herätkää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mikä suomalaisia vaivaa? kaikki luulevat että kun myöntää olevansa rasisti se on suurin piirtein sama asia kuin myöntäisi olevansa homo. ei rasismia kannata hävetä suomessa on sananvapaus.
onko oikein? jos valkoinen syrjii MUSTAA hän on rasisti niin asiaa hyssytellään. MINÄ AINAKIN OLEN SUOMALAINEN JA VALKOIHOINEN MIKSI SITÄ PITÄISI HÄVETÄ? OLEN YLPEÄSIITÄ!!!!!
PS. JOOKO ET TÄHÄN KESKUSTELUUN EI KIRJOTETTAIS MITÄÄN JUUTALAIS HIPPI BULL SHITTIÄ
141159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aivan samaa mieltä. Kato jokkut eivät vaan uskalla olla ylpeitä suomalaisia vaikka haluaisikin! Mutta onneksi meitäkin on ketkä eivät mustia pelkää!

Äänestä

Onko se edes lopulta rasismia jos laittaa oman kansan ja maan edun toisten kansallisuuksien edulle? Voidaanko ulkomaalaisten tekemien rikosten olevan viharikoksia, ja jos on miksi rikostuomio istuin ei lue sitä siihen luokkaan kuuluvaksi?

Äänestä

Olen monta kertaa saanut kuulla olevani täysi paska, huono ihminen, henkisesti sairas ym. juttua, koska olen rasisti. Kaikenlisäksi haukkujat kuuluvat puolituttuihini ja osa jopa perheeseeni. En ole hävennyt, eikä ole kaduttanut kertaakaan valintani, en kuitenkaan ole osallistunut mihinkään "joukkonuijintaan", johtuu varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että olen naispuolinen. Olen aina perustellut järkevästi kantani ja syyt, mutta tietyt ihmiset eivät vain halua ymmärtää asioita, koska heillä on kaikki hyvin ja he yrittävät mustamaalata minua ja eivät osaa edes perustella kantojaan tyyliin: Näin se vaan on kun minä sanon ja se on oikein, piditpä siitä tai et. Onneksi minulla on aivan ihania ystäviä, jotka ovat samalla kannalla kanssani =) Jollei heitä olisi, en ehkä jaksaisi uskoa asiaan niin sydämeni pohjasta. Juutalaisia vastaan minulla ei ole mitään tulkoon se nyt selväksi, mitä nyt aina joku yksilö voi vituttaa. Mutta kuten sanoit: OLEN YLPEÄ OLLESSANI SUOMALAINEN& VALKOIHOINEN! PUHDAS SUOMI SUOMALAISILLE!!!

Äänestä
  • Tervehdys!

    Haluaisin tietää nuo perustelusi; miksi olet rasisti. Mitä se merkitsee sinulle? Kohdistuuko se yleisesti johonkin kansakuntaan vai onko jokainen yksilö (väri,kansakunta,ominaisuus?) vihan/inhon/suuttumuksen/välinpitämättömyyden kohde? Vai onko rasismi(si) Suomen rajojen sisäpuolelle jäävä "Suomi suomalaisille" aate? Vai häiritseekö vain liiallinen vähemmistöjen paapominen? Näkyykö aatemaailmasi käytännössä? Yms. muu mikä tulee mieleen.

    VASTATKAA MAHDOLLISIMMAN MONI! Tartuin vain sun nimimerkkiin...;)En kaipaa kirjojen määritelmiä.

    -T

    Äänestä

Itse asiassa, jos olisit homo, se olisi huomattavasti parempi kuin että olet rasisti.
Syystä että, rasisti on sokeasti vihaava henkilö, joka tuomitsee ennenkuin tutustuu.

Se ei ole rasismia, jos haukkuu niitä ulkomaalaisia, jotka rikkovat lakia.
Se ei ole rasismia, jos tuomitsee ympärileikkaukset, hunnut ym. epäkohdat esim. somalialaisten kulttuurissa.
Sekään ei ole rasismia, jos ei halua pakolaisten saavan tukuittain rahaa.

Se sen sijaan on rasimia, että uskoo sokeasti jonkin ihmisryhmän olevan poikkeuksetta huono.
Rasismi on siis sokeaa ja sitä kautta häpeällisen hölmöä.

Äänestä
  • Haluamme pois ulkomaalaiset koska rakastamme Suomen kansaa. Ei pidä sekoittaa puhdasta verta alempirotuisten kanssa... En ole vihaajarasisti vaan huolehtiva kanaemo.

    Äänestä

  • Valkoinen kirjoitti:

    Haluamme pois ulkomaalaiset koska rakastamme Suomen kansaa. Ei pidä sekoittaa puhdasta verta alempirotuisten kanssa... En ole vihaajarasisti vaan huolehtiva kanaemo.

    Jos niin kovasti haluat säilyttää geneettisen yhtenäisyyden Suomessa, voit harjoittaa suomalaisten ikiaikaisia perinteitä:

    Mene naimisiin serkkusi kanssa ja tee monta lasta. Kun lapsesi ovat naimaiässä, valitse kaunein tyttäresi ja tee hänen kanssa lisää lapsia. Näin saamme Suomen pysymää puhtaana vieraista vaikutteista. Saamme tilalle monia kädettömiä ja verta vuotavia ihmisiä, joka johtuu sisäsiittoisuudesta. Jos et sattunut tietämään, että suurin osa suomalaisten terveysongelmista johtuu siitä, että olemme aina olleet hyvin syrjäinen kolkka, jossa lapsia piti tehdä melko läheisten sukulaisten kanssa. Kysy asiaa lääkäriltä, sillä sinunkin mielenterveysongelmasi saattavat johtua sukupuusi sisäsiittoisuudesta.

    Äänestä

  • Valkoinen kirjoitti:

    Haluamme pois ulkomaalaiset koska rakastamme Suomen kansaa. Ei pidä sekoittaa puhdasta verta alempirotuisten kanssa... En ole vihaajarasisti vaan huolehtiva kanaemo.

    Tuo alempirotuisuus- juttu saa minut uskomaan, että olet asunut eristetyssä umpiossa koko ikäsi.
    Ei uskoisi, että Suomen korkealaatuinen koululaitos ei ole onnistunut oikomaan noin käsittämätöntä 1800-lukulaista harhaa. Ja virtaako suonissasi ihan oikeasti puhtaampi veri kuin ulkomaalaisilla? Ihanko tolulla sitä puhdistat?

    Mistä maasta muuten sinun esi-isäsi tulivat Suomeen, vai suoraan Suomeenko he syntyivät? Jumalako heidät tänne loi, vai kenties ilveksestäkö he polveutuivat? Jos aivan tarkkoja ollaan, niin afrikkalaiset ovat puhdasrotuisempaa kansaa kuin me mutaatioiden kautta syntyneet vaaleaihoiset pigmenttikatoiset suomalaiset.
    Älä käsitä väärin. Minäkin rakastan Suomen pientä sisäsiittoista kansaa, ja sen pieniä kummallisuuksia. Mutta kyllä Suomi tänäpäivänä on paljon enemmän rakastamisen arvoinen, kun olemme saaneet joukkoomme ripauksen ulkomaalaista kulttuuria.

    Äänestä

  • Valkoinen kirjoitti:

    Haluamme pois ulkomaalaiset koska rakastamme Suomen kansaa. Ei pidä sekoittaa puhdasta verta alempirotuisten kanssa... En ole vihaajarasisti vaan huolehtiva kanaemo.

    suomalaiset ei ole puhdas. 75% valkoinen + 25% keltainen.

    Äänestä

  • tutkija kirjoitti:

    suomalaiset ei ole puhdas. 75% valkoinen + 25% keltainen.

    Meidän itäisyys prosenttimme on 25%. Ruotsalaisilla se on 21%. Viittasit varmaan tuohon prosenttiin. Joku on tulkinnut sitä päin vittua, ja sinä toistelet sitä. Kyllä me eurooppalaiset olemme pitkälle samaa sakkia. Valitettavasti

    Äänestä

  • Ilmari kirjoitti:

    Meidän itäisyys prosenttimme on 25%. Ruotsalaisilla se on 21%. Viittasit varmaan tuohon prosenttiin. Joku on tulkinnut sitä päin vittua, ja sinä toistelet sitä. Kyllä me eurooppalaiset olemme pitkälle samaa sakkia. Valitettavasti

    olen ylpeä mikä olen, vaikkapa olen 50% aasialainen tai 75% marsilainen.

    mutta kaikki suomalaiset ei voi olla ylpeä. muistatko professori wiik turusta? hän sanoo suomen kieli tulee etelästä...

    Äänestä

suomalaisuudestaan pitää olla ylpeä

Äänestä
  • Minäkin olen ylpeä suomalaisuudestani.
    Itseasiassa suomalainen itsetuntoni on niin vahva, että en pelkää muita kulttuureja ja kansoja.
    Siksi minun ei tarvitse suhtautua hysteerisesti ja vihamielisesti Suomen ulkopuolella syntyneisiin ihmisiin.
    Mielestäni on hienoa, että voimme auttaa hädässä olevia ihmisiä.

    Itsensä ylistäminen ja muiden morkkaaminen on aina merkki huonosta itsetunnosta. Tämä taitaa päteä myös kansallisella tasolla.

    Äänestä

Eräs tärkeä asia johon haluan huomionne on sotaveteraanit jotka ovat lunastaneet tämän maan meille SUOMALAISILLE. esi isät kääntyisivät haudassaan jos tietäisivät suomen pakolais politiikasta!
toinen asia on että olen tyytymätän veteraanien saamista etuuksista. eikö olisi oikein antaa täysi palvelu niille harvoille vielä elossa oleville suomelle nuoruutensa ja terveytensä antaneille miehille unohtamatta tietysti lottia ja kotirintamalla taitelleita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


suomalainen ja ylpeä siitä kirjoitti:

Mikä suomalaisia vaivaa? kaikki luulevat että kun myöntää olevansa rasisti se on suurin piirtein sama asia kuin myöntäisi olevansa homo. ei rasismia kannata hävetä suomessa on sananvapaus.
onko oikein? jos valkoinen syrjii MUSTAA hän on rasisti niin asiaa hyssytellään. MINÄ AINAKIN OLEN SUOMALAINEN JA VALKOIHOINEN MIKSI SITÄ PITÄISI HÄVETÄ? OLEN YLPEÄSIITÄ!!!!!
PS. JOOKO ET TÄHÄN KESKUSTELUUN EI KIRJOTETTAIS MITÄÄN JUUTALAIS HIPPI BULL SHITTIÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu