Ateismi ja Usko?

Ristiriitojen ja järjettömyyksien oppi, jota ateistit ja kehitysopin kannattajat vetävät perässään, kuin suunnatonta möhkälettä.
Se on kasvanut ateismiälyn myötä ja tullut entistä painavammaksi,koska valheet toisensa jälkeen, sekä vallitseva tyhmyys kasvattaa sitä
möhkälettä, jota kehitysopiksi kutsutaan.
He eivät anna periksi, vaan vetävät sitä perässään
laulaen, ontolla apinan äänellään hyvin menee
lauluja,ja näin he koettavat antaa vaikutelmaa
siitä, että kaikki on nyt hyvin.
Mitäkö sattuma antaa? Mitä mutaatio tuo kohteessa?
Ja se kolmas oljenkorsi, luonnonvalinta, tämä
hätäpäissään, tai päissään keksitty näennäiskäsite
yhdessä niiden kahden kanssa, on vain liitetty
harhakäsitykseen, jota alkuvoimaksi kutsutaan.
Sillä mukamas on kyky ja taitoa taitavaa, luoda tämä nk. kaunis maailmamme, aikaansaannoksillaan?
Kaikki vaaditaan valheilla todistellen, ja väkipakolla se laitetaan tukemaan kurjaa evoluutio-oppia.
Ateistien suurta huijausta, jolla tosin pettävät vain itsensä, saattaen koko romuläjän eli sen
taakan jota perässään raahaavat, vain ilkkumisen
kohteeksi ja naurun alaiseksi.
Se on kaikille tyhmille evoluution kannattajille
elämän tarkoitus-oppi jonkinlainen jatkumo, siirtää se rasite seuraaville sukupolville.

KEHITYS-OPIN DILEMMA.

1. Ei ole löydetty ainoatakaan välimuotoa, joka todistaisi miljoonien eri kasvi-ja eläin lajien
kehityksestä.

2. Oletetut kehitystapahtumat ovat luonnon lakien vastaisia.

a)Termodynamiikan 2 laki.

b)Laki elämän synnystä.

c)Laki informaatiosta(tiedon itsestään lisääntyminen).

d)Solun toimintaa säätelevä dna-ohjelman,ulkopuolista lähdettä, joka on kehitys-
opin kannattajille erittäin suuri riesa.

e)99% mutaatioista on haitallisia.

f)Yhtään yksilön taistelukykyistä mutaatiota ei
ole löydetty.

g)Luonnon valinta ei paranna lajeja, koska valinta on kohdistuneena, jo olemassa oleviin.

Ateistit kirkkoon.Hopi, Hopi!

Ihmeitten pääsiäis sanoma meille kaikilla!
27994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

lahkolaista kiirastorstai ahistaa kun tuommoista
epätoivoista hätähuutoa päästää!

Järkeä ei näköjään millään mahdu jeesushäkkiin vangittuun kalloon - kun usko valtaa päässä tilaa niin tieto, logiikka ja viisaus valuu roskikseen.

Luettelemasi kehitysopin dilemmat on ammuttu alas
jokaikinen lukemattomia kertoja, mutta aina joku jälkeenjäänyt copy-paste kumipää niitä jaksaa toisten kahjojen teksteistä kopioida - päättymätön luuppi!

Äänestä
  • Dilemmat säilyy lehdissä ja kansioissa ja niitä on hyvä näyttää lapsen lapsillekin, että osaisivat
    varoa kaikkein hulluinta, darWinin päähänpisto-
    paskaa, ja sitten voimme iloita, ja nauraa suuresti, kun käsittelemme sitä paskaa, jota
    maailman elopellolle levittää, vähäjärkinen ja
    tietämätön limanuljaskajoukkio.
    Tieto ei katoa, eikä huijarit häviä, sillä dokumentit kulkevat huomisessakin.

    Äänestä

Viisaasti sanottu. Evoluutiossa ei muuta olekaan kuin aukkoja, ristiriitoja ja valheita. Vaikka kuinka yrittäisi todistaa ateisteille Jumalan olemassaoloa ja luomistyötä, he eivät usko millään, ei sitten millään, vaan väen vängällä kieltävät totuuden.

No mutta, ei kai se meidän kreationistien ongelma ole, jos eräät eivät halua hyväksyä totuutta.

Äänestä
  • "Vaikka kuinka yrittäisi todistaa ateisteille Jumalan olemassaoloa ja luomistyötä, he eivät usko millään, ei sitten millään, vaan väen vängällä kieltävät totuuden."

    Vaikka kreationistille kuinka esittäisi todistusaineistoa (miljoonia vuosia vanhoja fossiileja ym. hauskaa) ja ylipäätään kaiken olemassaolevan todistusaineiston evoluutiosta, ei tämä silti uskoisi. ON evoluutioteorian kannattajan ongelma, että kreationistit levittävät ikivanhoja ja moneen kertaan kumottuja valheita evoluutiosta. Jotkut vielä saattavat uskoa niitä :(

    Olet itse sanonut, ettet ole kovin tieteellinen ihminen, ja olet muutenkin osoittanut täydellisen tietämättömyytesi eräitä tosiasioita kohtaan. Ei kannata puhua sellaisesta mistä ei mitään tiedä.

    Äänestä

  • He voivat vannoa väärän valan huteran pelleopin vuoksi, ja myydä vaikka äitinsäkin.
    Muijaa eivät myy, koska eivät ota muijaa, muuten kuin tieteellisin perustein, mutta miten tiede todistaa, että muijakokelas rakastaa tyhmää evoluuttia? Sekin kun heidän oppinsa mukaan pitää todistaa. He kuolevat pian sukupuuttoon, ellei, kuten pahaa pelkään, taas kerran sekaannu eläimiin.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    "Vaikka kuinka yrittäisi todistaa ateisteille Jumalan olemassaoloa ja luomistyötä, he eivät usko millään, ei sitten millään, vaan väen vängällä kieltävät totuuden."

    Vaikka kreationistille kuinka esittäisi todistusaineistoa (miljoonia vuosia vanhoja fossiileja ym. hauskaa) ja ylipäätään kaiken olemassaolevan todistusaineiston evoluutiosta, ei tämä silti uskoisi. ON evoluutioteorian kannattajan ongelma, että kreationistit levittävät ikivanhoja ja moneen kertaan kumottuja valheita evoluutiosta. Jotkut vielä saattavat uskoa niitä :(

    Olet itse sanonut, ettet ole kovin tieteellinen ihminen, ja olet muutenkin osoittanut täydellisen tietämättömyytesi eräitä tosiasioita kohtaan. Ei kannata puhua sellaisesta mistä ei mitään tiedä.

    Valheen jäljet näkyvät alkutekstissä, ja ne ovat
    ikuisia todisteita evoluution mielipuolisuudesta.
    Todista väite ja kaikki muukin.
    En minä etkä sinäkään ole tiedemies.
    Sinä olet limasta syntynyt,minä taas Jumalasta
    syntynyt ja siinä vissi ero.

    Äänestä

  • Opponentti kirjoitti:

    He voivat vannoa väärän valan huteran pelleopin vuoksi, ja myydä vaikka äitinsäkin.
    Muijaa eivät myy, koska eivät ota muijaa, muuten kuin tieteellisin perustein, mutta miten tiede todistaa, että muijakokelas rakastaa tyhmää evoluuttia? Sekin kun heidän oppinsa mukaan pitää todistaa. He kuolevat pian sukupuuttoon, ellei, kuten pahaa pelkään, taas kerran sekaannu eläimiin.

    joudun murskaamaan kuvitelmasi "evoluuttien" sukupuuttoon kuolemisesta. Heitä on enemmistö länsimaisista ihmisistä, ja luvut sen kun kasvavat koulutuksen lisääntymisen myötä.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    joudun murskaamaan kuvitelmasi "evoluuttien" sukupuuttoon kuolemisesta. Heitä on enemmistö länsimaisista ihmisistä, ja luvut sen kun kasvavat koulutuksen lisääntymisen myötä.

    Jumalattomat kyllä lisääntyvät ja tosi uskovia on harvassa.
    Evoluuteista en tiedä?
    Tulevat tuomiot kyllä tasaavat tilannetta.

    Äänestä

ovat kreationistien dogmit, kun pysyvät vuosikausia muuttumattomina.
"Kun on kävelyllä ja aivot putovat
maahan, on vaikea löytää kotiin
kun ei voi enää ajatella"
'Stina 6v radio dei'

Äänestä
  • Seepran raitojen suoristumisen selittää evoluutti, maan vetovoimalla.

    Äänestä

Helsingissä on luonnontieteellinen museo. Kannattaa käydä tutustumassa elämän historiaan.

Äänestä
  • Onko darwin siellä oksalla istumassa?

    Äänestä

Tunnutte olettavan evoluution olevan väärässä, ja sen jälkeen siitä mielestänne ilmeisesti seuraa, että juuri kristinusko on oikeassa? Miksi juuri kristinusko? miksemme olisi sitten vaikka syntyneet jumalten kainalohiestä, kuten jokin viikinki aikainen uskonto sanoi.

Äänestä
  • Siitä käydään kiistaa, kun nuo apinat ovat hyökänneet raamatun eli Jumalan kimppuun ja me emme sitä siedä.
    Tästä on kysymys ja sieluista.

    Äänestä

  • Opponentti kirjoitti:

    Siitä käydään kiistaa, kun nuo apinat ovat hyökänneet raamatun eli Jumalan kimppuun ja me emme sitä siedä.
    Tästä on kysymys ja sieluista.

    Niin, et vastannut kysymykseen, MIKSI juuri KRISTINUSKO olisi oikeasssa?
    Sitäpaitsi, etkös sinä tässä hyökkää ateistien kimppuun eikä päinvastoin?

    Äänestä

  • Der Thrish kirjoitti:

    Niin, et vastannut kysymykseen, MIKSI juuri KRISTINUSKO olisi oikeasssa?
    Sitäpaitsi, etkös sinä tässä hyökkää ateistien kimppuun eikä päinvastoin?

    Kristinuskon voima on Jeesuksessa Kristuksessa, joka voitti vihollisuuden ja on ainoa nimi, jonka kautta ihmiset voivat pelastua.
    No kyllähän hyökkään, ja toisinpäinkin.

    Äänestä

Evoluutioteoria selittää parhaiten ympäröivää todellisuuttamme tällä hetkellä. Jos sinulla on parempi teoria niin kerro ihmeessä.

Raamatun luomisoppiteorian voi sen todellisuuteen pohjautumisen perusteella laittaa samaan jengiin kalevalan ja muiden kansantarujen kanssa. Voi se olla totta, mutta erittäin todennäköisesti ei.

Äänestä
  • Minä selitän raamatun kautta, Jumalan luomistekoja, joista raamattu puhuu.

    Siinä sotkeudutaan kirjaimellisiin ajan näyttöihin
    ja sellaiseen, joista Jumala ei tahdo antaa
    meille tietoa.
    Tässä on akilleen kantapää.(kaikille kr. ja ev.)

    Äänestä

  • Opponentti kirjoitti:

    Minä selitän raamatun kautta, Jumalan luomistekoja, joista raamattu puhuu.

    Siinä sotkeudutaan kirjaimellisiin ajan näyttöihin
    ja sellaiseen, joista Jumala ei tahdo antaa
    meille tietoa.
    Tässä on akilleen kantapää.(kaikille kr. ja ev.)

    Jumala on totta, koska raamattu joka on jumalan sanaa sanoo, että jumala on totta.

    Tässä on yksi luomisoppiteorian perusväitteistä.

    Äänestä

  • turha kirjoitti:

    Jumala on totta, koska raamattu joka on jumalan sanaa sanoo, että jumala on totta.

    Tässä on yksi luomisoppiteorian perusväitteistä.

    Minä taas käsitän näin:Koska uskon Jumalaan, on uskoa seurannut, näkeminen, ja tästä raamattu
    puhuu, vaikka eteen tulee paljon sitä mitä en käsitä, usko ei siitä hämmästy, koska tämäkin ajallaan muuttuu näkemiseksi.Tällälailla.

    Äänestä

ehtymättömät ja uusiutuvat luonnonvarat: vähä-älyisyys, dogmaattisuus ja heikosta itsetunnosta
kumpuava auktoritettiusko.


Surullista sakkia nämä henkiset ongelmansa jeesussumuun huputtavat pikkuiset ihmiset.

Äänestä

No vaikkapa tuo SARS. Eikö muka ole kyseiselle virukselle hyödyllinen mutaatio. Ennen oli vaikeaa, mutta sitten jollekin syntyi mutaatio vastustaa ihmisen immuunijärjestelmää juuri sopivan verran, ja siinä se on.

Äänestä
  • Todista miten sairaus muuntuu tai ilmestyy toisena
    huomioiden demoniset kuviot ja Jumalan tahdon
    sairautena?

    Äänestä

Luulet ilmeisesti vastaavasti hyvinkin tyhjentävästi meidän ateistiraukkojen vastaväitteisiin. Itse asiassa et ole pystynyt esittämään yhtään järkevää vastausta kysymyksiin vaan vahvistanut sitä käsitystä, että olet jo kantasi valinnut ja vaikka sinulle tuotaisi todisteet silmien eteen, niin et uskoisi muuhun kuin raamattuun. Tämä on tosin yleistä uskovaisille yleensäkin.

Äänestä
  • Telakejulogiikka varastelee näköjään opponentin
    sanoja, mutta sehän on ainoata viisasta toimintaa, koska opponenteilla on mistä antaa, vaan ei ole ateisteilla vastaanottokykyä.
    Varasteleminen ja valehteleminen ja kaikenlainen syyttely on jumalattomien tunnusmerkki.
    Jälkeen apinannaaman.

    Äänestä

  • Opponentti. kirjoitti:

    Telakejulogiikka varastelee näköjään opponentin
    sanoja, mutta sehän on ainoata viisasta toimintaa, koska opponenteilla on mistä antaa, vaan ei ole ateisteilla vastaanottokykyä.
    Varasteleminen ja valehteleminen ja kaikenlainen syyttely on jumalattomien tunnusmerkki.
    Jälkeen apinannaaman.

    ... sitä kristinuskon lähimmäsenrakkaus -siipeä?

    Äänestä

  • anataas kirjoitti:

    ... sitä kristinuskon lähimmäsenrakkaus -siipeä?

    Edustan uskonpuhdista ja raamatun totuutta, sekä
    sanan "miekkalähetystä".
    Hempukan ja puolihomokristutyt edustavat tämän maailman ruhtinasta.
    Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opponentti kirjoitti:

Ristiriitojen ja järjettömyyksien oppi, jota ateistit ja kehitysopin kannattajat vetävät perässään, kuin suunnatonta möhkälettä.
Se on kasvanut ateismiälyn myötä ja tullut entistä painavammaksi,koska valheet toisensa jälkeen, sekä vallitseva tyhmyys kasvattaa sitä
möhkälettä, jota kehitysopiksi kutsutaan.
He eivät anna periksi, vaan vetävät sitä perässään
laulaen, ontolla apinan äänellään hyvin menee
lauluja,ja näin he koettavat antaa vaikutelmaa
siitä, että kaikki on nyt hyvin.
Mitäkö sattuma antaa? Mitä mutaatio tuo kohteessa?
Ja se kolmas oljenkorsi, luonnonvalinta, tämä
hätäpäissään, tai päissään keksitty näennäiskäsite
yhdessä niiden kahden kanssa, on vain liitetty
harhakäsitykseen, jota alkuvoimaksi kutsutaan.
Sillä mukamas on kyky ja taitoa taitavaa, luoda tämä nk. kaunis maailmamme, aikaansaannoksillaan?
Kaikki vaaditaan valheilla todistellen, ja väkipakolla se laitetaan tukemaan kurjaa evoluutio-oppia.
Ateistien suurta huijausta, jolla tosin pettävät vain itsensä, saattaen koko romuläjän eli sen
taakan jota perässään raahaavat, vain ilkkumisen
kohteeksi ja naurun alaiseksi.
Se on kaikille tyhmille evoluution kannattajille
elämän tarkoitus-oppi jonkinlainen jatkumo, siirtää se rasite seuraaville sukupolville.

KEHITYS-OPIN DILEMMA.

1. Ei ole löydetty ainoatakaan välimuotoa, joka todistaisi miljoonien eri kasvi-ja eläin lajien
kehityksestä.

2. Oletetut kehitystapahtumat ovat luonnon lakien vastaisia.

a)Termodynamiikan 2 laki.

b)Laki elämän synnystä.

c)Laki informaatiosta(tiedon itsestään lisääntyminen).

d)Solun toimintaa säätelevä dna-ohjelman,ulkopuolista lähdettä, joka on kehitys-
opin kannattajille erittäin suuri riesa.

e)99% mutaatioista on haitallisia.

f)Yhtään yksilön taistelukykyistä mutaatiota ei
ole löydetty.

g)Luonnon valinta ei paranna lajeja, koska valinta on kohdistuneena, jo olemassa oleviin.

Ateistit kirkkoon.Hopi, Hopi!

Ihmeitten pääsiäis sanoma meille kaikilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu