Tuli eilen tulistuttua tällä foorumilla erään uskiksen puolesta ja tuli kirjoitettua eräistä täällä ahkerasti uskiksia mollaavista seuraavaa:
"Anna koirien haukkua, sillä sehän kuuluu niiden luontoon."
Tätä pyydän vilpittömästi anteeksi, sillä Pyhä Henki nuhteli minua ja sanoi, ettei koskaan saa edes vihjata, että joku ihminen olisi koira tai koiran kaltainen, sillä Jumala loi ihmisen alussa omaksi kuvakseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
miksi nimittelet. Ei haukku haavaa tee. Turhaa jeesustelua tuollanen anteeksipyytely. Kyllä ihmisen pitää haukkumista kestää, puremista ei niinkään.
Mikäs vika se koirissa on, eikös se Sanakin sano ettei ole ihmisellä mitään etua eläimeen nähden, monesti koira on viisaampi kuin ihminen ja ennen muuta se on uskollisempi ja ystävällisempi.
ja naapurin koira se vasta ilkeä onkin.
Riippuu mistä roikkuu, mutta useasti koirasta näkee omistajan luonteen.