Kiina ja

Kiinassa viranomaiset ovat löytäneet yli 5 000 villieläintä ajelehtimassa hylätyssä veneessä merellä lähellä Kiinan etelärannikkoa. Paikallinen lehti kertoi asiasta perjantaina.

Puuveneessä oli yhteensä yli 300 kuljetuslaatikkoa, joihin oli pakattu liskoja, maa- ja merikilpikonnia sekä muurahaiskäpyjä. Viranomaiset löysivät hylätystä veneestä myös yli 20 karhun käpälää.

Suurin osa eläimistä oli henkihieverissä ajelehdittuaan paahtavan auringon alla mahdollisesti jopa päiväkausia. Eläimet kuljetettiin hoidettavaksi luonnonsuojelualueelle Guangdongiin.

Viranomaisilla ei ole tietoa veneen omistajasta.

Kiina on yksi maailman suurimmista laittoman villieläinkaupan keskuksista. Eksoottiset eläimet ovat suosittuja lemmikkejä Kiinassa, jonka lisäksi eläimiä käytetään myös perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä.
4398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...sivistystä sen vertaa, että asia hoidettaisiin kuntoon. Siellä on vain nälkä ja kurjuus ja ihmisten täytyy riistää muita lajeja selvitäkseen hengissä, elättääkseen oman perheensä. Tai sitten ovat vain ahneita ringin ylemmässä päässä, itse salakuljetettavien eläinten pyydystäjät ovat niitä köyhiä...

Mutta jos me täällä, missä sivistystä jo riittää, huolehtisimme niistäkin köyhistä siellä, huolehtisimme että heitä ei riistettäisi ja ennenkaikkea jättäisimme ostamatta heidän riistolla tuotettuja tuotteitaan, saataisiin se köyhyys poistettua. Köyhyyden poiston pitäisi olla itsestään selvää se on perusoikeus eikä mikään muiden armopala.

Ongelma on meissä; me vaadimme koko ajan vain halvempaa ja halvempaa... Jos joku haluaa eksoottisen lemmikin, niin se maksaa maltaita jos se tuotetaan jostain lemmiköityneestä sukuhaarasta jos sellaista on. Halvemmaksi tulee metsästää se elukka metsästä...

Äänestä

Vittu kuussa kidutetaan ameeboita!

Äänestä
  • Olipa se yllättävä kommentti tällä palstalla. Ja ei todellakaan yllättynyt, että se oli luonon vihaajan kommentti

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Olipa se yllättävä kommentti tällä palstalla. Ja ei todellakaan yllättynyt, että se oli luonon vihaajan kommentti

    on osa luontoa, ei ole LUONNON vihaaja jos ei tykkää eläimistä, eläimet on murto osa luontoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläinten oikeudet? kirjoitti:

Kiinassa viranomaiset ovat löytäneet yli 5 000 villieläintä ajelehtimassa hylätyssä veneessä merellä lähellä Kiinan etelärannikkoa. Paikallinen lehti kertoi asiasta perjantaina.

Puuveneessä oli yhteensä yli 300 kuljetuslaatikkoa, joihin oli pakattu liskoja, maa- ja merikilpikonnia sekä muurahaiskäpyjä. Viranomaiset löysivät hylätystä veneestä myös yli 20 karhun käpälää.

Suurin osa eläimistä oli henkihieverissä ajelehdittuaan paahtavan auringon alla mahdollisesti jopa päiväkausia. Eläimet kuljetettiin hoidettavaksi luonnonsuojelualueelle Guangdongiin.

Viranomaisilla ei ole tietoa veneen omistajasta.

Kiina on yksi maailman suurimmista laittoman villieläinkaupan keskuksista. Eksoottiset eläimet ovat suosittuja lemmikkejä Kiinassa, jonka lisäksi eläimiä käytetään myös perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu