Rukoilijasirkka

Luonnossa tappamisella ei ole moraalia, leijonalauma saalistaa nuorta gasellia, susilauma raatelee karitsan, rukoilijasirkkanaaras syö parittelukumppaninsa lemmenleikkien päätteeksi ja ihminen maapallon tehokkaimpana saalistajana hävittää sukupuuttoon jo kokonaisia ravintoketjuja. Tappaminen syödäkseen ja paritellakseen on luonnossa kuitenkin aivan normaalia.

Ihminen on kuitenkin hieman epänormaalimpi eläin sukulaisensa simpanssin rinnalla, ne tappaa paljon omaa lajiaan ilman syömistarkoitusta, poikkeuksena että simpanssit joskus syövät kumppaneitaan, ihmiset hyvin harvoin.
Ihminen on historiansa aikana kunnostautunut lajitoverimurhissaan niin ettei ole edes tyylikästä puhua pasifismista, koska tappaminen on ollut lähes elinehto lajillemme, ja meidän itsemme olemassaololle, (ehkä meitä olisi jo aivan liikaa).
Moraalin ja empatian kehittyessä ihminen on tehnyt tappamisestakin ”kunniakasta” eettisten aatteiden ja sääntöjen avulla, ennen myös vastustaja ansaitsi kunniaa, kuten ritari ja samuraiaikoina.
Moraalin kehittyminen onkin ollut erittäin tärkeää ihmiskunnalle, moraalista tuli kollektiivinen suojelia ja itsesuojeluvaisto ihmiselle jottei ihmiset olisi tappaneet ja raadelleet toisiaan sukupuuttoon.
Uskonnot ovat olleet moraalin laatioita, vartioita ja kantavia voimia, ne ovat myös hyvin usein antaneet ”sopivan” moraalisen ”syyn” tappamiseen, tämän historiamme todistaa.

Ritariajat ovat ohi, ellei sitten pidä huippunykyaikasta taisteluhelikopteria ja sen laserohjusta sellaisena, onko sitten ritarillista painaa nappulaa ja saattaa ohjus liikkeelle useiden satojen metrien päähän kohti maalia, varsinkin kun useissa nykykonflikteissa maalina näkyy olevan joku vähemmän aseeton kameli tai aasimies, eli punaisen paronin ajatkin näytää olevan ohi.
Nykyinen terrorismin vastainen sota on paljon tätä, huippunykyaikaiset laseraseet vastaan itsemurhapommittajat.
Itsemurhapommittaja joka nousee vaikka linjaautoon ja täräyttää itsensä auton mukana taivaan tuuliin on saatu näyttämään brutaalilta ja kammottavalta murhaajalta, miksi? kun lopputulos on helikopterilla lentävän bittiritarin laserohjuksen silpomissa ruumiissa sama, kuollut on aina kuollut.

Bittihelikopteiritari tappaja ei niin usein saata itseään vaaraan ja säilyy hengissä operaatioistaan , hän tekee työnsä kaukaa kohtaamatta vastustajaansa, ja suorittaa työn kollektiivisesti sodanjohdon ja tappokoneiden valmistajien avulla, tämä kaikki näyttää laventavan moraalista arvostelua tappamista kohtaan, koska tapahtuma on kollektiivinen ja mukana on niin paljon ”kättä pidempää”, Suurempi yhtenäinen joukko voi myös helpommin manipuloida tapahtuman tarpeellisuuta ja välttämättömyyttä .
Mistä johtuu että useiden mielestä kammottavin, peloittavin ja primitiivisin murhatapa on kuristaminen paljain käsin? yksinkertaisesti siitä että syyllisyys "laventuu" kun tapan jonkun toisen tekemällä luodilla, ”en tee sitä aivan yksin”, puhumattakaan jos joku käskee tehdä niin.
Todellisuudessa asian pitäisi olla juuri päinvastoin, kollektiivisessä tappamisessa, mitä sodat yleensä ovat, on moraali täysin kateissa, tämänkin käydyt sodat todistaa..

Atomipommi, on kollektiivisen tappamisen suurin ylpeys ja saavutus. Moraalisesti sillä tehty tappotyö liittää yhteen koko ihmiskunnan historian vaikka useat siihen johtaneista keksinnöistä ei löytöhetkellään tähdännyt atomiaseen valmistukseen, napinpainaja on vain napinpainaja.

Kiinnostus 11/9 tapahtumaa kohtaan johtuu paljon asiaan liittyvästä ”mahdollisesta ”moraalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, ihmisen suurimpia kammotuksia kun on joutua tuomituksi toisen vääristä teoista, tässä tapauksessa kollektiivinen syyllistäminen näyttää mahdollistavan kollektiivisen hävityksen.
2000 vuotta sitten yhden miehen syyttömänä tuomitseminen ja elävänä naulaaminen käsistä ja jaloista puuhun roikkumaan, aiheutti suuren kansanliikkeen, koska väärän syyttömyyden teema on aina koskettanut ihmisen empatiaa. Sinällään niin hassua että tälläkin kansanliikeellä jolla pitäisi olla ”hyvän” motiivi on voideltu ja motivoitu monen monta veristä hävitystyötä ihmistä kohtaan.

Saa nähdä tuottaako 11/9 jotain ”hyvää” joskus ihmiskunnalle ja rakennetaanko 11/9 kirkkoja ja kumartuvatko ihmiset kaksoistornien alttarilla lentokoneriipukset kaulassaan?

Rukoilijasirkka joka hotkii rakastajattarensa suuhunsa parittelun päätteksi on kuitenkin enkeli verrattuna ihmiseen joka aiheuttaa mittaamattomia kärsimyksiä lajitovereilleen, miksi? Sitä sopii kysyä ihmiseltä itseltään.
3229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Draco Collective.

Äänestä

Mitä te koettatte saada aikaiseksi tälläisellä 50 rivin paskakirjoituksella?

Äänestä
  • Lait ja moraalit näyttävät luoduilta niitä heikkoja varten jotka ei kykene niitä rikkomaan, koska kaikki vahvat ja voimakkaat näyttävät olevan lakien ja moraalien yläpuolella, tekemällä mitä haluavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voimala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu