Karismaattisuus muistuttaa pakanauskojen loveenlankeamista, dervissin tanssia, taiko-rumpujen aiheuttamaa eksaattista tilaa, jossa kontrolloiva minä nujerretaan ja antaudutaan sisäisten impulssien valtaan. Katsoin tällä palstalla olleen "kummittelun", en tajua mitä siinä tapahtui, ihmisiä nauratti. Katsoessani näytelmää minua ei naurattanut, alkoi kammottaa. Minua pelotti siksi, että ihmisparat olivat valheellisessa psykoosissa. Jos heille olisi kerrottu, että kyseessä on hassu koe, jossa pelataan mielen mekanismeilla, se olisi ollut sopiva hupivideo perjantai-illan muiden kotivideoiden sekaan. Tuollainen sekoilu ei ole terveellisen uskonnollisen elämän osa (antakaa apostolien tekojen tässä kohdin olla kiinni, tunnen tekstit).
Karismaattiset
piirteet
5131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilman erityistä henkien erottamisen lahjaa on hyvin vaikeata edes erottaa oikeaa ja väärää karismaattisuutta toisistaa, sillä ne näyttävät päällepäin aivan samalta.
Raamattu varoittaa helluntailaisuuden kaltaisista ilmiöistä sanoen niiden olevan "VÄKEVÄÄ EKSYTYSTÄ", jotta lopun aikana kaikki seulottaisiin, jyvät erotellaan akanoista.
Sitä on tarjolla ihan futis matseissa, sitä "hengen hedelmää" eiks ookki meno ja meininki ku ne katsomossakin toisiaan mukiloi ja ääntäkin lähtee.
No tiiä sit ketkä niistä oikeessa hengessä huutaa, meinaa ku ei passaa väärän katsomon porukoissa mennä huuteleen, jos elävien kirjoissa meinaa kämpillä päästä.
Mene keskustelee urheilupalstalle.
Eiks helarit saa urheilla?
Eikö ookki muuten henkeä noissa matseissa?
Uskonnosta on turha puhua, puhu Jeesuksesta ja jos nyt helluntalaisuus nimikkeen alla kirjoitellaan, niin sit helluntalaisuudesta.
Uskonto ei ketään pelasta, vaan Jeesus.
Ne on muuten nuo lätkämatsitkin melko henkeviä tilaisuuksia, eiks ookki?
jos esität jotain hankalampaa, nämä helluntalaiset närkästyvät, väistelevät ja käyttäytyväy kuin pikkulapset. Frihet, oletko juovuksissa, eller ont i huvudet, va?