Vai palautuuko sittenkään? Ainakaan se ei näy palautuvan sillä tavalla kuin Oiva täällä vakiomantroillaan on kauan väittänyt kepun politiikan sitä palauttaneen.
Tämän aamun HS:ssa on juttu, joka kertoo, miten valmistuvat lääkärit valuvat Uudellemaalle ja syrjäiset seudut jäävät niitä ilman ja ovat suuressa pulassa, kun niillä väestörakenteen vuoksi olisi suurempi tarve lääkäreille kuin täällä. Kuopionkin yliopistosta valmistuneista lääkäreistä suuri osa haluaa nimenomaan Etelä-Suomeen.
Synnyin- ja lapsuuskuntani Rautavaara on vain yhden osa-aikaisen lääkärin Timo Korhosen – lieneekö sukua minulle – varassa ja on suuren suurissa ongelmissa. HS vei Helsingin yliopistosta valmistuvan lääketieteen opiskelijan 25-vuotiaan helsinkiläisen Liisa Karttusen tutustumaan kuntaan ja sen tarjoamaan työpaikkaan.
Vastavalmistunut lääkäri saa Helsingissä palkkaa 4000 euroa kuussa, Rautavaaralla luvattiin enemmän, eikä kunnanlääkärin tarvitse päivystää tai tehdä viikonloppuvuoroja. Helsingissä lääkäri joutuu itse hankkimaan ja kustantamaan kalliin asunnon, Rautavaaralla oli tarjolla 160 neliöinen omakoritalo kirkonkylän kupeessa Keyritty-järven rannalla.
”Rannalta näkyy täydellinen poutapäivän maisema: sinitaivas, tummaa vettä ja horisontissa vihreitä vaaroja”, kuvaa toimittaja. Tunnen maiseman ja tiedän, että sitä kauniimpia on Suomessa hyvin vähän. Mutta kun maisema ei pidättänyt kouluja käymätöntä 16-vuotiasta poikaakaan – minua – paikkakunnalla, kuinka se voisi houkutella sinne valmiin lääkärin! ”Mitä tuumaisit, jos olohuoneen ikkunasta aukeaisi tuollainen maisema”, kysyy toimittaja Karttuselta. ”Olisihan se ihan kiva, jos takapihalta alkaisi Helsingin elämä”, vastaa Karttunen!
Karttunen perustelee Helsingin ensisijaisuutta puoltavaa mielipidettään enemmänkin, mutta tilan säästämiseksi sen tästä pois, sillä eiköhän asia jo tullut selväksi.
Karttusen tavoin ajattelee suurin osa suomalaisista. Ei heitä voida houkutella millään porkkanoilla sinne, minne he eivät halua mennä. Eikä näin ollen voida houkutella sinne asettumaan teollisia tai muitakaan yrityksiä, vaikka olisi miten valmis infra ja monet muut edut, kun ne tietävät, että niiden tarvitsemat osaavat ihmiset eivät tulisi sinne heidän töihinsä ja paikkakunnan yhä vanhentuvasta väestä löytyy yhä vähemmän osaamista, kun osaavat ja oppimishaluisetkin ovat muuttaneet sieltä pois. Kuten esim. minä jo yli 55 vuotta sitten 16-vuotiaana.
Ainoa mahdollisuus noiden syrjäseutujenkin edes jotenkin asuttuna ja toimivana pitämiseksi olisi runnoa kuntia rajusti yhteen, ja siihen tarvitaan enemmänkin kuin sitä kuntaministeri Mari Kiviniemen ilmoittamaa vapaaehtoista pakkoa. Suuremmille yksiköille voitaisiin luoda edellytyksiä saada keskuksiinsa monipuolisempaa toimintaa ja jopa lääkäreitäkin. Tietenkin monien asukkaiden matkat olisivat pitkät töihin ja palveluihin, mutta niitä kuitenkin olisi olemassa. Nyt ne uhkaavat monilla seuduilla tyystin loppua.
Joten olisi jo aika kepunkin lopettaa rahan syytäminen sinne, jossa sillä ei saada mitään muutosta aikaan ja keskittyä enemmänkin parantamaan ihmisten asuin- ja työedellytyksiä siellä, minne ihmiset kuitenkin haluavat tulla. Ja niin kai itse asiassa kepukin tekee, vaikka muuta saattaa kentällä puhuakin yksinkertaisen väen kannatuksen siellä säilyttääkseen. Ja eräät siihen uskovat ja sitä täälläkin julistavat.
Tämän aamun HS:ssa on juttu, joka kertoo, miten valmistuvat lääkärit valuvat Uudellemaalle ja syrjäiset seudut jäävät niitä ilman ja ovat suuressa pulassa, kun niillä väestörakenteen vuoksi olisi suurempi tarve lääkäreille kuin täällä. Kuopionkin yliopistosta valmistuneista lääkäreistä suuri osa haluaa nimenomaan Etelä-Suomeen.
Synnyin- ja lapsuuskuntani Rautavaara on vain yhden osa-aikaisen lääkärin Timo Korhosen – lieneekö sukua minulle – varassa ja on suuren suurissa ongelmissa. HS vei Helsingin yliopistosta valmistuvan lääketieteen opiskelijan 25-vuotiaan helsinkiläisen Liisa Karttusen tutustumaan kuntaan ja sen tarjoamaan työpaikkaan.
Vastavalmistunut lääkäri saa Helsingissä palkkaa 4000 euroa kuussa, Rautavaaralla luvattiin enemmän, eikä kunnanlääkärin tarvitse päivystää tai tehdä viikonloppuvuoroja. Helsingissä lääkäri joutuu itse hankkimaan ja kustantamaan kalliin asunnon, Rautavaaralla oli tarjolla 160 neliöinen omakoritalo kirkonkylän kupeessa Keyritty-järven rannalla.
”Rannalta näkyy täydellinen poutapäivän maisema: sinitaivas, tummaa vettä ja horisontissa vihreitä vaaroja”, kuvaa toimittaja. Tunnen maiseman ja tiedän, että sitä kauniimpia on Suomessa hyvin vähän. Mutta kun maisema ei pidättänyt kouluja käymätöntä 16-vuotiasta poikaakaan – minua – paikkakunnalla, kuinka se voisi houkutella sinne valmiin lääkärin! ”Mitä tuumaisit, jos olohuoneen ikkunasta aukeaisi tuollainen maisema”, kysyy toimittaja Karttuselta. ”Olisihan se ihan kiva, jos takapihalta alkaisi Helsingin elämä”, vastaa Karttunen!
Karttunen perustelee Helsingin ensisijaisuutta puoltavaa mielipidettään enemmänkin, mutta tilan säästämiseksi sen tästä pois, sillä eiköhän asia jo tullut selväksi.
Karttusen tavoin ajattelee suurin osa suomalaisista. Ei heitä voida houkutella millään porkkanoilla sinne, minne he eivät halua mennä. Eikä näin ollen voida houkutella sinne asettumaan teollisia tai muitakaan yrityksiä, vaikka olisi miten valmis infra ja monet muut edut, kun ne tietävät, että niiden tarvitsemat osaavat ihmiset eivät tulisi sinne heidän töihinsä ja paikkakunnan yhä vanhentuvasta väestä löytyy yhä vähemmän osaamista, kun osaavat ja oppimishaluisetkin ovat muuttaneet sieltä pois. Kuten esim. minä jo yli 55 vuotta sitten 16-vuotiaana.
Ainoa mahdollisuus noiden syrjäseutujenkin edes jotenkin asuttuna ja toimivana pitämiseksi olisi runnoa kuntia rajusti yhteen, ja siihen tarvitaan enemmänkin kuin sitä kuntaministeri Mari Kiviniemen ilmoittamaa vapaaehtoista pakkoa. Suuremmille yksiköille voitaisiin luoda edellytyksiä saada keskuksiinsa monipuolisempaa toimintaa ja jopa lääkäreitäkin. Tietenkin monien asukkaiden matkat olisivat pitkät töihin ja palveluihin, mutta niitä kuitenkin olisi olemassa. Nyt ne uhkaavat monilla seuduilla tyystin loppua.
Joten olisi jo aika kepunkin lopettaa rahan syytäminen sinne, jossa sillä ei saada mitään muutosta aikaan ja keskittyä enemmänkin parantamaan ihmisten asuin- ja työedellytyksiä siellä, minne ihmiset kuitenkin haluavat tulla. Ja niin kai itse asiassa kepukin tekee, vaikka muuta saattaa kentällä puhuakin yksinkertaisen väen kannatuksen siellä säilyttääkseen. Ja eräät siihen uskovat ja sitä täälläkin julistavat.
Vastaukset 63
Vanhimmat
lääkäripulasta! Lääkäreitä on liian vähän, suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle ja lääkäreitä valmistuu vuosittain liian vähän. Jos lääkäreitä valmistuisi vuosittain riittävästi niin kyllä heitä riittäisi muuallekin kuin Uudellemaalle.
Jutusta ilmenee, että Suomessa on lääkäreitä aina yksi 300 asukasta kohden, mikä selvästi enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Yli 2000 asukkaan Rautavaaralle heitä pitäisi näin ollen riittää noin seitsemän. Riittää kuitenkin vain yksi osa-aikainen. Vastaavasti Helsingissä ja eräissä muissakin keskuksissa lääkäreitä saattaa olla yksi noin sataa asukasta kohden!
Lapsuudessani Rautavaaralla oli yli 5000 asukasta, ja aina kai oli kunnanlääkäri, vaikka ei ollut varsinaista terveyskeskustakaan; oli vain pieni SPR:n poliklinikka, jossa pari hoitajaa. Lääkäri taisi toimiakin kunnantalolla, ja ilmeisesti hän passitti hoitoa tarvitsevat Kuopioon tai Iisalmeen, kun noita lähempi Nurmes kuului eri lääniin.
niin todennäköisesti myös maaseudun työpaikat kelpaisivat. Eivät Uudenmaan sairaalat ja lääkäriasemat määräänsä enempää pysty työllistämään.
Mikäli lääkäreistä olisi samanlainen ylitarjonta kuin useimpien muidenkin ammattien harjoittajista, työt missä päin tahansa Suomea alkaisivat kiinnostaa.
Nälkä ja demareiden kauhistelema lapsen ilmaisen täyspäivähoitopaikan menetys ajaisivat lääkärit töihin Rautavaarallekin 4000 euron kuukausipalkalle.
Ja lääkäripula johtuu lääkäreistä. Lääkäriliitto on vastustanut takavuosina kiihkeästi ja onnistuneesti (lakkoonkin vihjaten) lääkärikoultuksen lisäämistä ja vähemmän onnistuneesti sairaanhoitajien kouluttamista lääkäreiksi. Se on sitä todellisten valkoisten porvarien ay-mafiaa...
Valtio on ollut helppo tulla lääkäräitä tältä osin vastaan, sillä lääkärikoultus on kallista. Lyhyellä tähtäimellä rahaa on siis säästynyt. Nyt ne säästöt kääntyneet velaksi.
Yhtenään väitetään - on tässäkin ketjussa väitetty - että minä suhtaudun ivallisesti minulle vastanneisiin. Myös väitetään, että en siedä vastaväitteitä esittämästäni asiasta.
Olenko tässäkään suhtautunut ivallisesti vastineisiin, joissa on tartuttu esittämääni asiaan eikä vain minuun? En tee niin koskaan. Vastaväitteet otan aina ilahtuneena vastaan, kun ne tarjoavat mahdollisuuden aivo- ja verbaalivoimisteluun. Perusteita kyllä vastaväitteiltäkin odotan, kun itsekin pyrin aina perustelemaan esitykseni.
Miten minun pitäisi suhtautua tähänkin avaukseen tulleisiin tavanomaisiin nikittömien ruikkimisiin? Pitäisikö minun olla heille kohtelias?
Pahimmat on sheriffi näköjään poistanut, mutta kyllä tuossa on noita tarkoittamiani kylliksi jäljellä malliksi asti. Yksikään niista ei puutu avauksessani esittämääni asiaan, vaan ainoastaan törkyilee minulle. On kai kohtuutonta vaatia, että minun pitäisi kutsua tuollaisten esittäjiä muuksi kuin pikkunilkeiksi tai pikkupaskiaisiksi.
-------------------------------------------
Tällä häiskällä
Kirjoittanut: mitään tapoja ole 29.5.2007 klo 07.05
tallintaakse vietävä pökiö.
- - -
Kapi yrittää aivopestä ihmisiä ajattelemaan
Kirjoittanut: kuten itse 28.5.2007 klo 16.23
ajattelee. On tosi törkeä äijä. Et pysty missään muussa yhteydessä tuomaan tällä tavalla asioita esille kuin täällä palstalla.
Et varmasti olisi voinut tuoda työpaikallasi näitä aatoksia esille. Olisit heti joutunut jättämään työsi. On ne niin normaalista poikkeavia kirjoituksia, että ei voi kuin ihmetellä. Mutta narsistinen luonne on sairas ja sairas voi olla lahjakas ja tuottelias.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Aiheutat toisille ihmisille paljon mielipahaa ja ristiriitaisuuksia.
- - -
Nämä ovat vain sinun mielipiteitä
Kirjoittanut: Narsistina 28.5.2007 klo 17.03
käännät kaiken päinvastoin kun tuot esille. Annahan poikasi lukea nämä tekstit, niin saat kuulla kunniasi, jos ovat terveitä yksilöitä.
- - -
Joka päätyy
Kirjoittanut: kapitulantin 29.5.2007 klo 07.14
virkaan, ei voi olla normaali-valitettavasti.
- - -
Alueellinen tasapaino
Kirjoittanut: paranee, kun 29.5.2007 klo 07.26
jörön kämppä sosialisoidaan ja asutetaan rautavaaran nuorisolla. Jörö siirretään väkisin ukkokotiin dementiaosastolle.
Tämä on sitä, mitä korhonen kirjoituksessaan esittää. Olen vain hiukan muokannut tarinan sankareita uuteen järjestykseen.
- - -
Runoellen Jormasta
Kirjoittanut: Tietäjä iänikuinen 29.5.2007 klo 09.34
Korhosen vaari
Pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pää pää siellä, pää pää täällä
pipipää pipipää jokapuolella pää pää
ukkelin pippelin pää.
(Lauletaan Piippolan vaarin sävelmällä romukaupan ikkuna rinnuksilla (eli siis arvomerkitä näkyvillä))
- - -
Korhonen saastuttaa enemmän kuin
Kirjoittanut: tuhat rautavaaralaista 29.5.2007 klo 11.22
Matkailu avartaa otsoniaukkoa, lisää kasvihuonepäästöjä mutta mitäs sinä sellaisista välittäisit. Olet sukupolvea, jolle on tuttu sanonta: "meidän jälkeemme vedenpaisumus".
On se kumma, että tuollaista saastuttajaa pidetään hengissä vaikka millä rotanmyrkyillä jotta voisi saastuttaa ja kuluttaa veronmaksajien kustantamia terveyspalveluja.
Sulle kertyy edut, muille maksuvelvollisuus.
- - -
Tässäpä se Rautavaaran
Kirjoittanut: porvarin perkele 29.5.2007 klo 13.22
suuri poika taas paukuttelee totuuden sanoja upseerina ja herrasmiehenä.
Hetken jo näytti, että matkustelu on avartanut jörön maailmankuvaa ja suvaitsevaisuutta mutta turha oli se luulo.
Täällä se upseerimme mättää paskaa kaksinkäsin kaikkien silmille, jotka rohkenevat hiukkakin olla erimieltä älykön kanssa.
Surkea tyyppi, kuten kai useimmat kapitulantit.
- - -
Mielipiteeni on, että olet narsistine ja luonnevikainen
Kirjoittanut: äpärän pentu 29.5.2007 klo 15.27
tosi on. Ei mitään tapoja.
- - -
Upseeriston HÄPEÄPILKKU
Kirjoittanut: Kapi on 29.5.2007 klo 15.24
Hävettää kapin puolesta.
Terv. tosi Upseeri.
Pahainen spämmäri on vain tuo upseerin irvikuva.
räkiminen ja mene omiesi joukkoon pöpisemään 70 saitille pappa
Täällä Oulussa on Lääkäreitä kuin vilkkilässä kissoja, joka kivitalon nurkassa melkein jokin Lääkäriasema. Lääkäripula poistuisi maaseudulta siten, jos velvoitettaisiin vasta valmistunut lääkäri työskentelemään vaikka pari vuotta jossakin syrjäseudulla, näin pahin pula poistuisi.
Pitäisi laatia erikseen laki, tämän ehdotukseni totetettamiseksi, vai olisiko se Sosialismia.????
Riittäisi, että lääkärien jatkokoulutukseen pääsemisen edellytyksenä olisi 2 vuoden työkokemus terveyskeskuslääkärinä.
Samaan tapaan kuin lakimiehillä. Jos haluat varatuomarin tittelin, niin täytyy raataa vuosi käräjäoikeudessa 12-14 tuntisia työpäiviä alle 2000 e:n kuukausipalkalla.
Pakkohoitoon molemmat narsistit pitäisi määrätä.
Kyllä sosialistilla valheita riittää. Katkerana oman puolueen politiikkaan ja Lipposen hölmöilyn seurauksena ovat demariörvelöt valmiita vaikka anoppinsa myymään aatteen hyväksi.
Onneksi Suomessa on nyt paras mahdollinen hallitus. Ilmapiiri on vapaa kun punikit ei puhalla niskaan. Kansa voi vapaasti sanoa mielipiteensä. Rehellistä ja oikeaa mielipidettä arvostetaan. Kansalaiset huomaavat sossujen kieron politiikan ja antavat sille halveksuntansa.
Miksi asiallinen keskustelunavaus pitää aloittaa tällä tavalla:
"Ainakaan se ei näy palautuvan sillä tavalla kuin Oiva täällä vakiomantroillaan on kauan väittänyt kepun politiikan sitä palauttaneen."
Mikä tekee isolle miehelle noin lapsellisen pätemisen tarpeen, että joka ainuassa jutussa pitää heti kärkeen ivata jotain toista kirjoittajaa?
Nämäkö on niitä upseerin ja herrasmiehen tapoja?
Avaus mitä asiallisin hyvin perusteltu, Jomppemaiseen tapaan, mutta eihä se Kepuleille kelpaa. Ei muuta kuin avaaja hullujenhuoneelle ja paskanheitto voi alkaa, nyt kyllä jo alkaa tuntua, että onko nämä Kepulit jotka täällä kirjoittelevat jotenkin jääneet kehityksestä jälkeen.
Onhan noissa Lestatialaisiissakin niitä kiihko- Lestoja, sitten on rauhallisia kin uskovaisia joukossa. Onko näitten Kepulien kanssa samoin, täällä mellastaa nuo kiihkokepulit, mitä niille pitäisi tehdä, kas siinäpä pulma.
...on vuoropuhelua, ns. debattia, jota ei ole se, jota jotkut kaipailevat ja itse eivät siihen koskaan antaudu. Heidän mielestään kun debattia on vain perusteeton ja valheellinenkin kepun ylistys, ja niitä, jotka pyrkivät sitä oikaisemaan, kutsutaan kepukaunaajiksi ja he saavat herjoja silmilleen. Kuten minäkin jo nyt näyn saaneen.
Oiva Härkönen nimittäin on sadat kerrat täällä vakuuttanut, miten kepu ja edellinen hallitus ovat palauttaneet alueellista ja sosiaalista tasapainoa, jonka Lipposen hallitukset romuttivat. Kuitenkin kaikki silmin nähtävä ja korvin kuultava kertoo toista. Kuten nyytkin esille nostamani asia.
Oli siis syytä heti aluksi tehdä feedback, takaisinkytkentä, Oivan asiasta esittämään. Tällaista siis kutsutaan debatiksi, ja se on näiden keskustelupalstojen tarkoitus. Odotan Oivan vastausta, johon en heti voi vastata, kun lähden jatkamaan puutarhatöitä, jotka piti keskeyttää, kun kaikki on sateen jäljeltä kovin märkää, vaikka poutapäivä nyt onkin.
tallintaakse vietävä pökiö.
Korvanvälitanakan kirjoitus:
"Joten olisi jo aika kepunkin lopettaa rahan syytäminen sinne, jossa sillä ei saada mitään muutosta aikaan ja keskittyä enemmänkin parantamaan ihmisten asuin- ja työedellytyksiä siellä, minne ihmiset kuitenkin haluavat tulla. Ja niin kai itse asiassa kepukin tekee, vaikka muuta saattaa kentällä puhuakin yksinkertaisen väen kannatuksen siellä säilyttääkseen. Ja eräät siihen uskovat ja sitä täälläkin julistavat."
Ei kannattaisi kaikille maksaa eläkkeitäkään. Jos esim on loisinut Valiolla maajussien rahoilla ja armeijassa myös veronmaksajien ylläpitämänä. Annatko kaulanahkasi liikkua rivakasti pääsi yli aina ennen kuin kirjoittelet?
... kohentunut Vanhasen hallitusten aikana. Nyt ei enää kaikkea keskitetä Helsingin seudulle. Nyt on maakuntiin syntynyt voimakkaita kasvavia keskuksia ja Helsingin seudun kasvu on tasapainoista. Tasapainoista on myös surin osa keskistä Suomea ja kaikki rannikon seututukunnat voimakkaasti kasvavaa Oulun seutua lukuunottamatta. Kasvasia seutuja ovat myös Tampere/Hämeenlinna/Lahden seudut, Salo/Lohjan, Lappeenranta/Imatran, Joensuun, Kuopion,Jyväskylän js Seinäjoen seudut.
Rautavaara on on niin syrjäinen seutu, ettei siellä ole toivoa. Asia ei vain siitä parane, että kuntia pakkoliitettäisiin suuriksi kokonaisuuksiksi, silloin Rautavaarajäisi vielä kotikuntansa surkeaksi syrjäkyläksi.
Lääkäripula johtuu vain siitä, että lääkäreitä koulutetaan liian vähän.
Kepu ei syydä rahaa mihinkään turhuuteen. Raudavaaralle vielä jääneet ihmiset ovat oikeutettuja saamaan perustuslain tkaamatvähimmäispalvelut. He ovat vanhenevaa väkeä, pitkäaikaistyöttömiä tai sellaisia,joilla ei kertakaikkiaan ole varaa muuttaa Espooseen asumaan.
Yrityksiä on kannustettava porkkanoilla pysymään maakunnissa tai yrittäjiä on kannustettava perustamaan sinne uusia yrityksiä. Kaikki luonnollisesti niissä puitteissa, että siitä tuleva yhteikunnan hyöty vastaa porkkanoita. Yritykset kyllä itse osaavat sitten tehdä ratkaisunsa, eräs kriteeri on pätevän työvoiman saatavuus. Mutta sitähän on maakunnissa. Espooseenkin perustettava yritys joutuu haalimaan väkensä maakunnista.
Turha on kapin vääristellä asioita.
Oletko muuten huomannut, että demarien kateus maalaisia kohtaan on huipussaan näin alkukesästä.
Sitten kun syksy saa ja alkaa räntäsateet, maajussia eivät demarit enää kateile.
On mennyt juhannukset ja viinat ja kesälomat. Ei se maalla asuminen niin herkkua olekaan.
Tämä alkukesä on sitä pahinta aikaa, kun jokainen kaupunkilaisurpo näkee maaseudun puhkeavan kukkaan ja oma elämä on surkeaa kuoleman odottelua paskaduunissa tai eläkkeellä.
...sillä aikaa, kun tein edellisen vastineen. Ja sitten tuli puhelinsoitto, joten nyt vasta ehdin kommentoida tuota.
Kaikki alussa sanomasi on sadat kerrat kuultua mantraa, jolle koskaan et ole mitään faktatodisteita esittänyt. Miksi et? Siksi, että sellaisia ei ole. Se on vain sitä uskon asiaa, johon avaukseni lopussa viittasin. Siis kepulaisuutta "parhaimmillaan".
Kehitys kulkee vääjäämättä päinvastaiseen suuntaan. Kehittyneimmät seuduta houkuttavat ja vetävät ihmisiä yhä lisää, ja vähemmän kehittyneíssä väki vähenee. Korrelaatio on hyvin selvä. Rautavaara ja monet muut syrjäseudut lopulta autioituvat ihmisstä, mutta jääpähän paremmat elintilat susille ja karhuille, joita siellä nyt jo on paljon, ja lapsuudessani ei ollut ainuttakaan.
Ruatavaaran ainoa mahdollisuus olisi yhdistyä esim. Nilsiän ja Juankosken kanssa, mutta eivät nuo varakkaammat kunnat taida sitä huolia. Nilsiällä itsellään on halua yhdistyä Kuopioon, mutta siinä on välissä Siilinjärvi, joka haluaa pysyä itsenäisenä, kun on varsin elinvoimainen kunta, Kuopion lähiö oikeastaan. Enkä tiedä, hyödyttäisikö tuo yhdistyminen Rautavaaraa paljonkaan, kun se joka taopauksessa jäisi kunnan koilliseksi kolkaksi.
Toinen yhdistymismahdollisuus Rautavaaralle olisi suuri kuntaliitto, johon sen lisäksi kuuluisivat Valtimo, Nurmes, Juuka ja Lieksa, mutta se ei liene mahdollinen, kun nuo muut kunnat kuuluvat Pohjois-Karjalan maakuntaan. Siihenhän aikoinaan Rautavaarakin luettiin, kun kunnasta puolet kuului 1700-luvun lopulle Pielisjärven suurkuntaan, josta aikoinaan lohkaistiin Nurmes johon tuo alue sittemmin kuului. Rautavaara on muodostettu vasta 1800-luvun lopulla yhdistämällä Nilsiän itäisin ja Nurmeksen läntisin kappelikunta. Mutta syrjäseuduksi tuossakin kunnassa Rautavaara jäisi, kunnan luoteiseksi kolkaksi.
Ei kai Rautavaaran kaltaisia kuntia - joita on paljon - kuntaliitoksetkaan pelastaisi, mutta varmaan niiden loppukin väki pian valuisi uusiin kuntakeskusksiin, jotka kasvaisivat ja tarjoaisiavat paremmin työtä ja palveluja.
Kehitys kehittyy omilla ehdoillaan, ja siihen eivät pysty vaikuttamaan puolueiden politiikat eivätkä valtion toimenpiteetkään muut, kuin kuntien pakkoliitokset. Sinun ainaiset puheesi kunnissa olevasta valmiista infrasta ja työvoimasta on useimpien kuntiemme kohdalla höpöhöpöä, ja ne porkkanat, joita mielestäsi pitäisi tarjota yrityksille, ovat taatusti hukkaan heitettyä rahaa.
Alueellinen tasapaino tulee lopulta olemaan sitä, että Suomessa on ylivoimaisesti houkuttavin ja yrityksille sekä kaikille ihmisille parhaat mahdollisuudet tarjoava metropolialue, ehkä kymmenkunta muuta suurta ja vetovoimaista aluekeskusta (Tampere, Turku, Oulu ym) ja niiden välillä enintään sata pienempää kuntakeskusta, joihin ihmiset, työpaikat ja palvelut kootaan ja loppuosa maasta - ehkä 90 % alueesta - jätetään luonnon ja eläinten haltuun. No, kyllä siellä jonkin verran maatalous- ja turismipalveluelinkeinojakin tulee toimimaan.
onkos esim. Nokian vaikutus Salossa, Oulussa, Tampereella ja niiden muu kasvu jne. alkanut vasta Vanhasen hallituskaudella.
et suoraan tällä kertaa väittänytkään sitä, että Lipponen olisi estänyt lääkärienkin "hajasjoitukset". Sinullahan alkaa vissiin tuon seniiliyden lisäksi vaivata muunlainenkin tarmottomuus.
Muutama kuukausi sitten olisit väittänyt kaiken olevan Lipposen syytä, mutta onneksi anneli paljasti Lipposen sopineen Bushin kanssa kaikkien Suomen lääkäreiden siirtämisestä Irakiin Naton käyttöön.
Siirretään kaikki sairaat sinne Ilomantsiin syväväylän ja lisäkiitoradan viereen. Vanhanenhan on sinne varmaan hajasijoittanut mahtavat sairaalat kaikkien niiden teollisuuslaitosten viereen.
Keskustalle alueellinen tasapaino on samaa kuin maataloustukipolitiikkaa. Siitä on sovellettu aluepoliittiikka, joka toimii samalla logiikalla kuin maataloustuet, rahaa saa kunhan täyttää tietyt kriteerit ja nipun hekemuksia. Kepun politiikan kulmakivi on ollut näiden tukien maksimointi, ei kehittäminen.
Hyvään liikeideaan pohjautuvaa, terveen liiketoiminnan edellytykset täyttävää yritystoimintaa maaseudullakin tulee tukea yrityksen alkutaipaleella tai voimakkaan laajentumisen yhteydessä. Kepun harjoittama politiikkassa tuotannon kannattavuuden tai järkevyyden arviointi ei ole niin kauhean oleellista, riittää kunhan yritys on puolueen ydinkannatusalueella.
Tuo vastikkeeton rahankylvö pitää saada loppumaan. Kuten vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien välillä. Pekkarisen pekkarointi Kehäradan rakentamisen lykkäämisessä on esimerkki umpipöljästä kepupolitiikasta, jossa maaseudulle siirretään rahoja pääkaupunkiseudun hankkeilta.
Maasedun autioitumista ja mm. lääkäripulaa ruokkii myös maaseudun kepulaisen yhtenäiskulttuurin suvaitsemattomuus ja jopa vihamielisyys toisenlaisen maailmankuvan omaavia kohtaan. Koulutetun ja ajattelevan ihmisen on vaikea sopeutua niihin normeihin joita umpimielinen kepulandia edustaa, niinpä koulutetut hakeutuvat mieluummin töihin moniarvoisempiin kaupunkeihin.
Kun Ranskassa saa kaksi satoa kesässä, Suomessa yksi.
Ja valitettavankin tosi. "Alueellisen tasapainon palauttaminen" on vain kiertoilmaisu maataloustukien lisäämiseksi. No, kyllä siinä sivussa syydetään kehittyneiltä alueilta kärrättyä rahaa myös rapautuneiden ja joka tapauksessa ennen pitkää sortuvien rakenteiden ylläpitämiseksi. Rahaa, joka täällä voitaisiin käyttää uutta ja kaikkia suomalaisia hyödyttävää tuottavasti.
Varmasti osaltaan - ehkä paljonkin - vaikuttaa asiaan tuo viimeisessä kappaleessasi esittämäsi henkinen puoli. Tällä saitilla - jo tässäkin avauksessa - on kylliksi esimerkkejä tarkoittamastasi ajattelutavasta ja niiden edustajista. Kukapa koulutettu ja ajatteleva ihminen tosiaankaan haluaisi elää ja työkennellä ympäristössä, jossa sellaiset ovat enemmistönä ja vallassa!
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Luulisi Korhosen olevan innoissaan, kun pääkaupunkiseudulle on lääkäreitä tulossa pilvin pimein. Luulisi Korhosen löytävän itselleen sopivan psykiatrin helposti, ettei tarvitsisi tänne sairasskertomustaan kaikkien nähtäville kirjoittaa.
Huomaan, että toistaiseksi vain Oiva Härkönen on kepulaisista ainoana edes yrittänyt vastata asiallisesti ja asialla. Kiitos siitä Oivalle, vaikka hän näkemyksissään väärässä onkin!
Muut kepulaiset vastaukset keskittyvät koskettelemaan vain avaajaa, ei hänen esittämäänsä asiaa. Ne edustavat pahimmasta päästä sitä, jota Yksi kylähullu hyvässä vastineessaan kuvailee näin:
>> Maaseudun autioitumista ja mm. lääkäripulaa ruokkii myös maaseudun kepulaisen yhtenäiskulttuurin suvaitsemattomuus ja jopa vihamielisyys toisenlaisen maailmankuvan omaavia kohtaan. Koulutetun ja ajattelevan ihmisen on vaikea sopeutua niihin normeihin joita umpimielinen kepulandia edustaa
puoluekantaas mutta maalla asuvana tiedän että täällä ei liho muut kuin taksikuskit ja nekin kelan rahoilla.Taksilla käydään vissiin viinakaupassakin.Kyllä demarit on pitäneet huolen vaalikarjastaan.Eipä täällä juuri muuta lypsykarjaa olekkaan.
Ihmiset tulevat kyllä hyvinkin mieluusti maaseudulle. Myös lääkäreitä hakeutuu maaseudulle sankoin joukoin. Maaseudulle vetää luonnon rauha, kiireettömyyden ilmapiiri ja ajoittain melkein kaiken pysähtyneisyys. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan tule maaseudulle töihin ja pysyvästi, vaan lomailemaan ja mökkeilemään.
Maaseudun kepulainen ahdasmielisyyskään ei pysty torjumaan tätä ihmisvirtaa. Kohta eli noin kuukauden päästä saavutetaan sesongin huippukohta. Kyse ei siis ole siitä, että kaupunkilaiset kokisivat maaseudun ja sen asukkaat jotenkin vastenmielisenä kohdata. Vastausta kysymykseen pitää siis lähteä hakemaan jostain muualta.
Vastaus löytyy elinkeinoelämän rakenteesta. Teollistuminen edellytti vahvaa keskittymistä. Teollisuuden yhtenä valttina oli tehdasrakennusten suuri koko. Paperikoneita ym. ei voinut sijoittaa joka kuntaan. Keskittyminen alkoi teollistumisesta. Maatalous sitä vastoin edellytti haja-asutusta, koska peltopinta-alat määräsivät asutuksen sijoittumisen. Teollistuminen toi työtä yhden hehtaarin alueelle sadoille ihmisille, kun pellolla tällaisella alueella riitti hyvin yksi viljelijä.
Teollistumista seurasi jälkiteollinen yhteiskunta, missä erilaisten palvelujen tarjonta ja niiden kehittäminen on olennaista. Teollisuus jäi tämän palvelutuotannon oheen. Palveluille on ominaista markkinoiden läheisyys ja volyymi. Meillä on edelleen jokunen kiertävä huonekalukauppias ja kauppa-autojakin kulkee, mutta koko ajan vähenevässä määrin. Sen sijaan keskitettyjä palvelutuotantopaikkoja nousee taajaamiin kuin sieniä sateella.
Lääkärinkin valinta on ymmärrettävä tätä taustaa vasten. Jokainen tajuaa, että oman uran kehitysnäkymät ovat parhaat siellä, missä on kysyntää. Markkinat ovat lähellä ja verkostoituminen mahdollista. Edetäkseen urallaan kunnanlääkäri joutuu taas muuttamaan. Rautavaaralla on ehkä jo se yksi yksityinen lääkäri(asema), jolle on markkinat. Ihmiset liikkuvat siis mahdollisuuksien perässä eivätkä pyri sulkemaan mahdollisuuksia, vaikka olisi kuinka hyvää intraa tarjolla kuten Oiva väittää.
Voimme tietysti väkipakolla tasapainoisen alueellisen kehityksen nimissä pakottaa ihmiset ja elinkeinoelämä jonnekin. Silloin ratkaisuissa painavat enemmän jotkut muut kuin taloudelliset tekijät. Se on poliittinen valinta. Sirotellaan ihmisiä sinne tänne, vaikka kaikkien suomalaisten etu siitä taloudellisessa mielessä kärsii. Jos päätöksenteon perusteena olisikin se, missä on parhaat lomanviettomahdollisuudet, Saimaan ja Päijänteen rannat olisivat asutuimpia paikkoja Suomessa. Silloin ei välitettäisi rahasta. Kaikilla olisi varaa valita tällainen elämäntyyli. En usko, että kepulainen ahdasmielisyys saisi silloinkaan ihmisjoukkojen virtaa torjuttua.
taksilla käyvät ovat siis demareita? Hyvä, olkoon niin, mutta onko sitten ne kännissä ajelevat myös viinakaupassa asioivat kepulaisia?
Parempi taksilla kuin omalla traktorilla kännissä.
Tosiasiassa yleisesti ottaen suurin osa maalla asuvista ei ole demareita. Eiköhän niillä lienr jäsenkirjat ihan muista puolueista kepusta kommareihin.
Kun tuossa puhun noista itseeni kohdistuneista törkyviesteitä, huomaan nyt niistä suurimman osan, toistakymmentä, poistuneiksi. Olisiko ylläpito oma-aloitteisesti ne siivonnut vai olisiko asianomaisissa sittenkin pilkahtanut sen verran järjen valoa, että ovat itse pyytäneet ne poistamaan.
Hyvä niin, mutta hieman harmittaa, että poistui myös mainio sanailu, jossa annoin tukea Emeritukselle, joka erään minulle enkkua opettamaan pyrkineen heittämän kysymyksen, mitä tarkoittaa dick head, arveli tarkoittavan kysyjän nimimerkkiä!
JKK toi esille todellisen henkilön, lääkärin, joka kertoi omat ajatuksensa asiasta. Sinun kirjoituksesi puolestaan on määrätyssä mielessä utopiaa aivan samalla tavala kuin se ajatus, että jokainen haluaa asua keskellä kaupunkia järven rannassa isolla tontilla olevassa omakotitalossa.
Juuri noin on. Olen kohtapuolin itsekin lähdössä maaseutukiertueelle, Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon kautta Perämeren äärelle ja aikoinaan valun sieltä takaisin Pohjanlahden rannikkoa pitkin.
Pitkäaikaisen työpaikkani Valion eräässä mainosbiisissä rallatettiin, että "maalla on mukavaa". Niin siellä on. Voin viihtyä siellä paljon kauemminkin kuin synnyinpitäjäni Rautavaaran naapuripitäjästä syntyisin ollut Juice Leskinen, joka eräässä rallissaan lauloi, että "mennään maalle, kun vain pääsen yöksi takaisin".
oli 25-vuotias lääketieteen opiskelija jonka mielestä kehäkolmosen ulkopuolella ei ole elämää. Muunkinlaisia ihmisiä on, jopa lääkäreissä.
EI noista mitään hyötyä ole ja kalliiksi tulee elättäminen. Äänestävät Kokoomusta ja haluavat yksityislääkäriksi kunnan tiloihin ja laitteisiin.
Tunnen monta lääkäriä, joista ei olisi edes astiantiskaajaksi tai ojankaivajaksi, mutta pitää vaan päästä sorkkimaan ihmisten terveyttä.
Demarit ja vasurit ajaa taksilla ja muut omilla autoilla,kylläkin liian usein kännissä.Kunnanvaltuutetuista alkaen isontalon isäntään asti.Kepulaiset rymyää takametsissä ja muut koijarit kirkonkylän baarissa.
työn perässä kaupunkeihin, ainakin oivan väitteiden mukaan. Siispä sinne maalle on jääneet vain aikamiespojat ja kaikesta työstä kieltäytyvät viherpiipertäjät. Viherpiipertäjät eivät aja taksilla, pitävät polkupyörääkin liian saastuttvana joten ainoiksiu taksin käyttäjiksi jäävät vanhat mummut ja aikamiespojat. Isännät itse menevät farmari-Volvoillaan, jotka piti ostaa jotta verovähennysoikeudet tulee käytettyä kokonaan:-)
Maaseutua, kepulandiaa, vaivaa henkinen pysähtyneisyys ja neuvottomuus. Tehdään vain niin kuin ennenkin on tehty, vaikka nykyaika huutaa uusia ratkaisuja. Umpimielisyys, sisäänpäinlämpiävyys ja katteeton omakehu ovat kepukuntien tunnusmerkkejä. Kuntalaiset luulevat asuvansa ihannekunnassa joka pitää säilyttää keinolla millä hyvänsä. Silti väki pakenee kiihtyvällä vauhdilla eikä kukaan halua tulla edes lääkärin toimeen vaikka tiedossa olisi vankka tilipussi ja hyvät asumisolot.
Mitä tulisi tehdä.
Kielletäänkö kepulaisuus joka näyttää tuovan vain ongelmia kaikkialle missä se on valta-aate.
Oivan opein maaseutua ei ainakaan pelasteta.
mutta wolkkari näyttää tänä päivänä jostakin syystä olevan kova sana.Johtuneeko Keskosta.Viherpiipertäjät kyllä polkee pyörällä että kettingit kirskuu kun tuo rypsiöljy ei vissiin pysy oikein kiinni.Mummot ja papat kun pysyiskin taksin takapenkillä mutta kun noita onnettomia saa välillä väistellä jalkakäytävälläkin etteivät ladoillaan ja nissaneillaan päälle aja.Kyllä viherpiipertäjät ottaa töitä vastaan jos sattuu olemaan koulutusta vastaavaa,mitä kylläkään ei ihan heti näillä nurkilla ole.Kerran yks oli kunnalla viikon polttopuu hommissa mutta kun mestari meni viikon päästä kattoon josko puut olis tehty niin ei ollut sen enempää kun mitä mestari oli itse tehnyt esitellessään kyseisen työkalun toimintaa.
Ei työ kuulemma vastannut hänen saamaa koulutusta.Tuolla tuo kirjaston tietokoneella näkyy aikaansa kuluttavan.
Paskan marjat ne mihinkään kaupunkeihin ole muuttaneet Oivalla on väärä tieto asiasta .Takamettiään ne syö joilla vielä on .Karjan ne on hävittäneet heti kun tila on jäänyt itselle ,se kun teettää töitä.Rantatontit on myyty jolla on sattunut olemaan jne.Kyllä noita rappiotiloja kohta on jos ei jotain mullistavaa tapahdu.Kakarat kun on opiskelunsa saaneet suoritettua niin eihän ne näihin kyliin jää. Ne ponkasee kaupunkeihin herrahissiin työn perässä ja vähän muunkin.Täysin ymmärrettävää.
Pari kaupunkia kun sais aikaiseksi tuohon nelostien varteen, yksi vaikka tuohon Kärsämäen kohdalle ja toinen tonne Karstulan seutuville niin ehkä maaseutukin vähän piristys.No se siitä kirjoitaa maakansa ja jatkaa sivulla seitsemän....
Minä itse olen muuten maalle muuttaja,että sillälailla sano Tarvajävi ja avas uuden laatikon.
..sitten sinullekin jotakin pirun kipeää äkämää vaikka persuksiin niin että et istumaan kykene. Lääkitse sitä sitten luonnonyrteillä ja äänestä demareita tai vihreitä. Ne varmaan kykenee siihen ojankaivuuseen, Hautalat ja Soininvaarat.
Helppo on parantaa pään taudista sosialisteja. Tohtori Kekkonen osasi jo nuorena tuon jalon päästötaidon.
ajattelee. On tosi törkeä äijä. Et pysty missään muussa yhteydessä tuomaan tällä tavalla asioita esille kuin täällä palstalla.
Et varmasti olisi voinut tuoda työpaikallasi näitä aatoksia esille. Olisit heti joutunut jättämään työsi. On ne niin normaalista poikkeavia kirjoituksia, että ei voi kuin ihmetellä. Mutta narsistinen luonne on sairas ja sairas voi olla lahjakas ja tuottelias.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Aiheutat toisille ihmisille paljon mielipahaa ja ristiriitaisuuksia.
Kyllä minä yritän saada ihmiset ajattelemaan! Voidaanhan kai sanoa, että yritän aivopestäkin heitä. Pestä nimittäin pois sen kuonan, joka estää näkemästä asioista totuutta.
Jos tällainen pyrkimys on narsismia tai muuta sairautta, olkoon sitten niin. Minusta on kuitenkin kivempi olla tällä tavalla sairas kuin sinun ja monen muun tavalla terve - omasta mielestänne.
Mutta olettekohan sittenkään millään tavalla ihan terveitä, kun asennoidutte noin siihen, että kerron mielenkiintoisesta lehtiuutisesta, joka kertoo, miten eri yliopistoista valmistuvat lääkärit haluavat tulla Etelä-Suomeen ja mitä ajatteli lääkäriksi valmistuva helsinkiläinen Liisa Karttunen hänelle Rautavaaralla tarjolla olevan omakotitalon ikkunasta avautuvasta upeasta meisemasta: "olisihan se kiva, jos takapihalta alkaisi Helsingin elämä".
Sorry, jos aiheutin mielipahaa kertomalla tästä. Mutta sanotaan, että "totuus tekee kipeäää, mutta se parantaa". Toivottavasti niin tapahtuu Sinullekin!
käännät kaiken päinvastoin kun tuot esille. Annahan poikasi lukea nämä tekstit, niin saat kuulla kunniasi, jos ovat terveitä yksilöitä.
virkaan, ei voi olla normaali-valitettavasti.
jörön kämppä sosialisoidaan ja asutetaan rautavaaran nuorisolla. Jörö siirretään väkisin ukkokotiin dementiaosastolle.
Tämä on sitä, mitä korhonen kirjoituksessaan esittää. Olen vain hiukan muokannut tarinan sankareita uuteen järjestykseen.
Päätellen siitä, että vain Oiva Härkönen oli kyllin rohkea kepulainen yrittääkseen vastata asiallisesti. Oivallahan on kyllä tietoja ja varmasti ymmärrystäkin enemmän kuin mitä hänen kepulaisuutensa sallii julkituoda. Mutta kiitos kuitenkin Oivalle hyvästä yrityksestä!
Kiitoksia nimimerkeille Yksi kylähullu, Mielipidepankki, Uusi Ukki, guess who, ”pistävää ivaa” ja taitaahan tuossa olla joku muukin ei-kepulainen, jotka olette esittäneet asiallisia ja hauskojakin kommenttejanne, joiden näen tukevan näkemystäni!
Teille, kepulaiset pikkunilkit, jotka sieltä puskistanne ruikitte pikkutörkeyksiänne minua kohti, sanon: ei tietämättömyytenne tuottama ahdistus poistu tuolla tavalla! Teidän pitää ruveta valistamaan itseänne, jotta voisitte keskustella asioista! Kyllä se teiltä paljon työtä vaatii, kun lähtötasonne on noin alhainen, mutta ”yrittänyttä ei laiteta”, sanotaan!
Avaustani ei kukaan järjissään oleva voine pitää kepukaunaamisena. Kerroin vain, millainen on tilanne syntymäkunnassani Rautavaaralla – joka ei suinkaan ole ainoa lajissaan maassamme – ja mitä ajatteli lääkäriksi valmistuva helsinkiläinen nuori nainen kunnan erinomaiselta vaikuttavasta tarjouksesta. Mikäpä hänet sinne voisi houkuttaa, kun meikäläinenkin sieltä lähti pois heti kun pääsi. Lisäkseni ainakin miljoona eteenpäin pyrkivää nuorta on lähtenyt tuollaisista pitäjistä. Etelä-Suomeenhan haluavat myös Kuopion yliopistosta valmistuvat lääkärit, kuten jutussa kerrotaan.
Kerroin vain tosiasiaa, joka varmaan on kipeä niille, jotka ovat olevinaan siinä uskossa, että kepu olisi jotenkin palauttanut ”alueellista ja sosiaalista tasapainoa”. Muuten – minun lapsuudessani SKDL oli Rautavaaran suurin puolue ja jossain vaiheessa myöhemmin se taisi olla SMP – persujen kansanedustajaksihan sieltä nytkin pääsi ”Perus-Pentti”, Pentti Oinonen – mutta jo kauan kepu on ollut siellä suurin puolue. Ja voidaanko sanoa - sen huomaa!
Lähden nyt kaupungille asioille ja loppupäivänikin jatkuu muissa puuhissa, joten vielä mahdollisesti tulevia vastineita en ainakaan ennen iltaa kommentoi. Hyvää päivänjatkoa!
Ylempänä joku ihmetteli, miksi laitat asiallisen avauksesi alkuun Oivaa ivailevan kommentin vesittämään muuten hyvön juttusi sisällön heti alkuunsa.
vastasit siihen aika omahyväisesti ja tekopyhästikin.
Kun nyt sitten kuittaat avaamasi ketjun tällaisella kommentilla...
"Teille, kepulaiset pikkunilkit, jotka sieltä puskistanne ruikitte pikkutörkeyksiänne minua kohti, sanon..."
Niin osoitat olevasi kaikkea muuta kuin asiakeskustelija.
Ihmettelen, miksi ruikutat pikkunilkeistä, ku teet itse kaikkesi vetääksesi heitä kommentoimaan juttujasi.
Teetkö näin, että pääsisit aina sanomaan viimeisen tuomion kaikista muista?
Sorry vaan, mutta minun mielestäni upseerilla pitäisi olla asiallisemmat käytöstavat kuin sinulla.
Korhosen vaari
Pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pää pää siellä, pää pää täällä
pipipää pipipää jokapuolella pää pää
ukkelin pippelin pää.
(Lauletaan Piippolan vaarin sävelmällä romukaupan ikkuna rinnuksilla (eli siis arvomerkitä näkyvillä))
Matkailu avartaa otsoniaukkoa, lisää kasvihuonepäästöjä mutta mitäs sinä sellaisista välittäisit. Olet sukupolvea, jolle on tuttu sanonta: "meidän jälkeemme vedenpaisumus".
On se kumma, että tuollaista saastuttajaa pidetään hengissä vaikka millä rotanmyrkyillä jotta voisi saastuttaa ja kuluttaa veronmaksajien kustantamia terveyspalveluja.
Sulle kertyy edut, muille maksuvelvollisuus.
...vastaan tässä kaikille tuohon edelliseen vastanneille. Minun tarvitsee sanoa vain uudestaan sama, jonka edellä sanoin:
>> Teille, kepulaiset pikkunilkit, jotka sieltä puskistanne ruikitte pikkutörkeyksiänne minua kohti, sanon: ei tietämättömyytenne tuottama ahdistus poistu tuolla tavalla! Teidän pitää ruveta valistamaan itseänne, jotta voisitte keskustella asioista! Kyllä se teiltä paljon työtä vaatii, kun lähtötasonne on noin alhainen, mutta ”yrittänyttä ei laiteta”, sanotaan!
SKirjoitan tähän muutaman viimeisen sanan ettei Korhosen aina tarvitse vaivautua: Periskooppi, untelo, heinähanko, dekatanssi, homeopatia ja räppänä.
suuri poika taas paukuttelee totuuden sanoja upseerina ja herrasmiehenä.
Hetken jo näytti, että matkustelu on avartanut jörön maailmankuvaa ja suvaitsevaisuutta mutta turha oli se luulo.
Täällä se upseerimme mättää paskaa kaksinkäsin kaikkien silmille, jotka rohkenevat hiukkakin olla erimieltä älykön kanssa.
Surkea tyyppi, kuten kai useimmat kapitulantit.
>> Täällä se upseerimme mättää paskaa kaksinkäsin kaikkien silmille, jotka rohkenevat hiukkakin olla erimieltä älykön kanssa.
Hävettää kapin puolesta.
Terv. tosi Upseeri.
tosi on. Ei mitään tapoja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000026618749
Sinusta tulee mies vasta sitten kun kykenet itsekritiikkiin.
Toistaen: et ole mies, et sotilas etkä upseerikaan, ellet kykene ITSEkritiikkiin.
Kanattaa ruveta harjoittamaan itsekritiikkiä, jotta sinusta tulisi joskus mies.
Ehkä jonain päivänä olet sitten upseerikin, vaikka herrasmiestä sinusta ei enää taida saada, kun sinussa ei näytä keskustelutyylisi perusteella olevan ainesta herrasmiehekdsi.
Suomessa on lääkäripula, mutta lääkäriksi pääseminen on melkeinpä tuurista kiinni. 2 vuotta yrittänyt alalle puolen vuoden pänttäämisellä, ja aina jää kiinni parista pisteestä, jotka tulee kielioppivirheistä tai laskun väärästä pyöristämistavasta, että enkai sitten ole tarpeeksi hyvä ja motivoitunut alalle, kun en aina tarkalleen tiedä, että tuleeko vaikka "ja"-sanan eteen pilkku. Koe mittaa lähinnä laskutaitoa ja kiinnostuksella fysiologia kohden ei paljon ole painoa. Opiskelemaan otetaan tasan se määrä, minkä tiedekunta on ilmoittanut.
Suomessa alle 40-vuotiaita lääkäreita on alle 1/4, yli 50-vuotiaita puolet, joka seitsämäs on yli 63-vuotias. Näillä sisäänottamäärillä Suomessa on 10-vuoden kuluttua 10% vähemmän lääkäreitä. Kyllä uskon, että alalle haluavilla riittää motivaatiota, vaikka paikkojen määrää lisätään. Opiskeluvaiheessa kyllä putoaa hyvin nopeasti ne, joilla ei ole motivaatiota alalle, sillä työmäärä on varsin suuri. Tokihan valtionkin pitää tulla vastaan ja antaa enemmän rahaa koulutuseen, jotta paikkoja voidaan lisätä.
Jos nyt muutaman vuoden kuluessa onnistun pääsemään alalle, niin mieluiten työskentelen valmistuttuani pienellä paikkakunnalla, että ei kaikkia nuoria kiinnosta mihinkään kasvukeskuksiin hakeutua.
Tämä lääkäri liisa karttunen pilas mun elämän,ei lähettäny tutkimuksiin.sairastuin.cushingin tautiin 2009.aivolisäkekasvain kerkes.kasvaa 15'mm ja aivolidäke itessään 15 mm eli täytti.koko aivolisäkkeen.2010 leikattiin.ja 2013 uudestaan.jos tämä kyseinen lääkäri.ois lähettäny hoitoon ja tutkimuksiin.kasvain ei.ois.päässy.niin isoks.sokerit koholla verenpaineet koholla.malmin terveysaseman lekuri.vetoo.psyykjeeseen.eka leikkaus ois onnistunut ja oisin.parantunut sairaudestani.kokonaan.nyt taas kolmannen.kerran.uus kasvain 6'mm ja mitään ei.oo enää tehtävissä.lääkehoito määrättii meikusta.jonka pitäs estää korsolin tuotanto.kiitos liisa.kartrunen,musta piti tulla.lähihoitaja!!!'onneks.eläkeselvityksestä fysiatrian erikoislääkäri järkkäs mangneettikuvaan,hän pelasti henkeni.kiitos myöskin.duurin työntekijöille.