Euraasia vs. transatlantismi

Stalin teollisti imperiumiaan Buharinin laatiman 5v-suunnitelmaa noudattaen, mutta ei sittenkään onnistunut ilman USA:n massiivista apua.

Kulakkien ym. taloudellisesti toimeliaiden teurastaminen oli Stalinin omaa innovaatiota, mistä Buharin ehti todeta: "Neuvostoliitossa vallitsee sotilaallisbyrokraattinen feodalismi."

Teollistamisen oppi-isä ei siis ollut pitänyt joukkomurhia tarpeellisena, eivätkä ne olleet "nopeasta teollistamisesta maksettu kova hinta", vaan stalinistien haitantekoa Venäjän kansantaloudelle.

Stalin ja Putimn ovat vallanpitämisen ammattilaisia, eli he osaavat pysytellä vallassa häikäilemättömin keinoinb, mutta he eivät tiedä/tienneet mitä vallanpitäjän kuuluu tehdä.

Siksi on parempi kaikille, että Venäjä jopa hajoaa kuin että se suistuu pysyvästi stagnaatioon ja kehitysmaa-taloudeksi Putinin viittoimaa tietä.

Putin tai hänen seuraajansa voivat toki koventaa kuria, mutta silti pääomat ja osaaminen karkaavat Venäjältä ulkomaille. Sen voi estää vain nopea siirtyminen oikeusvaltion ja kansalaisyhteiskunnan olotilaan, millaista Venäjällä ei ole vielä koskaan ollut.

Hyvä kirjoitus!

Analyysi oli melko hyvä, ja löysin sieltä paljon yhtenevyyksiä oman argumentaationi kanssa. Kommentoin sitä kappale kappaleelta. Olen eri mieltä muutamissa paikoissa ja yritän perustella myös että miksi.

Ensimmäisenä todettakoon kaikille russofobeille, että niin paradoksaaliselta kuin se tuntuukin, Venäjällä itse asiassa kunnioitetaan Suomea. Suomi on kaikista rajanaapureista kaikkein luotettavin, ja Suomen suunnalta ei koskaan ole valtiotasolla uhiteltu Venäjälle silloin kun on ollut ongelmia. Ja Suomen tehtävähän ei ole olla kansainvälisissä suhteissa poliisi vaan lääkäri.

Mutta kommenttia:

"Venäjän heikkoudet ovat aivan muualla kuin sananvapauden ja ihmisoikeuksien rajoittamisessa. Tietyllä tavalla Venäjällä on laajempi sananvapaus kuin länsimaissa, koska siellä median omistuspohja on laajempi kuin täällä. Venäjällä toimii esimerkiksi yli 20000 itsenäistä sanomalehteä, joista osa on hallituskriittisiä, osa -myönteisiä ja osa siltä väliltä."

Itse asiassa ongelma on tässä - kritiikin äänet on tukittu visusti ja valtio kontrolloi kaikkia päämedioita. Venäjällä on kuitenkin 700 vuoden sensuurin perinnet, eikä se häviä hetkessä.

Mutta olet siinä oikeassa, että ihmisoikeuksien ja sananvapauden puute, niin kovaa kuin se onkin, ei ole Venäjän ongelmista suurin. Se kuitenkin hidastaa kehitystä pahasti.

"Venäjän todelliset heikkoudet ovat korruptio, talouden suuntautuminen liiaksi energiasektorille, liian alhainen syntyvyys ja epäterveelliset elintavat. Jos Venäjä pystyy ratkaisemaan jokaisen em. ongelmista tyydyttävällä tavalla, kasvaa se maailman johtavaksi valtioksi "erinomaisen geopoliittisen sijaintinsa ja luonnonvarojensa riittävyyden ansiosta."

Hyviä havaintoja - lisätään tuohon vielä alkoholismi, narkomania, HIV ja surkea työmoraali, niin ollaan totuuden jäljillä. Siihen vielä se tosiasia, että Venäjä ei ole oikeusvaltio, vaan siellä lakeja noudatetaan ja luetaan ja jätetään noudattamatta täysin mielivaltaisesti, ja soppa yhdessä heikon ihmisoikeustilanteen kanssa on valmis.

Eli jotain tarttis tehrä, kuten ex-presidenttimme Koivisto totesi. Olen kuitenkin eri mieltä luonnonvaroista - niillä ei nykyaikana ole enää painoarvoa, sillä luonnonvaroja voi ostaa maailmanmarkkinoilta maailmanmarkkinahintaan, ja ne eivät ole edellytys teollistumiselle ja dominanssille.

Venäjällä on valtava joukko ongelmia ja huonolta näyttää. Mutta koska en ole russofobi, toisin kuin moni haluaa uskoa. Haluaisin uskoa, että venäläiset kykeinisivät ratkaisemaan ongelmansa ennenkuin Venäjä romahtaa kehitysmaaksi. Venäjän hajoaminen pikkuvaltioiksi ei puolestaan ole kenenkään etu - Jumala Suomea varjelkoon, jos Karjala irtautuu ja haluaa Suomen yhteyteen, se olisi kuin ankkurin heittäminen hukkuvalle.

Ja tätä ei haluta.

"Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov kertoi lehtihaastattelussa, että monet tahot länsimaissa kritisoivat sitä, että Venäjä käyttää enemmän rahaa koulutuksensa ja sosiaalitoimensa uudistamiseen. Tämä voi tuntua käsittämättömältä, miksi kenelläkään olisi mitään sitä vastaan, että Venäjä käyttää rahaa koulutukseen ja sosiaalipolitiikkaan nykyistä enemmän."

Kyse on ideologiasta - amerikkalaisen ideologian mukaan valtion ei tule puuttua ihmisten elämään ja sosiaali- ja opetustoimen tulisi kyseisen ideologian mukaan olla minimoitu. Itse olen eri mieltä asiasta. USA:ssa on koko joukko huippuyliopistoja, mutta amerikkalainen koululaitos on surkeassa jamassa ja sen terveydenhoito vielä surkeammassa kunnossa kuin Suomen. Mutta jos Venäjä investoi öljyruplansa aseiden sijaan koulutukseen ja sosiaalipolitiikkaan, se on erittäin hyvä merkki.

"Mutta tässä tullaan taas siihen, että monet tahot lännessä eivät halua Venäjän nousevan jaloilleen, ja siksi kaikki ohjelmat ja asiat, jotka edesauttavat Venäjän parantumista saavat osakseen vastustusta."

Olen tästä eri mieltä. Länsimaissa _halutaan_ Venäjän nousevan jaloilleen, mutta länsimaissa ei haluta uutta Neuvostoliittoa. Taloudellisesti vahva, demokraattinen Venäjä on kaikkien etu, mutta kukaan ei tykkää öykkäröivästä, militaristisesta ja diktatorisesta Venäjästä. Ongelma on Venäjän 700-vuotinen diktatuurin perinne, ja Venäjä on - pahaksi onneksi - taas muuttumassa Neuvostoliitoksi, ja siitä ei lännessä tykätä.

Jeltsinillä oli virheensä ja puutteensa, mutta Jeltsinin aika oli valtavien mahdollisuuksien aikaa. Jos historia olisi kulkenut toisin, Venäjä olisi nyt uusi Etelä-Korea.

"Venäjä on eräänlainen maailman Heartland, Maapallon Sydänmaa, maailman suurimman mantereen Euraasian keskus ja sen rikkain osa. Luonnollisessa tilassaan tämä Heartland hallitsisi muuta maailmaa kokonsa, luonnonvarojensa ja keskeisen sijaintinsa ansiosta."

Tästä olen myös eri mieltä. Tämä asema kuuluu pikemminkin Kiinalle - Venäjästä valtavan suuri osa on äärimmäisen harvaan asuttua taigaa, kun taas Kiina on tiheästi asuttu. Ongelma on siinä, että Kiinassa on käynnissä ennennäkemätön ympäristökatastrofi. Olkoonkin, että Neuvostoliitto haaskasi Venäjän helposti hyödynnettävät luonnonvarat ja jäljelläolevat ovat tiettömien taipaleiden takana, Kiinassa tuo sama on tapahtumassa potenssiin kaksi.

Pelkkä keskeinen asema ei kuitenkaan ole merkittävä asia. Olennaisempaa ovat logistiikkalinjat, tietoliikennelinjat, kulkuväylät ja meritiet. Venäjän ongelma on, että sen merirajat sijaitsevat pääosin Pohjoisella jäämeerellä. Sensijaan tulevaisuudessa Tyynenmeren rannikko voi tulla Venäjälle hyvin tärkeäksi.

Venäjän ongelma on myös valtava fyysinen koko, mikä asettaa ongelmat infrastruktuurille, sen ylläpidolle ja uusinnalle. Aikavyöhykkeitä on kaksitoista - kun Vladivostokissa nousee aamu, Kaliningradissa toivotetaan hyvää yötä.

Miten Venäjä pääsisi suurvallaksi? Suurvallaksi ei tulla öykkäröimällä, ahdistelemalla naapuria tai megalomaanisilla puolitiehen jäävillä projekteilla. Suurvallan ensimmäinen vaatimus on vankka taloudellinen pohja ja monipuolinen tuotantopohja. Suurvalta-asema on ensisijaisesti taloudellis-tuotannollinen ja kulttuurillinen dominanssi - sotilaallinen puoli seuraa siinä sivussa. Brittiläinen imperiumi ei ollut menestyksekäs siksi, että sillä oli vahva laivasto, hyvin koulutettu armeija ja kurinalaiset voimat. Brittiläisen imperiumin voima oli ensisijaisesti kulttuurin, tuotannon ja sivistyksen voimaa - länsimaisen oikeuden, demokratian ja teollisuustuotannon. Tästä syystä Britannia oli kaikista puutteista, snobismistaan ja imperialismistaan huolimatta lopultakin suosittu hallitsija, ja Brittiläinen Kansainyhteisö elää ja voi paksusti. Sensijaan miekkaan tarttuneet imperiumit, kuten mongolivaltakunta, ovat luhistuneet ja kadonneet hiekkaan.

Venäjän pitää saada tuotantopohjansa kuntoon - kääntää deindustrialisaatio toiseen suuntaan, kääntää investoinnit kotimaahan ulkomaiden sijaan, houkutella maahan ulkomaisia investointeja ja ulkoistuksia, ja investoida koulutukseen, osaamiseen ja laatuun määrän sijaan. Ja Jumalan nimeen tehdä jotain työmoraalille! Nykypäivänä tuhtan tekemisen pitäisi olla jotain, jonka pitäisi jo kuulua menneisyyteen.

"Transatlantisen liittouman johtavat anglosaksiset valtiot asuvat omilla saarillaan (USA, Englanti, Australia) erossa Euraasian Sydänmaasta, jossa sijaitsee valtaosa maailman luonnonvaroista ja nuoresta työvoimasta. Ns. Mackinderin oppi (nimetty kuuluisan geopoliitikko Halford Mackinderin mukaan) edellyttää, että Euraasian sydänmaan valtiot eivät saa koskaan liittoutua keskenään, koska luonnonvaroiltaan vaatimattomammat ja työvoimaltaan vähäisemmät transatlantistit eivät silloin voi dominoida Euraasiaa."

Nyt ollaan väärillä jäljillä.

Transatlanttisten valtioiden dominanssi ei ole koskaan perustunut luonnonvaroille eikä myöskään työvoiman määrälle. Se on perustunut ensisijaisesti kaupalle, osaamiselle, teknologialle, tieteelle ja kulttuurille. Maailman ei-aineellisesta tuotannosta lähes 90% tehdään kahdessa maassa - USA:ssa ja Britanniassa. Esimerkiksi viihteestä, tietokoneohjelmista ja kaikesta osaamista vaativasta insinöörityöstä leijonanosa tehdään anglosaksisissa valtioissa.

Kuten Venäjääkin, anglosaksisiakin maita vaivaa deindustrialisaatio, mutta eri tavalla. Siinä, missä Venäjä menee konkurssiin eikä kykene tuotannossa ja sen laadussa kilpailemaan ulkomaisen tuotannon kanssa, anglosaksisen maailman ongelmana ovat korkea elintaso, korkeat palkat ja ulkoistaminen halvan työvoiman maihin. Anglosaksisissa maissa tuotanto painottuu koko ajan enemmän palveluihin ja ei-aineelliseen tuotantoon, kun taas Venäjällä deindustrialisaatio on merkinnyt paluuta alkutuotantoon.

Luonnonvarat ja työvoiman määrä ei siis ole ratkaisevassa asemassa, vaan elinkeinorakenne. On myös muistettava, että Britannia on myös EU:n jäsen ja yksi sen tärkeimpiä maita. Britannialla on myös kontinentaaliset intressinsä - maailma ei ole mustavalkoinen.

"Mackinderin oppi selittää monta asiaa. Se selittää sen, miksi länsi tuki ja rahoitti bolshevikkien vallankumouksen Venäjällä. Venäjän älymystö ja parhaimmisto hävitettiin ulkopuolelta tulleiden voimien toimesta. Britit ottivat osaa sotaan sekä rahoittajina että myös taistelivat bolshevikkien puolella."

Ei. Britit ottivat osaa sotaan bolshevikkejä vastaan. Kommunistien voitto ei ollut eduksi kenellekään. On myös muistettava, että Lokakuun vallankumous merkitsi Venäjän irtautumisesta Saksan-vastaisesta rintamasta. Brest-Litovskin rauha oli valtava voitto Saksalle ja tappio ympärysvalloille. Miksi Britannia olisi ampunut itseään jalkaan?

Mutta bolshevikkivallankumous toi Venäjälle yllättävän liittolaisen, ja se oli maailman toinen sosialistinen valtio, Mongolia. Pinta-alaltaan laaja mutta elintasollisesti köyhä Mongolia on tärkeä puskurivaltio Venäjän ja Kiinan välillä, ja Mongolia voi olla yllättävän tärkeässä asemassa Venäjälle sen suhteessa Kiinaan.

"Tavoitteena oli jakaa Venäjä kolmeen osaan: Siperiaan sekä Etelä- ja Pohjois-Venäjään, ja näin hävittää transatlantistien imperialismia uhkaava Euraasian jättiläisvaltio, jota tsaarin Venäjä tuolloin edusti."

Ei suinkaan. Jos näin olisi käynyt, Siperian itäosat olisivat hakeutuneet Kiinan yhteyteen - Siperian väestö kokee enemmän yhtäläisyyttä Mongolian ja Kiinan kanssa, ja Kiinalla sekä Venäjällä on yhä edelleen setvimättömiä asioita. Venäjällä on iso itäinen naapuri. Siperian hakeutuminen Kiinan yhteyteen puolestaan synnyttäisi sellaisen megavaltion, joka olisi aivan oikeasti vaaraksi kaikille - Kiinan politiikka on, kiltisti sanottuna, holtitonta.

Tsaarin Venäjä ei ollut Britannialle uhka, vaan tärkeä liittolainen. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Britannian välit Ranskaan eivät olleet sydämelliset ja Saksa oli kova kilpailija. Venäjä puolestaan oli tärkeä liittolainen, samoin Japani. Bolshevikkivallankumous sotki koko pakan.

"Toinen tavoite oli Venäjän teollistumisen pysäyttäminen, ja lopulta kaiken teollisen toiminnan hävittäminen maasta. Tässä onnistuttiin aluksi, sillä Venäjän teollistumisaste romahti bolshevistisen vallankumouksen jälkeen. Tsaarin Venäjän talouskasvu oli ollut maailman nopeinta 1900-luvun alussa, mutta kaikki tuo tuhoutui vallankumouksen ja sisällissodan jälkeisessä terrorissa. Neuvosto-Venäjästä piti tehdä kehittymätön agraarivaltio, jolloin se ei voisi edustaa uhkaa lännelle."

Edelleenkään, tuo bolshevikkivallankumousta seurannut sotakommunismi ja kaaos ei ollut kenenkään etu - varsinkaan brittien. Britit olivat investoineet valtavia summia Venäjään, ja lukuisat tuotantolaitokset olivat brittiomistuksessa. Bolshevikkivallankumous merkitsi valtavaa investointi- ja tuotantokatastrofia.

Ulkomaista omistusta ei koskaan pitäisi nähdä uhkana, vaan mahdollisuutena. Se, että jostain toisesta valtiosta on ulkoistettu ja investoitu omaan maahan, merkitsee sitä että ulkoistavalla maalla on intressi pitää hyvät välit - muuten on mahdollisuus menettää kaikki. Ja tästä syystä Britannian ja Intian välit ovat niin läheiset - koska Britannialla ja Intialla on ollut 200 vuotta yhteistä historiaa ja yhteinen kulttuuriperintö ja sivistyskieli, brittiyritysten on ollut helppoa ulkoistaa ja investoida Intiaan - siitä ovat molemmat osapuolet hyötyneet.

"Bolshevistisen Neuvostoliiton suhteet länteen olivat hyvät ennen Stalinin kautta (kuten olivat hyvät myös 1990-luvulla Jeltsinin aikana), koska Euraasian jättiläisvaltion muodostama uhka transatlantismille näytti poistuneen."

Suhteet länteen olivat hyvät vasta toisen maailmansodan aikana, koska molemmilla oli yhteinen vihollinen, Natsi-Saksa, joka omalta osaltaan tavoitteli maailmanherruutta. Yhteinen vihollinen yhdistää kummasti.

Typerät natsit. Jos he olisivat ymmärtäneet rakentaa teollisuus- ja osaamispohjaisen talousimperiumin ja keskittyneet omaan maahansa, Saksa olisi koko Euraasian merkittävin valtio tänään.

"Josif Stalinin valtaantulo ei kuitenkaan ollut lännen suunnitelmissa. Stalin oli diktaattori ja hirviö siinä missä Lenin, Bronstein ja Apfelbaumkin, mutta samalla hän teollisti Neuvostoliiton uudelleen. Keinot olivat brutaaleja, mutta joka tapauksessa vallankumouksen tuhoama teollisuus alkoi taas pyöriä Venäjällä."

Bronstein = Trotski ja Apfelbaum = Zinovjev. Muistanet, että osa sukuani on juutalaista, ja tiedän kyllä nuo pseudonyymit. No, kuten Venäjällä sanotaan, "kolme juutalaista, neljä mielipidettä".

Mutta asiaan. Stalin teollisti Venäjän suomalaisittain sanoen "perse edellä puuhun". Hänen teollistamissuunitelmansa perustui brutaaliin orjatyöhön, suunnitelmatalouteen ja pakkotuotantoon sensijaan, että teollistuminen olisi todella tehty markkina- ja tarvepohjaisesti. Lisäksi pääpaino oli raskaalla teollisuudella, joka kuitenkin oli laadullisesti heikkoa, ja kevyt teollisuus - se, mitä ihmiset todella tarvitsivat elääkseen - jäi lapsipuolen asemaan.

"II maailmansodassa transatlantistit asettuivat Neuvostoliiton puolelle Stalinista huolimatta (joka ei ollut Leninin tapaan lännen liittolainen), koska se ei halunnut kansallissosialistisen Saksan saavan haltuunsa Euraasian sydänmaata ja sen resursseja."

Unohdat, että Britannialla oli oma juttunsa Saksan kanssa - siis oli jo vuodesta 1939 ja siellä oli ensin Chamberlain joka vannoi kostoa Hitlerille petoksesta ja sen jälkeen Churchill joka toteutti tuon koston. Britannia ei tehnyt rauhaa Saksan kanssa edes vuonna 1940, jolloin sota oli kääntymässä sen omalle kotimaalle.

Jälleen kerran, resurssien hallinta ei ole olennaista, sillä niitä saa ostettua maailmanmarkkinoilta. Olennaista ovat esteettömät logistiikkareitit, ja Saksa uhkasi Britannian meriteitä.

"Länsi kuitenkin odotti vuoteen 1943 ennen kuin puuttui peliin, koska se halusi Saksan ja Neuvostoliiton kuluttavan toistensa voimia mahdollisimman paljon, ja vasta sen jälkeen varmistaa sopivan lopputuloksen syntyminen."

1. Britannialla oli juttunsa Saksan kanssa ensin mannermaalla ja Norjassa, sen jälkeen Atlantin ja Välimeren aalloilla ja lopuksi Afrikan hiekassa. Britannia soti ja kulutti Saksaa Afrikassa, saavutti lopulta merenherruuden ja valmisti huoltolinjat Murmanskiin ja sen jälkeen kävi ilmasotaa. Britannia oli liian kiireinen tekemään maihinnousua ennen vuotta 1944 - Dieppen maihinnousu 1942 päättyi katastrofiin.

2. USA joutui sotaan housut kintuissa. 1942 USA oli liian kiireinen sotimaan Japanin kanssa - USA:lla ja Britannialla oli riesanaan myös Japani ja sen samurait, ja USA:n mobilisaatio ja talouden siirtäminen siviilituotannosta sotilastuotantoon vaati vuoden verran. USA lähti toden teolla sotaan elokuussa 1942, kun USA iski Salomonin saarille ja lähti vyöryttämän Japania saari kerrallaan. Tyynen valtameren valtaisat etäisyydet kuluttivat USA:n huoltoa hirvittävästi. 1943 alkoivat sitten pommitusoffensiivit ja Saksan teollisuustuotannon sekä polttoainehuollon tuhoaminen. On liioiteltua siksi sanoa, että länsivallat olisivat viivytelleet sodan kanssa - he keräsivät voimiaan lopullista iskua varten, ja sillä välin kävivät epäsuoraa sotaa Saksan sodankäyntikykyä vastaan.

3. Ai niin, ja siinä välissä piti voittaa myös Italia ja ajaa japanilaiset pois Intian valtamereltä.

"Samaan politiikkaan kuului Kiinan voimakas tukeminen kylmän sodan aikana huolimatta Kiinan kommunistisesta järjestelmästä. Yhdysvallat ja Britannia tukivat Mao Tse Tungin Kiinaa, koska se suhtautui Nikita Hrutshevin Neuvostoliittoon vihamielisesti."

Sitä sanotaan reaalipolitiikaksi. Vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi.

Stalin oli asettautunut Lännen ideologiseksi viholliseksi, joten länsivalloille oli luontaista tällöin asettautua Kiinan puolelle em. maiden kiistassa. Todettakoon näin, että tuo reaalipoliittinen veto oli todella ruma - Mao oli vielä brutaalimpi diktaattori kuin Stalin ja sai aikaan enemmän ruumiita kuin Hitler ja Stalin yhteensä.

"Neuvostoliiton hajotessa länsi asettui voimakkaasti tukemaan Boris Jeltsiniä ja hänen "reformistejaan", sekä heidän ansiostaan ennennäkemättömästi rikastuineita muutamaa oligarkkia, kuten Boris Berezovskia. Länsi tiesi mitä Jeltsinin politiikka sai aikaan Venäjällä, ja jälleen kyse oli Euraasian Sydänmaan heikentämisestä transatlantismin hyväksi."

Ei. Jeltsinin aika oli valtavan vapauden ja valtavien mahdollisuuksien aikaa. On todella ikävää, että siinä kävi kuten kävi.

Jeltsinin aika olisi voinut päättyä toisin. Länsivallat eivät ottaneet huomioon sitä, että Neuvostoliiton viimeiset vuodet olivat yhtä valtavaa katastrofia - korruptio, rikollisuus ja deindustrialisaatio vaivasivat ja Venäjä oli käytännössä Villi Itä. Kukaan ei ottanut huomioon sitä, miten voimakas valtatekijä mafia oli.

Itse laskin tuolloin, että Venäjällä oligarkit alkaisivat investoida omaan maahansa ja mafia tekisi kuten USA:ssa - ottaisi haltuun legitiimin liiketoiminnan ja investoisi voittonsa lailliseen bisnekseen. Näin ei käynyt. Oligarkit ja mafiosot mieluummin kotiuttivat voittonsa ja sijoittivat ne ulkomaille ja Sveitsin-pankkitileilleen kuin Venäjään. Tämä oli Venäjän todellinen katastrofi. Menetin siinä vaiheessa uskoni Venäjään.

Venäjän Jeltsinin-aikainen romahdus ei ollut kenenkään etu - kaikkein vähimmin länsivaltojen, jotka olivat investoineet Venäjälle mahdollisuuksien toivossa. Liian moni suomalainenkin investoija tuli turpaan saaneena kotiin. Ei hyvä.

"Venäjän uusi, lähinnä juutalaisista ex-kommunisteista koostunut "bisneseliitti" ei välittänyt paskan vertaa Venäjän teollisuuden uudelleenrakentamisesta ja kehittämisestä, eikä investoinneista Venäjälle, vaan kaikki rahat kärrättiin yksinomaan ulkomaalaisille pankkitileille. "

Se siinä olikin juuri ongelmana. Se, että nuo ex-kommunistit, mafiosot ja ex-apparatshikit eivät investoineet omaan maahansa, vaan kotiuttivat voittonsa. Amerikkalaiset mafiosot sentään aikoinaan ymmärsivät investoida legitiimiin bisnemseen. On julkinen salaisuus, että Kennedyn klaani rikastui laittomalla viinakaupalla - mutta nykyään he ovat täysin legitiimeissä bisneksissä.

"Ja länsi tykkäsi jälleen. Venäjän federaatio natisi liitoksissaan ja vuoden 1998 duumassa pääministeri Jevgeni Primakov sanoi Venäjän hajoamisen olevan realistinen mahdollisuus."

Ei. Länsi ei tykännyt siitä. Totesin jo, että Venäjän hajoaminen ei ole kenenkään etu.

"1. Historia viimeisen sadan vuoden osalta näyttää toteen, että transatlantismi on Venäjän vihollinen, jonka päämäärä on Venäjän vaikutusvallan minimoiminen, Venäjän taloudellisen ja sotilaallisen nousun estäminen ja jopa Venäjän hajottaminen osiin."

Olen jälleen eri mieltä.

Transatlantismi ei ole Venäjälle vihollinen vaan mahdollisuus. Muistanet, että se on peli, jota kaksikin voi pelata. Venäjän todellinen uhka ei tule anglosaksissesta maailmasta vaan Kiinasta. Venäjällä on ongelmanaan iso itäinen naapuri, joka on arvaamaton diktatuuri ja jonka käytös on sanalla sanoen holtitonta. Venäjän luonnollinen liittolainen on Intia, joka puolestaan ei ole kovin sydämellisissä väleissä Venäjää uhkaavien voimien - islamin ja Kiinan - kanssa. Samoin rajakiistan ja Sahalinin ongelman ratkaiseminen Japanin kanssa voisi tuoda Venäjälle aivan yllättävän ystävän.

Mitäpä luulet, että miten kävisi, jos Venäjä kaikessa hiljaisuudessa sopisi vanhat juttunsa Suomen kanssa - vaikka niin, että Karjalan asukkaille annettaisiin optio-oikeus? Missä määrin Suomi ja suomalaiset yritykset alkaisivat tämän jälkeen aivan oikeasti investoimaan Venäjään ja millainen kulttuurivaihto tästä seuraisi? Putinin öykkäröinti on saanut suomalaiset varpailleen. Venäjällä ei ole varaa menettää Suomen ystävyyttä - Suomi on Venäjälle arvokas henkireikä. Suomi ja Japani ovat Venäjälle tärkeitä potentiaalisia liittolaisia.

Anglosaksisia valtioita vetää eteenpäin paljon enemmässä määrin talous kuin sotilaallinen voima. Talous puolestaan etsii jatkuvasti investointikohteita ja kauppakumppaneita. Siksi vahva ja demokraattinen Venäjä olisi niin Britannialle kuin EU:llekin luonnollinen kumppani - sillä islam on kaikkien vihollinen, ja Kiina on hyvin arvaamaton tekijä - se voi lopulta muodostua uhkaksi sekä anglosaksiselle maailmalle että Venäjälle. Köyhään, diktatoriseen ja kehitysmaaksi vajonneeseen Venäjään puolestaan kukaan ei halua investoida. Millainen Venäjä olisi, jos se kykenisi houkuttelemaan kaikki ne länsimaiset ulkoistukset, jotka nyt menevät Kiinaan, itselleen?

"Tästä syystä länsi tukee aina Venäjällä niitä voimia, jotka ovat tuhoisia Venäjän kehitykselle."

Jälleen olen eri mieltä tästä asiasta, ja lienen perustellutkin sen jo että miksi.

"Tämä nähtiin jo bolshevikkien vallankumouksen yhteydessä. Ja tästä syystä kaikilla venäläisillä ja Venäjän ystävillä on syytä suhtautua vihamielisesti jokaiseen lännen markkinoimaan "demokratian esitaistelijaan" Venäjällä, kuten Mihail Hodorkovskiin tai Garri Vainshteiniin. Joka nyt tukee Kasparovia, siis Vainshteinia, muistakoon että länsi tuki ja rahoitti samalla tavalla 1920-luvun vaihteessa Venäjällä Leniniä ja Trotskia, siis Bronsteinia."

Länsi EI tukenut Venäjää eikä rahoittanut sitä - sensijaan sodassa hävinnyt Saksa oli hyvää pataa bolsevikkien kanssa. Länsivalloille bolsevikit olivat toisaalta äärimmäisen epäluotettava kumppani ja toisaalta he saivat maassa talouskatastrofin aikaan, jossa länsivallat menettivät investointinsa.

"2. Tämä kirjoitus toivottavasti antoi vähän osviittaa myös siitä, miksi arvostan Vladimir Putinia niin helvetin paljon. Hän ei ollut yksin Venäjän suuren 2000-luvun taitteessa tapahtuneen kääntöliikkeen takana, mutta hän oli merkittävä ja näkyvin osa sitä. Putinin valtaantulo merkitsi Sydänmaan hajoamisprosessin päättymistä ja vahvistumisprosessin alkamista."

Minulla on rankka pelko siitä, että olet veikannut väärää hevosta.

Putin yrittää perustaa Neuvostoliiton uudelleen ja hän yrittää ajaa kohti tulevaisuutta peruutuspeilistä katsoen - ymmärtämättä, että se tie on jo kertaalleen käyty läpi ja se tie on päättynyt katastrofiin. Esitin jo aiemmin, miksi Venäjä on matkalla kohti päätymistä alkutuotantoon nojaavaksi kehitysmaaksi.

Havaintosi Venäjän tilasta ovat pääsääntöisesti oikeat, mutta olet tehnyt väärät johtopäätökset toisaalta anglosaksisten valtioiden vaikuttimista ja toisaalta siitä, mitä Putin on Venäjälle merkinnyt.

On muistettava, että Venäjän uhittelu toisaalta EU-maille ja toisaalta paranoidi suhtautuminen Britanniaan ja USA:han merkitsee korttien pelaamista Kiinan käsiin. Ja Kiina puolestaan on täysin arvaamaton peluri. Kahden korvapuusti on kolmannen kauppa, ja Kiina hyötyy siitä, jos anglosaksinen maailma ja Venäjä riitelevät.

On muistettava, että Kiina on äärimmäisen vanha ja perinteikäs kulttuuri, ja myös se pitää itseään Keskustan Valtakuntana. Kiinalla on, kuten Venäjälläkin, rasitteenaan diktatuurin perinne, mutta Kiina selvisi mongolivallasta paljon vähemmillä vaurioilla, ja Kiinassa on aina ymmärretty reaalipolitiikan perään. On myös muistettava, että mistä maasta Sun Tzu oli kotoisin, ja missä ruuti on keksitty. Kiinan nousu on vähän kuin tupakoisi ruutitynnyrin päällä - aika näyttää, miten Kiinassa kommunistihallinto kykenee selviämään poliisivaltion ylläpidosta, demokratiavaateista, valtavista tuloeroista maan sisällä, ympäristökatastrofista ja palkkakustannusten noususta.

" Transatlanismi ei saanut lopullisesta niskalenkkiä Euraasiasta, jonka Venäjän hajoaminen moneen riitaisaan, heikkoon ja helposti hallittavaan kansallisvaltioon olisi aiheuttanut, vaan toivo Euraasian Sydänmaan noususta sille kuuluvalle paikalle säilyi ja vahvistui."

Jälleen kerran, näin ei ole. Vahva mutta demokraattinen ja rauhallinen Venäjä on länsivaltojen etu. Sensijaan öykkäröivä ja militaristinen Venäjä on kaikille uhka. Länsivaltojen primus motor ei ole sotilaallinen voima vaan talous, ja länsivallat pelaavat ensisijaisesti talouden mukaan. Ja kauppa on se, mikä kannattaa. Siksi vauras Venäjä olisi transatlanttisille valtioille erinomainen bisneskumppani.

Miten käy Kiinan ja Venäjän suhteiden? Siinäpä kysymys, joka odottaa vastaustaan.

"Geopolitiinen sodankäynti on julmaa ja raakaa peliä, jossa tavoitteiden saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään mitä tahansa."

Ja vielä julmempaa ja raaempaa siitä tulee, jos sitä ei ymmärrä ja jos potentiaalisiin liittolaisiin suhtautuu paranoialla ja vainoharhaisesti. Silloin tulee tehtyä todella valtavia virheitä - ja vahinkoa eniten itselle.

"Jatkuva höpötys Venäjän "ihmisoikeuksista" ja "sananvapaudesta" on vain sanahelinää, koska niistä tässä ei todellisuudessa ole kysymys."

Kyse on juuri siitä.

On muistettava, että länsivallat pääsääntöisesti tarkoittavat juuri sitä mitä sanovat. Länsimaissa on pitkä ja vahva demokratian ja avoimmuuden periaate, ja länsimaissa on jo kauan sitten havaittu, että rehellisyys - fair play - ja avoimmuus tuottaa bisneksen kannalta parhaimmat lopputulokset.

Tietänet yhtä hyvin kuin minäkin, että tsuhnaa voi pettää yhden kerran, muttei kahta. Suomalainen rehellisyys ei ole naiiviutta eikä typeryyttä, vaan tehokkuutta. Venäjä olisi hirveä paikka, jos se olisi kuten nyt - autoritaarinen maa - mutta jos siellä kaikki toimisi yhtä hyvin ja jouhevasti kuin Suomessa. Tuhta on venäläiseen kansanluonteeseen kuuluva tapa selvitä vallanpitäjiensä kanssa.

Eli sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymykset ovat juuri sitä, mitä niillä tarkoitetaankin. Kyse on myös tehokkuudesta - poliisivaltiot haaskaavat valtavan määrän resursseja kontrolloimiseen, valvontaan ja yritteliäisyyden tukahduttamiseen - jos Venäjä saisi ihmisoikeuskysymyksensä kuntoon ja sananvapauden toimimaan, länsimaiden kunnioitus Venäjää kohtaan voisi nousta aivan toisiin lukemiin kuin nyt.

Et kuitenkaan näytä olevan eurooppalainen patriootti, jolle oman maanosamme ja sivilisaatiomme menestys jotain merkitsisi.

Saksan tavoite ennen toista maailmansotaa olisi ollut Saksan johtaman manner-Euroopan ja brittiläisen imperiumin liitto. Tällöin Saksa olisi hallinnut Euraasian sydänmaata, Britit muita maanosia ja valtameriä. Mutta tähän maailman jakoon Euroopan voimakkaimpien mahtien välillä eivät britit suostuneet. Lopulta he liittoutuivat Euraasian bolshevikkien kanssa. Tuloksena oli brittiläisen imperiumin tuho. Kylmä sota taas oli puhdasta geopolitiikkaa, jossa vastakkain olivat transatlanttien ja euraasialainen liittokunta. Eurooppa oli näiden vieraiden valtojen miehittämä.

Nyt on Euroopan viimeinen tilaisuus nousta sekä itää että länttä vastaan, taistella itselleen takaisin oma paikka auringossa. Se edellyttää itsenäisyyttä suhteessa USA:han ja Venäjään. Toistaiseksi olemme eri tavoin kummankin armoilla.