Jessen perintö

Iso J
Aika hauska homma että kristityt arvot ovat suosittuja oikeistolaisten keskuudessa, lienee Lutherin perintöä tämä saksalainen arvomaailma. Alunperinhän jeesuksen toiminta tuon raamatun mytologian mukaan oli aika liberaalia. Sillä eihän jesse mitään rehellistä duunia tehny, hengaili vaan kavereitten kanssa pitkin lähi-itää, naisia pyöri mukana ja punkku maistui (tulee mieleen 60-luvun nuorisoliikkeet) . Apostolitkin oli duunareita jotka jättivät päiväduuninsa ja lähtivät kyseiseen renttujoukkoon hengailemaan. Talouttahan pidettiin kunnossa rehellisellä pummisella, mikä taisi olla melko kannattavaa puuhaa, kun kerran tarvittiin oma rahastonhoitaja (kirkkohan tätä on rahankeruuta jalostanut hieman pitemmälle). Tästä kaikesta voidaankin tehdä se johtopäätös että ainoita kunnon kristittyjä olivat 60-luvulla vaikuttaneen hippiliikkeen jäsenet, sillä heidän arvothan ja ideologia oli kaikkein lähinnä jeesuksen opetuksia.
5620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

uskovaisille taas provoa kerrakseen!

Kyllähän sen melkein kaikista ateistien kirjoituksista huomaa sen, että ei yksinkertaisesti käsitetä, mistä aidossa kristillisyydessä on todella kysymys?

Äänestä

Liberaali jesse taisi olla, koska ei käsittääkseni kannattanut arvopohjaisia rangaistuksia, joita kristityt yleensä kannattavat. Jessellä myöskin kehoitti rikaita jakamaan omaisuutenssa köyhille, joka selvästi viittaisi vasemmistolaisiin ajatuksiin.

Jessen voitaneen ajatustensa perusteella sijoittaa poliittisesti vasemmisto liberaaleihin, kun taas esimerkiksi Suomen kristillisdemokraatit ovat oikeisto konservatiiveja.

Ristiriita on kyllä melko selvä.

Äänestä

Jeesus kertomusten mukaan oli ennen kutsumustaan opetellut å puusepän ammatin.

Renttuillut ei ollenkaan, eli kuten opetti ja oli viisas ihminen, pääasiassa viitaukset ja kehoitukset esim. jakaa omaisuus köyhille on esimerkki arvovalinnoista ja siitä mitä mikin valinta vaatii.

Alkukristityt olivat sanansaattajia,se että kaikki meni vituralleen oli ennustettavissa, sen tiesi myö Jeesus jonka idea olikin privaatti subjektiivinen kokemusperäinen tietoisuus jostain sellaisesta mistä materialistinen maailma ei koskaan voi saada tietoa.

Perinnöksi jäi viittaukset siihen meille häivähdyksen omaisesti kajastavaan täydellisyyteen josta epäitsekäs ja pyyteetön rakkaus puhtaimmillaan on varjokuva.

Äänestä
  • "privaatti subjektiivinen kokemusperäinen tietoisuus jostain sellaisesta mistä materialistinen maailma ei koskaan voi saada tietoa"

    No miksi se teidän uskontonne vaikuttaa tälleen ulkoa katsoen niin kovin materialistiselta, onhan uskonkappalleennekin kirjattu paperille, ette te niitä mistään yliluonnollisesta ulottuvuudesta vastaanota?

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    "privaatti subjektiivinen kokemusperäinen tietoisuus jostain sellaisesta mistä materialistinen maailma ei koskaan voi saada tietoa"

    No miksi se teidän uskontonne vaikuttaa tälleen ulkoa katsoen niin kovin materialistiselta, onhan uskonkappalleennekin kirjattu paperille, ette te niitä mistään yliluonnollisesta ulottuvuudesta vastaanota?

    No en voi puhua muiden puolesta, itse en kuulu mihinkään kirkkoon, enkä palvo ihmistä nimeltä Jeesus, enkä oikein ymmärrä jumaluuksienkaan tarkoituksia, mutta tietoisuus niiden olemassaolosta on vahva.

    Kaikkien järjestäytyneiden uskontojen dogmisto perustuu perus-peloista, toiveista ja kollektiivisista ihanteista kasattuihin ajatuksiin, nämä ovat muodostuneet lähinnä uskonnollisten johtajien päähänpinttymistä ja jäsenistön ohjauksesta johtuen.

    Jeesuksesta kun on puhe, voidaan todeta hänen opetustensa sisältävän näitä samoja kollektiivisia asioita, mutta se eroittaa ne maallistuneiden kirkkojen opetuksista että hänellä oli perustavaalaatua oleviin kysymyksiin vastaukset, jotka eivät perustuneet materialismiin vaan päinvastoin materiamattomaan maailmaan, siis ajatukseen siitä että materialistinen maailma on se 'suurin synti' joka juuri meidät syvempinä olentoina eroittaa siitä Korkeimmasta mistä alunperin olemme lähtöisin, olemme siis helvetissä juuri nyt ja siitä Jeesuksen syvin OPETUS meitä johdattaa pois.

    Raamatun kuten muidenkin 'pyhien' kirjoitusten aitoutta voidaan jo epäillä, esimerkiksi siitä poistettujen gnostilaisten kirjoitusten kokonaisuus avaa hieman toisenlaisen kuvan ja ajatuksen koko uskonnolliseen maailmaan, kannattaa tutustua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.susi kirjoitti:

Iso J
Aika hauska homma että kristityt arvot ovat suosittuja oikeistolaisten keskuudessa, lienee Lutherin perintöä tämä saksalainen arvomaailma. Alunperinhän jeesuksen toiminta tuon raamatun mytologian mukaan oli aika liberaalia. Sillä eihän jesse mitään rehellistä duunia tehny, hengaili vaan kavereitten kanssa pitkin lähi-itää, naisia pyöri mukana ja punkku maistui (tulee mieleen 60-luvun nuorisoliikkeet) . Apostolitkin oli duunareita jotka jättivät päiväduuninsa ja lähtivät kyseiseen renttujoukkoon hengailemaan. Talouttahan pidettiin kunnossa rehellisellä pummisella, mikä taisi olla melko kannattavaa puuhaa, kun kerran tarvittiin oma rahastonhoitaja (kirkkohan tätä on rahankeruuta jalostanut hieman pitemmälle). Tästä kaikesta voidaankin tehdä se johtopäätös että ainoita kunnon kristittyjä olivat 60-luvulla vaikuttaneen hippiliikkeen jäsenet, sillä heidän arvothan ja ideologia oli kaikkein lähinnä jeesuksen opetuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu