http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200705186125508_ko.shtml
Median uhrit
19.5.2007 0:20
Presidentti Tarja Halonen toivoi, että tutkijat selvittävät, onko Suomen lehdistö toiminut eri tavalla kuin muun Euroopan media esimerkiksi Tallinnan patsashulinoiden tai Irakin sodan uutisoinnissa.
Lehdistö riehaantui. Presidenttiä syytettiin suuttumisesta, päreiden polttamisesta, kiukuttelusta ja ties mistä. Pääkirjoitukset, kolumnit, lehdistödosentit ja muut mediaviisastelijat haukkuivat presidentin lyttyyn.
Kun olin itsekin nähnyt presidentin esiintymisen televisiosta, ihmettelin lehdistön raivoa, sillä minun mielestäni presidentti esiintyi asiallisesti ja maltillisesti.
Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun omat havaintoni tapahtumista ovat täysin erilaiset kuin lehtien. Melkeinpä voi väittää, että jos on ollut silminnäkijä kolaripaikalla, tulipalossa tai poliittisessa tapahtumassa, lehdistä saa lukea aivan toisenlaisen kuvauksen.
Olen itse ollut toimittaja 40 vuotta ja yhä useammin törmään ilmiöön, etten voi luottaa lehtien tietoihin. Joudun usein lehdissä tai televisiossa haastateltavaksi. Ammattilaisena häpeän omaa ammattikuntaani. Haastattelussa mielipiteitäni sensuroidaan. Sanomakseni ilmestyy lauseita, joita en ole sanonut.
Joskus toimittaja yrittää väkisin tyrkyttää suuhuni mielipiteitä, joita minulla ei ole. Joskus lehti haluaa haastatella minua kiihkeän feministin kanssa ja lähettää paikalle kaksi raivokasta feministitoimittajaa, jotka eivät anna minulle suunvuoroa. Lehdessä minusta on tehty täysi tomppeli vääristelemällä sanomisiani.
Kerran kotiini ilmestyi krapulainen toimittaja, joka pyysi ensin kylmän oluen. Toimittajalle piti antaa kynä ja lehtiö, kun hänellä ei ollut työvälineitä. Sitten hän kysyi: "Olet kirjoittanut jonkun kirjan. Mikä sen nimi nyt olikaan ja mistä se kertoo?"
Monasti huomaan, että haastattelija on saanut toimitukselta ohjeen, millaisia mielipiteitä minulta pitää lypsää. Kun en suostu esittämään vaadittuja mielipiteitä, haastattelua ei koskaan julkaista.
Yleisradion toimittajana ollessani näin usein, miten vaalitentteihin valmistauduttiin keksimällä salakavalia ilkeyksiä. Studioon lähtevää toimittajaa evästettiin: "Pane se kuseen!" Tällaiset eväät tuntuvat olevan monella minuakin haastattelemaan tulevalla, ja sama perinne näkyy jatkuvan vaalitenteissä.
Yksi median tietoja vääristävä tekijä on se, että kotitoimituksissa istuu nykyisin suuret määrät erilaisia pikku päälliköitä. Usein esimerkiksi uutispäälliköksi nimitetään joku toimittaja, joka ei tunne ketään, ei tiedä mitään eikä osaa kirjoittaa.
Tällaiset kirjoituspöytäjournalistit lukevat vain muita lehtiä ja määräävät vielä kokemattomammat alaisensa tekemään jatkouutisen jonkin toisen lehden kyseenalaisesta jutusta.
Eduskunnan pääsihteeristä Seppo Tiitisestä on tällä menetelmällä tehty Suomen lehdistössä suuren luokan konna, kun hän ei pyytänyt tarjousta eduskunnan 100-vuotisjuhlaoopperaan.
Mistä se tarjous olisi pitänyt pyytää? Storyvilleltä, Haminan Tattoolta vai Milanon oopperalta. Ja mikä ihmeen tarjous? Oopperan kassalla on lippujen hinnat, jotka me muutkin joudumme maksamaan.
Itseänikin huvitti, kun lehtiin ilmestyi uutinen, että vaadin vahingonkorvausta, kun tekijänoikeuksiani oli loukattu varastamalla tv:n Donna Paukkuun ainekset Hyvät Herrat -ohjelmasta. En ole koskaan vaatinut vahingonkorvausta, mutta lehdet varastivat tämän väärän tiedon toisesta lehdestä, ja nyt se on kiertänyt viikkoja ympäri maan lehtiä.
Kukaan ei ole kysynyt minulta, pitääkö tieto paikkansa.
AARNO LAITINEN
Median uhrit
19.5.2007 0:20
Presidentti Tarja Halonen toivoi, että tutkijat selvittävät, onko Suomen lehdistö toiminut eri tavalla kuin muun Euroopan media esimerkiksi Tallinnan patsashulinoiden tai Irakin sodan uutisoinnissa.
Lehdistö riehaantui. Presidenttiä syytettiin suuttumisesta, päreiden polttamisesta, kiukuttelusta ja ties mistä. Pääkirjoitukset, kolumnit, lehdistödosentit ja muut mediaviisastelijat haukkuivat presidentin lyttyyn.
Kun olin itsekin nähnyt presidentin esiintymisen televisiosta, ihmettelin lehdistön raivoa, sillä minun mielestäni presidentti esiintyi asiallisesti ja maltillisesti.
Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun omat havaintoni tapahtumista ovat täysin erilaiset kuin lehtien. Melkeinpä voi väittää, että jos on ollut silminnäkijä kolaripaikalla, tulipalossa tai poliittisessa tapahtumassa, lehdistä saa lukea aivan toisenlaisen kuvauksen.
Olen itse ollut toimittaja 40 vuotta ja yhä useammin törmään ilmiöön, etten voi luottaa lehtien tietoihin. Joudun usein lehdissä tai televisiossa haastateltavaksi. Ammattilaisena häpeän omaa ammattikuntaani. Haastattelussa mielipiteitäni sensuroidaan. Sanomakseni ilmestyy lauseita, joita en ole sanonut.
Joskus toimittaja yrittää väkisin tyrkyttää suuhuni mielipiteitä, joita minulla ei ole. Joskus lehti haluaa haastatella minua kiihkeän feministin kanssa ja lähettää paikalle kaksi raivokasta feministitoimittajaa, jotka eivät anna minulle suunvuoroa. Lehdessä minusta on tehty täysi tomppeli vääristelemällä sanomisiani.
Kerran kotiini ilmestyi krapulainen toimittaja, joka pyysi ensin kylmän oluen. Toimittajalle piti antaa kynä ja lehtiö, kun hänellä ei ollut työvälineitä. Sitten hän kysyi: "Olet kirjoittanut jonkun kirjan. Mikä sen nimi nyt olikaan ja mistä se kertoo?"
Monasti huomaan, että haastattelija on saanut toimitukselta ohjeen, millaisia mielipiteitä minulta pitää lypsää. Kun en suostu esittämään vaadittuja mielipiteitä, haastattelua ei koskaan julkaista.
Yleisradion toimittajana ollessani näin usein, miten vaalitentteihin valmistauduttiin keksimällä salakavalia ilkeyksiä. Studioon lähtevää toimittajaa evästettiin: "Pane se kuseen!" Tällaiset eväät tuntuvat olevan monella minuakin haastattelemaan tulevalla, ja sama perinne näkyy jatkuvan vaalitenteissä.
Yksi median tietoja vääristävä tekijä on se, että kotitoimituksissa istuu nykyisin suuret määrät erilaisia pikku päälliköitä. Usein esimerkiksi uutispäälliköksi nimitetään joku toimittaja, joka ei tunne ketään, ei tiedä mitään eikä osaa kirjoittaa.
Tällaiset kirjoituspöytäjournalistit lukevat vain muita lehtiä ja määräävät vielä kokemattomammat alaisensa tekemään jatkouutisen jonkin toisen lehden kyseenalaisesta jutusta.
Eduskunnan pääsihteeristä Seppo Tiitisestä on tällä menetelmällä tehty Suomen lehdistössä suuren luokan konna, kun hän ei pyytänyt tarjousta eduskunnan 100-vuotisjuhlaoopperaan.
Mistä se tarjous olisi pitänyt pyytää? Storyvilleltä, Haminan Tattoolta vai Milanon oopperalta. Ja mikä ihmeen tarjous? Oopperan kassalla on lippujen hinnat, jotka me muutkin joudumme maksamaan.
Itseänikin huvitti, kun lehtiin ilmestyi uutinen, että vaadin vahingonkorvausta, kun tekijänoikeuksiani oli loukattu varastamalla tv:n Donna Paukkuun ainekset Hyvät Herrat -ohjelmasta. En ole koskaan vaatinut vahingonkorvausta, mutta lehdet varastivat tämän väärän tiedon toisesta lehdestä, ja nyt se on kiertänyt viikkoja ympäri maan lehtiä.
Kukaan ei ole kysynyt minulta, pitääkö tieto paikkansa.
AARNO LAITINEN
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.