Tästä lähin ilmoitan, että Promerit.netin "Muistilistan" linkittäminen on kielletty. Vain paatuneet EU:n vastustajat ja ipulistit levittävät tätä linkkiä.
Nuorille teineille ja pimuille tiedoksi: muistilista on tylsä vanhojen mummojen&papparaisten teksti. Älkää avatko tätä linkkiä:
http://www.promerit.net/MUISTILISTA.htm
Se oli sitten viimeinen kerta, kun muistilistaa tällä palstalla levitellään.
Muistilistan asiat tapahtuivat kauan sitten. Suomi on jo liitetty EU:hun. Sille ei enää pidä voida mitään. Matti Vanhanenkin pitää Suomen EU-jäsenyyttä itsestään selvyytenä. Uskokaa Mattia!!!
Myönnän sen - teitä piti pikkuisen huijata, ennen kuin suostuitte liittymään ihmiskunnan kautta aikojen suurimpaan saavutukseen - Euroopan Unioniin. Mutta huijauksella ei ole enää väliä ja tulevat sukupolvet ovat aivan varmasti tyytyväisiä EU:hun.
Sitä eivät ipulistit voi kiistää!!!
Nuorille teineille ja pimuille tiedoksi: muistilista on tylsä vanhojen mummojen&papparaisten teksti. Älkää avatko tätä linkkiä:
http://www.promerit.net/MUISTILISTA.htm
Se oli sitten viimeinen kerta, kun muistilistaa tällä palstalla levitellään.
Muistilistan asiat tapahtuivat kauan sitten. Suomi on jo liitetty EU:hun. Sille ei enää pidä voida mitään. Matti Vanhanenkin pitää Suomen EU-jäsenyyttä itsestään selvyytenä. Uskokaa Mattia!!!
Myönnän sen - teitä piti pikkuisen huijata, ennen kuin suostuitte liittymään ihmiskunnan kautta aikojen suurimpaan saavutukseen - Euroopan Unioniin. Mutta huijauksella ei ole enää väliä ja tulevat sukupolvet ovat aivan varmasti tyytyväisiä EU:hun.
Sitä eivät ipulistit voi kiistää!!!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Avasin,
taisi tulla VIRUS sieltä heti,
oneksi on kaksikin virus-skanneria
aina ja aktiivisena,
sekä palomuuri.
Olen samaa mieltä, turha avata, pelkästä hetken mielenkiinnosta.
vaan tällainen: SUOMALAINEN VAALIPETOS
– salaten ja valehdellen EU:hun
keskusteluun aiheesta
Jorma Jaakkola
LUKIJALLE
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida EU:ta, vaan tuoda esille suomalaista EU-päätöksentekoa. Kirjoitukseni on raportti korkean valtiojohdon petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Totuuden kertominen on ainoa intressini kirjoittaa. Olen saanut haltuuni mittavan määrän valtionhallinnon dokumentteja, joihin antoi vinkkejä keskeisen EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie EU:n jäseneksi”. Kirja oli pikaisesti vedetty pois myynnistä heti painamisen jälkeen. Sain kirjasta kopiot jo viitisen vuotta sitten.
Raporttiini ei liity puoluepoliittisia tavoitteita. Toivonkin, että puoluepolitiikka unohdetaan lähihistoriaa setvittäessä. Toivon, että lukija paneutuu tekstiin, eikä siihen kuka kirjoittaja on. Siksi pyydänkin lukemaan tarkasti, mikä on minun omaa mielipidettäni ja mikä dokumentteihin perustuvaa. Dokumenttien runsaudesta johtuen olen joutunut karsimaan tekstiä. Siitä huolimatta on kertynyt paljon luettavaa ja sisäistettävää, josta syystä olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman ymmärrettävästi. Suorat sitaatit olen kursivoinut. Olen lihavoinut ja alleviivannut tekstiä tuodakseni ydinasioita paremmin esille.
Pyydän lukemaan ilman EU-jäsenyyteen ja maataloustukiin liittyviä ennakkokäsityksiä.
Päätöksentekoon osallistuneet eivät pysty välttämään vastuutaan. EU-kansanäänestys oli valtionhallinnon virallisiin dokumentteihin perustuen vaalipetos ja EU-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja. Demokratian toimimisen perusedellytys on, että julkisen hallinnon asiakirjat ovat julkisia.
Lähihistorian tapahtumat eivät valtiosääntö-oikeudellisesti koskaan vanhene. Huijaten tehdyt sopimukset eivät milloinkaan ole olleet oikeudellisesti päteviä. Keskustalaisille totuuden selviäminen on kova paikka, koska omat ovat pettäneet, mutta voin vakuuttaa, että muutkin puolueet ovat olleet mukana.
Ken ei tunne lähihistoriaa, ei ymmärrä nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle ja kuntatalouden ahdinkojen syyt ovat kaukana kansalaisen arkielämästä. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja peruslakiin kirjoitetut kuntien peruspalveluiden velvoitteet ovat saaneet kuntataloudet kuralle, vaikka Suomen teollisuudella menee paremmin kuin koskaan.
Etelä-Suomen karjatalousviljelijän elämässä sen sijaan on konkreettisempi ongelma, sillä maatalouden ”Vakavien vaikeuksien” artikla 141 jäi ”elämään”. Vuonna 2007 tapahtuu 141-artiklan ”jatkoneuvotteluissa” sellaista, että niin tämä päivä, tulevaisuus, kuin myös Mauno Koiviston presidenttiaika ja Suomen EY-maatalousneuvottelija Esa Härmälän aika (vuosilta 1992-1994) kohtaavat.
Ajankohtaisuuden vuoksi kaksi sitaattia Verkkokarjalaisen uutisesta 30.3.2007 ”Edessä hankalat 141-neuvottelut”:
”EU:n komissio on antanut ymmärtää, ettei Suomi enää tarvitsisi siirtymäajan tukea.
- Muistan hyvin maatalouskomissaari Franz Fischlerin ensimmäisen kysymyksen, kun edellisiä 141-neuvotteluja aloitettiin. Se kuului: milloin ministeri ajattelee 141-tuen loppuvan kokonaan?, muisteli maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Korkeaojan mukaan komission kanta ei ole asiassa muuttunut komissaarin vaihduttua Mariann Fischer Boeliin, vaan seuraavasta tukijaksosta neuvotteleminen on yhtä vaikeaa.”
Toinen sitaatti samasta uutisesta, MTK:n 2. puheenjohtaja Juha Marttila:
”Hänen mukaansa tuottajajärjestöä helpotti työryhmän arvio, jonka mukaan tuen jatkolle on oikeudellisetkin perusteet.
Hän ei halunnut tässä vaiheessa arvioida, mitä neuvotteluissa epäonnistuminen vaikuttaisi pohjoisemman Suomen maataloustukiin.
- Pohjoisen tuen arviointi tulee joka tapauksessa eteen jatkossa, ilmeisesti ensi vuonna, hän arvioi.”
Satakunnan Kansan 19.4.2007 uutisen ”Anttila lupasi tiivistää yhteistyötä MTK:n kanssa” mukaan uutta maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa perehdytettiin maa- ja metsätalousministeriössä kolme tuntia 141-tuen saloihin.
Tähän sopii mainiosti sitaatti SataSeutu-lehden uutisoinnista 1.12.2004 "Maataloustuottajakentässä kuohuu": ”Eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) mukaan Fischlerin kanta 141-artiklan väliaikaisuudesta ei ole mikään uusi juttu eikä sitä ole salattu.
-Se on väliaikainen ja se jatkuu niin kauan kuin me pystymme neuvotteluissa osoittamaan ongelmia 141- artiklan alueen maataloustuotannossa, sanoo Sirkka-Liisa Anttila."
Raportistani käy ilmi, että 141-artiklan taustalla olevia asioita on salattu ja että Suomella ole edes neuvotteluasemaa 141-artiklan jatkosta. raportistani selviää myös millaiset ovat 141- ja 142-artiklojen oikeudelliset perusteet, joten maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa on neuvottelujen epäonnistumisesta turhaa syyttää. Antti Kuosmanen nimittäin kertoo 141-artiklan taustalla olevat salatut yksityiskohdat UM:n muistioitakin tarkemmin. Lisäksi Kuosmanen kertoo luvussa ”21.30. EU alkaa vesittää”, s. 123:
” Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”
Asian todistaa sitaatti liittymissopimuksen sisällysluettelosta, asiakirjasta nimeltä,
”Asiakirjat Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Euroopan unioniin 1995 II”:
”NELJÄS OSA: Siirtymätoimenpiteet 21
I osasto: Institutionaaliset määräykset 21
II osasto: Norjaa koskevat siirtymätoimenpiteet 21
III osasto: Itävaltaa koskevat siirtymätoimenpiteet 33
IV osasto: Suomea koskevat siirtymätoimenpiteet 35
V osasto: Ruotsia koskevat siirtymätoimenpiteet 41
VI osasto: Maatalous 46
1 luku: Kansallisia tukia koskevat määräykset 47”
Näin ollen ministeri Anttilalta voidaankin kysyä, tiesikö hän liittymislain puolesta äänestäessään 141-artiklan salatusta taustasta ja siitä, että maatalousartiklat ovat liittymissopimuksessa siirtymäsäädöksinä. Valtio-oikeudellisesti suomalaiskansallinen päätöksenteko on vailla pohjaa, koska se perustuu valheelle.
Juha Korkeaoja tunnusti SataSeutu-lehden haastattelussa, että markan hävittämisestä ei ole olemassa lakia. Valtamediassa asiasta ei kuitenkaan ole kerrottu. Akuuttina ongelmana olisi nyt tunnustettava 141-artiklan tausta. Molemmissa asioissa on kyseessä vaalipetoksen lisäksi valtiopetos, joka ei vanhene.
Tähän sopii mainiosti uudeksi oikeusministeriksi nimitetyn Tuija Braxin haastattelu Lallissa 14.5.1997 (sivu 7):
”Tuija Brax: Emusta päätettävä kestävällä tavalla
Emu-päätöksentekoprosessin on Vihreän liiton puheenjohtajan Tuija Braxin mukaan kestettävä myös tulevien vuosien ja vuosikymmenten kriittiset katseet. Siksi on hänen mielestään kyseenalaista perustella yksinkertaisen enemmistön riittävyyttä vain väitteellä siitä, että Suomi on jo EU-jäsenyydessä sitoutunut myös Emun jäsenyyteen.
Brax sanoo toivovansa sydämestään, että kymmenen vuoden päästä emme joudu pohtimaan jäsenyyspäätöstä perustuslaillisena kiistana.”
Braxin haastatteluun sopii mainiosti myös ulkomaankauppaministeriksi nimitetyn Paavo Väyrysen puhe, joka on dokumentoituna eduskunnan pöytäkirjassa numero 118. Tiistai 15.11.1994, sivu numero 4874:
”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”
Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.
EU:n päätösvallasta irtaantumisessa ei tarvitse pelätä taloudellisia seuraamuksia. Suomella on voimassaoleva ETA-sopimus, joka turvaa teollisuuden edut kuten Kuosmasen kirjan luvusta ”1.3. Integraatio astuu parrasvaloihin ilmenee”:
”Delorsin aloite sopi erittäin hyvin Suomen tuonhetkisiin tavoitteisiin. EY-jäsenyyttä ei pidetty mahdollisena sovittaa yhteen puolueettomuuspolitiikan kanssa, joten yhdentymisen poliittiset ulottuvuudet koettiin pikemminkin rasitteeksi kuin eduksi.
Vähemmän tunnettua ehkä on, että taloudelliseltakaan kannalta EY -jäsenyyttä ei tuossa vaiheessa pidetty minään kovin edullisena vaihtoehtona. Tosiasia näet oli, että EY:n kanssa tehdyt vapaakauppasopimukset olivat olleet maataloutta lukuunottamatta markkinaintegraation kannalta miltei samanarvoiset kuin EY:n omat yhteismarkkinat.”
Toinen sitaatti on luvusta ”1.4. Eurooppa muuttuu”, sivulta 15:
”Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja.
Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat?
Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät.
Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskipitkän tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen.
Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ollut kovin "aineellinen" etu. Se mitä ETAn neuvotteluvuosina opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”
ETA-jäsenyys merkitsee, että Suomen maatalous ja elintarviketeollisuus saavat toimia itsenäisesti. Elintarvikkeiden arvonlisäveron nollaaminen on yksi keino kohtuullisten tuottajahintojen ratkaisemiseksi ilman tukia, kun kaupan elintarvikkeiden alv-osuus (14,5 %) siirretään tuottajahintoihin. Muita Suomen valtiontalouteen miljardisummilla vaikuttavia keinoja löytyy jäljempää salaisesta selvityksestä, Ilta-Sanomien uutisesta 21.12.1991.
Viime vuodet on puhuttu edustuksellisesta demokratiasta, joka on kaikkea muuta kuin demokratiaa. Onko Suomen eduskunnalla nykyään edes päätösvaltaa? Vastaus: Eduskunnan toimivallan epäämiseen on olemassa mustaa valkoisella EY-jäsenyyttä koskeneessa valtioneuvoston selonteossa (VNS 9.1.1992, sivu 24):
"Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun."
"Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin."
Kaiken kaikkiaan kyse on vallan kolmijaon (lainsäädäntö-, toimeenpano-(/hallitus-) ja tuomiovallan) luovuttamisesta maan rajojen ulkopuolelle. Vallan kolmijako tarkoittaa sitä, että eduskunta kansan valitsema korkeimpana elimenä päättää maan asioista, sekä sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä on riippumaton.
Huomattakoon, että toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus asetti eduskunnalle em. etukäteisehdot!
Eduskunnan toimivallan menettämisen vuoksi tuon kirjoitukseni loppupuolella esille Valtiopäiväjärjestyksen 66, 69 ja 67 pykälien käyttöä koskevat muutokset sekä Hallitusmuodon 33 §:ään tehdyn a-kohdan lisäyksen.
Valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseen tarvittiin 1990-luvun alun lama. Lamasta, sen synnystä ja erikoisista jälkihoidon menettelytavoista on tehty tutkimuksia Helsingin kauppakorkeakoulussa.
Presidentin valtaoikeuksia määrittelevän Hallitusmuodon 33 §:n rukkausta puolestaan perusteltiin ETA-säädöstön voimaansaattamisella. Kyseisten perustuslain pykälien sisältöä koskevien muutosten johdosta eduskunnan toiminta 1990-luvun alussa joutuu outoon valoon.
Kyseiset Suomen ståhlbergiläisen perustuslain pykälien muutokset liittyivät Maastrichtin sopimuksen O-artiklaan.
Presidentti Koivisto kirjoittaa omasta vallankäytöstään kirjassaan Kaksi kautta, sivulla 9:
”LUKIJALLE
Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eripainoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:
"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa, sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."
Kuten tekstistä käy selville, Lindman ei ollut voimakkaan presidenttivallan kannattaja. Nämä samat ajatukset minä olin häneltä omaksunut, nehän sopivat yhteen sosialidemokraattisten parlamentaarisuusperiaatteitten kanssa.
Käsillä oleva kirja on raportti siitä, miten olen presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia käyttänyt, olenko elänyt Lindmanin oppien mukaan.”
Raporttini tuo esille, minkälainen vallankäyttäjä presidentti Koivisto olikaan ja millaista valtaa presidentit Ahtisaari ja Halonen ovat käyttäneet. Presidentin valtaoikeuksia koskevan raporttiosuuteni tekee ajankohtaiseksi Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren vaatimus presidentin valtaoikeuksien karsimisesta. Perustuslakiin on Jaakonsaaren mukaan tullut valuvirhe!
Presidentti Halonen ilmaisi presidentin valtaoikeuksia puolustavan mielipiteensä Turun Sanomissa ja Aamulehdessä. Halonen ei hyväksy sitä, että presidentistä tehdään seremoniapresidentti. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja meni nettiblogissaan antamaan lausuntojaan. Vallassa olevien keskustelusta herää vakavia kysymyksiä:
- Eivätkö tähän keskusteluun osallistuneet henkilöt olleet lukutaitoisia syksyllä 1993, kun presidentin valtaoikeuksia määrittelevään Hallitusmuodon 33 §:ään lisättiin parin demarin suunnittelema kohta a?
- Mitä kansanedustajien päässä liikkuu, kun eduskunnan hyväksymissä lakiteksteissä menee kaikenlaista läpi?
Poliittisen vastuun kantamisesta on paikallaan sitaatti Risto Uimosen kirjasta "SUOMEN DEMOKRATIAN HÄIRIÖTILA 1983-200? - häntä heiluttaa koiraa", sivu 35:
”Poliitikko kantaa niin sanotun poliittisen vastuun. Hän joutuu alistamaan itsensä äänestäjien arvioitavaksi vaaleissa, mutta se ei ole kovin pelottavaa. Äänestäjä ei tiedä tarkoin, mitä on tapahtunut eikä tunne syy- ja seuraussuhteita.”
Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki pohtii perustuslain rikkomisen sanktioimista kirjassaan Valta ja vapaus, Talentum 2003, sivulta 4:
"Suomalaisessa oikeuskulttuurissa riittää monissa tapauksissa perustuslain noudattamisen tehosteeksi julkisen arvostelun uhka. Riski joutua julkisen moitteen kohteeksi ehkäisee perustuslain sivuuttamista. Kansalaisten oikeus poliittisen vallan käyttäjien julkiseen arvosteluun on tullut vallanalaisten vastarintaoikeuden tilalle - myös valtiojärjestyksen noudattamisen takeena. Siinä mielessä julkisella keskustelulla ja arvostelulla on valtiosääntöoikeudellisten normien toiminnassa olennaisen tärkeä merkitys."
"... jos siinä havaitaan jotain poikkeuksellista - tuoreeltaan julkisesti keskustella. Asioitten sivuuttaminen vaieten merkitsee niiden hyväksymistä. Julkisten vastaväitteiden puuttumisella on oikeudellistakin merkitystä."
Toistaiseksi valtiopetoksellisesta toiminnasta kerrottaessa vastaväitteet puuttuvat, eli valtiojohto vaikenee. Hyvä lukija, hyväksytkö Sinä – myös vaikenemalla - Suomen valtiojohdossa tapahtuneen/tapahtuvan epädemokraattisen päätöksenteon?
141-artiklan jatkoa odotellessa on syytä nostaa lähihistorian asiat julkiseen keskusteluun.
Kiitän ulkoministeri Erkki Tuomiojaa, joka 27.4.2001 katsoi parhaaksi vapauttaa UM:n salassapidosta pöytäkirjan (16/93 22.12.1993), jonka salassapidon Korkein hallinto-oikeus oli 17.10.2000 vahvistanut. Ks. http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=poytakirjat
Ilman Tuomiojaa monet UM:n asiakirjat olisivat olleet salaisia vielä 2010-luvun loppupuolelle saakka.
Ilman kotisivulla www.satanen.com olevia nettikirjoja (”Perustuslakinäytelmä”, ”Suomalainen salaliitto”, ”Jatkokertomus salaliitosta”, ”Maa ei ole enää oma”, ”Miten Suomi luopui markasta” ja ”Mitäs me paneurooppalaiset”) ei raporttini olisi saanut näin perusteellista näkökulmaa valtio-oikeudelliseen dokumentointiin. Erityiskiitokseni esitän Kjeld Möllerille, jonka 1990-luvun alun lamaan liittyvät tutkimukset osoittavat laman yhteyden Suomen EU-jäsenyyskriteerien täyttämiseen.
Kokemäen Jalonojalla 25.4.2007
Jorma Jaakkola
Johdanto: Salaten ja valehdellen EU:hun
Tampereen yliopistossa marraskuussa 2005 tarkastettu akatemiatutkija Anne Kosken väitöskirja ”Niinkö on jos siltä näyttää?” tukee raporttiani.
Koski toi keskeisesti esille 141-artiklan määräaikaisuuden sekä maatalousministeri Mikko Pesälän valehtelun lisähinnoista kaksi päivää ennen kansanäänestystä. (Koski, s. 216 ja s. 282)
SataSeutu-lehden uutinen kertoi 30.11.2005 Kosken väitöstilaisuudesta otsikoiden ”Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun”:
”Mainittakoon, että vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa ollut EU-tohtori Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalheita.”
Kosken väitöksestä kertoi etukäteen TV1:n A-piste 21.11.2005: Salaten ja valehdellen EU:hun.
Risto Uimosen kertoma häiriötila on ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellinen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on Suomen itsenäisen päätöksenteon (vallan kolmijaon) luovuttaminen - epädemokraattisin keinoin - maan rajojen ulkopuolelle.
Tuon kirjoituksessani esille dokumentit, jotka koskevat maatalouden päätösvallan sekä itsenäisen valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttamista maan rajojen ulkopuolelle.
EU-neuvotteluja johtanut Pertti Salolainen kertoi presidentti Koiviston mahtikäskystä maatalouden kynnyskysymysneuvotteluissa 28.2.-1.3.1994 Nykypäivä-lehden (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa. Toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:
"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."
Millaiset yksityiskohdat, jotka Salolainen Nykypäivä-lehdessä kertoi, jäivät auki?
Auki jääneissä asioissa oli kyse yksityiskohdista, jotka liittyvät 141-artiklan kiisteltyyn tulkintaan. Keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan ko. yksityiskohdat Ulkoministeriössä säilytettäviä pöytäkirjojakin tarkemmin. Tässä onkin riittävä syy Kuosmasen kirjan hätäiseen vetämiseen pois myynnistä.
ENTEELLISET SANAT
HALLITUKSEN ILTAKOULU/VKO 18/1994, 4.5.1994. Sitaatteja pöytäkirjasta:
”Ministeri Salolainen totesi, että julkisuudessa hallitusta tullaan arvostelemaan, koska kansanäänestyslailla ei ole asiallista yhteyttä kansallisen paketin kanssa.”
”Ministeri Pesälä totesi, että kansallisesta paketista on tiedettävä myös yksityiskohdat .”
”Ministeri Salolainen korosti, että hänen mielestään kansanäänestyslailla ja kansallisella paketilla ei ole asiallista yhteyttä.”
”Ministeri Norrback totesi, että asia on kokonaisuus. EU hyväksyy myös kansallisen paketin, se on tosiasia. Kansalaisten pitää tietää kokonaisuus.”
Niinpä niin! Merkittävintä on, että em. hallituksen kokouksessa ei vielä tiedetty kansanäänestyslain tulevasta kysymystekstistä. Kiistelyn kohteena oli vain maatalouden kansallinen tukipaketti.
VAALIPETOKSEN YDIN: KANSANÄÄNESTYSLAKI
Kansanäänestyksessä ei ollut kysy vain kansalaisen ”mustatuntuu”-mielipiteestä. Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:
”Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”
- Mikä oli neuvoteltu sopimus?
Neuvoteltu sopimus sisälsi kaksi huijausta: Tekaistu EMU-varauma ja 141-artiklan vaiettu tausta.
Keskeiset ministerit sekä presidentit Koivisto ja Ahtisaari (presidentinvala 1.3.1994, neuvottelujen tiimellyksessä) tiesivät, mikä oli neuvoteltu sopimus.
TIESIVÄTKÖ KANSANEDUSTAJAT?
Tiesivätkö kansanedustajat, mikä oli neuvoteltu sopimus? Jos tiesivät, halusivatko hekin mennä vaalipetoksellisessa EU-kansanäänestyksessä kansan selän taakse.
Koska petoksen asianosaisia eivät ole vain kansan vähemmistöön kuluvat; laman uhrit ja maanviljelijät, vaan myös julkisen sektorin leikkauksista kärsivät, on aiheellista lisätä sitaatti neuvotellun sopimuksen ytimestä - vallan kolmijaon luovuttamisesta:
"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa.” (Lähde: Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994, Helsinki).
Kalevi Sorsa halveksi kansaa vuonna 1992 kirjassaan UUSI ITSENÄISYYS, luku Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan, sivu 134:
”Euroopan yhdentymisprosessia ei enää pysähdytä mikään, eivät edes kansanäänestykset.”
Sorsa tiesi tarkalleen, mitä oli tulossa, sitaatti sivulta 142:
”Julkisen sektorin alijäämälle asetettu EMU-ehto toteutuu Suomen Pankin laskelmien mukaan vuoteen 1995 mennessä vain, jos valtiontaloudessa sitoudutaan nykyistä pitkäjänteisemmin menojen supistuksiin tai verojen korotuksiin.
Nollalinja ei riitä. Verojen korotukset tuntuvat mahdottomilta Suomen jo nykyisinkin useimpia muita EY-maita korkeamman verokannan takia. Sitä paitsi verojen korotukset synnyttävät hinta- ja kustannuspaineita.
EMU-linja edellyttää julkisen sektorin menojen supistamista lähivuosina!
Myös EMU-jäsenyyden tavoite kuluttajahintojen nousun taittamiseksi saattaa osoittautua ongelmalliseksi. Hinnoittelu- ja palkkakäyttäytymistä ei voi jatkaa entiseen malliin. Inflaation odotuksen varaan rakennettu talous ei täytä jäsenyydenehtoja.”
Sivu 233, kaksi sitaattia:
”Lopulta on selkeästi ymmärrettävä, etteivät tämän päivän sosialistipuolueet enää ole työväestön luokkapuolueita. ”
”Suhteessa EY:hyn tulee Euroopan sosialidemokraateilla olla päämääränä järjestön muuttaminen aikaisempaa demokraattisemmaksi ja samalla Euroopan muuttaminen aikaisempaa sosialistisemmaksi. EY:n suurimpana poliittisena ryhmänä sosialidemokraateilla ja sosialisteilla on mahdollisuus merkittäviin aloitteisiin ja saavutuksiin ennen kaikkea näillä alueilla.”
Sivu 239:
”Eurooppalaisuus avaa huikaisevan tehtäväkentän. Integraation vaaliminen liittyy luontevasti vasemmiston perintöön. Tämän hetken suuri tehtävä on varustaa EU (ja Eta) päätösvaltaisilla demokraattisilla elimillä.”
Sivu 245:
”Toisaalta valtiosäännön uudistus lisää ratkaisevasti hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallitus ei enää tarvitse työmarkkinajärjestöjen ja opposition tukea.”
Sivulla 261 olevan sitaatin pitäisi avata vasemmistolaistenkin silmät:
”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”
Neuvoteltua sopimusta ja Suomen erikoista EU-päätöksentekoa selvittääkseni olen jakanut varsinaisen raporttini kuuteen lukuun. Neuvoteltu sopimus sisälsi kaksi huijausta: Luku I: TEKAISTU EMU-VARAUMA ja luku II: 141-ARTIKLAN VAIETTU TAUSTA. Muut luvut ovat: III PÄÄTÖKSENTEON AVOIMUUDESTA, IV VALTIO-SÄÄNTÖOIKEUDELLISUUS, V LAILLISUUSVALVONTA ja VI LOPUKSI.
I TEKAISTU EMU-VARAUMA
Edellä kertomassani Nykypäivä-lehden haastattelussa (24.3.2005) Pertti Salolainen kertoi myös markasta luopumisesta:
” Onneksi markan katoamisesta ei puhuttu ...
Entä nyt? Kriitikot ovat väittäneet, ettei silloin tiedetty mihin oltiin menossa. Jäsenyysneuvottelujen yhteydessä ei juuri painotettu yhteistä valuuttaa, puhumattakaan unionin perustuslaista.
-On totta, ettei silloin tiedetty, kuinka pitkälle integraatio tulee etenemään. Mutta tiedettiin, että integraatio syvenee. Jos silloin olisi sanottu, että markka häviää, olisimme takuulla hävinneet kansanäänestyksen, Salolainen uskoo.
Hän pitää myös valtioviisautena sitä, ettei euroa alistettu kansanäänestykseen, vaan siitä päätti eduskunta. Salolainen ei kuitenkaan hyväksy ajatusta, että näitä asioita olisi pyritty kansalta salaamaan.”
Eikö Salolaisen korviin ole kantautunut tieto, että Hallitusmuodon (HM) 72 §:ään kirjoitetun Suomen Markan hävittämiseen liittyy UM:ssä (Tarja Halosen ollessa ulkoministerinä) salaiseksi julistettu EU-ministeriryhmän pöytäkirja 16/93 22.12.1993?
Korkein hallinto-oikeus vahvisti salassapidon 17.10.2000.
Em. kokouksessa mukana ollut Salolainen siis kertoi Nykypäivä-lehdessä, että eurosta päätti eduskunta. Jos eduskunta on päättänyt markan muuttamisesta euroksi, niin mikä onkaan kyseisen lain numero? Kyseistä lakia ei ole olemassakaan. Vain yksi kansanedustaja, Juha Korkeaoja, on uskaltanut kertoa asiasta SataSeutu-lehdelle, joka otsikoi 25.10.2001:
”Suomen markan kohtalo puhuttaa edelleen, Juha Korkeaojan haastattelu”
”Kansanedustaja Juha Korkeaojan mukaan kaikki kulminoituu kuitenkin perustuslakiin, sillä vahvistettava laki voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa kunhan se säädetään perustuslain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakiin kirjattuja poikkeusmahdollisuuksia käyttivät äärimmilleen venyttäen enemmistönä eduskunnassa olleet kansanedustajat sitoessaan Suomen rahaliittoon ja Euroon. -Itse olisin halunnut eduskunnan käsittelevän erillisen lakiesityksen Suomen markkaa koskevan hallitusmuodon 72 §:n kumoamisesta. Erillistä lakia ei ole annettu.”
Korkeaojakaan ei tiennyt, että UM:ssä on salaiseksi julistettu, 22.12.1993 päivätty, EU-ministeriryhmän pöytäkirja, jonka 6 §:n tekstin EMU-varaumaan viittaavaa sanamuotoa (jäljempänä) käytettiin perustuslakivaliokunnassa syksyllä 1994 siten, ettei hallituksen tarvinnut antaa EU-liittymissopimuksen hyväksymisen yhteydessä erillistä HM 72 §:n muutosesitystä.
Suomen Markkaa koskeva erillinen lakiesitys kierrettiin ko. pöytäkirjaan tekaistulla EMU-varauman sanamuodolla, mutta Suomen maatalouden itsenäisyyden luovuttamisesta eduskunta sai päättää erillisellä lakiesityksellä vain 2/3 enemmistöllä.
Perustuslakivaliokunnan (puheenjohtajana Sauli Niinistö) lausunto (PeVL 14/1994/ UaVM 9/1994 vp – HE 135), sitaatti sivulta 94:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”
Viimeisen sitaatin virke oli hallitukselle tärkeä, sillä sen johdosta hallituksen ei tarvinnut antaa erillistä lakiesitystä Suomen Markan poistamiseksi Hallitusmuodon 72 §:stä.
ERIÄVÄ MIELIPIDE
Edellä olevaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon on liitetty kansanedustaja Ensio Laineen eriävä mielipide, joka koski valiokunnassa asiantuntijoina olleiden pääministeri Esko Ahon ja virkamiespääneuvottelija Veli Sundbäck’in EMU-varaumanluontoisia lausumia:
”Käsitykseni mukaan valiokunnan kuulemat asiantuntijat eivät esittäneet asiaa näin, vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian tällä tavoin.”
Perustuslakivaliokunnassa toimineiden asiantuntijoiden EMU-varauma on kirjoitettuna KHO:n ratkaisulla salaiseksi julistetun pöytäkirjan 6 §:ssä:
”ULKOASIAINMINISTERIÖ Pöytäkirja 16/93 1(3)
KH/tt 22.12.1993
LUOTTAMUKSELLINEN
EU-MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 20.12.1993
Läsnä: Pääministeri Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto,
Kanerva, Pietikäinen, Kankaanniemi
Ministeri Pekkarinen.
Avs Sundbäck, osp Satuli, ylij Eriksson, aop Kosonen
tp Eerikäinen, tp Kuosmanen, fn Aarnio, lsn Jääskinen
kn Härmälä ja ln Halonen”
Kohta 6:
”Todettiin, että talous- ja rahaliiton osalta Suomi ilmoittaa ko. neuvotteluluvun olevan suljettavissa. Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa.”(Alleviivaus Halosen)
Mainittakoon, että Brysselissä luettuun, talous- ja rahaliittoa koskeneen, deklaraation tekstiin oli lisätty teksti ”perustamissopimuksen mukaisesti”. Siis Maastrichtin sopimuksen mukaisesti. Salaiseksi julistettu pöytäkirjan 6§:n muistutusteksti oli tehty vain perustuslakivaliokunnan harhautustarkoitusta varten. Tekaistua EMU-varaumaa tarvittiin, koska erillinen lakiesitys Hallitusmuotoon kirjoitetun Suomen markan hävittämiseksi olisi vaatinut taakseen eduskunnan 5/6 kiireellisyysenemmistön, jota ei olisi löytynyt.
Mainittakoon myös, että Korkein hallinto-oikeus vahvisti kyseisen pöytäkirjan salassapidon niinkin myöhään kuin 17.10.2000, päätös nro 279/1/00. Ulkoministeri Tuomioja käveli KHO:n ratkaisun yli 27.4.2001. Olin saanut kyseisen pöytäkirjaotteen haltuuni jo 1.12.1999. Toimitin ko. otteen oikeuskanslerille, jonka vastaus on myöhempänä.
Satakunnan Kansassa ja Etelä-Suomen Sanomissa oli 11.5.2001 uutinen "Miten salaisesta tuli julkista, Tuomioja?". Ko. lehtien yhteinen toimittaja Maarit Raunio haastatteli Tuomiojaa ja kysyi: ”Harhautettiinko pöytäkirjan sanoilla eduskuntaa kuten toiset katsovat?” Tuomioja vastasi: "Tähän mahdolliseen harhautukseen vastatkoon silloinen hallitus, edellistä edellinen hallitus."
Tutkiva journalisti ei vielä ole esittänyt ko. kysymystä Ahon hallitukselle. Eikös nyt olisi aika vaatia vastausta?
Mainittakoon, että 14.10.1996 Suomen Markan arvo kytkettiin peruttamattomasti Euroopan valuuttajärjestelmään (ERM), jolloin Suomen Pankilta poistettiin tärkeä tehtävä. Pääministeri Paavo Lipponen käytti tuolloin HM 33 §:ään porattua a-kohdan aukkoa hyväkseen antamalla ERM-kytkennästä eduskunnalle pääministerinilmoituksen, jota seuranneesta eduskunnan keskustelusta tuli yksi kovasanaisimmista. Keskustan puheenjohtaja Esko Aho arvosteli pääministeri Lipposen menettelyä, jolloin Lipponen tokaisi Aholle: ”Nahkurin orsilla tavataan.” Tokaisullaan Lipponen tarkoitti sitä, että Aho on markkaan liittyvän päätösvallan hävittämisessä yhtä syyllinen kuin hänkin. Pääministerin ilmoituksesta eduskunta ei äänestä, joten tällä HM 33a §:llä poistettiin myös eduskunnan valta.
II 141-ARTIKLAN VAIETTU TAUSTA
141-artiklan laadinnan sanataistelusta kertovat 1.3.1994 pidetyn maratonistunnon jälkeiset Ulkoministeriön asiakirjat, joihin Antti Kuosmasen kirja antoi vinkin.
Suomen EU-maatalousneuvotteluista vastannut Esa Härmälä oli UM:n arkiston kokousmuistioiden mukaan keskeisessä roolissa, kun sopimustekstejä keväällä 1994 muotoiltiin maatalousartikloiksi.
PÄÄTÖSKONFERENSSIN MUISTIO
Merkittävin asiakirja on Antti Kuosmasen kirjoittama muistio EU-jäsenyysneuvottelujen päätöskonferenssista, jossa Suomen maatalousneuvottelut sinetöitiin 12.4.1994. Muistiossa lukee:
”Suomen puolelta esitettiin päätösistunnossa lausunto, jossa hyväksyttiin saavutettu tulos, mutta samalla valitettiin sitä, että poliittisen sopimuksen saavuttamisen jälkeen oli avattu jo sovittuja asioita. Tällainen heikentää koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä Suomessa. Suomen hallituksen ilmoitettiin käyttäneen kaiken liikkumavaransa voidakseen hyväksyä tämän tuloksen.”
-Mikä oli neuvoteltu sopimus?
Avattu ja vaiettu sopimus heikensi koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä – ei vain poliittisesti – vaan kansanäänestyslain kysymystekstin osalta ja ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellisesti.
MISTÄ ONGELMAT JOHTUIVAT?
Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan 141-artiklan vaietun taustan; maratonistunnossa syntyi sopimus, jossa osapuolet saivat haluamallaan tavalla tulkita sidesanaparia ”ja/tai”.
Kyseinen välimerkkipari salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.
MITEN ”JA/TAI”-TULKINTA SYNTYI?
Antti Kuosmanen kertoo yksityiskohtaisesti 1.3.1994 saavutetun tulkinnallisen sopimuksen luvussa ”21.27. Maratonin tulokset”, s. 120:
”Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.
Ensimmäisessä sanottiin: "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen." Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea. (Lauseiden kursivointi Kuosmasen)
Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa. Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille. ("For the remaining serious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for Nordic, national and/or Community support."). (Engl. tekstin kursivointi Kuosmasen) "For the…" merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted" (sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut.
Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroiminen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or). Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut. Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan.
Ilmaisu "ja/tai" salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.”
KOMISSION VAIETTU JULISTUS
Erkki Liikanen kertoo kirjassaan Brysselin päiväkirjat, sivulla 196:
”Torstai 3.3. Komissiosta vuoti paperi, jossa oli otsikkona komission deklaraatio ja teksti koski maatalouden kansallisia tukia. Komissio vakuutti siinä, että ne ovat siirtymävaiheen tukea ja degressiivisiä.”
”Perjantai 4.3.”
”Iltapäivällä Esa Härmälä oli tavannut Möhlerin DG VI:sta. Ongelmia maataloudessa. Sisäisen julistuksen asema on edelleen epäselvä, mutta Möhler on viitannut myös siihen.”
”Sovimme, että Esa tekee asiasta raportin suppeaan jakeluun, jotta paniikkia ei pääse syntymään. Yritän selvittää viikonlopun aikana, mistä deklaraatiossa oikein on kysymys.”
Kuosmanen kertoo sivulla 122:
”Ensimmäinen hälyttävä asia tuli tietoomme pari päivää maratonistunnon jälkeen. Kävi ilmi, että komissio oli EU:n neuvostossa maratonistunnon aikana luvannut, että kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet olisivat alenevia ja siirtymäkauden tukia. Tämä lupaus oli tiettävästi tehty, jotta eräät vastahakoiset jäsenmaat saataisiin suostumaan maratonistunnon tulokseen. Mistään tällaisesta ei suomalaisille ollut hiiskuttu sanaakaan neuvottelujen aikana, ja jos olisi hiiskuttu, neuvottelutulos olisi varmaan jäänyt syntymättä, sillä tuo lupaushan näytti vesittävän täydellisesti saavutetun kompromissin ytimen.
Asia ei onneksi päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomalaisia aina pääministeriä myöten. Selitykseksi saatiin komissiosta, että kyseinen komission julistus ei sitonut Suomea; se oli EU:ssa tyypillinen tapa päästä yli hankalasta tilanteesta. Niinpä se päätettiin jättää tarkoituksellisesti huomiotta.”
- Mikä oli neuvoteltu sopimus, jonka tausta ei koskaan joutunut julkisuuteen?
ONGELMAA RATKOTTIIN
Myöhemmin maaliskuussa maatalousartikloja laadittaessa ilmeni suuria näkemyseroja. Komissio piti kiinni julistuksestaan. Ongelmaa ratkomaan perustettiin alatyöryhmä, johon kuluivat mm. Suomen valtuuskuntaa johtanut juristi Niilo Jääskinen, poliittisen maratonsopimuksen asiantuntijana maatalousneuvottelija Esa Härmälä sekä Härmälän sihteeri Paavo Mäkinen. Työryhmän puheenjohtajana toimi Kreikan Christodoulu.
Jo ensimmäisestä muistiosta (27.3.1994) ilmenee rankka ukaasi:
”Hakijamaiden tehtävänä on hyväksyä heidän tulkintansa neuvottelutuloksista uhalla, että EP-käsittelyn karilleajo on meidän syytämme.”
Suomen oli alistuttava komission (vaietun julistuksen) tulkintaan!
TAISTELU 141-ARTIKLAN SANOISTA
MUISTION 30.3.1994 mukaan ”ja/tai” -tulkinnasta seuranneen 141-artiklan muotoilussa taisteltiin sanoista:
”Artiklan osalta Suomi totesi, että EU:n esitys ei aivan vastannut sitä, mistä sovittiin. Suomi jätti esityksen uudeksi säännökseksi. Koska kysymyksessä ovat "remaining difficulties", näitä ei voida jättää ratkaisematta ja tätä koskeva määräys tulisi olla sopimuksessa. Sanat "may authorize" tulisi muuttaa muotoon ”shall authorize”. ”Möhler (komission edustaja) totesi, ettei "shall" sanaa voitaisi ottaa tekstiin, sillä se oli hänen mukaansa vastoin sitä, mitä oli sovittu. Möhler piti "may" sanaa jopa voimakkaampana ilmaisuna kuin mistä oli sovittu. Ehdotettu ilmaisu ei hänen mukaansa soveltunut EU:n juridiseen tekstiin.”
Tällaiseksi 141-artiklan muotoutui komission ukaasin johdosta:
"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."
Edellä oleviin 141-artiklan kirjoittamisen erimielisyyksiin (Möhler) ja lopullisen 141-tekstin tulkintaan (lihavointeihin) liittyvien sanojen merkityksiin palaan myöhemmin.
MUISTIO Nro 307
EU-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SIJAISTASON KYMMENES KOKOUS,
MUISTIO Nro 307 30.3.1994
Sivu 3:
”Tässä yhteydessä Suomi esitti huolestuneisuutensa liittymisasiakirjojen laatimisessa esiintyneistä ongelmista (liite 3). Työn eteneminen on ollut ajateltua hitaampaa ja erityisesti maatalouden osalta EU-puoli on esittänyt tekstejä, jotka eivät vastaa poliittisella tasolla saavutettuja neuvottelutuloksia. Ennen kokousta Suomen edustajat selostivat yksityiskohtaisesti valtiosihteeri Kranidiotikselle, pääjohtaja Smidtille ja neuvoston sihteeristön edustajille luonnostelussa kohdattuja ongelmia.
Suomi totesi, että vaikka neuvottelut ovat päättyneet, konferenssin työ päättyy vasta, kun liittymisasiakirjojen teksti vahvistetaan. Puheenvuorossaan Suomi totesi lisäksi, että maatalouden kansallisen tuen sisällön ja soveltuvuuden on oltava tiedossa ennen syksyllä pidettävää kansanäänestystä.”
Taistelu 141-ARTIKLAN sanoista ilmenee myös 6.4.1994 pidetyn kokouksen muistiosta, jonka laatijana toimi Kalevi Hemilä. Maatalousministeri Hemilää on kehuttu EU-maataloustukien saavutuksista. Kiitellyt saavutukset selittää se, että Hemilä oli mukana kiistellyn 141-artiklan laadinnassa.
DIILI TEHDÄÄN
Kuosmanen, luku ”Diili tehdään – kitkerästi”, sivu 124:
”Jäsenyysneuvottelut oli ministeritasolla virallisesti päätetty 30.3.1994 (em. MUISTIO Nro 307, kirj. huom.), mutta kiista sopimustekstien lopullisesta muodosta jatkui aina 12.4.1994 saakka, joka oli ehdoton takaraja sille, että sopimus saatiin lähetettyä Euroopan parlamentille sen asettaman takarajan puitteissa. Kun jäsenyysneuvottelut päätettiin todellisuudessakin 12.4.1994, valitsimme jäsenyyden.
Teimme sen kuitenkin viimeisenä kaikista hakijamaista ja päätimme neuvottelut Antti Satulin kitkeränsävyiseen lausuntoon, joka on minulla yhä tallella, olinhan sen itse laatinut. Parempi kuitenkin joutua pitämään se puhe kuin se toinen johon edellä viittasin.” (myöhemmin, Kuosmanen, s. 119, valtuutus tiedotteeseen, kirj. huom.).
KIISTA RATKAISTAAN SIIRTYMÄJÄRJESTELYNÄ
”Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.” (Kuosmanen s. 123, luku ”21.30 EU alkaa vesittää”)
Suomi olisi halunnut kesällä 1994 saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan.
Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassa (maanantai 18.7.1994), s. 235:
”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslauseke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kuluttua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea.”
Kuosmanen kertoo saman asian luvussa ”Vakavien vaikeuksien tuen perusteista sovitaan”, sivu 126:
”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiota siitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan. Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.”
Tulkintaongelma ratkaistiin siten, että artikloista 138, 139 ja 140 kirjoitettiin varsinaiset siirtymäkauden tuet, jolloin artiklat 141 ja 142 saivat pitkäaikaisten tukien leiman.
141-artiklan teksti:
"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."
Seuraavaksi tuon esille edellä lupaamani 141-artiklan tulkinnallisten sanojen merkitykset. Ensiksi sana ”liittymisestä” (= integroituminen). Kuosmanen kertoi edellä ”Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut.” Toiseksi Möhler määräsi sanan ”shall” (=pitää) tilalle ”may” (=voi). Komissio siis voi, eikä lupaa, jos vakavia vaikeuksia ilmenee. Lisäksi tekstin sanat ”helpottaa täysimääräistä yhdentymistä” veivät lopunkin pohjan pois 141-artiklan pysyvyydeltä, nimittäin tilapäisiksi tuiksi sovituista artikloista 138, 139, 140 ja pitkäaikaisen tuen leiman omaavaksi kirjoitetusta artiklasta 142 tehtiin 141-artiklan tekstiin työkalut ja toteuttamisen ehdot, joita pitää soveltaa täysimääräisesti. Suomalaiset 141-artiklan jatkoneuvottelijat ottivat artiklan tulkinnan ja tarpeen todisteluun sanat ”vakavista vaikeuksista”.
EU-suurlähettiläs Liikasen oli jo pari päivää ennen maratonin alkua, komission kanssa keskustellessaan, nähnyt idullaan olevia asioita (Kuosmanen, luku 21.23. Maratonistunto alkaa sekavasti, s. 115):
” Jo ennen joukkojen saapumista oli istuntoa pohjustettu Brysselissä. Erkki Liikasen "Brysselin päiväkirjoista" ilmenee, että eräitä ajatuksia, joille maratonistunnossa sovitut ratkaisut sittemmin perustuivat, oli hänen esittämänään ollut esillä jo pari päivää ennen sitä, ja mikä merkityksellisempää, ne olivat herättäneet kiinnostusta komissiossa. Liikanen näet oli ehdottanut mahdollisuutta kansalliseen tukeen viljelijöiden jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamiseksi, kun LFA:ta olisi sovellettu koko maassa ja ympäristötuet sallittu täysimääräisinä. "Jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamisessa" voi halutessaan nähdä idullaan "jäljelle jäävien vakavien vaikeuksien" voittamiseen tarkoitetun tuen. ”
Toinen sitaatti Kuosmasen kirjasta (liittyen sivun 126 sitaattiin ”Vakavien vaikeuksien tuesta sovitaan”):
”Kompromissi löytyi EU:ssa niin usein käytetystä mallista: lykättiin riidan ratkaisu tuonnemmaksi. Erkki Liikasen ideoimana löytyi molemmille osapuolille siedettävä tapa esittää asia. Saatiin aikaan periaatteellinen yhteisymmärrys siitä, että vuonna 1996 käytäisiin neuvottelut tämän tuen tarpeen ilmenemisestä ja Suomen tekemistä tukea koskevista ehdotuksista.”
Kuosmasen kertoi, että Liikasen ideoima kompromissi siirsi 141-artiklan tulkintaongelman vuoteen 1996. Päätöskonferenssi, jonka mukaisesti Korfulla juhannuksena 1994 allekirjoitettu liittymissopimus sovittiin, pidettiin jo 12.4.1994. Kuitenkin Liikasen kertomasta ratkaisuajankohdasta (maanantai 18.7.1994) nousee mieleen kysymys:
Kirjoitettiinko Suomen maatalousartiklat kokonaan uusiksi?
Eipä ihme, että kansanedustajat eivät saaneet suomenkielistä Korfun sopimusta luettavakseen. (Viite: Claes Andersonin tekemä välikysymys toukokuussa 1994)
141-artiklan tekstin laadinnan tulkinnallisuuksia keväällä 1994 todistamassa olleen ministeri Kalevi Hemilän oli helppo saada molemmissa neuvotteluissa, 1996 ja 1999, jatkoaikaa.
Korkeaojan anomalle jatkoajalle on vaikeuksia, koska Esa Härmälä ei ollut suunnitellutkaan kuin ns. pohjoista tukea ja kahta yhteensä 12 vuoden siirtymäaikaa, joka 141-artiklan osalta tulee täyteen vuoden 2007 lopulla.
NEUVOTTELUJEN KÄYNNISTÄMISEN TAUSTAA
Seuraavassa em. siirtymisaikoihin liittyen kaksi Esa Härmälän EY-Maatalousneuvottelujen tavoitemuistiota.
”EH 10.1.1993 luottamuksellinen
SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 2)”
Siirtymäkausi koostuu kahdesta vaiheesta:
”1. jakso:
-ensimmäisen seitsemän vuotta kestävän jakson aikana harmonisoidaan Suomen hintataso asteittain EY:n hintatasoon
-em seitsemän vuoden aikana maataloustuotteiden ja jalostettujen elintarvikkeiden vienti- ja tuontikaupassa hintaerot tasataan rajalla nk liittymistasausmaksuilla, jotka maksetaan EY:n kassasta ja kassaan.
2. jakso:
- seitsemän vuoden jatkeeksi tulee viiden vuoden ajanjakso, jolloin Suomi voi edelleen edistää maatalouden sopeutumista ja kilpailukykyä EY:n yleisistä säännöistä poikkeavilla tukitoimilla.”
Ensimmäinenkin, salainen, Esa Härmälän Suomen EY-maatalousneuvottelutavoitteet-muistio 30.12.1992 löytyi Ulkoministeriön arkistosta:
”EH 30.12.1992 SALAINEN
SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 1)
1. Maantieteellisistä ja ilmastollisista syistä johtuvien erojen tasoittaminen
-koko Suomi rinnastetaan EY:n nykyisiin vuoristoalueisiin ja tulee siten maatalouden epäedullisuustuen piiriin ( less favored area)
-suurin osa Suomesta tulee 5b. tukivyöhykkeen piiriin ( tavoite yhteensovitetaan aluepoliittisten neuvottelutavoitteiden kanssa)
-edellisiä kehittämällä luodaan pohjoisille maatalousalueille tarkoitettu yhteisen rahoituksen piirissä oleva uusi tukimuoto, jonka pohjalta Suomi saa koko peltoalalleen sen viljelyn turvaavaa pinta-alaperusteista tukea. Säilytetään maatalouden nykyinen hintapoliittinen tuki painottaen sitä erityisesti kotieläintalouden tueksi ja kehittäen sitä muodoltaan EY-järjestelmien kanssa yhteensopivaksi. Tukien suhteen Suomi jaetaan kolmeen vyöhykkeeseen. Keskeiseksi kriteeriksi tuen käytölle pyritään saamaan kasvukauden pituus”
Kuka valtuutti Esa Härmälän yllä olevien suunnitelmien tekemiseen, sillä presidentti Koivisto ei ollut vielä nimittänyt neuvotteluvaltuuskuntaa?
Härmälän suunnitelmien pohjalta ei ollut mitään saavutettavissa. Härmälä ei ollut ottanut huomioon, että ACA-järjestelmä eli asteittainen nk. liittymistasausmaksujärjestelmä (luonnos 2) oli EY:ssä päätetty poistaa 1.1.1993 alkaen.
Antti Kuosmanen povaa kirjassaan (s. 130) vuotta 1999 päättäessään maatalousosuuden seuraavasti:
”Näissä merkeissä päättyi vuosi 1994 maatalousneuvottelujen osalta. Sen jälkeiset tapahtumat eivät enää kuulu tähän kirjaan, vaikka tarina jatkui. Vuonna 1996 nimittäin käytiin edellä mainitut neuvottelut vakavien vaikeuksien tuen käyttöön otosta. Oikeus siihen saatiin, vaikka lyhyemmäksi ajaksi ja toisenlaisena kuin haettiin. Lopullinen koitos tässä asiassa käydään syksyllä 1999, jolloin pantaneen lopullisesti piste jäsenyysneuvottelujen ylivoimaisesti vaikeimman ja raskaimman luvun perään.”
- Mikä oli neuvoteltu sopimus, kun tulkintaongelma siirrettiin kansanäänestyksen yli, kahden vuoden päähän?
KUKA OLI VALHEELLISEN SOPIMUKSEN VALTUUTTAJA?
Antti Kuosmanen kertoo maratonistunnosta (1.3.1994), s. 119:
”Suomen puolella jouduimme vielä päättämään mitä tehdä, kun selvää vihreätä valoa ei kuulunut Helsingistä. Loppujen lopuksi sitä ei odotettu, vaan päätettiin, että neuvotteluvaltuuskunta, jolle oli annettu valtuutus ja velvoite neuvotella liittymissopimus, myös voi itse päättää tuloksen hyväksymisestä ja alistaa sen sitten sellaisenaan asettajalleen. Muodollisesti siihen oli täysi oikeus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen kysyi silti kanttia.”
Kuka oli valtuuttanut maratonneuvottelijat (1.3.1994) tällaiseen tiedotteeseen?
Antti Kuosmanen, sivu 118 (aikaisemmin mainittu tiedote kohdassa ”Diili tehdään”):
”Veli Sundbäck'in pyynnöstä olin laatinut lyhyen puheen pidettäväksi siinä istunnossa, jossa tämä jouduttaisiin toteamaan. Se oli parin kappaleen pituinen. Siinä olisi sanottu, että Suomi on kuluneiden päivien aikana osoittanut päättäväisyytensä pyrkiä positiiviseen lopputulokseen tekemällä maatalouteensa ja elintarviketeollisuuteensa syvällisesti vaikuttavia myönnytyksiä.
Se hetki oli nyt tullut, ja ellei EU hyväksyisi sillä hetkellä pöydällä olevaa viimeisintä kompromissitekstiä, olisi pakko todeta neuvotteluissa tällä yrittämällä epäonnistutun. Sain luonnoksesta Veliltä hyvän arvosanan: "Euroopan paras draftaaja". Sitä on pidettävä todisteena hänenkin kestokykynsä rajallisuudesta, sillä ei tuo teksti jälkeenpäin arvioiden kovin ihmeellisen puhetaidon muistomerkki olisi ollut.
Sitä puhetta ei kuitenkaan tarvinnut koskaan pitää. Saksalaisilta tuli viesti, että he halusivat vielä kerran tavata suomalaiset katsoakseen, voitaisiinko kuitenkin päästä eteenpäin. Kun palaveriin menneitä ei kuulunutkaan takaisin, arvasimme me muutkin, että neuvottelut olivat lähteneet uudelleen liikkeelle. Se oli oikea arvaus, sillä siitä hetkestä alkoikin lopullisten kompromissien etsintä, jonka tuloksena löytyivät pohjoisen tuen luvallisuutta koskevat sanonnat, joiden varaan ratkaisu voitiin rakentaa.”
Kompromissin sanonnat kirjoitettiin kieliopillisestikin kyseenalaisella sidesanaparilla ”ja/tai”, jonka molemmat neuvotteluosapuolet saivat tulkita omalla tavallaan, ja josta Etelä-Suomen tuki jäi riippumaan.”
Kuka oli antanut valtuutuksen ja velvoitteen tehdä maratonsopimukseen ”ja/tai” -tulkinnan?
KOIVISTO - SOPIMUKSEN KÄSKYTTÄJÄ?
Mauno Koivisto muistelee kirjassaan Kaksi kautta, s. 441:
”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”
Kertauksena Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelu, toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:
"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."
PRESIDENTTI KOIVISTON MAATALOUSKÄSKYTYKSET
Neljä sitaattia Mauno Koiviston kirjasta Historian tekijät, Kaksi kautta II, sivut 558 – 560:
Sitaatti 1: ”Totesin Haavistolle 18. marraskuuta, että pitäisi voida sopia Brysselissä siitä, ettei EU asettaisi kohtuuttomia esteitä meidän sisäiselle tuellemme.”
Sitaatti 2: ”Aholle sanoin seuraavana päivänä: "En ole sitä aikaisemmin lausunut, mutta nyt olen valmis sanomaan: on välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmikuun aikana.”
Sitaatti 3: ”Sanoin Aholle 11. helmikuuta 1994: "Vaikka olisi hyvä, jos tässä vaiheessa saataisiin laaja selkeä ratkaisu aikaan integraation hyväksi, niin en pidä katastrofina tai kaikin keinoin vältettävänä asiana sitä, että ratkaisu siirtyy. Se siirtyy sitten myös muitten osalta."
Korostin: "Annan nimenomaan Sinulle henkilökohtaisesti tukea siinä, että tähdätään hyvään ratkaisuun. Ymmärrän, ja minusta sen on hyvä olla meidän molempien ymmärrys, että pitää kaikin tavoin välttää sitä asetelmaa, että maatalouden erityisintressit kaatavat jotakin, joka olisi suurempi valtakunnan intressiä."”
Sitaatti 4: ”Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. päivään maaliskuuta 1994.
Kuten kirjani ensimmäisessä osassa kerron, runsaan tunnin kuluttua, kello 9.15, Erkki Liikanen soitti Brysselistä: "Täällä on syntynyt uusi vakava yritys sopimukseen."
"Vielä tänään", kysyin. "Vielä tänään ja ihan nyt", Liikanen vastasi. Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin ja Belgian ulkoministerin Willy Claesin johdolla EU oli lähtenyt uuteen yritykseen purkaa takalukko. Neuvottelut Ruotsin kanssa oli aloitettu uudestaan ja oli nähtävissä, että niissä mahdollisesti saavutettava edistys heijastuisi myös meidän neuvotteluihimme.
Liikanen sanoi: "Voi olla, että tämmöistä hetkeä ei ehkä tule. Se on nyt ministereiden ja hallituksen arvioitava. Mutta voi olla niin, että tämä pitäisi nyt ottaa."
Sanoin: "Se on minun käsitykseni myös. Jos se on toteutumassa, niin nyt se pitää toteuttaa."
Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti.”
Koiviston ja Liikasen keskustelusta Unto Hämäläinen kertoo kirjassaan Lännettymisen lyhyt historia: ”Tässä tilanteessa Koivisto käytti äärimmillään hallitusmuodon 33 pykälään sisältyvää valtaoikeuttaan.”
Minkälaiset valtaoikeudet presidentillä tuolloin olivatkaan, sillä eduskunta oli joulukuussa 1993 puuttunut presidentin valtaoikeuksiin lisäämällä kohdan a HM 33§:ään? HM 33 a §:stä tarkemmin tuonnempana.
Ylittikö Koiviston käskytykset hallitukselle annetun EU-päätösvallan? Vai oliko huijaussopimuksen käskyttäjä sittenkin Suomen hallitus? Vai oliko asialla kesken neuvottelujen presidentinvalan vannonut Ahtisaari?
PRESIDENTTI AHTISAAREN KÄSKYTYS
Toivo T Pohjalan kolumni ”Olin siellä minäkin”, Satakunnan Kansa 26.9.2003:
”Ministeri Heikki Haaviston haastattelusta Maaseudun Tulevaisuudessa sain minäkin aiheen ruveta muistelemaan vuoden 1994 tapahtumia. Olin siihen aikaan MTK:n puheenjohtajana ja siinä ominaisuudessa pyrin seuraamaan mahdollisimman tarkoin käynnissä olevia EU-neuvotteluja, olin myös paikalla Brysselissä ratkaisevina päivinä.
Haavisto kertoo, kuinka neuvottelut jumiutuvat maanantai-aamuna 1.3. 1994 maatalouden ns. vakavien vaikeuksien tukeen, neuvottelujen oli ollut tarkoitus päättyä jo sunnuntai-iltana. Suomalaisten mielestä tukea tarvittiin ehdottomasti tasaamaan luonnonolosuhteita täällä pohjolassa ja asiasta tehtiin siksi ”kynnyskysymys”, mutta EU:n virkamiehet eivät ymmärtäneet asiaa ja vastustivat koko ajatusta. Olin saanut heidän mielipiteestään selvän käsityksen syksyn ja talven mittaan ko. virkamiesten kanssa käymieni keskustelujen aikana. Mikäli komission virkamiehet saisivat päättää, Suomi ei tulisi saamaan mitään erivapauksia, korkeintaan investointitukea maatalouden rakenteen muuttamiseen.
Neuvottelujen ollessa ratkaisuvaiheessa Brysselissä tapahtui Suomessa presidentinvaihdos, Martti Ahtisaari astui virkaan 1.3. Samaan aikaan otettiin tietääkseni Helsinkiin yhteys Saksan korkeimmalta poliittiselta tasolta. Tällöin ilmeisesti sovittiin, että Saksan ulkoministeri Kinkel ryhtyy vetämään neuvotteluja ja yrittää viedä ne päätökseen. Näin myös tapahtui, vieläpä verraten nopeasti.”
HALLITUKSEN KÄSKYTYKSET?
Herää kysymys: Käskyttikö hallitus neuvottelijoita huijaussopimukseen?
Maratonneuvottelujen aikaisista hallituksen kokouksista on kaksi vinkkiä. Antti Kuosmanen kertoo (s. 34):
”Koko hallitus oli jäsenyysneuvottelujen arjen kanssa tekemisissä vain harvoin. Poikkeus oli ratkaiseva maratonistunto, jolloin hallitus oli käytännössä jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Hallituksen iltakoulussa oli niin ikään esillä neuvotteluihin liittyviä kysymyksiä harvakseltaan.”
Veli Sundbäck kertoo Alexander Stubbin toimittamassa Antti Satulin muistokirjassa (MARGINAALISTA ytimeen), että hallitus oli koolla perjantaina 25.2.1994 klo 11.10-11.55 ja maratonin aikaan sunnuntaina 27.2.1994 klo 16.00-01.30.
Edellä olevat tiedot kirvoittivat pyytämään maratonin aikaisia hallituksen pöytäkirjoja, koskien tuohon aikaan käytyjä maatalousneuvotteluja. Pyysin kahdelta kansanedustajalta kopioita ko. pöytäkirjoista, jotka mitä ilmeisimmin kertoisivat tarkempaa tietoa ratkaisevista neuvotteluista. Seuraavassa ovat vastaukset pyyntöihini.
III PÄÄTÖKSENTEON AVOIMUUDESTA
HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJAT SALAISIA
Kaksi otetta Valtioneuvoston arkistosta saaduista sähköposteista (olen poistanut lähettäjän nimen):
”Aihe: Vast: Olisi asiakirjapyyntö
Lähettäjä: ---
Päiväys: 3.4.2006 14:42
Hei,
Valitettavasti en voi auttaa asiakirjapyynnössäsi. Sain Valtioneuvoston kansliasta hyvin yksiselitteisen vastauksen eli hallituksen pöytäkirjat ovat salassa pidettäviä asiakirjoja.”
Tämän toisen sähköpostin mukaan ko. pöytäkirjoja ei ole olemassakaan, ote viestistä:
”[email protected] (11.5.2006 14:10):
Hei
Kyseiseltä ajalta ei löydy mainintaa allamainitusta asiasta.
Terveisin Airi Toivanen
>
> -----Alkuperäinen viesti-----
> Lähettäjä: ---
> Lähetetty: 11. toukokuuta 2006 11:32
> Vastaanottaja: VNarkisto VNK
> Aihe: Asiakirjapyyntö
> Hei,
> Kansanedustaja --- puolesta pyytäisin toimittamaan kopiot hallituksen
> kokouspöytäkirjoista ajalta 25.2. - 1.3.1994 koskien tuohon aikaan Brysselissä
> käytyjä maatalousneuvotteluja. ”
Suomea pidetään avoimen päätöksenteon ja demokratian mallimaana. Siksi arkistossa työskentelevän Airi Toivasen onkin helpompi väittää, ettei asiakirjoja ole, kuin että antaisi salaamispäätöksen.
PRESIDENTILLISTÄ SALAILUA
Presidentti Koivisto järjesti Linnassa 6.5.1992 oikeuspoliittisen seminaarin. Tilaisuuden asiakirjat on presidentti Halonen, Tasavallan Presidentin Kansliapäätöksellä nro 3/ 30.7.2002, julistanut salaisiksi:
"Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että asiamies, tutkija Kalevi Kannuksen pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.
Tästä päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla."
Asiasta jäljempänä luvussa V OIKEUSLAITOS JA LAILLISUUSVALVONTA.
Tilaisuudessa oli läsnä Suomen oikeusoppineiden kerma. Koivisto oli arvostellut Korkeinta oikeutta väärästä päätöksestä - Tampereen Aluesäästöpankin yksipuolisen koronnostokiistan ratkaisusta. Mukana olleista vain kaksi professoria uskalsi puolustaa Korkeinta oikeutta.
Mainittakoon, että asiakirjoista on ainakin kuusi presidentti Halosen tekemää salaamispäätöstä. Viimeisen päätöksen antaminen vei aikaa melkein kaksi vuotta. Ks. lähdeluettelo.
SUOMI – SALAILUN MALLIMAA
Edellä kertomani EMU-varaumakokouspöytäkirjan salassapito vahvistettiin Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla. Sitä tehdessään KHO toimi ennenkuulumattomalla tavalla. Vaihtoehtoina olisi ollut joko vapauttaminen tai salaamisen vahvistaminen, mutta KHO lähtikin suojelemaan maan korkeata johtoa muuttamalla salassapitoargumentointia ankarammaksi kuin millä UM oli salassapidon tehnyt.
AVOIMUUSJULISTUS
Suomi liitti EU-liittymisasiakirjaan yhden ainoan oman julistuksen. Se koski nimenomaan päätöksenteon avoimuutta. Julistuksessaan Suomi halusi soveltaa EU:ssa vallalla olevaa avoimuutta.
Seuraavan Kuosmasen kirjan sitaatin (luvusta 34.4. ”Julkisuusperiaate”, s. 215) viimeisestä virkkeestä (alleviivattu) löytyy ydinasia suomalaiseen ”avoimuuteen”:
”EU:n väitettyyn tai aitoon salailuperinteeseen eli transparenssin puut
heti aktiivinen virusohjelma kysyi,
sivu yrittää aueta, sallitaanko jne.
en ole englannin kielitaituri
talollinen teki rikoksen olen ilmoittanut asiasta eteenpäin.
Lue HSE:n professori Arto Lahden (Kok.) avoin krje Juha Korkeaojalle!
Osoite:
http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=453.msg1111#msg1111
Talollinen on saastuttanut Euroopan unionin keskustelu palstan.
Tietokoneviruksen nimi on Talollinen, kuten sanoit. Se saastuttaa sekä EU-palstan että kaikkíen muiden suomalaisten mielen.
Onneksi tietokoneviruksia pystyy tuhoamaan, myös Talollisen, jos päteviä atk-insinöörejä löytyy EU-Suomesta.
Kaikki ipulistien "insinöörit" yhteensä eivät voi voittaa EU:n suurta sanomaa.
Sanoma on helppo voittaa koska sitä ei ole:) eu häviää maailman kartalta onneksi hyvinkin pian jopa 70 eu virkailijaa vastustaa jo euta:)
...viimeistään 30 vuoden päästä..
30 Valovuoden päästä?:)
Koskee jokaista tämä huijaus.
Muuten suomalaisia ei olisi saatu menemään EU:hun.
tuo oli!
Hedlosen salaamat arkistot auki, vaikka mummoja satais
...
Vanhanen (sanoisi) mutta miksei se (ystäväsi) vanhanen sitten niin sano?:)
Vanhanen ei alennu keskustelemaan tuollaisten junttien kanssa. Suomi24 on hänelle liian rahvaanomainen paikka.
Vanhanen alentuu keskustelemaan sinunlaistesi pöperöiden kanssa?:) eipä hänelläkään hyvin mene:(
...
kaikki on tarpeeksi avointa, sanoisi Vanhanen...
Kirjoittanut: talollinen 27.5.2007 klo 18.38
...
Hyvä "talollinen"!
Riittääkös tämä suomalainen julkisen hallinnon avoimuus todellakin suomalaisen demokratian kivijaksi?
näin.
Et ymmärrä laisinkaan asioita joista puhut. Etkä sinä voi meitä muita kieltää, ja jos itse voit pahoin sen näkemisestäkin, niin älä sitten lue sitä.
Lue vaikka Palkkatyöläistä, siinäpä oivaa paskapaperia. Suosittelen myös nykypäivää samaan tarkoitukseen. Ja kansan uutiset ja Suomenmaa... ne ne vasta pehmeitä ovatkin!
Ei noin voi ajatella. Tässä on lista sinulle suositeltavista julkaisuista:
Palkkatyöläinen
Suomenmaa
Kansan Uutiset
Ilkka
Nykypäivä
Innosuomi
Sitran julkaisut
Tekesin julkaisut
Vesaisten lastenlehti
Metsäraha
Lue vain näitä lehtiä, niin saat maailmasta laajemman näkemyksen ja opit, miksi EU on välttämätön ja Suomen on pakko kasvattaa taloutta.
Vapaa Suomi ei tee hyvää aivoillesi. Sinä ja änkyräystäväsi olette sen turmeltamia ja ajatuksenne ovat, ellen sanoisi, saastuneita.
Talollinen peniksen kehitin ja kasvattele sillä omaa eutasi.
Asiaa paitsi etei talollinen parka tiedä mitä kehittää:( talolliselle hyödyllisempi olisi aivojen kehitin:)
Silmänne menevät pilalle ipulistien saastasta.
kirjoittajasta: hän ei ole ipulisti eikä persu, vaan hän tutkii ainoastaan suomalaisten poliitikkojen -ei EU:n- tekemiä ammattieettisiä virheitä, kuten Muistilistassa salailut ja maanpetokset.
Tuttavana tiedän, että hän on EU-mielisen puolueen kannattaja, mutta en paljasta puoluetta yksityisyyden suojaamiseksi.
kyllä netistä:
www.promerit.net
tarkemmin.
tietää ko linkin.
toisessa talollisen alustuksessa syttyi liekki, vaikka ei osallistujia kuten tässä