ja miettikää, miksi ei Jeesukaan saanut ihmisiä
uskomaan?
Sillä nyt ihmetellään ja sanotaan niistä jotka
Jumalan Totuutta tuovat, ette ole Jumalasta kun
ihmiset eivät teidän sanaanne voi uskoa, kun ette
osaa siis tuoda sanomaa niin, että ihmiset kääntyisivät Jumalan puoleen etsimään, anomaan ja
kolkuttamaan.
Niin kysymys kuuluu; Eikö Jeesuskaan osannut tuoda
Taivaallisen Isän sanomaa, kun niin harvat vain
uskoivat Häneen?
Miettikää, onko siis laisinkaan kiinni siitä
Totuuden sanoman tuomisesta?
Mistä siis on kyse kun ihmiset eivät Jeesuksen
sanoja usko?
On siis paljon vakavammasta asiasta kyse kuin
sanahelinästä.
Vaikka sanahelinä sinällään on myös todella vakava
asia.
Sillä Jumalan sana sanoo:"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Siis miettikää mitä on kun ihminen tuo esille
mitä sylki suuhun tuo tai mikä itseasiassa ihmisen
sydämessä on. Sillä se on todella niin, mitä
ihmisen sydän on täynnä, sitä sieltä ulos tulee.
Sillä todella näin on; "sydämen kyllyydestä suu puhuu."
Jos ei siis sydämessäsi ole yhtään rakkautta
Jumalan Totuuteen, niin vihan sanoman viestit
tällaisen ihmisen sisimmästä ilmoille lähtee silloin kun saa kuulla Jumalan Totuutta.
Tai jos ihminen on saatanan valkeuden enkelin
hengessä niin tällaisen ihmisen sydämessä on
suuri vastustus Jumalan Totuutta vastaan, mutta
tämä henki laittaa tuomaan sanomaa joka on mitä
eksyttävintä eksytystä, kun se on sitä sanomaa;
Jumala on rakkaus, hallelujaa, olkaamme lempeitä
ja kaikkea sitä mitä hengen hedelmissä on sanottu
jne. Tämä sanoma on niin kaunista ja näyttää
tulevan Jumalalta, mutta ei sitä ole.
Miksi ei tuollainen kaunis lepertelevä puhe ole
Jumalasta;ihmetellään.
Mutta, että vain jäädään ihmettelemään ja vaivutaan uskomaan kuitenkin todeksi sanoma jonka
valkeuden enkeli tuo, niin jos KÄÄNNYTTÄISIIN
JUMALAN PUOLEEN kysymään Hänen Totuuttaan, etsittäisiin VAIN JA AINOASTAAN JUMALAN TOTUUTTA,
niin näin ainoastaan voidaan päästä selvyyteen
siitä mikä on Jumalasta, mikä on Jumalan Totuus.
Sillä turhaan ei Jeesus sano; Etsikää, anokaa,
kolkuttakaa, sillä jokainen etsivä löytää,
anova saa ja kolkuttavalle avataan.

Vastaukset 14
Vanhimmat
KENEN KANSSA SEN TEIT? ET KAI VAAN???
joka kuvittelee, että vain aviorikoksen tehneet saavat Pyhän Hengen.
Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi. Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. Mutta kuinkas se yksi? Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle.
Miten, millä tavoin, asennot ja kenen kanssa?
aikuinen ihminen ?
Ja "uskossakin" vielä, vai miten ?
Viestisi eivät nimittäin vakuuta sen enempää uskosta kuin aikuisuudestakaan.
Ajatelkaa!
olla saatanan omia, paitsi armi, teuka ja grownup. URPO olet!
sen itsestäsi todistit !
niin vanhaa! Kasva aikuiseksi myös henkisesti. URPO!
"totuuden viakra" :D
..se sinulle kuuluu?!!!
huo*aaminen tekee tuollaisen?
Voi voi voih vooooih AAH
meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]
11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."