ARGUMENTOIJALLE

Ensiksi haluan sanoa että on hyvä että kerrot reilusti omista näkemyksistäsi. Muistammehan myös että asiat riitelevät eivät ihmiset, joten vältetään henkilökohtaisuudet.

Oletko koskaan miettinyt kuinka harmillista on että "pelaamme" ikäänkuin peliä (maailmanpolitiikka) jossa yksi valtio (USA) laatii säännöt. Tämä on erityisen ikävää, koska tästä yli-valtiosta on tullut niin yli-mielinen että sitä ei edes kiinnosta mitä muut EU, Aasia, YK, ajattelevat.

USA on toki saanut hyviäkin asioita aikaan esim. Saddam on poissa pelistä mutta ei asioita saa toteuttaa mielivaltaisesti muita kuulematta koska esim EUn on kannettava kortensa kekoon Irakin jälleenrakentamisessa. Sekään ei ole ilmaista, EU joutuu auttavaan rooliin, halusi tai ei.

Entä mietitkö koskaan löytyikö pitäviä todisteita BIn Ladenin syyllisyydestä 11.9 -tapahtumiin. Hän saattaa olla päätekijä mutta todisteita siitä en ole nähnyt vaan vain nauhan jossa Osaman tuuletteli kun amerikkalaisia oli saatu hengiltä.

Miten kävi talebaneille? No, John Walker sai amerikkalaisena erikoiskohtelun ja loput pääsee varmaan sähkötuoliin. Tosin mitään ihmisoikeuksia ei Kuubassa majailevilla "terroristeilla" ole. Raportit kertoo että heitä pahoinpidellään. Mutta voiko kukaan olla varma että nämä "kuuban leirin kasvatit" ovat kaikki syyllisiä ja osallistuneet amerikan vastaisiin operaatioihin.

Nämä kysymyksethän ei jenkkimielisiä ihmisiä kiinnosta?

Henkilökohtaisesti Jumalaan uskovana ihmisenä, en usko Taivaan Herran pitävän Bushin maailmaa parantavista tempuista. Montakohan voidaan laskea Bushin toimien tappaneen, moniko heistä oli syyttömiä kuten lapsia ja vanhuksia? Onko George Walker Bush menossa (siirtyessään ajassa ikuisuuteen) taivaaseen?

Itse henk.koht. epäilen.
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Oletko koskaan miettinyt kuinka harmillista on että "pelaamme" ikäänkuin peliä (maailmanpolitiikka) jossa yksi valtio (USA) laatii säännöt. Tämä on erityisen ikävää, koska tästä yli-valtiosta on tullut niin yli-mielinen että sitä ei edes kiinnosta mitä muut EU, Aasia, YK, ajattelevat."

Onhan se tietysti huono homma. Olen kuitenkin onnellinen että maailman johtava maa on USA. Paljon huonompia vaihtoehtoja olisi tarjolla. Minun näkemykseni mukaan YK teki itsestään narrin Irakin kriisissä. Päätöslauselma 1441 vaati Irakia myöntymään tiettyihin ehtoihin joita se ei kyennyt täyttämään. Irakia uhattiin vakavilla seurauksilla jos mitään ei tapahtuisi. Mieti onko sellaisella maailmanjärjestöllä mitään virkaa jonka sanalla ei ole painoarvoa.

"USA on toki saanut hyviäkin asioita aikaan esim. Saddam on poissa pelistä mutta ei asioita saa toteuttaa mielivaltaisesti muita kuulematta koska esim EUn on kannettava kortensa kekoon Irakin jälleenrakentamisessa. Sekään ei ole ilmaista, EU joutuu auttavaan rooliin, halusi tai ei."

Minusta tuntuu siltä että ihmiset eivät todella tajua että kun puhutaan Saddam Husseinista se olisi kuin puhuttaisiin Adolf Hitleristä. Onneksi Saddamin maailmanvalloitus tyssäsi Iraniin ja Kuwaitiin. Olisi ollut erittäin vaarallista jos Saddam olisi saanut alueen öljyt hallintaansa.

"Entä mietitkö koskaan löytyikö pitäviä todisteita BIn Ladenin syyllisyydestä 11.9 -tapahtumiin. Hän saattaa olla päätekijä mutta todisteita siitä en ole nähnyt vaan vain nauhan jossa Osaman tuuletteli kun amerikkalaisia oli saatu hengiltä."

Olen miettinyt. Käsittääkseni kuitenkin Osama on julistautunut terroristi joka kuuluu vaatineen Yhdysvaltojen tuhoa. Mielestäni myös useiden maiden tiedustelujärjestöt ovat keränneet paljon viitteitä Osaman syyllisyydestä. Ja eikös joku maa varoittanutkin USAA Osamasta ja siitä että jotain oli meneillään ennen kuin tornit romahtivat. Vaikka Osama olisi syytön on hänen kontollaan muita rikoksia jotka hän mielestäni on tunnustanut.

"Miten kävi talebaneille? No, John Walker sai amerikkalaisena erikoiskohtelun ja loput pääsee varmaan sähkötuoliin. Tosin mitään ihmisoikeuksia ei Kuubassa majailevilla "terroristeilla" ole. Raportit kertoo että heitä pahoinpidellään. Mutta voiko kukaan olla varma että nämä "kuuban leirin kasvatit" ovat kaikki syyllisiä ja osallistuneet amerikan vastaisiin operaatioihin. "

Mitkä raportit kertovat että heitä pahoinpidellään? Silloin kun se Guantanamo tuli julkisuuteen näytti aika pahalta kun niitä sotilaita kuljetettiin kaikki paikat kahlittuina kasvoineen päivineen. Asian kuitenkin voi ymmärtää kun kyseessä on itsemurhahakuinen fanaatikko. Saavathan he siellä Guantanamossa myös rukoilla Allahia mikä näitä terroristeja onkin varmaan ihmetyttänyt että miksi se "suuri saatana" sallii tämän. Aika hassua tosin tuo vangitsemisjuttu sinänsä että heitä pidetään siellä ilman mitään oikeudenkäyntejä. Miehethän eivät ole minkään valtion taistelijoita vaan yksittäisiä massamurhaajia. Varmaankin olemme samaa mieltä siitä että 9.11 osoitti millainen helvetillinen turvallisuusriski vapaa terroristi voi olla.

"Henkilökohtaisesti Jumalaan uskovana ihmisenä, en usko Taivaan Herran pitävän Bushin maailmaa parantavista tempuista. Montakohan voidaan laskea Bushin toimien tappaneen, moniko heistä oli syyttömiä kuten lapsia ja vanhuksia? Onko George Walker Bush menossa (siirtyessään ajassa ikuisuuteen) taivaaseen?"

Luulisi nyt ennemmin menevän taivaaseen kuin kansanmurhaa suorittavaa valtiota suojelemaan menevän ihmiskilven. On totta että Bush tappoi paljon syyttömiä ihmisiä mutta vaihtoehtoja tuskin on. Liikenteessä on paljon hulluja ja joskus pitää pelata niillä korteilla mitkä saa. Ei kannata kääntää toista poskea jos kirves viuhahtaa...

Äänestä
  • valtuudet, niin myötäisin seuraavasta argumentoinnista tämän viikon älyttömimmän nettitekstin Nobelin

    >Luulisi nyt ennemmin menevän taivaaseen kuin kansanmurhaa suorittavaa valtiota suojelemaan menevän ihmiskilven

    Äänestä

  • ohikulkija kirjoitti:

    valtuudet, niin myötäisin seuraavasta argumentoinnista tämän viikon älyttömimmän nettitekstin Nobelin

    >Luulisi nyt ennemmin menevän taivaaseen kuin kansanmurhaa suorittavaa valtiota suojelemaan menevän ihmiskilven

    Luulisi että mies joka pyrkii pelastamaan kansan pääsee ennemmin oletettuun taivaaseen kuin massamurhajärjestelmää suojelevan ihmiskilven.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mauno Ahter kirjoitti:

Ensiksi haluan sanoa että on hyvä että kerrot reilusti omista näkemyksistäsi. Muistammehan myös että asiat riitelevät eivät ihmiset, joten vältetään henkilökohtaisuudet.

Oletko koskaan miettinyt kuinka harmillista on että "pelaamme" ikäänkuin peliä (maailmanpolitiikka) jossa yksi valtio (USA) laatii säännöt. Tämä on erityisen ikävää, koska tästä yli-valtiosta on tullut niin yli-mielinen että sitä ei edes kiinnosta mitä muut EU, Aasia, YK, ajattelevat.

USA on toki saanut hyviäkin asioita aikaan esim. Saddam on poissa pelistä mutta ei asioita saa toteuttaa mielivaltaisesti muita kuulematta koska esim EUn on kannettava kortensa kekoon Irakin jälleenrakentamisessa. Sekään ei ole ilmaista, EU joutuu auttavaan rooliin, halusi tai ei.

Entä mietitkö koskaan löytyikö pitäviä todisteita BIn Ladenin syyllisyydestä 11.9 -tapahtumiin. Hän saattaa olla päätekijä mutta todisteita siitä en ole nähnyt vaan vain nauhan jossa Osaman tuuletteli kun amerikkalaisia oli saatu hengiltä.

Miten kävi talebaneille? No, John Walker sai amerikkalaisena erikoiskohtelun ja loput pääsee varmaan sähkötuoliin. Tosin mitään ihmisoikeuksia ei Kuubassa majailevilla "terroristeilla" ole. Raportit kertoo että heitä pahoinpidellään. Mutta voiko kukaan olla varma että nämä "kuuban leirin kasvatit" ovat kaikki syyllisiä ja osallistuneet amerikan vastaisiin operaatioihin.

Nämä kysymyksethän ei jenkkimielisiä ihmisiä kiinnosta?

Henkilökohtaisesti Jumalaan uskovana ihmisenä, en usko Taivaan Herran pitävän Bushin maailmaa parantavista tempuista. Montakohan voidaan laskea Bushin toimien tappaneen, moniko heistä oli syyttömiä kuten lapsia ja vanhuksia? Onko George Walker Bush menossa (siirtyessään ajassa ikuisuuteen) taivaaseen?

Itse henk.koht. epäilen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu