  • osittain paikkansa kirjoitti:

    No ma voin kertoa =)

    No ma olen talla hetkella 21-vuotias. En ole naimissa eika minulla ole lapsia. Opiskelen yliopistossa teologiaa ja musta olisi tarkoitus tulla seurakunnalle paimen.

    Soitan pianoa ja osaan laulaa. Piirtaa en kylla osaa yhtaan omasta mielestani. Kylla sita joskus huvikseen aina tekee tai tekee mieli maalata vaikkei osaakaan, sitten ne tekeleet aina menee kylla roskiin.

    Noh olen talla hetkella vaihdossa viela hetken aikaa, etta tapaan kylla uusia ihmisia. Loppu kesasta menen suvun pariin, ettei tule lyotya niita laimi aivan taysin.

    En tosiaan etsi tasapainoa henkiseen elamaani, vaan kaikki asiat ovat olleet mulla aivan mielettoman hyvin elamassa, vaikka kuinka kauan aikaa. Ammatinvalintaa (valmistun vuoden sisaan) en sinansa pida pettymyksena.. tai tarkoitan, etten Jumalan kutsua pida pettymyksena. Tosin, minun arvostukseni kyseista ammattia kohtaan ei ole mikaan aivan huippukorkea. (Tama johtuu siita, etta kirkossa on tyontekijoita, jotka tekevat sita niin kylmasti ja rituaalimaisesti, ja se on kuivaa.)

    No "kierrokorkista" ei ole mitaan tietoa. Mita vaistoon tulee niin se pitaa paikkansa. Tai jos tulkitsen vaiston tarkoittamaan sita, etta kysyn jotain asiaa Jumalalta ja sitten Jumala sanoo yksinkertaisesti, miten asia on. Usein Jumala paljastaa ihmisten asioita heidan elamastaan jne.. Eli tuo pitaa kylla paikkansa =)

    On Jumala puhunut aika paljon tulevaisuudesta, mita tulee tapahtumaan, mutta eri alueilta kuin mita mainitsin. Niin niista, en sitten mainitse tassa mitaan. Myonnan rehellisesti, etta oli maagikko mielenkiintoista kuulla sun tulkintasi asiasta. :)

    Itse en tietty kristitty anna painoarvoa ei-kristillisten esittamille ennustuksille enka niiden mukaan toimi, koska haluan tietty erottua siina, etta palvelen Jumalaa. Sanoin kuitenkin taysin rehellisesti, mitka asiat pitavat paikkansa ja mitka eivat. Ei mun tartte yrittaa puolustella kristinuskon Jumalaa mitenkaan. Ja jos joku uskis-sanoo taalla jotain niin sanon yhta rehellisesti myos hanelle. :)

    Vaikka sinä maagikko. Kerropa minulle vähintän 10 eri asiaa, jotka liittyvät persoonaani tai elämääni. Jos väh. 6 menee oikein, katson sinut päteväksi. Deal. Sama ehto kaikille muillekin näkijöille.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Juuh, no mä itse oon miettinyt, että ehkä tää oli hiukan typerä aloitus. Tai en mä varsinaisesti hae vahvistusta täältä mun kutsulle (se on tietyssä mielessä niin selkeä, kun Jumala on kertonut melko tarkkaan pitkälle tulevaisuuteen), kunhan vain ajattelin kysäistä nähdäkseni, kuinka ihmiset kokevat.

    Juuh, siis en mä sotke kristillistä profetiaa ja selvänäköä. Jos siis puhutaan todellisesta profetoinnista ja todellisesta ennustamisesta niin minun mielestäni ero on kuin yöllä ja päivällä. Enkä ikinä menisi minkään selvänäkijän vastaanotolle hakemaan neuvoa ja suuntaa elämääni.

    Heh, no mä oon aika vaalea nuori mies. Tai sellaiset melkoi vaalean ruskeat hiukset. Mulla on tosi vahva kutsu nimenomaan lähetyssaarnajaksi ulkomaille. Ei niinkään lähetystyö työnä vaan nimen omaan siten, että pitää Jumalan sanaa voimakkaasti esillä.

    Musta opinnot ovat tosi turhauttavia, mutta Jumala on itse auttanut niissä todella paljon. Joskus Jumala on jopa on vain antanut kirjojen sivunumeroita, mitkä lukea, jotta pääsee kirkkaasti tentit läpi. Lisäksi Jeesus on puhunut, että jostain syystä pitää jatkaa opintoja maisterin paperien jälkeen. Sitä mä en tarkalleen tiedä miksi, mutta opinnoissa Jumala on vaikuttanut todella voimakkaasti.

    Ainoa asia, joka aiheuttaa epävarmuutta, on se, etten täysin pysty allekirjoittamaan kaikkea kirkon opetusta. Mielestäni kirkko joissain asioissa laimilyö Raamattua.

    Eli tuo piti sinänsä täysin paikkansa paitsi, etten kirjoittanut tänne kutsun epävarmuuden vuoksi. Tosin, tällä hetkellä musta tuntuu pahalta, että kirjoitin, koska en ois halunnut antaa sitä kuvaa, että kristityt voisivat vapaasti muka ottaa vastaan sanomia ennustelijoilta ja ties mistä. Voin sanoa kyllä aivan aidosti, ettei tarkoitukseni ollut välittää sitä käsitystä. Lähinnä koko ajatus tuli siitä, kun luin profetia palstaa.. ja juuri luin sen kohdan Raamatusta kuinka baalin profeetat huusivat, ja lopulta vain Elia sanoi vain pari sanaa ja Jumalan vastaus tuli saman tien. Sitten mä ajattelin, että noh.. katsotaan keneltä tulee oikea vastaus.

    Oletko tullut ajatelleeksi, että Ilmestyskirjan kirjoittaja Johannes oli itseasiassa selvänäkijä? En nyt muista missä kohtaa hän sanoo seuraavaa, mutta kuitenkin: "Ja katso,minä NÄIN sorrettujen kyyneleet eikä heillä ollut auttajaa". Minä olenkin sitä mieltä, että selvänäkö on moderni termi profetoimiselle. Jumala voi mielestäni toimia täysin puhtaasti muidenkin ihmisten kautta kuin kristittyjen. Siksi pidänkin kristittyjä jossain määrin itsekkäinä tyyliin: "oikea Jumala löytyy meidän keskuudestamme. Ei muualta." Sitä paitsi satutko tuntemaan ns. kristinuskon juuria? Jos tutkit niitä, joudut rehellisesti myöntämään, että monia ihmisiä on väkivalloin käännytetty "kristityiksi". Kristinuskoa vanhempaa perua ovat ns. luonnonuskonnot. Kristinusko oli aikoinaan liitossa ns. valkoisten noitien kanssa, jotka mielestäni ovat profeettoja joiden kyky tulee Jumalalta. Sitä paitsi kristinuskon nimissä on tapahtunut paljon verenvuodatusta.
    Itse olen näkijä, joka uskoo pyhään kolminaisuuteen. Silti uskon myös muunkinlaisiin asioihin, esim. juuri siihen, että termit profetoiminen ja selvänäkö ovat melko lailla sama asia. Sana profeetta on vain vanhentunut. Kysymys on kielenkäytöstä.
    Uskon myös vastavoimaan Saatanaan, totta kai on aina ollut vääriä profeettoja jotka ammentavat kykynsä pahasta. Tilanne ei ole maapallon historian myötä mielestni muuttunut tässä asiassa laisinkaan. Edelleenkin on "hyviä profeettoja" ja "pahoja profeettoja2. *Sekä kaikkea siltä väliltä sillä maailmaan mahtuu.

    On hieman vaikeaa uskoa, että jos Näkijä A näkee toistuvasti asioita, jotka esim. parantavat asiakkaan B elämänlaatua niin hänen voimansa tulisi automaattisesti Saatanasta. Jos esim. Näkijä varoittaa liikenneonnettomuuden riskistä ja asiakas välttää sen varoituksen perusteella niin mitä intressiä Saatanalla olisi tässä kohtaa, kysynpä vaan? Turha lyödä sähköä veteen, ei siihen rajoja kuitenkaan tule.
    Uskon, että Jeesus ja Jumala voi puhua ihmisille, myös sinulle. tätä en lähde kyseenalaistamaan.

    Äänestä

  • Raamattuun perehtynyt Näkijä kirjoitti:

    Tuo on muuten tosi jännä jako aina, että VT:n Jumala on julma, paha ja vaikka mitä, kun taas UT:n Jumala on niin lempeä ja hyvä.

    Itse olen lukenut useampaan kertaan Vanhan testamentin läpi, ja mä oon joskus itkenyt sitä, kun Jumala on yhä uudestaan niin armollinen ja niin rakastava. Sen sijaan joskus UT:ta lukiessa musta on tuntunut, että pelkään Jumalaa, koska Jumala on niin pyhä ja Jumala osoitaa niin voimakkaasti, ettei ole mitään muuta tietä kuin Jeesus.

    Mä kyllä poikkean tässä näkemyksessä tosi vahvasti valtavirrasta. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen alkujaan lukenut UT:ta enemmän ja sitten myöhemmin Vanha testamentti on tullut voimakkaammin mukaan.

    Mitä profetointiin tulee: Olen sitä mieltä, että sanoma voi olla oikea ja pitää paikkansa, mutta henki, jolta sanoma tulee, voi olla väärä. Apostolien teoissa on kohta, jossa ennustaja huutaa sitä, kuinka apostolit ovat korkeimman Jumalan palvelijoita ja kehoittaa kuulemaan heitä. Silti apostolit lopulta käskevät vain henkeä lähtemään. Ei sen takia, että sanoma olisi ollut väärä, vaan sen takia, että siinä vaikuttava henki oli väärä. Samalla tavoin, joku voi tehdä hyvän teon, mutta motiivi voi olla väärä. Tai entäpä jos joku antaa hyvän lahjan, mutta se onkin pöllitty (vähän heikko vertaus). Entäpä jos joku välttääkin auto-onnettomuuden, muttei löydä elämässään tietä Jumalan tykö. Siis mä tarkoitan sitä, että uskon täysin, että niin näkijät kuin profeetat voivat saada sisällöltään totuudellisia ja oikeita sanomia. Itse siitä huolimatta ajattelen siten, etten haluaisi toimia sellaisen sanoman mukaan, joka ei tule ehdottomasti Jumalalta. Ei sen takia, etteikö sanoma olisi oikea, vaan sen takia, koska haluan turvata kaikessa Jumalaan.

    Mutta mitä maagikko taisi kommentoida jossain vaiheessa siitä, että kaikki kristityt profetoivat tuhoa :D Siis tuo on musta niin totta, ja usein mä en itse pidä niitä ollenkaan edes oikeina profetioita. Tai etenkin koska sanomat ovat vain jatkuvasti sitä, että "Tuho tulee! Nyt sitä ei voi enää välttää!" Kyseessä on useimmiten mun mielestä vain ihmisestä itsestään nouseva halua esittää jotain suurta ja profetiat täysin ihmisestä itsestään nousevia. Vaikka tuhon profetoija on kuinka kristitty niin ei se silti tarkoita sitä, että se tulisi Jumalan Hengeltä (lähinnä mun mielestä ihmisen omasta typeryydestä ja useimmiten niissä profetioissa on vielä jotain Raamatun sanan kanssa ristiriitaista joka asettaa profetian entistäkin kyseenalaisemmaksi).

    Omasta kokemuksestani voin kertoa, että yleensä kuitenkin seurakunnassa kun ihmiset profetoivat niin sanomat ovat todellakin rakkaudellisia ja lempeitä. Tosin, kerran muistan sortuneeni sellaiseen, että vähän salaa puhuin yhdestä ihmisestä pahaa. Sen jälkeen sainkin seuraavan kerran kuulla profetian, että Jumala kehoittaa pitämään kieltä kurissa ja tarkkaamaan, mitä toisista puhuu. Mutta se oli kyllä jotain niin parasta kuultavaa, koska itse tiesin tehneeni väärin. Ja mielestä tuossa profetian osoitti oikeaksi ennen kaikkea se, että profetia ohjasi siihen, että jatkossa halusi toimia asian kanssa paremmin.

    Kokoomaviestisi tuntuu edelleen olevan se, että vain Raamatusta voi ammentaa ja todellisen Jumalan voi löytää vain sieltä. Noin varaukseton usko on jossain määrin kunnioitettavaa mutta samalla hieman naiivia.
    Jeesus Kristus ei suinkaan ole ainoa, joka on nähnyt pitkälle tulevaisuuteen. On mainittavissa eräs toinen henkilö, Nostradamus. Käsittääkseni hänen profetioihinsa kuului myös näky WTC:N lentokoneonnettomuudesta.
    Minä käytän hyvin yksinkertaista tapaa sen tarkastamiseen millainen henki minua lähestyy. sillä olen myös meedio. Kysyn kolme kertaa, tuletko sinä Pyhästä Kolminaisuudesta. Jeesuksesta Kristuksesta. YKSIKÄÄN saastainen henki ei pysty vastaamaan tähän kyllä. Minua edelleen häiritsee asenteesi siitä, ettei meedio voisi toimia Jumalan yhteydessä. Kerropa minulle, kaveri, mikä tai kuka sinä olet sanomaan mikä tulee Jumalasta ja mikä ei? Mikä tai kuka sinä olet heittämään ensimmäisen kiven tässä asiassa? Mikä tai kuka sinä olet sanomaan mikä on oikein tai väärin? Siihen ei pysty ainutkaan ihminen. Se tieto on ainoastaan Jumalalla.
    Jokseenkin samaa mieltä olen kuitenkin siitä, että myös Vanhasta testamentista löytyy paljon mainintoja Jumalan rakkaudesta. Mutta siellä on myös niin paljon pelottelua ja järjenvastaisia asioita, että veikkaisin useimmille jäävän mieleen esim. sen tyyliset kommentit kuin: "Pystyttäkää teuraspenkit, jotta lapsenne ja lapsenlapsenne pelkäisivät Jumalaa". Esim. jos lukee Jeremiaa muodostuu käsitys yli sietorajojen kärsineestä profeetasta. Eli tässä tullaan siihen, mitä Maagikko sanoi, että toisia Jumala lelli ja toisia kidutti.
    Minusta on naiivia ottaa Raamattua liian kirjaimellisesti jo siitäkin syystä, että kirkolliskokouksethan ovat mielensä mukaan muutelleet Raamattua. Sitä paitsi, profeettoja tahi ei, ihmisten kirjoittama kirjahan sekin on. Näkisin, että Raamatussa on n. 50% kirjoittajiensa omia mielipiteitä, subjektiivisia kokemuksia Jumalasta tai miten uskoo Jumalan ajattelevan jostakin tietystä asiasta. Maailmassa on kirjoitettu niin paljon kirjoja, että on äärimmäisen vaikea uskoa, että yhteen ainoaan kirjaan laitetaan koko totuuspaketti ja muiden kirjojen kautta Jumala ei viesti. Asenteesi avautuu minulle edelleenkin jokseenkin itsekkäänä ja kovin suppeana. Mutta ehkä sinä tarvitset yksinkertaisuutta - olet vielä niin nuori. Jumála ei mielestäni ole pelkästään yli-inhimillinen voima jossakin taivaissa, vaan eksistentiaalinen ja julistaa itseään kaikessa koko Maapallolla ja muualla maailmankaikkeudessa.
    Et ottanut mitään kantaa kommenttiini kristinuskon juurista. Jos Jumala on Rakkaus niin hän ei varmastikaan pane "ainoata oikeaa" uskoa liikkeelle väkivalloin. Juuri tämä on vastapuolelta, Saatanasta. Eli yhtä hyvin minä voisin esim. valistaa kaikkia "kristittyjä" heidän uskonsa alkuperästä ja julistaa heidän olevan Saatanasta, koska tunnustavat uskoa joka on muodostettu väkisin ja hirvittävällä verenvuodatuksella. Silti minä en tuomitse kristittyjä - tämä ei toki ole heidän vikansa. Nykypäivän kristityt eivät toki ole vastuussa siitä, mitä heidän esiesi-isänsä ovat tehneet.
    Ylpeys on minun mielestäni Luciferinen piirre, ja valitettavasti sen verran minun on todettava, että havaitsen monen itseään puhdasveriseksi uskovaiseksi pitävän projisoivan tätä asennetta. Se huokuu sinustakin välillisesti.
    Mutta debaatti asian ympärillä ei jatku enää minun osaltani, havaitsen että olemme yksinkertaisesti hyvin eri linjoilla.

    Äänestä

Ei kannata leikitellä pyhillä asioilla.

Jos todella haluat tietää jotain itseäsi koskevaa, niin käänny yksinomaa Jumalan puoleen rukouksessa Jeesuksen nimessä.

Älä käänny ihmisten ja ennustelijoitten puoleen.

Jer. 17:5
   
Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.

Äänestä
  • No ehken mä ole tosissani kenenkään ennustelijan neuvoja ottamassa. Kerron vain rehellisesti sen, missä määrin kyseinen tulkinta piti paikkansa.

    Kait mä nyt voin kysyä jonkun ihmisen mielipidettä ja sitä, miten joku ihminen asian näkee. Ei kait se nyt sitä tarkoita, että toimisin niiden neuvojen mukaan tai rakentaisin elämääni mitenkään niiden asioiden varaan, tai että hakisin ihmisiltä mitenkään turvaa. Tiedän, Raamattu sanoo selvästi, että Herralta kansan on neuvonsa kysyttävä ja niin todella asia on.

    Jos joku ei-kristitty kokee tai väittää kokevansa minusta jotain niin kait mä saan kysyä häneltä, mitä hän kokee. Enkä ole TODELLAKAAN pyytämässä ketään mitään tietäjähenkiä kutsumana tai mitään sellaista sairasta.. vaan ainoastaan joku sanoo, että hänellä on joku kyky niin kysyn, että no mitäs hän kykynsä valossa sitten uskoo kokevansa.

    Tosin, mun mielestä myös siinä voi mennä myös pieleen, että hakee Jumalan profeetoilta vastauksia. Ei siinä, että turvaa Jeesukseen, vaan siinä, että turvaa ihmiseen, jolla nyt sattuu Jumalan antamana lahjana olemaan profetoiminen.

    Okei, ehkä tuo alkuperäinen viesti oli typerä aloitus kokonaankin. Mietin sitä itse hiukan, että onkohan tuollaista järkeä kysäistä. Ajattelinpa sit kuitenkin kysäistä nähdäkseni sen, että onko täällä sellaisia ihmisiä, joille Jumala kertoisi. Samalla ajattelin, että kivahan se on tietää, mitä joku ei-uskova ulkopuolelta tarkasteltuna näkee kristitystä.

    Tosin, tulin kyllä siihen tulokseen, ettei täällä käy sellaisia kristityitä, joille Jumala paljastaisi ajatuksiaan tai suunnitelmiaan ihmisistä. Myös ei-uskovien analyysit ilmeisesti pohjautuvat siihen, millaisen käsityksen saa ihmisen kirjotustyylistä. :)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    No ehken mä ole tosissani kenenkään ennustelijan neuvoja ottamassa. Kerron vain rehellisesti sen, missä määrin kyseinen tulkinta piti paikkansa.

    Eikös siellä raamatussakin sanota että - koetelkaa henkiä- VT:n jumala oli niin ailahteleva ettei tainnut itsekään aina tietää mitä halusi, yhtä lelli ja toista vainosi.
    myöskään täällä olevia kirjoituksia ei pidä ottaa kuolemanvakavasti.

    Toivon AP:lle onnellista ja tasapainoista elämää valitsemallaan ammatilla ja hegenkasvun tiellä. Kyllä ne lapsetkin vielä tulee. Silloin muistat tämän.
    Kiitos palautteestasi.

    mielipiteiden muodossa esitetyt ennustukset ja ilmaisut ja niiden esittäjällä voi olla saatanan tietäjähenki, kuten niillä henkien kanssa touhuavilla yleensä on

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Eikös siellä raamatussakin sanota että - koetelkaa henkiä- VT:n jumala oli niin ailahteleva ettei tainnut itsekään aina tietää mitä halusi, yhtä lelli ja toista vainosi.
    myöskään täällä olevia kirjoituksia ei pidä ottaa kuolemanvakavasti.

    Toivon AP:lle onnellista ja tasapainoista elämää valitsemallaan ammatilla ja hegenkasvun tiellä. Kyllä ne lapsetkin vielä tulee. Silloin muistat tämän.
    Kiitos palautteestasi.

    Tee siis parannus.

    Äänestä

Muistakaa että profetoinnin armolahjan ja profeetan ero on mielettömän suuri, nykyaikana ihmiset mielellään mieltävät samaksi..näin ei kuitenkaan ole vaan profeetat ovat erittäin harvinaisia joilta vanhan testamentin aikaan menivät kysymään neuvoa myös kuninkaat. Mut mistäpä nyky johtajat saisivat profeetan joka olisi aito ja kuinka nämä "johtajat" ymmärtäisivät sen todellisuuden et Jumala todella on..kysymys herää siinä??

Äänestä
  • Harri voi vielä päästä kuninkaiden hoviin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihan harjoituksena kirjoitti:

Moro

Jeesus on jo aikoja sitten puhunut melko tarkasti siitä, mikä on tuleva kutsu, miten tulee asiat menemään lähi aikojen sisällä ja myös aika pitkälle tulevaisuuteen maininnut asioista.

Mä nyt ajattelin tällaista, kun joku aikaisemmin kyseli tyyppejä profetoimaan tulevaisuuttaan, ettei kukaan nyt uskalla sellaiseen mitään sanoa (paitsi jos on TODELLA varma asioista)

Mut hei, nyt saa heittää ihan vapaasti, mitä mieleen tulee, mikä on mun kutsumus, milloin se astuu täytäntöön, mikä on tilanteeni tällä hetkellä jne..

Ajattelin tätä ihan vain harjoittelu mielessä. Saatte heittää vaikka kuvauksen ulkonäöstä, jos siltä tuntuu. Kerron lopuksi, mitkä asiat pitävät paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu