Seurakunta joka tarvii apua.
Olen käynyt pienessä seurakunnassa, joka ei ole helluntaiseurakunta, mutta kuuluu vapaisiin suuntiin.
Nyt kysyisin, mistä tuo seurakunta saisi toimintaansa piristystä ja uutta voimaa ?
Saarnat kokouksissa ovat unettavan kuivia ja mitäänsanomattoman tylsiä.
Nuorisotyössä tapahtuu enemmän, mutta ei hyvää, nuoret viedään tämän maailmaan musiikkiin ja karismaattisuuden riepoteltaviksi.
Seurakunnasta on lähtenyt väkeä pois, kun paikkakunnalle perustettiin iso karismaattinen luterilaispohjainen seurakunta.
Näyttää siltä ettei tämä pieni seurakunta kasva, uutta väkeä tulee vain lähinnä paikkakunnalle muuttamisen vuoksi.
Mikä voisi auttaa tätä pientä seurakuntaa samaan Jumalan siunauksen ja kokemaan kasvun aikoja ?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkä helluntai päivän tapahtuma uudistaa ja antaa pontta elämälle.
Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. [Ap. t. 4:31]
3 He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. [Matt. 3:11]
4 He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. [Ap. t. 4:
Loppuu se kuivuus, kun Henki saa tehdä tahtonsa.
Tuo viimeinen pätkäs
"He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. [Ap. t. 4:"
Se oli lainaus kirkonmiesten jälkikäteen kirjoittamasta kirkkoraamatusta ja sen katsotaan olevan kristillisen kirkon alkupäivä eli helluntai.
Mutta miten tuo pieni seurakunta ja sen ihmiset, saisivat Jumalan Pyhän Hengen aikaansaaman muutoksen parempaan ja Jumalan siunauksen ?