Sanotaan, että Taivaallista Isäämme voi lähestyä kuin lapsi isäänsä. Isä rakastaa lastaan...
Isä tietää ja tuntee meidät. Millaisia me olemme. Minäkin herkkä ja oikein huolehtijoiden huolehtija. Miksi ihminen ei vain voi jättää "tyhjänpäiväistä" huolehtimista? Välistä se onnistuu. Isänkin sairauden osaan jättää Herran hoidettavaksi. Kohta taas hätäilen. Entä jos... mitä sitten? Miten äiti jaksaa, miten me jaksamme?
Onko teillä muilla samanlaisia "oireita" vaikka uskottekin Jumalaan ja tunnette kuin "kallion allanne".
Isä tietää ja tuntee meidät. Millaisia me olemme. Minäkin herkkä ja oikein huolehtijoiden huolehtija. Miksi ihminen ei vain voi jättää "tyhjänpäiväistä" huolehtimista? Välistä se onnistuu. Isänkin sairauden osaan jättää Herran hoidettavaksi. Kohta taas hätäilen. Entä jos... mitä sitten? Miten äiti jaksaa, miten me jaksamme?
Onko teillä muilla samanlaisia "oireita" vaikka uskottekin Jumalaan ja tunnette kuin "kallion allanne".
Vastaukset 1
Vanhimmat
>>Sanotaan, että Taivaallista Isäämme voi lähestyä kuin lapsi isäänsä. Isä rakastaa lastaan...>>
Niin sanotaan. Ongelma vain on siinä, että tämä oletettu rakkaus ei näy missään.
>>Isänkin sairauden osaan jättää Herran hoidettavaksi.>>
Minä jättäisin tuollaisen mieluiten lääkärien hoidettavaksi.
>>Kohta taas hätäilen. Entä jos... mitä sitten? Miten äiti jaksaa, miten me jaksamme?>>
Tällaista ihmisen elämä on. Meillä on vastuu itsestämme ja toisistamme. On aivan luonnollista ja itse asiassa täysin välttämätöntä kantaa huolta itsestään ja läheisistään. Muunlainen käytös on paheksuttavaa välinpitämättömyyttä.
>>Onko teillä muilla samanlaisia "oireita" vaikka uskottekin Jumalaan ja tunnette kuin "kallion allanne".>>
Kummallista, että tämä kallio ei kuitenkaan kanna.