mies

minulla on kova kaipuu "hengelliseen elämään", on ollut jo ainakin vuoden verran. olen hiljentynyt ja rukoillut, lukenut ja silti tunne ei ainakaan helpota saati muutu muuten kuin raastaa yhä enemmän.
eipä silti asiat on hyvin ja olen onnellinen, mutta silti tällainen selittämätön ja täyttymätön kaipuun olo on pitemmän päälle jo hieman vittumaista. On vaikea kertoa olostani kirjoittamalla ja muutenkaan:)
7304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...kovaa työtä, jossa tarvitsee aivoja ja/tai lihaksia... kyllä siinä unohtuu hengelliset elämät

Äänestä
  • kiitos oivasta neuvosta, ilmeisesti teet kuten opetat ja onneksi kerkesit ahkeroinnin lomassa näpyttää ohjeen minullekkin:)

    Äänestä

Moi mies!

Muutama kommentti hengellisen elämän
kaipuusta.

Jeesus opetti: "Joka uskoo minuun, 'hänen
sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat',
niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Joh.7:38

Kun jonkun sisimmästä kumpuaa elävän veden virrat,
sellaisella ihmisellä on asiat kunnossa.
(Näin on, vaikka siitä ihmisestä tuntuisi miltä)
Ja Jeesus opetti, että ihminen, joka uskoo häneen,
on sellainen.

Uskotko, että Jeesus oli se, joka hän sanoi olevansa?

Haluatko pyytää häntä auttamaan sinua?

Uskotko, että hän on maksanut sinun syntivelkasi
viimeistä lanttia myöten?

Se usko on sinussa elämän veden virta,
joka vie sinut iankaikkiseen elämään.

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sanoi Johannekselle:
"Minä olen A ja O, alku ja loppu.
Sille, jolla on jano, minä annan
lahjaksi vettä elämän veden lähteestä."
Joh.Ilm.21:6

Annan lahjaksi, hän sanoi.

Sille jolla on jano, kaipaus.

Se, mitä Jeesus antaa, on vastaus,
ja vieläpä ikuinen vastaus sielun nälkään
ja janoon. Täyttymys kaipaukseen.

Vanhassa Testamentissa Jumala valittaa:
"Minun kansani on tehnyt syntiä kaksin verroin:
minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt
ja hakannut itselleen vesisäiliöitä,
särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä."
Jer.2:13

Niin kuin olet kalvavasti kokenut, kukaan
eikä mikään muu kuin Jumala, ei voi tyydyttää
ihmisen sisimmässä olevaa tiettyä janoista kohtaa.
Siksi, että ihminen on luotu elämään läheisessä
suhteessa Luojaansa - Hänen rakkautensa kohteena,
ja itsekin rakastaen. Tarve on aito ja oikea.
Niin kuin Jumalakin on, ja se suhde, jossa
ihmisen ja Hänen Luojansa on tarkoitus elää.

Muut asiat ja tavarat ovat täällä särkyneitä
vesitynnyreitä, joista vesi valuu pois.
Niistä ihminen joutuu sanomaan jossain
vaiheessa - niin talolle, tavaroille, rahalle
kuin asemallekin: "-- Petosta! Minun käteni
pitää kiinni tyhjästä!"

Luojamme ihmettelee:
"Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä,
mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne
palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi?
Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin,
te saatte nauttia parhaista herkuista."
Jes. 55:2

Kun kuuntelee Jumalaa, saa nälkänsä tyydytettyä.
Tulee yllin kyllin kylläiseksi.

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä.
Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole
nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää
koskaan ole janoissaan." Joh. 6:35

Jeesukseen uskon kautta ihminen löytää
yhteyteen Jumalan kanssa. Löytää sen
elämän, johon hänet on tarkoitettu,
suunniteltu ja luotu.

Jeesus on tie Jumalan luo. Ja totuus, ja elämä.

Hän sanoi: "Minä olen tämä elävä leipä,
joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö
tätä leipää, elää ikuisesti.
Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini.
Minä annan sen, että maailma saisi elää."
Joh. 6:51

Jeesus kertoo sielumme leivän liittyvän
jollakin tavalla hänen omaan ruumiiseensa:
Se tarkoittaa sitä, että hän antoi henkensä
ristillä siksi, jotta meillä olisi rauha
Jumalan kanssa. Hän maksoi kärsimisellään
ja kuolemallaan ihmisten syntivelan, ja
siksi armo ja pelastus on kokonaan lahja ihmiselle.

Me tarvitsemme anteeksiantamuksen, armon
ja rakkauden.

Mistä usko Jeesukseen tulee?

"Usko syntyy kuulemisesta,
mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana."
Room. 10:17

Mene sinne, missä puhutaan siitä,
mitä Jeesus teki ristillä,
ja mitä se merkitsee ihmiselle.
Ja kuuntele.

Sitten sanoisin, että älä lue mitä vaan
hengellistä kirjaa - se voi olla huonoa,
heppoista ruokaa, joka ei vie nälkää.
Lue mieluummin Raamattua, mieluiten Uutta
Testamenttia. Ja mieluummin sillä tavalla,
että joku selittää sitä:

"Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?"
Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan
ei minua neuvo." Ap.t. 8:30-31

Jos et heti kohta löydä sopivaa seurakuntaa,
johon mennä (voin ehkä suositella hyviä paikkoja,
jos kerrot mistä päin Suomea noin niin kuin
laajasti ottaen olet), niin Raamattua voi lukea
itsekseenkin samalla kuunnellen näitä "Raamattu
kannesta kanteen"-ohjelman selityksiä, niin on
helpompi pysyä kärryillä: http://www.rkk-sansa.net/
- Johanneksen evankeliumista ehkä kannattaa
aloittaa, ja sitten vaikka Roomalaiskirje ja
Galatalaiskirje, niin hengelliset ytimet on
käyty läpi siinä.

Sen sanan kautta Pyhä Henki saa vakuuttaa
sydämellesi, että tämä on totta, ja koskee
sinuakin.

Usko on alussa pieni siemen - se ei välttämättä
näy, eikä tunnu. Mutta kun se saa ravinteita
Raamatusta, Jumalan Sanojen kuulemisesta, usko
alkaa kasvaa, ja siitä voi tulla joskus iso,
näkyvä ja tuntuva puu.

Olet armahdettu, Jumalan silmissä tahraton
ja Hänen omansa siksi, että Jeesus otti sinun
koko syntisi omaksi syykseen, ja kärsi ansaitsemasi
rangaistuksen ristin puussa. Olet "Jumalan mies"
- ei siksi mitä itse olet, vaan kokonaan siksi,
mitä Jeesus on, ja mitä hän teki, ja mitä
Jumala lupaa Jeesusta avuksi pyytäville.

Siunausta etsikkoaikaasi!

Äänestä
  • etsikkoajalta tämä vaikuttaa, kiitän kirjoituksestasi, siinä tuntuu olevan paljon asiaa ja toivottavasti totuus tavoittaa myös minut.

    Äänestä

  • mies edelleen kirjoitti:

    etsikkoajalta tämä vaikuttaa, kiitän kirjoituksestasi, siinä tuntuu olevan paljon asiaa ja toivottavasti totuus tavoittaa myös minut.

    olen alatien kulkija,matalalla profiililla,kuten körtit ainakin....sinut on jo otettu Isoon Kirjaan....puolestasi on jo kaikki tehty.
    Olet vain,otat vastaan.Miten?
    Ei kaikki koe ihmeellisä kääntymisiä,toisille se on ominaista,toisille hiljalleen kasvaa usko,vaikka pienikin kuin sinapinsiemen,sekin riittää.
    Etsi käsiisi Jaakko Heinimäen :Raavaan miehen rukouskirja ja muita hänen kirjojaan on lohdullista lukea.Huumoria,totuutta ja etsintää.Yeah!

    Äänestä

  • mies edelleen kirjoitti:

    etsikkoajalta tämä vaikuttaa, kiitän kirjoituksestasi, siinä tuntuu olevan paljon asiaa ja toivottavasti totuus tavoittaa myös minut.

    Rukoilen puolestasi.

    Onniteltava taidat joka tapauksessa olla.
    Jeesus nimittäin lupasi: "Autuaita ne, joilla on
    vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan."

    Sinut ravitaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies edelleen kirjoitti:

minulla on kova kaipuu "hengelliseen elämään", on ollut jo ainakin vuoden verran. olen hiljentynyt ja rukoillut, lukenut ja silti tunne ei ainakaan helpota saati muutu muuten kuin raastaa yhä enemmän.
eipä silti asiat on hyvin ja olen onnellinen, mutta silti tällainen selittämätön ja täyttymätön kaipuun olo on pitemmän päälle jo hieman vittumaista. On vaikea kertoa olostani kirjoittamalla ja muutenkaan:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu