Vapautus RAUHAN

Naisilla on vapautus rauhan aikana "isänmaan" "puolustamisesta".

Kuulemma eivät pysty puolustamaan isänmaataan keskimäärin yhtä hyvin kuin "suomen miehet" keskimäärin.

Yleistäkäämme jalo periaate!

_Minun mielestäni suomalaiset haisee ihan totaalisesti juoksemisessa. Itse asiassa kaikki "vaaleet" haisee siinä. Päättelin tämän katselemalla olympialaisten finaaleita.

-----> Vapauttakaamme siis "vaaleat" liikkumisesta rauhan aikana, kun eivät siihen selvästikään pysty keskimäärin yhtä hyvin kuin muut (=kenialaiset jne) keskimäärin.

_Minun mielestäni miehet ottavat keskimäärin huonommin muut ihmiset huomioon ja auttavat muita keskimäärin vähemmän kuin naiset keskimäärin.

-----> Vapauttakaamme siis miehet empatiasta ja varsinkaan miehiä ei pitäisi kouluttaa toimimaan ihmisläheisissä auttamistilanteissa, ei varsinkaan kouluttaa miehiä etukäteen vaikkapa auttamaan onnettomuuksien uhreja. Ovat siinä keskimäärin niin surkeita.

_Minun mielestäni osa kansasta lukee keskimäärin hyvinkin hitaasti.

-----> Älkäämme siis kouluttako kuin korkeintaan puolet kansasta lukutaitoisiksi, erottelu pitää tehdä viimeistään ensimmäisen luokan toisella viikolla, kun tyhmemmät jo erottuvat. He kuitenkin lukevat todennäköisesti keskimäärin hitaammin kuin muut loppupeleissäkin ja vieläpä vähemmän kuin muut, joten ei niille kannata ainakaan rauhan aikana lukemista opettaa, ei ainakaan etukäteen.

_Osa kansasta menestyy muutenkin hirveän huonosti koulussa.

-----> Älkäämme kouluttako heitä ainakaan rauhan aikana. Oppivelvollisuus vain todennäköisesti keskimäärin muita paremmin koulussa ehkä menestyville. Kutsut kouluun lähetetään vain älykkäille, todennäköisesti keskimäärin tyhmemmät joutuu itse sinne hakeutumaan erillisessä haussa, ja läpäisemään tietysti tiukat seulat. Niistä keskimäärin tyhmemmiksi määritellyistä tulee aika hyvää orjamassaa.

_Osa kansasta menestyy minun kaiken kertovan mittarini mukaan keskimäärin huonommin elämässä kuin jokin toinen osa kansasta. Tämä joku "osa" kansasta voidaan valita lähes miten vain, kunhan määrittelemme menestymisen elämässä siten, että kyseinen ryhmä jää siinä arvioinnissa keskimäärin muuta kansaa heikommin menestyväksi.

-----> Tämä sattumanvaraisesti määritelty ja sattumanvaraisia ihmisiä sisällään pitävä kansan määritelmien perusteella "huonommin" elämässään todennäköisesti keskimäärin menestyvä osa voidaan vapauttaa elämästään rauhan aikana.
17872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ja pitää muistaa sekin että kun tietystä populaatiosta määritetään älykkyyttä niin puolet on keskimääräistä tyhmempiä.

Ja mietinpäs vielä tuota velvollisuussysteemiä. Eikös se ole niin että jos jollain on oikeus johonkin, niin jollain toisella on velvollisuus siihen johonkin. Elikä jos jollakulla (tässä tapauksessa oppilaalla) on velvollisuus saada opetusta koulussa, niin silloin jollain toisella (tässä tapauksessa opettajalla) on velvollisuus opettaa.

Samalla logiikalla: jos suomalaisilla miehillä on velvollisuus puolustaa maataan, niin silloin jonkun muun maalaisilla on oikeus hyökätä siihen maahan. Hmm...

Äänestä
  • Älä ajattele!

    Minusta on hienoa, että on joitakin palikoita, jotka pakottavat joitakin ihmisiä syntymäpaikkansa perusteella tappamaan toisiaan. On se vaan hienoa.

    "Ja pitää muistaa sekin että kun tietystä populaatiosta määritetään älykkyyttä niin puolet on keskimääräistä tyhmempiä. "

    Nii-in. Sehän se oli yhden jutun pointti.

    Äänestä

Naisia ei laiteta armeijaan siksi että he ovat suvunjatkamisen kannalta monin verroin tärkeämpiä kuin mies.

Esim. 200000 nuoren miehen menetys Suomessa tekisi nipinnapin havaittavan kuopan syntyvyyteen, mutta 200000 synnytysikäisen naisen menetys olisi yhteiskunnan kannalta katastrofi.

Kyllä naisille sota-aikana keksitään varmasti lukuisia tehtäviä jotka ovat tärkeitä sotamenestyksen kannalta.

Mutta laisesi typerykset kyllä voitaisi vapauttaa palveluksesta kokonaan. Mitäpä teikäläisillä tekisikään?

Äänestä
  • Nyt puhuttiin RAUHAN AJAN palveluksesta. Kyllä ne naiset voisi yhtä hyvin kouluttaa (edes johonkin tehtävään, ei välttämättä taisteluun) rauhan aikana, ei niitä pakko sinne rintamalle ole lähettää. Jos nyt ylipäätänsäkään tuollaista sosiaalidarwinistista perustelua haluaa asepalvelusjärjestelmälle käyttää.

    Ja muuten, jos NYKYAIKANA tulee sellainen sota jossa 200 000 suomalaista "nuorta miestä" kuolee, niin se on sitten aika vitun hailee että mikä se syntyvyys on jatkossa. Siinä on meinaan sellaiset voimat olleet jylläämässä että mitään "Suomea" ei sen jälkeen enää ole.

    Äänestä

  • mitenkä? kirjoitti:

    Nyt puhuttiin RAUHAN AJAN palveluksesta. Kyllä ne naiset voisi yhtä hyvin kouluttaa (edes johonkin tehtävään, ei välttämättä taisteluun) rauhan aikana, ei niitä pakko sinne rintamalle ole lähettää. Jos nyt ylipäätänsäkään tuollaista sosiaalidarwinistista perustelua haluaa asepalvelusjärjestelmälle käyttää.

    Ja muuten, jos NYKYAIKANA tulee sellainen sota jossa 200 000 suomalaista "nuorta miestä" kuolee, niin se on sitten aika vitun hailee että mikä se syntyvyys on jatkossa. Siinä on meinaan sellaiset voimat olleet jylläämässä että mitään "Suomea" ei sen jälkeen enää ole.

    Naisille löytyy sodassa töitä ilman että niitä tarvitsee kouluttaa erityisesti mihinkään. Viime sodissakin naiset tekvät pelloilla ja tehtaissa miesten työt, ja miesten työsuoritteita naiset laitettaisiin paikkaamaan jatkossakin.

    Naisten koulutus johonkin muuhun kuin sotilastehtäviin ei anna riittävää vastinetta siihen uhrattaviin resursseihin verrattuna. Paras apu olisi tukea äitiyttä, jotta maahan kasvaisi tasapainoisia sukupolvia. Se on parasta mitä valtiolla voi olla.

    Ja jos käy sellainen käpy että 200000 suomalaista nuorta miestä kuolee sodassa, silloin on nimenomaan tärkeää mikä on syntyvyys jatkossa.

    Jos Suomea ei sen jälkeen ole niin missäs ovat ne loput n. 4800000 suomalaista? Asialla voit spekuloida vaikka kuinka mutta NYKYAIKANA moisen ihmismäärän hävittäminen, hajottaminen, vangitseminen tms. puhumattakaan kokonaisen länsimaisen valtion hävittämisestä on aika absurdi ajatus. Ja mullistukset silloin ovat kuitenkin sitä luokkaa ettei siinä alle viiden miljoonan ihmisen kansa liene enää kovin varteenotettava tai tärkeä tekijä.

    Mutta moiset skenaariot ovat jo sitä luokkaa että niillä en halua tuon kummemmin tässä edes spekuloida, siinä on liikaa huomioonotettavia asioita joiden pelkkä huomaaminen vaatii melkoisesti eri valtioiden yhteiskunnallista, historiallista ja kulttuurellista tietämystä.

    Äänestä

  • senkin ääliö kirjoitti:

    Kaikki naiset vankilaan jos eivät suorita synnytysvelvollisuuttaan 28 ikävuoteen asti!

    "Paras apu olisi tukea äitiyttä, jotta maahan kasvaisi tasapainoisia sukupolvia."

    Näin saamme maailmaan tasapainoisia sukupolvia:

    1. Jaa ihmiset osiin
    2. Perusta niille sotakoneet ja sano niiden olevan puolustusta varten. Todellisuudessa ne ovat ainoastaan toisia "puolustusvälineitä" varten.
    3. Pakota näissä osissa olevat ihmiset harjoittelemaan toisten osien ihmisten tappamista.
    4. Aivopese loput siten, että he asettuvat haluttaessa toisiaan vastaan jos määrätään.
    5. Saa jokin riita aikaan, ota valmiiksi tappamiseen koulutetut "puolustusvälineet" käyttöön ja sodi.
    6. Jos joku ei suostu tulemaan jollekin puolelle tappamaan toisia muiden käskystä, tapa hänet.
    7. Lopeta sota ennen kuin ihan kaikki kuolevat (mieluiten tapetaan vain sen verran, että saadaan myöhemmin systeemille perustelu).
    8. Palvo kyseistä tapahtumaa (sotaa) sodan jälkeen. Saat tunteet paremmin mukaan aivopesuun.
    9. Älä missään nimessä myönnä tehneesi virhettä sotiessasi. Se oli aina jokaisen pikku ihmisjoukon (=maan) kannalta hyvä juttu, ainakin maan johtajien mielestä.
    10. Odottele seuraavaa sotaa, kehitä teknologiaa, kouluta ja aivopese ihmisiä ja aloita taas algoritmi alusta.

    Näinkö siis saadaan se tasapainoinen sukupolvi maailmaan?

    "Mutta moiset skenaariot ovat jo sitä luokkaa että niillä en halua tuon kummemmin tässä edes spekuloida, siinä on liikaa huomioonotettavia asioita joiden pelkkä huomaaminen vaatii melkoisesti eri valtioiden yhteiskunnallista, historiallista ja kulttuurellista tietämystä."

    Jotta voisit edes spekuloida jonkin yksittäisen teon/tapahtuman seurauksia, sinun täytyisi ottaa huomioon äärettömän monta asiaa. Ja katsoa seuraukset äärettömän monelta kannalta äärettömän pitkälle. Kuitenkin täällä sinä vain teet viisaudessasi väitteitä sellaisenkin asian kuin sodan suhteen. Mistäs tiedät, että kannattaako se?

    valtakunnanarkkitehti!

    Miehet on tappokoneita, naiset synnytyskoneita, ja se joka on eri mieltä tästä saa mennä vankilaan, eikös vaan?

    "Naisten työt", "miesten työt"... painu takaisin 30-luvulle, juntti.

    Äänestä

  • "Esim. 200000 nuoren miehen menetys Suomessa tekisi nipinnapin havaittavan kuopan syntyvyyteen, mutta 200000 synnytysikäisen naisen menetys olisi yhteiskunnan kannalta katastrofi."

    Ja Israel sitten on tehnyt typeriä päätöksiä?

    Nykyaikana sotilaat ovat niitä, jotka selviävät paremmin, jos taistelut käydään oman maan läheisyydessä/sisällä. Pommituksissa ja kaupunkisodissa kun siviilejä kuolee enemmän.

    Pointti on siinä, että 1920-luvulla sodankäynti tarkoitti vielä massahyökkäyksiä ja selkeitä rintamalinjoja, jolloin asevelvollisuuslakikin säädettiin.

    Nykyisin useat valtiot ovat luopumassa asevelvollisuudesta tai kuten Israelin tapauksessa kävi, siirtänmässä sitä myös naisille. Norjassa järjestetään tänä vuonna ensi ekrtaa kutsunnat KAIKILLE, tosin asepelvelus on silti vapaaehtoista.

    Äänestä

  • senkin ääliö kirjoitti:

    Naisille löytyy sodassa töitä ilman että niitä tarvitsee kouluttaa erityisesti mihinkään. Viime sodissakin naiset tekvät pelloilla ja tehtaissa miesten työt, ja miesten työsuoritteita naiset laitettaisiin paikkaamaan jatkossakin.

    Naisten koulutus johonkin muuhun kuin sotilastehtäviin ei anna riittävää vastinetta siihen uhrattaviin resursseihin verrattuna. Paras apu olisi tukea äitiyttä, jotta maahan kasvaisi tasapainoisia sukupolvia. Se on parasta mitä valtiolla voi olla.

    Ja jos käy sellainen käpy että 200000 suomalaista nuorta miestä kuolee sodassa, silloin on nimenomaan tärkeää mikä on syntyvyys jatkossa.

    Jos Suomea ei sen jälkeen ole niin missäs ovat ne loput n. 4800000 suomalaista? Asialla voit spekuloida vaikka kuinka mutta NYKYAIKANA moisen ihmismäärän hävittäminen, hajottaminen, vangitseminen tms. puhumattakaan kokonaisen länsimaisen valtion hävittämisestä on aika absurdi ajatus. Ja mullistukset silloin ovat kuitenkin sitä luokkaa ettei siinä alle viiden miljoonan ihmisen kansa liene enää kovin varteenotettava tai tärkeä tekijä.

    Mutta moiset skenaariot ovat jo sitä luokkaa että niillä en halua tuon kummemmin tässä edes spekuloida, siinä on liikaa huomioonotettavia asioita joiden pelkkä huomaaminen vaatii melkoisesti eri valtioiden yhteiskunnallista, historiallista ja kulttuurellista tietämystä.

    "Naisille löytyy sodassa töitä ilman että niitä tarvitsee kouluttaa erityisesti mihinkään. Viime sodissakin naiset tekvät pelloilla ja tehtaissa miesten työt, ja miesten työsuoritteita naiset laitettaisiin paikkaamaan jatkossakin."

    Valitan, Suomi ei ole toisen maailmansodan agraaliyhteiskunta enää. Nykyisin 99,9 % työstä vaatii koulutuksen. Tämä valtio ei enää pyöri pelkällä kuokan heiluttelulla ja vasaran hakkaamisella.

    Äänestä

  • olenn kirjoitti:

    "Paras apu olisi tukea äitiyttä, jotta maahan kasvaisi tasapainoisia sukupolvia."

    Näin saamme maailmaan tasapainoisia sukupolvia:

    1. Jaa ihmiset osiin
    2. Perusta niille sotakoneet ja sano niiden olevan puolustusta varten. Todellisuudessa ne ovat ainoastaan toisia "puolustusvälineitä" varten.
    3. Pakota näissä osissa olevat ihmiset harjoittelemaan toisten osien ihmisten tappamista.
    4. Aivopese loput siten, että he asettuvat haluttaessa toisiaan vastaan jos määrätään.
    5. Saa jokin riita aikaan, ota valmiiksi tappamiseen koulutetut "puolustusvälineet" käyttöön ja sodi.
    6. Jos joku ei suostu tulemaan jollekin puolelle tappamaan toisia muiden käskystä, tapa hänet.
    7. Lopeta sota ennen kuin ihan kaikki kuolevat (mieluiten tapetaan vain sen verran, että saadaan myöhemmin systeemille perustelu).
    8. Palvo kyseistä tapahtumaa (sotaa) sodan jälkeen. Saat tunteet paremmin mukaan aivopesuun.
    9. Älä missään nimessä myönnä tehneesi virhettä sotiessasi. Se oli aina jokaisen pikku ihmisjoukon (=maan) kannalta hyvä juttu, ainakin maan johtajien mielestä.
    10. Odottele seuraavaa sotaa, kehitä teknologiaa, kouluta ja aivopese ihmisiä ja aloita taas algoritmi alusta.

    Näinkö siis saadaan se tasapainoinen sukupolvi maailmaan?

    "Mutta moiset skenaariot ovat jo sitä luokkaa että niillä en halua tuon kummemmin tässä edes spekuloida, siinä on liikaa huomioonotettavia asioita joiden pelkkä huomaaminen vaatii melkoisesti eri valtioiden yhteiskunnallista, historiallista ja kulttuurellista tietämystä."

    Jotta voisit edes spekuloida jonkin yksittäisen teon/tapahtuman seurauksia, sinun täytyisi ottaa huomioon äärettömän monta asiaa. Ja katsoa seuraukset äärettömän monelta kannalta äärettömän pitkälle. Kuitenkin täällä sinä vain teet viisaudessasi väitteitä sellaisenkin asian kuin sodan suhteen. Mistäs tiedät, että kannattaako se?

    "Näin saamme maailmaan tasapainoisia sukupolvia:

    1. Jaa ihmiset osiin
    2. Perusta niille sotakoneet ja sano niiden olevan puolustusta varten. Todellisuudessa ne ovat ainoastaan toisia "puolustusvälineitä" varten.
    3. Pakota näissä osissa olevat ihmiset harjoittelemaan toisten osien ihmisten tappamista.
    4. Aivopese loput siten, että he asettuvat haluttaessa toisiaan vastaan jos määrätään.
    5. Saa jokin riita aikaan, ota valmiiksi tappamiseen koulutetut "puolustusvälineet" käyttöön ja sodi.
    6. Jos joku ei suostu tulemaan jollekin puolelle tappamaan toisia muiden käskystä, tapa hänet.
    7. Lopeta sota ennen kuin ihan kaikki kuolevat (mieluiten tapetaan vain sen verran, että saadaan myöhemmin systeemille perustelu).
    8. Palvo kyseistä tapahtumaa (sotaa) sodan jälkeen. Saat tunteet paremmin mukaan aivopesuun.
    9. Älä missään nimessä myönnä tehneesi virhettä sotiessasi. Se oli aina jokaisen pikku ihmisjoukon (=maan) kannalta hyvä juttu, ainakin maan johtajien mielestä.
    10. Odottele seuraavaa sotaa, kehitä teknologiaa, kouluta ja aivopese ihmisiä ja aloita taas algoritmi alusta. "

    Suomen Puolustusvoimat ovat aivan jotain muuta kuin tuota! Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat, ja laissa on säädetty, ettei se saa muuta tehdäkään! Armeijaan meneviä ei aivopestä, eikä muutakaan kansaa, vaan he itse älykkäinä ja vapaasti ajattelevina yksilöinä asettuvat järjestelmällisesti armeijan (siis Suomen Puolustusvoimien) kannalle tai vähintään hiljaa hyväksymään sen toiminnan asettamatta esteitä sille. Suomessa ihmiset kasvavat demokratialla ominaisesti vapaiksi ja millaisiksi ikinä haluavatkaan ilman minkäänlaista painostusta jonkin tietynlaisen mallin tai systeemin hyväksymisen/kannattamisen suhteen. Lisäksi jokainen älykäs suomalainen lopulta päätyy kannattamaan kehittyessään nykyistä maailman jakoa valtioihin ja erityisesti Suomen Isänmaata, koska se on paras järjestys mitä voi ikinä olla.

    Suomen Puolustusvoimat ovat Isänmaan puolustamista varten! Kun jonkin muun maan puolustusvoimat hyökkäävät tänne, Puolustusvoimat puolustavat meitä!

    "Jotta voisit edes spekuloida jonkin yksittäisen teon/tapahtuman seurauksia, sinun täytyisi ottaa huomioon äärettömän monta asiaa. Ja katsoa seuraukset äärettömän monelta kannalta äärettömän pitkälle. Kuitenkin täällä sinä vain teet viisaudessasi väitteitä sellaisenkin asian kuin sodan suhteen. Mistäs tiedät, että kannattaako se"

    Nyt on kyllä faktat hukassa:

    1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille.
    2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!

    Äänestä

  • "Esim. 200000 nuoren miehen menetys Suomessa tekisi nipinnapin havaittavan kuopan syntyvyyteen, mutta 200000 synnytysikäisen naisen menetys olisi yhteiskunnan kannalta katastrofi."

    Tiedätkö, ihmiset yleensä elävät paerheyhteisöissä, yleensä miespuolisilla, edes sodan jälkeen ei ole tapana mennä siittämään naapurin leskeä, koska hänen miehensä on kuollut sodassa.

    Lapsen hankintaan tarvitaan aina mies ja nainen, on moraalitonta ajatella ihmisiä vain lisääntymisvälineinä, välittämättä perhesiteistä ja yksiavioisuudesta.

    Yrität ilmeisesti vihjata moniavuioisuuteen, jota harrastettiin joskus pari tuhatta vuotta sitten?

    Äänestä

  • ovat jotain muuta kirjoitti:

    "Näin saamme maailmaan tasapainoisia sukupolvia:

    1. Jaa ihmiset osiin
    2. Perusta niille sotakoneet ja sano niiden olevan puolustusta varten. Todellisuudessa ne ovat ainoastaan toisia "puolustusvälineitä" varten.
    3. Pakota näissä osissa olevat ihmiset harjoittelemaan toisten osien ihmisten tappamista.
    4. Aivopese loput siten, että he asettuvat haluttaessa toisiaan vastaan jos määrätään.
    5. Saa jokin riita aikaan, ota valmiiksi tappamiseen koulutetut "puolustusvälineet" käyttöön ja sodi.
    6. Jos joku ei suostu tulemaan jollekin puolelle tappamaan toisia muiden käskystä, tapa hänet.
    7. Lopeta sota ennen kuin ihan kaikki kuolevat (mieluiten tapetaan vain sen verran, että saadaan myöhemmin systeemille perustelu).
    8. Palvo kyseistä tapahtumaa (sotaa) sodan jälkeen. Saat tunteet paremmin mukaan aivopesuun.
    9. Älä missään nimessä myönnä tehneesi virhettä sotiessasi. Se oli aina jokaisen pikku ihmisjoukon (=maan) kannalta hyvä juttu, ainakin maan johtajien mielestä.
    10. Odottele seuraavaa sotaa, kehitä teknologiaa, kouluta ja aivopese ihmisiä ja aloita taas algoritmi alusta. "

    Suomen Puolustusvoimat ovat aivan jotain muuta kuin tuota! Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat, ja laissa on säädetty, ettei se saa muuta tehdäkään! Armeijaan meneviä ei aivopestä, eikä muutakaan kansaa, vaan he itse älykkäinä ja vapaasti ajattelevina yksilöinä asettuvat järjestelmällisesti armeijan (siis Suomen Puolustusvoimien) kannalle tai vähintään hiljaa hyväksymään sen toiminnan asettamatta esteitä sille. Suomessa ihmiset kasvavat demokratialla ominaisesti vapaiksi ja millaisiksi ikinä haluavatkaan ilman minkäänlaista painostusta jonkin tietynlaisen mallin tai systeemin hyväksymisen/kannattamisen suhteen. Lisäksi jokainen älykäs suomalainen lopulta päätyy kannattamaan kehittyessään nykyistä maailman jakoa valtioihin ja erityisesti Suomen Isänmaata, koska se on paras järjestys mitä voi ikinä olla.

    Suomen Puolustusvoimat ovat Isänmaan puolustamista varten! Kun jonkin muun maan puolustusvoimat hyökkäävät tänne, Puolustusvoimat puolustavat meitä!

    "Jotta voisit edes spekuloida jonkin yksittäisen teon/tapahtuman seurauksia, sinun täytyisi ottaa huomioon äärettömän monta asiaa. Ja katsoa seuraukset äärettömän monelta kannalta äärettömän pitkälle. Kuitenkin täällä sinä vain teet viisaudessasi väitteitä sellaisenkin asian kuin sodan suhteen. Mistäs tiedät, että kannattaako se"

    Nyt on kyllä faktat hukassa:

    1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille.
    2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!

    "Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat"

    Ai niin kuin jatkosodassa?

    "1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille"

    Eikös molemmat hävitty? Eikös N-L periaatteessa saanut jatkosodassa torjuntavoiton Saksasta ja Suomesta?

    Tuli vaan tässä mieleen...

    "Nyt on kyllä faktat hukassa:

    1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille."

    Niinpä, Molemmat sodat hävittiin ja Neuvostoliiton kanssa kiirehdittiin rauhansopimusta, ettei koko maa tulisi vallatuksi. Tämäkin oli mahdollista ainoastaan Saksan uhan takia.

    Pointti on siinä, että jotain on pielessä, jos sotaa ylistetään.

    "2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!"

    Juuri sitä itseään.

    "

    2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!"

    ????????

    "Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat, ja laissa on säädetty, ettei se saa muuta tehdäkään!"

    ????????

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    "Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat"

    Ai niin kuin jatkosodassa?

    "1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille"

    Eikös molemmat hävitty? Eikös N-L periaatteessa saanut jatkosodassa torjuntavoiton Saksasta ja Suomesta?

    Tuli vaan tässä mieleen...

    "   "Suomen Puolustusvoimat vain puolustavat"

    Ai niin kuin jatkosodassa?

    "1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille"

    Eikös molemmat hävitty? Eikös N-L periaatteessa saanut jatkosodassa torjuntavoiton Saksasta ja Suomesta?

    Tuli vaan tässä mieleen..."

    Nyt hippi loppuu se ruohon polttelu!!

    Suomella on armeija, ja siitä kertoo kaiken sille annettu nimi, PUOLUSTUSvoimat!!!

    PUOLUSTUSvoimat puolustavat meitä muiden maiden puolustusvoimilta!!!! Etkö TAJUA??? Laissakin se on määritelty tasan niin! Me tapamme ja koulutamme tappamaan ja käskemme tappamaan vain puolustautuaksemme!! (Siis käytännössä etuskunta MÄÄRITTELEE milloin on ok PUOLUSTAUTUA!!) (Ja sitten kun etuskunta on niin määritelly, niin sitten se on PUOLUSTUSTA!! Niin kuin oli jatkosotakin! )

    Me ihmiset maailmassa siis kaikki kouluttaudumme omissa ISÄNMAISSAMME puolustautumaan toistemme puolustuksilta, meneekö JAKELUUN ?

    Suomi, ISÄNMAA!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Nyt on kyllä faktat hukassa:

    1. Talvisota ja Jatkosota on Suomalaisessa historiankirjoituksessa määritelty hyviksi asioiksi. Molemmat olivat suuria torjuntavoittoja, ja hyväksi Suomen ihmisille."

    Niinpä, Molemmat sodat hävittiin ja Neuvostoliiton kanssa kiirehdittiin rauhansopimusta, ettei koko maa tulisi vallatuksi. Tämäkin oli mahdollista ainoastaan Saksan uhan takia.

    Pointti on siinä, että jotain on pielessä, jos sotaa ylistetään.

    "2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!"

    Juuri sitä itseään.

    "
    Niinpä, Molemmat sodat hävittiin ja Neuvostoliiton kanssa kiirehdittiin rauhansopimusta, ettei koko maa tulisi vallatuksi. Tämäkin oli mahdollista ainoastaan Saksan uhan takia.

    Pointti on siinä, että jotain on pielessä, jos sotaa ylistetään. "

    MITÄ????

    Sodat olivat suuria VOITTOJA! Niistä oli hyötyä! Isänmaa on niiden ansiosta saanut arvokkaan tunnepropagandavälineen puolelleen.

    Sota on silloin hyvä jollekulle, kun niin se joku osapuoli sen niin määrittelee. Ja ISÄNMAAN historiassa ollaan sodat määritelty hyviksi asioiksi, ne kannattivat!

    "
    "2. Sodasta ei seuraa mitään, mikä vaikuttaisi muihin kuin itse sotiviin ihmisiin. Lisäksi he unohtavat koko sodan heti sodan päätyttyä eikä se vaikuta esimerkiksi heidän omille lapsilleen antamaan kasvatukseen tai yleiseen ilmapiiriin. Tai edes heidän omaan elämäänsä. Näin ollen siis sota oli hyvä asia, koska itse suomalaiset sen niin sanovat olevan!"

    Juuri sitä itseään."

    Tätä juuri tarkoitan. Ette te puupäät kykene edes syvälliseen ajatteluun. Jos sodasta jää jotain muistoja joko itselle tai itsen kautta muihin ihmisiin, mahdollisesti jälkipolville, niin ne ovat vain positiivisia asioita! Pojista on tullut MIEHIÄ!! Ei olla mitään nössöjä! Ja siitä hyötyvät myös heidän lapsensa, kun saavat kunnon kasvatuksen SODAN kokeneelta ihmiseltä, jonka kautta he sitten myös ovat innokkaasti heti mukana oikeamielisessä isänmaallisessa toiminnassa, olivatpa sitten missä maassa tahansa.

    Ja katso nyt, vieläkin saamme pitkälti sotien ainoastaan positiivisten muistojen (milloinkas olet viimeksi muka nähnyt jotain pahaa kerrottavan virallisessa doktriinissa suomen sodista?) ansiosta esimerkiksi PUOLUSTUSVOIMIEN lippujuhlan päivän PARAATISTA, jonka ansiosta myös osittain kasvatetaan uutta ISÄNMAALLISTA sukupolvea, ja kitketään kaikki harhailevat ajatukset pois. Toivottavasti tällaista hyvää, isänmaallista toimintaa olisi myös muissa maissa, jotta kaikki voisivat osallistua pelkästään hyvää tuottavaanm isänmaalliseen toimintaan joka ikisessä maassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aikana kirjoitti:

Naisilla on vapautus rauhan aikana "isänmaan" "puolustamisesta".

Kuulemma eivät pysty puolustamaan isänmaataan keskimäärin yhtä hyvin kuin "suomen miehet" keskimäärin.

Yleistäkäämme jalo periaate!

_Minun mielestäni suomalaiset haisee ihan totaalisesti juoksemisessa. Itse asiassa kaikki "vaaleet" haisee siinä. Päättelin tämän katselemalla olympialaisten finaaleita.

-----> Vapauttakaamme siis "vaaleat" liikkumisesta rauhan aikana, kun eivät siihen selvästikään pysty keskimäärin yhtä hyvin kuin muut (=kenialaiset jne) keskimäärin.

_Minun mielestäni miehet ottavat keskimäärin huonommin muut ihmiset huomioon ja auttavat muita keskimäärin vähemmän kuin naiset keskimäärin.

-----> Vapauttakaamme siis miehet empatiasta ja varsinkaan miehiä ei pitäisi kouluttaa toimimaan ihmisläheisissä auttamistilanteissa, ei varsinkaan kouluttaa miehiä etukäteen vaikkapa auttamaan onnettomuuksien uhreja. Ovat siinä keskimäärin niin surkeita.

_Minun mielestäni osa kansasta lukee keskimäärin hyvinkin hitaasti.

-----> Älkäämme siis kouluttako kuin korkeintaan puolet kansasta lukutaitoisiksi, erottelu pitää tehdä viimeistään ensimmäisen luokan toisella viikolla, kun tyhmemmät jo erottuvat. He kuitenkin lukevat todennäköisesti keskimäärin hitaammin kuin muut loppupeleissäkin ja vieläpä vähemmän kuin muut, joten ei niille kannata ainakaan rauhan aikana lukemista opettaa, ei ainakaan etukäteen.

_Osa kansasta menestyy muutenkin hirveän huonosti koulussa.

-----> Älkäämme kouluttako heitä ainakaan rauhan aikana. Oppivelvollisuus vain todennäköisesti keskimäärin muita paremmin koulussa ehkä menestyville. Kutsut kouluun lähetetään vain älykkäille, todennäköisesti keskimäärin tyhmemmät joutuu itse sinne hakeutumaan erillisessä haussa, ja läpäisemään tietysti tiukat seulat. Niistä keskimäärin tyhmemmiksi määritellyistä tulee aika hyvää orjamassaa.

_Osa kansasta menestyy minun kaiken kertovan mittarini mukaan keskimäärin huonommin elämässä kuin jokin toinen osa kansasta. Tämä joku "osa" kansasta voidaan valita lähes miten vain, kunhan määrittelemme menestymisen elämässä siten, että kyseinen ryhmä jää siinä arvioinnissa keskimäärin muuta kansaa heikommin menestyväksi.

-----> Tämä sattumanvaraisesti määritelty ja sattumanvaraisia ihmisiä sisällään pitävä kansan määritelmien perusteella "huonommin" elämässään todennäköisesti keskimäärin menestyvä osa voidaan vapauttaa elämästään rauhan aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu