ALOITUS...LISTIKÄÄ SE

Suomalainen nyyhgyddraama?! Ou-wow-wow-wooooouuuuuu!!!

Milloin viimeksi hän olikaan käynyt Kreikassa? Taisi olla silloin, kun heillä oli tarkoitus lähteä purjehtimaan Kreikan saaristoon. Kuinka he olivatkaan innostuneena suunnitelleet talven aikana jo suurimman osan reitistä. Pääkohde olisi Ithaka, Odysseyksen karun kaunis kotisaari. Vai oliko se sittenkin... se... sehän oli hänen muistaakseen ollut se tavallinen turistimatka, viimehetken äkkilähtö. Kun olivat terminaalista siirtyneet lentokoneeseen, olivat jo istumassa paikoillaan, niin Laura olikin yhtäkkiä noussut ikkunapaikaltaan kuin myrskynmerkki ja koikkelehtinut pitkillä säihkysäärillään kahden samalla penkkirivillä vierellään rennosti röhnöttävän miehen polvien ylitse yhdellä loikkauksella käytävälle. Kuin raketti! Ei siinä todellakaan ehtinyt hyvästellä, kun Laura jo kipaisi suoraan etu-ovea juuri sulkevalle lentoemolle selittelemään, että haluaa sittenkin jäädä maihin.

Äkkilähtö tosiaan. Se siitä yhteisestä matkasta etelän lämpöön, missä Välimeren tyrskyt hyrskyävät ja kirsikkapuut olivat kukkeimmillaan.

Omituinen tilanne.

Sielläpä siellä hän sitten Kosin saarella oli pari viikkoa hermojaan lepuuttamassa. Tarttumassa takaisin kiinni elämään. Riekkumassa joukon jatkona kaupungin meluisissa diskoissa ja yökerhoissa. Saari oli nimittäin juuri se kaaos jota hän siinä tilanteessa kaipasikin, niin tupaten täynnä kuin turusen pyssy. Eikä tuuman vertaa edes huvittanut lähteä istuksimaan mihinkään pieneen purjeveneeseen muutaman tuntemattoman turistin kanssa kohti Ithakaa. Ei kertakaikkiaan huvittanut edes yrittää niellä niitä savuisia grillattuja sitkeitä mustekalan lonkeroita, joita aluksen kaikki kapteenit miehistöineen aina touhukkaasti tarjoilevat välipalaksi uimareissujen jälkeen lounastauolla. Mustekalan lonkeroita ja ouzoa. Rannan tavernoissa oli onneksi aina niin erinomainen ruoka meni mihin hyvänsä terassille istumaan. Ruoka verrattavissa mummon muusiin ja lihapulliin. Taivaallista. Annokset parahultaisia ja tarjoilukin oli aina ensiluokkaista.

Saaren rehevyys ja muutamat todella upeat uimarannat houkuttelivat ensin vuokraamaan polkupyörän. Pari päivää poljettuaan hän sitten oli siirtynyt harrikaan. Pelkästään sen pörinät saivat mielen tasaiseksi. Päivisin hän oli kyllä muutamina päivinä kierrellyt muidenkin lähisaarien vanhoja linnoja ja raunioita. Nuo rauhattomat satamat, joissa isot yhteysalukset kolistelivat ankkureineen sisään ja ulos kaiken päivää ja osin yötkin. Siellä oli riittävästi silmänruokaa ihailtavaksi rikkaiden 25-metrisiä jahteja, ja kaikkia pieniäkin huviveneitä puikkelehtimassa tuulten mukana saarilta toisille. Hän oli harrikallaan puikkelehtinut saarten ihmisvilinässä ja aina välillä loikoillut niillä turistirannoillakin, tosin tuntien olevansa vieri vieressä kuin sardiinipurkissa, mutta ollut siellä seassa ihan vain sen vuoksi, että olisi tuntenut kuuluvansa taas joukkoon. Siinä elämänsä vaiheessa hän ei totisesti kaivannut mitään ylimaallisen jumalaisia yksinäisiä rantoja, joita kahlataan käsi kädessä rakkaan kanssa, sillä eipä ollut kenen käteen tarttua. Laura Laura minkä teit! Sinä tuulenpuhuri!

Kreikan tuulet ovat kesällä luoteesta, ja vahvimmat tuulet ovat heinä-elokuussa. Purjehdusetäisyydet ovat lyhyitä, navigointi helppoa ja ihmiset saarilla mukavia. Loppujenlopuksi se kaksiviikkoinen taisi olla yksi hänen elämänsä parhaita jaksoja. Unissaankin siihen aikaan hänellä oli suurimmaksi osaksi vain niitä kummallisia unia merihevosten vetämistä vaunuista... ehkäpä hän nytkin tässä tauolla mietteisiinsä vaipuneena kaipasi jotakin vastaavaa... ulkona paahtavaa kuumuutta, reipasta ajoa, moottorin murinaa...

scarabaeus kirjoitti:

Suomalainen nyyhgyddraama?! Ou-wow-wow-wooooouuuuuu!!!

Milloin viimeksi hän olikaan käynyt Kreikassa? Taisi olla silloin, kun heillä oli tarkoitus lähteä purjehtimaan Kreikan saaristoon. Kuinka he olivatkaan innostuneena suunnitelleet talven aikana jo suurimman osan reitistä. Pääkohde olisi Ithaka, Odysseyksen karun kaunis kotisaari. Vai oliko se sittenkin... se... sehän oli hänen muistaakseen ollut se tavallinen turistimatka, viimehetken äkkilähtö. Kun olivat terminaalista siirtyneet lentokoneeseen, olivat jo istumassa paikoillaan, niin Laura olikin yhtäkkiä noussut ikkunapaikaltaan kuin myrskynmerkki ja koikkelehtinut pitkillä säihkysäärillään kahden samalla penkkirivillä vierellään rennosti röhnöttävän miehen polvien ylitse yhdellä loikkauksella käytävälle. Kuin raketti! Ei siinä todellakaan ehtinyt hyvästellä, kun Laura jo kipaisi suoraan etu-ovea juuri sulkevalle lentoemolle selittelemään, että haluaa sittenkin jäädä maihin.

Äkkilähtö tosiaan. Se siitä yhteisestä matkasta etelän lämpöön, missä Välimeren tyrskyt hyrskyävät ja kirsikkapuut olivat kukkeimmillaan.

Omituinen tilanne.

Sielläpä siellä hän sitten Kosin saarella oli pari viikkoa hermojaan lepuuttamassa. Tarttumassa takaisin kiinni elämään. Riekkumassa joukon jatkona kaupungin meluisissa diskoissa ja yökerhoissa. Saari oli nimittäin juuri se kaaos jota hän siinä tilanteessa kaipasikin, niin tupaten täynnä kuin turusen pyssy. Eikä tuuman vertaa edes huvittanut lähteä istuksimaan mihinkään pieneen purjeveneeseen muutaman tuntemattoman turistin kanssa kohti Ithakaa. Ei kertakaikkiaan huvittanut edes yrittää niellä niitä savuisia grillattuja sitkeitä mustekalan lonkeroita, joita aluksen kaikki kapteenit miehistöineen aina touhukkaasti tarjoilevat välipalaksi uimareissujen jälkeen lounastauolla. Mustekalan lonkeroita ja ouzoa. Rannan tavernoissa oli onneksi aina niin erinomainen ruoka meni mihin hyvänsä terassille istumaan. Ruoka verrattavissa mummon muusiin ja lihapulliin. Taivaallista. Annokset parahultaisia ja tarjoilukin oli aina ensiluokkaista.

Saaren rehevyys ja muutamat todella upeat uimarannat houkuttelivat ensin vuokraamaan polkupyörän. Pari päivää poljettuaan hän sitten oli siirtynyt harrikaan. Pelkästään sen pörinät saivat mielen tasaiseksi. Päivisin hän oli kyllä muutamina päivinä kierrellyt muidenkin lähisaarien vanhoja linnoja ja raunioita. Nuo rauhattomat satamat, joissa isot yhteysalukset kolistelivat ankkureineen sisään ja ulos kaiken päivää ja osin yötkin. Siellä oli riittävästi silmänruokaa ihailtavaksi rikkaiden 25-metrisiä jahteja, ja kaikkia pieniäkin huviveneitä puikkelehtimassa tuulten mukana saarilta toisille. Hän oli harrikallaan puikkelehtinut saarten ihmisvilinässä ja aina välillä loikoillut niillä turistirannoillakin, tosin tuntien olevansa vieri vieressä kuin sardiinipurkissa, mutta ollut siellä seassa ihan vain sen vuoksi, että olisi tuntenut kuuluvansa taas joukkoon. Siinä elämänsä vaiheessa hän ei totisesti kaivannut mitään ylimaallisen jumalaisia yksinäisiä rantoja, joita kahlataan käsi kädessä rakkaan kanssa, sillä eipä ollut kenen käteen tarttua. Laura Laura minkä teit! Sinä tuulenpuhuri!

Kreikan tuulet ovat kesällä luoteesta, ja vahvimmat tuulet ovat heinä-elokuussa. Purjehdusetäisyydet ovat lyhyitä, navigointi helppoa ja ihmiset saarilla mukavia. Loppujenlopuksi se kaksiviikkoinen taisi olla yksi hänen elämänsä parhaita jaksoja. Unissaankin siihen aikaan hänellä oli suurimmaksi osaksi vain niitä kummallisia unia merihevosten vetämistä vaunuista... ehkäpä hän nytkin tässä tauolla mietteisiinsä vaipuneena kaipasi jotakin vastaavaa... ulkona paahtavaa kuumuutta, reipasta ajoa, moottorin murinaa...

Lue lisää

Mα, γράφεις πολυ ωραια!