Vähässä väärä, paljossa

Täällä eräs "totuudentorvi" toitottaa sitä kun hän kirjoittaa vain rekisteröidyllä nimimerkillä.

Kaikki näkee hänen kirjoittavan kuitenkin myös rekisteröitymättömänä hänen kiistäessä asian.

On johtopäätösten aika.
20526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ja kerro sitten kaikille mihin tulokseen olet tullut.
Vastaan, koska minua kai tarkoitit?

Etkö tiedä, mitä varten tammikuussa 2006 rekisteröin oman nimeni nimimerkiksi?

Kun tänne syyskuussa 2005 Pyhän Hengen johdatuksessa tulin,
aloin alusta alkaen kirjoittaa omalla nimelläni: Teuvo Suni. Mutta kun avauksista
vähitellen yksi toisensa jälkeen temmattiin taivaan tuuliin,
aloin kirjoittaa nimimerkillä: Henki&henki. Pian sen jälkeen Ihmeiden oppikurssin
seriffi, Admata, tunnisti nimimerkin takaa minut ja sääntöjen vastaisesti
nimeni paljasti. Pyysi kyllä anteeksi, enkä häntä siitä edes syyttänyt,
ja palasin omalla nimellä kirjoittamiseen. Kunnes tammikuussa 2006
tänne ilmestyi yllättäen muitakin saman nimisiä, joten 16.1.2006
rekisteröin oman nimeni, kun sille muuten ei saanut lainsuojaa.

Kun Saatana on Kristusta matkien onnistunut sinutkin eksyttämään,
niin kyllä hänen palvelijansa osaavat myös Kristuksen omia niin
hyvin matkia, että jo epäuskoiset näinkin vähäpätöisessä asiassa
menevät sen ansaa.

Kun jo tuhansia kirjoituksia olen tänne kirjoittanut, niin kai
ei se mikään ihme ole, että kun tyylini ja tapani on jo kaikkien
tiedossa, etteikö niiden mukaisesti joku harhaoppinen irvileuka
osaisi tekstejäni niin hyvin matkia, että epäuskoiset uskovat nekin todeksi.

Miksi he näin tekevät? Siksi, koska he jo Pyhän Hengen pilkkaan syyllistyneinä
ovat jo koko elämänsä antaneet Saatanan käsiin, ja se kyllä omillaan
teetättää kaikkensa, jotta Totuuden Henkeä näissäkin keskusteluissa
jatkuvasti mainostettaisiin Saatanan hengeksi.

Äänestä
  • Vastuu on kuulijalla. Uskooko vai eikö.

    Äänestä

  • :D:D:D kirjoitti:

    Vastuu on kuulijalla. Uskooko vai eikö.

    Sillä todella harvassa ovat ne jotka totuutta elämäänsä kaipaavat,
    ja vielä harvemmassa ovat ne, jotka ovat sen jo elämänsä matkakumppaniksi saaneet.

    Äänestä

nimimerkkisi valita

Äänestä
  • mutta nyt siltä lipsahti hieman totuuttakin.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    mutta nyt siltä lipsahti hieman totuuttakin.

    ...

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    mutta nyt siltä lipsahti hieman totuuttakin.

    kun tulit takaisin palstalle. Täällä jo alettiin oppia kunnon kristityn tavoille, kun olit poissa.

    Harkitse vielä loman jatkamista ainakin vuoden verran....

    Äänestä

  • merkki kirjoitti:

    kun tulit takaisin palstalle. Täällä jo alettiin oppia kunnon kristityn tavoille, kun olit poissa.

    Harkitse vielä loman jatkamista ainakin vuoden verran....

    mutta etkö tiedä; ei saatanan tarvitse omiaan ivata.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    mutta etkö tiedä; ei saatanan tarvitse omiaan ivata.

    -----

    Äänestä

  • merkki kirjoitti:

    kun tulit takaisin palstalle. Täällä jo alettiin oppia kunnon kristityn tavoille, kun olit poissa.

    Harkitse vielä loman jatkamista ainakin vuoden verran....

    Minäpä kerron mistä se johtuu, se johtuu tästä:

    "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.
    Jos te kuuluyisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
    ja siksi maailma vihaa teitä."

    Näissä siivosyntisissä vaikuttava henki kun ei siedä kuulla totuutta,
    niin he sen kuullessaan kyllä tuntevat piston sydämessään, mutta
    kun he siitä luopuessaan ovat saatettu jo Jumalan lähettämän
    paatumuksen tilaan, eivätkä enää voi siitä totuuden tielle päästä, niin:

    "Nyt he kummeksuvat sitä, ette enää rienää heidän kanssaan samaan
    riettauden virtaan ja syytävät herjauksiaan."

    Äänestä

  • SINUA!! kirjoitti:

    -----

    TULIKO ARMILLE NYT VAHINKO KUN PUHUI KERRANKIN TOTTA?

    Äänestä

  • ARMI ON OIKEASSA kirjoitti:

    TULIKO ARMILLE NYT VAHINKO KUN PUHUI KERRANKIN TOTTA?

    Armi taitaa olla kouluttamaton ja sivistymätön. Kun ei edes ymmärrä mitä näppäimistöltään laukoo!! MUTTA TOTUUS TULI JULKI, ja jälleen Armin kautta ;) ;)

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    mutta etkö tiedä; ei saatanan tarvitse omiaan ivata.

    vielä senverran, että se mitä tuosta viestistäni
    väännettiin on juuri sitä sitä tämän maailman
    herran ivaa.
    Enempää en tähän asiaan puutu.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    vielä senverran, että se mitä tuosta viestistäni
    väännettiin on juuri sitä sitä tämän maailman
    herran ivaa.
    Enempää en tähän asiaan puutu.

    olet? LAPSELLINEN JA SÄLITTÄVÄ! Olet isästä SAATANASTA! Kerro nyt miten, millä tavoin ja kenen kanssa petit aviopuolisoasi!

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    mutta etkö tiedä; ei saatanan tarvitse omiaan ivata.

    Ei saatana jätä omiaan rauhaan, vaikka niin yrität uskotella.

    "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan."

    Äänestä

  • totuutta kirjoitti:

    Ei saatana jätä omiaan rauhaan, vaikka niin yrität uskotella.

    "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan."

    Kiva kun käytit Rekisteröityä nimimerkkiäsi :D
    Oletko pannut Grownupin kirjoituskieltoon? Hän kun ajoi etevämpänä sinun edelle.

    Äänestä

  • totuutta kirjoitti:

    Ei saatana jätä omiaan rauhaan, vaikka niin yrität uskotella.

    "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan."

    saavat olla todella rauhassa sen puolesta, mutta
    se on eri asia jos Jumalan Totuus pääsee häiritsemään sitä rauhaa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    saavat olla todella rauhassa sen puolesta, mutta
    se on eri asia jos Jumalan Totuus pääsee häiritsemään sitä rauhaa.

    saatana ei rakasta ketään, ei omiaan eikä muita, turha on sinun odottaa rakkautta saatanalta

    18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Minäpä kerron mistä se johtuu, se johtuu tästä:

    "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.
    Jos te kuuluyisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
    ja siksi maailma vihaa teitä."

    Näissä siivosyntisissä vaikuttava henki kun ei siedä kuulla totuutta,
    niin he sen kuullessaan kyllä tuntevat piston sydämessään, mutta
    kun he siitä luopuessaan ovat saatettu jo Jumalan lähettämän
    paatumuksen tilaan, eivätkä enää voi siitä totuuden tielle päästä, niin:

    "Nyt he kummeksuvat sitä, ette enää rienää heidän kanssaan samaan
    riettauden virtaan ja syytävät herjauksiaan."

    samat sanat eri sävel.

    Äänestä

  • totuus. kirjoitti:

    saatana ei rakasta ketään, ei omiaan eikä muita, turha on sinun odottaa rakkautta saatanalta

    18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    että väärässä olen. Mutta voin sanoa se on sinun luuloasi.
    Minä tiedän ja olen aivan varma JEESUS ei KETÄÄN
    JÄTÄ TIETÄMÄTTÖMÄKSI, HEIKOKSI, VAJAVAISEKSI,
    VAIN LUULEMAAN, VAAN NIIN TOTISESTI ON KUN JEESUS
    SANOO: KUN TOTUUDEN HENKI TULEE JOHTAA HÄN KAIKKEEN
    TOTUUTEEN.

    MIKSI ET SIIS USKO SITÄ MITÄ JEESUS SANOO?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petollinen. kirjoitti:

Täällä eräs "totuudentorvi" toitottaa sitä kun hän kirjoittaa vain rekisteröidyllä nimimerkillä.

Kaikki näkee hänen kirjoittavan kuitenkin myös rekisteröitymättömänä hänen kiistäessä asian.

On johtopäätösten aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu