Suomi uskoo?

Helsinginsanomissa tänään julkaistun artikkelin mukaan ei-uskonnollisia eli sellaisia, jotka eivät usko Jumalaan, taivaaseen tai helvettiin, on suomessa 16% väestöstä.Lehden artikkeli perustuu juuri julkaistuun kirjaan ja kirjoittajien(julk.kirkon tutkimuskeskus) tekemään tutkimukseen ja johtopäätöksiin.

Ymmärtääkseni ei-uskonnollisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ei-kristillisyyttä.

84% suomalaisista siis uskoo ko. tutkijoiden mukaan kristillisesti!!!

Kuitenkin TV-uutisissa oli samasta tutkimuksesta maininta, että noin 47% ei usko helvettiin ja 75%(muistaakseni)uskoo ufoihin(tarkoitetaan ilmeisesti maan ulkop.elämää).

Onko ihminen joka ei usko helvettiin kristitty
ja uskonnollinen?

Härskiä propagandaa tehdään usein erilaisilla tutkimuksilla ja tässä on hyvä esimerkki.
20561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pyhä roomalaiskatolinen kirkko on antanut minulle tehtäväksi tutkia suomalaisten kristillisyyttä.

Lopputulos on järkyttävä. 99,993 % suomalaisista on ei-kristillisiä.

Arviointikriteerini ovat täysin Raamatun mukaisia. Vaadin ehdotonta uskoa mm. neitseelliseen syntymään, Kristuksen ylösnousemukseen, Pyhään Kolminaisuuteen, Paavalin ja muiden apostolien erehtymättömyyteen, luomiskertomukseen, Nooan arkkiin... Vaadin kuuliaisuutta Rooman Pyhälle Isälle, paavi Johannes Paavali II:lle, Kristuksen sijaiselle maan päällä. Vaadin myös kunnioitusta kaikkia pyhän katolisen kirkon kanonisoimia pyhimyksiä kohtaan.

Harmi että roviot ovat Suomen lain vastaisia. Minua lohduttaa kuitenkin ajatus siitä, että helvetin tuli odottaa kaikkia näitä luopioita, kerettiläisiä ja ei-kristittyjä.

Terveisin

Tomás de Torquemada
monje español y gran inquisidor, confesor de los Reyes Católicos

(Tämä oli esimerkki siitä, miten mielivaltaista on jonkun määritteleminen kristityksi tai ei-kristityksi. Loppujen lopuksi jokainen määrittelee itse itsensä?)

Äänestä

Eiköhän sun kantsis itse lukee se kirja, ennenkuin alat sitä parjaamaan. Nyt sinun puheesi kuulostaa tältä "_luin/kuulin_, että _joku_ on _lukenut_ tällaisen tutkimuksen ja että _ymmärtääkseni_ oli käsittänyt että siellä on _ilmeisesti_ näin ja näin monta prosenttia niitä ja niitä (_muistaakseni_)".

Eli tässä oli jo ainakin kuusi epävarmuustekijää! Et tiedä kuka oli lukenut tutkimusta ja miksi, et ymmärtänyt mistä oli kyse, etkä mitä tarkoitetaan milläkin termillä, ja loppujen lopuksi et edes muista mistä oli kyse :)

En itsekään "usko" tutkimuksiin, mutta yleensä edes yritän lukea tutkimuksen ja sen periaatteet, ennenkuin päätän uskoako vai eikö, puhumattakaan siitä, että menisin siitä muille keuhkoamaan.

Äänestä
  • Tutkimuksen pääkohdat selviävät tämän päivän HS:sta ,lisäksi aihetta käsiteltiin ainakin kaksissa TV-uutisissa eilen.

    Prosenttilukujen yhteydessä käytin ilmaisua "muistaakseni",koska en ollut sataprosenttisen varma.Heittoa ei kuitenkaan ole paljon, korkeintaan muutama prosentti(jos sitäkään).

    Äänestä

  • Mitä puupää päättää, sen pitäisi olla totta.
    Naisen aivot eivät kykene saavuttamaan sitä tasoa, joka vaaditaan kun ajattelua vaativat pohdinnat, pitää laittaa järjestykseen.

  • Pertti kirjoitti:

    Tutkimuksen pääkohdat selviävät tämän päivän HS:sta ,lisäksi aihetta käsiteltiin ainakin kaksissa TV-uutisissa eilen.

    Prosenttilukujen yhteydessä käytin ilmaisua "muistaakseni",koska en ollut sataprosenttisen varma.Heittoa ei kuitenkaan ole paljon, korkeintaan muutama prosentti(jos sitäkään).

    84 % uskoo ufoihin kuulostaa minusta liioitellulta. En edes olisi niin varma, että tutkimuksessa puhutaan ufoista?

    Ei kannata aina uskoa kaikkea mitä mediassa sanotaan. Siksi toisekseen, omat korvat tai silmät tai muistikin saattaa pettää, siksi kuulopuheiden perusteella ei kannata lähteä huhua levittämään : siis, ainoa epävarmuustekijä ei ollut sana "muistaakseni". Niinkuin sanoinkin. Muutkin lukusi taisivat olla päin prinkkalaa.

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    74% uskoo ufoihin.
    Ufoista puhuttiin 4-kanavan uutisissa.Ufo-kysymys ei kylläkään ole uskon asiaa(niitä on) ja siksi luulenkin, että tarkoitus oli puhua maan ulkopuolisista vierailijoista.

    Huhujen levittäminen ei ole suotavaa, mutta uutistietoja voi pitää yleensä sen verran luotettavina, että niiden pohjalta voi keskustella ja tehdä omiakin johtopäätöksiä.Tässä tapauksessa tietolähteenä olivat kahdet tv-uutiset ja sanomalehti.

    Äänestä

  • toinen mies kirjoitti:

    No keskustellaanpa.

    Kuka oli tehnyt tuon nelosen ufo-tutkimuksen? Mikä oli tiedonkeräysmenetelmä? Mikä siinä oli otos? Mikä oli virhemarginaali?

    Ilman ainakin näitä tietoja gallupit ja tutkimukset ovat yhtä tyhjän kanssa.

    Kirjan/tutkimuksen ovat tehneet Kimmo Kääriäinen, Kati Niemelä ja Kimmo Ketola ja julkaisija on kirkon tutkimuskeskus.

    Kyse ei siis ole neloskanavan ufo-tutkimuksesta.

    No tuossa jäi vielä aika monta pyytämääni tietoa puuttumaan. Ja edelleen olisi kiva saada tietää se tarkka prosenttiosuus niistä ufoihin uskovista. On hieman hankala keskustella asiasta, josta kumpikaan ei tiedä mitään. Siksipä ei ole kovin järkevää keskustella asiasta, varsinkaan julkisesti.

    http://www.fsd.uta.fi/aineistot/meF1127.html

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti:

    Tämä tuskin oli tuon kirjan ainoa lähde? Tässähän ei ollut esim. mitään, mikä liittyi tuohon ensimmäiseen viestiisi ufoista ja taivaasta ja helvetistä jne.

    Edelleen jäi suurin osa kysymyksistäni vaille vastausta (otoksen suuruus, virhemarginaali...), ja ufo-kysymys edelleen ratkaisematta. On vaikea keskustella, kun keskustelukumppanin vastaus ei liity kysymyksiin tai edellisiin puheenvuoroihin millään lailla.

    Mikä tässä UFO-kysymyksessä nyt on ratkaisematta?

    Neloskanavan uutisissa kerrotiin muutama päivä sitten, että 74% suomalaisista uskoo ufoihin ja tuo luku oli saatu kyseisestä äskettäin julkistetusta tutkimuksesta.

    Ei linkki ollut mikään kirjan lähde, vaan siellä pitäisi olla tuosta tutkimuksesta(moderni kirkkokansa, suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella) lisätietoa.

    Eli nyt se olikin 74 %, kun aluksi se ehkä oli 75 %? Mahdatko tietää siis itsekään oikeasti paljonko se oli? Se on se, mikä on ratkaisematta.

    Linkkisi meni rukoustutkimukseen, ei suinkaan tuohon tutkimukseen mistä puhuimme. Tätä rukoustutkimusta oli kylläkin käytetty kirjan lähteenä. Sillä puhuttiinhan tuossa kirjassa paljon muustakin kuin rukoilusta, siispä muitakin lähteitä on ollut.

    Etsi kirja käsiisi,se maksaa 18 euroa ja saat vastaukset kysymyksiisi.

    Kirkon tutkimuskeskuksen muita tutkimustuloksia
    (1998):
    -Persoonalliseen jumalaan uskoi 39% suomalaisista ja 18% ruotsalaisista.

    Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus: Kielteisyys kasvanut(1998):
    -19%suomalaisista uskoo ufoihin.

    Itseänikin kiinnostaa nyt tuo ufo-uskovaisten todellinen prosenttiosuus uusimmassa tutkimuksessa.Voiko olla mahdollista, että 1998 prosenttiluku oli 19 ja nyt yli 70?

    Aion kyllä käydä sen kirjastossa lukemassa, kiitos vaan. Kyse olikin siitä, että sinä arvostelet tutkimusta ja et ole kuitenkaan edes lukenut sitä! Olet hyvin epävarma jopa kuulopuheista, joihin perustat mielipiteesi...

    Hieman epävarma olen muistikuvastani UFO-uskovaisten prosenttiosuuden suhteen.Täysin varma olen kuitenkin siitä, että nelosen uutisten alkujuonnossa todettiin melko sanatarkasti näin: "Suomalaiset uskovat ufoihin, mutta eivät helvettiin".

    UFO-uskovaisia täytyy siis olla paljon enemmän kuin 1998 tutkimuksessa todettu 19%, jos uutistieto oli luotettava.

    Jos muistamani 74%-75% on virheellinen tieto, niin olisin kiitollinen, jos joku korjaisi väärän tiedon.

    Äänestä

Jotkut idiootit uskovat jumalaan toiset idiootit uskovat tutkimuksiin. yritit kai loistaa ajatuskyvyllä kirjoittaessassi mutta paljastit vain oman typeryyden. Älykääpiö !

Äänestä
  • Tuossa tutkimuksessa todetaan esimerkiksi:

    -aktiiviseurakuntalaisia on noin 14%.

    - perusseurakuntalaisia ja tyypillisintä kirkkokansaa on 35% väestöstä.

    -passiivisesti myönteisiä on 25%.He suhtautuvat myönteisesti uskontoon, mutta eivät harjoita sitä
    vaikka rukoilevatkin joskus.

    -ei-uskonnollisia on 16%.

    Edellisestä voi päätellä, että 74% suomalaisista uskoo tutkimuksen mukaan kristinuskon opetuksiin.10% uskoo jonkin muun uskonnon mukaisesti ja 16% ei usko minkään uskonnon mukaisesti.

    74%:n kannatuslukema kristinuskon saduille kuulostaa kyllä liioitellulta.

    Äänestä

..myös kysyä: "Onko ihminen joka uskoo helvettiin (kidutushelvettiin siis) kristitty?" Voiko siis ihminen joka uskoo ei-kristilliseen, pakanalliseen oppiin - jollainen oppi palavasta helvetistä on - olla kristitty? Siinäpä pulmaa näiden listojen tietäjille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pertti kirjoitti:

Helsinginsanomissa tänään julkaistun artikkelin mukaan ei-uskonnollisia eli sellaisia, jotka eivät usko Jumalaan, taivaaseen tai helvettiin, on suomessa 16% väestöstä.Lehden artikkeli perustuu juuri julkaistuun kirjaan ja kirjoittajien(julk.kirkon tutkimuskeskus) tekemään tutkimukseen ja johtopäätöksiin.

Ymmärtääkseni ei-uskonnollisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ei-kristillisyyttä.

84% suomalaisista siis uskoo ko. tutkijoiden mukaan kristillisesti!!!

Kuitenkin TV-uutisissa oli samasta tutkimuksesta maininta, että noin 47% ei usko helvettiin ja 75%(muistaakseni)uskoo ufoihin(tarkoitetaan ilmeisesti maan ulkop.elämää).

Onko ihminen joka ei usko helvettiin kristitty
ja uskonnollinen?

Härskiä propagandaa tehdään usein erilaisilla tutkimuksilla ja tässä on hyvä esimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu