Mitä tehdä kun koko ortodoksisuus on alkanut maistua puulta? Kirkossa käynti on kärsimystä, ikonit menettäneet merkityksensä ja kirkkolaulukin kuulostaa tyhjänpäiväiseltä. En halua puhua papille, en luota heihin. En jaksa rukoilla, ehkä enää uskoakkaan. Seurakunta, johon kuulun, on hyvä, siinä ei syytä ole. Mistä löydätte jatkuvasti innoitusta uskoonne?
Mitä tehdä?
ortodoksiton
181227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
nimenomaan jumalanpalveluksista, rukouksesta ym. saan draivia uskonelämääni...
Pyhiinvaellus piristää aina.
Siis ei mikään ryyppyralli rajan taakse
vaan Jumalaa etsimään jonnekin missä on pitkiä yöpalveluksia ja vakavaa kilvoitusta.
Ja luepa joku sellainen kirja jossa on käsitelty hengellisyyttä tuoreella tavalla eikä vain vanhojen sitaattien pyörittelyä
...kuten myös ajoittainen uskonnollinen "väsymys". En ole aikoihin päässyt palveluksiin, koska opiskelu, joka tapahtuu myös öisin ja viikonloppuisin, vie kaikki mehut. Olen joutunut miettimään itsekin paljon, miten pitää innoitus yllä. Minun ratkaisuni on hengellinen kirjallisuus. Luen paljon, pohdiskelen ja rukoilen. Se antaa minulle jaksamista, uskoa ja voimaa. Suosittelen kirjastoa tai Lampukkaa. Myös Valamon kirjakerhosta tupsahtaa aika ajoin mainiota hengellistä lukemista suoraan postilaatikkoon.
Kiitos hyvistä vastauksista ja siitä, ettette pitäneet aloitustani provona, mitä se ei siis suinkaan ole.
Tiedän, että epäilys ja turnausväsymys kuuluu asiaan, en vain uskonut, että se kävisi puolta pienemmän kimppuun kun jo aiemmin selvisin samankaltaisesta tilanteesta eteenpäin. Pidättekö muuten koskaan "lomaa" kirkostamme? Vai onko sellainen edes sallittua...
kun ei ole vähään aikaan mahdollisuutta käydä kirkossa ja ehtoollisella, kotiin palattua tai jos pääsee jossakin kirkkoon tuntuu taas niin hyvältä että! Ei sen kummempaa lomaa tarvitsekaan kun jo huomaa kaipaavansa sittenkin sitä tuttua kirkkotietä!
Eihän ortodoksisuus ole koskaan ollutkaan sellainen tarvittaessa esille otettava asia, joka tulee esille vain Valamon luostarissa vierailtaessa tai kirkossa käydessä. Ortodoksi on ortodoksi koko ajan ja toteuttaa kristillisyyttään arkielämässäänkin, arki ja pyhyys eivät sulje pois toisaan.
Olen suunnattomasti ihmetellyt niitä uus-ortodoksisia "Valamonkävijöitä", jotka kertovat kuinka se "jokin alkaa jo nousta tietoisuuteen ja vaikuttaa niin ihmeellisesti" luostaria lähestyttäessä ja sitten se on sitä ja tätä.
Ortodoksi ei niin ajattele, sellainen on ehkä turisti.
ei sitä itsestään irti saa, eikä ole kyllä tarvetta yrittääkään. Kulkee mukana kuin nenä päässä. Ja mikä ilo kun on pyhyyttä arjessakin!
Kyllä ainakin minä tunnen pyhyyden kosketuksen erityisen voimakkaana Valamon luostarissa (ja jo vähän ennen kuusikujaa). Valamossa käyntihän on pyhissä käyntiä!
näin on, mutta se on outoa, jos se on vain Uudessa-Valamossa ja muuten pyhyys ei tule mieleenkään.
Itse katselen näitä sellaisesta vinkkelistä, että muistan ensimmäiset käynnit Uudessa-Valamossa pikkulapsena aikaan, jolloin siellä oli vielä paljon vanhan Valamon munkkeja. Ja kirkkokin oli vain se vanha matalaan tallirakennukseen rakennettu. Moni aktiiviortodoksi ei nykyisin tiedä sitäkään, että Lintulan kirkko sijaitsi ennen Palokin kartanon yhdessä huoneessa ja sinne mentiin oikeanpuoleisen portaan kautta, vasemmalta puolelta päästiin silloinkin matkailijoille tarkoitettuun kahvilaan.
Elämähän on pyhää kaikin puolin ja kaiken, minkä tekee, tulee olla sellaista, jonka voi tehdä Jumalan kunniaksi.
Et luota pappeihin? Huh huh.
En minäkään luota moniin pappeihin. Niin syntinen olen.
.. luota kaikkiin kirkkokuntamme pappeihin.
rauhan ja ilon sydämeen.
uskoa muualta.. ajattelin juuri vkokeilla miltä se tuntuu olla muslimi. jos ei sekään onnaa ni sit koitetaan olla buddhaalainen seuraavaks :D
mielestäni ei ole väärin etsiä "omaa oikeaa".
huuma ortodoksista kirkkoa kohtaan hälvenemässä? Eikö sinua ole otettu hurraahuudoin ja avosylin vastaan, kehuttu keskipisteenä?
Jokaisella on matalat kautensa. Jos tunnet niinkuin tunnet niin ei sille sitten voi mitään.
Rukoile. Lue hengellistä kirjallisuutta. Älä anna pikkusormeasi saatanalle (sillä sehän on jo ottamassa sinusta otetta). Käy palveluksissa ja keskity teksteihin.
Rippi-isäni sanoisi todennäköisesti, että saatana on asialla ja hyvää vauhtia vokottelemassa sinua kuiskuttelemalla kirkossakäynnin vaivalloisuudesta ja kärsimyksestä, ikonien merkityksettömyydestä, kirkkolalun tyhjänpäiväisyydeltä.
Etkö muka itse huomaa tätä?
olen ottanut huomioon kaikki nuo mainitsemasi asiat. Olen ollut ortodoksi jo hyvin kauan, ja kaukana ovat ne ensihuuman ajat, siksipä tuntuukin ihmeelliseltä, että näin tulee seinä vastaan. Yksikään seurakunta ei ole ottanut keskipisteeksi eikä lemmikikseen, en ole sellaista asemaa edes tavoitellut, en korkeana enkä matalana kautena. Persoonalliseen saatanaan en edes usko, ihmisessä se pahuus asuu jos asuu.
Ihmetyttää, että eikö se Jumala kannakkaan, eikö sitä ihminen pääsekkään etenemään hengellisyydessään, eikö olekkaan mitään ykseyttä ja rauhaa seurakuntaelämässä? No ilmeisesti ei ole.
Tai sitten ei vain ole meikäläisen paikka ortodoksisessa kirkossa, voihan ne suuremmat voimat poistaakkin ihmisen kirkosta, kun sinne myös kutsuvat..
että kilvoittelu ei ole helppoa mutta siinä auttaa paasto ja rukous! Kokeilepa niitä, ja käy kirkossa kaikesta huolimatta, eikä ripillä käyntikään olisi pahitteeksi, siellähän tämmöiset asiat pitäisi "puhdistaa"!