Miksi tämä palsta on olemassa? Miksi pitäisi keskustella Karjalan palauttamisesta? Karjalahan palautettiin sen oikealle omistajalle Venäjälle jo 40-luvulla.
Karjala on jo
palautettu
3489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämän päivän Hesarissa kertoi kirjoittaja ukrainalaisista, joista monikin mies oli sanonut kuullessaan haastattelijan olevan Suomesta, että "Minä olin armeija-aikana Suomessa!"
Olivat olleet Viipurissa. Omasta mielestään yhä Suomelle kuuluvassa.
Kas kun eivät armeijassa ihmetelleet miksi joutuivat vieraalle maalle sotaharjoituksiin...
Se, että joku sanoo tavanneensa miehen joka luulee kuun olevan juustoa ei tarkoita sitä, että kuu olisi juustoa.
Olisiko Suomi pitänyt myös palauttaa?
Jos suomalaisia oli asunut 1600-luvulat lähtien aina vuoteen 1944 Karjalassa ja venäläisiä vasta tämän jälkeen, niin ketkä ovat ne oikeat omistajat? Eivät ainakaan venäläiset.