Ystävä rakas,
Pyydän sinulta anteeksi, että olen käyttäytynyt sinua kohtaan kuin täysipäiväinen idiootti!
Pyydän sinulta anteeksi myös sitä, että en ollut vielä valmis rakastumaan.
Tulit elämääni kutsumatta, yllättäen - kuin takaovesta hiipien - yhtäkkiä vain huomasin sinun olevan iso osa elämääni, iso osa arkeanikin: satoja tekstiviestejä, kymmeniä puhelutunteja muutamassa hassussa päivässä.
Viihdyin seurassasi paremmin kuin kenenkään seurassa vuosikausiin. Kanssasi saattoi nauraa vapautuneesti, itkeä silloin kun siltä tuntui. Kanssasi saatoimme puhua ihan kaikesta taivaan ja maan välillä. Ymmärsin sinua ja sinä ymmärsit minua.
Kuitenkaan elämäni ei ole aina ollut helppoa, minua on satutettu syvältä. Ja osa niistä haavoista on vielä parantumatta, arpeutumatta.
Siksi minä en uskaltanut antaa itseni rakastua sinuun, vaikka sydämeni itkee sinun perääsi vieläkin, aamun ensimmäisen ja illan viimeisen ajatuksen täytät sinä - pikkuasioista tulet mieleeni: tuulenvireestä poskellani muistan kosketuksesi, auringonsäteestä muistan hymysi, laineiden liplatuksessa olen kuulevinani kuiskauksesi.
Tiedän, että en koskaan tule kohtaamaan toista miestä, joka voisi sisintäni tällä tavalla koskettaa. Tiedän, että tulen kaipaamaan sinua kaikki jäljellä olevat vuodet. Tiedän, että sydämessäni on aina paikka sinulle...
Mutta minä en vain uskaltanut. Aika olisi ehkä ollut puolellamme, mutta sinulla ei ollut aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa tarpeeksi kauan. Nuorempana sinun (ja minun!!) on ajateltava elämää pitkälle eteenpäin.
Menetin sinut kokonaan, ystävyytesikin, vain siksi, että pelkäsin eteeni tullutta mahdollisuutta, että en uskaltanut ottaa vastaan minulle tarjottua tilaisuutta onneen.
Toivottavasti voit joskus antaa minulle anteeksi arkuuteni...
Sinulle toivon kaikkea hyvää ja kaunista: onnea, iloa ja ennenkaikkea rakkautta.
Elämän on jatkuttava, vaikka se taas satuttaakin...
Pyydän sinulta anteeksi, että olen käyttäytynyt sinua kohtaan kuin täysipäiväinen idiootti!
Pyydän sinulta anteeksi myös sitä, että en ollut vielä valmis rakastumaan.
Tulit elämääni kutsumatta, yllättäen - kuin takaovesta hiipien - yhtäkkiä vain huomasin sinun olevan iso osa elämääni, iso osa arkeanikin: satoja tekstiviestejä, kymmeniä puhelutunteja muutamassa hassussa päivässä.
Viihdyin seurassasi paremmin kuin kenenkään seurassa vuosikausiin. Kanssasi saattoi nauraa vapautuneesti, itkeä silloin kun siltä tuntui. Kanssasi saatoimme puhua ihan kaikesta taivaan ja maan välillä. Ymmärsin sinua ja sinä ymmärsit minua.
Kuitenkaan elämäni ei ole aina ollut helppoa, minua on satutettu syvältä. Ja osa niistä haavoista on vielä parantumatta, arpeutumatta.
Siksi minä en uskaltanut antaa itseni rakastua sinuun, vaikka sydämeni itkee sinun perääsi vieläkin, aamun ensimmäisen ja illan viimeisen ajatuksen täytät sinä - pikkuasioista tulet mieleeni: tuulenvireestä poskellani muistan kosketuksesi, auringonsäteestä muistan hymysi, laineiden liplatuksessa olen kuulevinani kuiskauksesi.
Tiedän, että en koskaan tule kohtaamaan toista miestä, joka voisi sisintäni tällä tavalla koskettaa. Tiedän, että tulen kaipaamaan sinua kaikki jäljellä olevat vuodet. Tiedän, että sydämessäni on aina paikka sinulle...
Mutta minä en vain uskaltanut. Aika olisi ehkä ollut puolellamme, mutta sinulla ei ollut aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa tarpeeksi kauan. Nuorempana sinun (ja minun!!) on ajateltava elämää pitkälle eteenpäin.
Menetin sinut kokonaan, ystävyytesikin, vain siksi, että pelkäsin eteeni tullutta mahdollisuutta, että en uskaltanut ottaa vastaan minulle tarjottua tilaisuutta onneen.
Toivottavasti voit joskus antaa minulle anteeksi arkuuteni...
Sinulle toivon kaikkea hyvää ja kaunista: onnea, iloa ja ennenkaikkea rakkautta.
Elämän on jatkuttava, vaikka se taas satuttaakin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulen aina muistamaan sinut ja nämä hetket mitä oli meillä ovat aina sydämessäni...
Herätit minut eloon ja vaikka tiedänkin etten sinua voi saada kaipaus on aina oleva kun katson täysikuuta ja muistan ne hetket kun syliisi kaipasin...
Tiedän että olet olemassa ja muistan sinut aina. Tänään ja huomenna.
Loppuelämäni. Syntymäpäivänäni sytytän kynttilän ja ajattelen sinua. Hymyäsi. Suudelmiasi.
Tiedän ja tiedät että kaipaan sinua ja haluan sinut nähdä vaikka nyt haenkin välimatkaa. Kaipaus jostain hiipii, mutta kovetan itseni.
Rannan hiekka varpaissa, tuuli hiuksissani ei ole sinun jälkeesi enää samaa...rakkaani.
...hymyksi huulilleni jäät,
pilkkeeksi silmäkulmaani.
Olet kullanhohde hiuksissani,
lempeä tuulentuiverrus poskellani,
hellä kuiskaus korvassani.
Lujaksi otteeksi kättelyyni jäät,
varmuudeksi askelteni kaikuun,
kypsyydeksi ajatusteni kulkuun.
Auringoksi aamuuni jäät,
tähdeksi iltaani jäät.
Sydämeni ei ole enää kokonainen ilman sinua...
Ei sen tarvi loppua näin, aina on lähtö =)