Kaste-asiasta

Tästä on kanssa käyty paljon väittelyitä hellarien ja luterilaisten kesken saatan olla tyhmä kun kirjoitan tämän.

Osa porukasta siis lapsikasteen kannalla, osa aikuiskasteen.
Osa sillä kannalla että se pitää tehdä ruumis kokonaan veteen upottamalla.

Selaesaani Raamatusta kastetta puhuvia kohtia yhdessäkään ei sanottu että koko ruumis pitää kastaa veteen vaan se oli aina" Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".
Helluntailaiset ovat tietääkseni sanoneet että koska se tapahtui Jordanilla sen on pakko olla upotuskaste.
Kun taas yhdeltä pariskunnalta kuulin että toisinaan kasteita tehtiin Jordanissa silloin kun siinä oli vettä vain kantapäähän asti.

Sitä paitsi mitä eroa sillä on jos seisot oletko kokonaan upotettu vai ei.Seistäänpä 10 minuuttia Jordanin auringossa niin ei sen jälkeen huomaa eroa.
Oleellista asiassa on "Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

Toisaalta Raamatussa apostolit vastasivat yhdelle ihmiselle että jos uskot voimme sinut kastaa,eli siis edellyttäisi uskoa.
Mutta ei välttämättä tarvi mennä aikuisikään.
Jeesus sanoi antakaa lasten tulla tyköni joten esim.3-vuotias osaa puhua joten kolmivuotias voitaisiin kastaa jos uskoo.

Toisaalta Jumala pystyy halutessaan vaikuttamaan lapseen jo kohdussa.

No puolestani sekä helluntailaiset että luterilaiset saavat pitää käsityksensä.
Jos seurakunnassasi on upotuskaste mene sille jos taas niin että pää kastetaan mene sille.

9

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on sanottu tässä:
      Ef. 4:5   
      Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [4:5,6: 1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 12:13]

      Ei ole samantekevää miten kastetaan. Vain upotuskasteessa toteutuu vanhan ihminen hautaaminen ja uuden syntymisen vertauskuva.

      Upotuskasteesta on monia kohtia:
      Matt. 3
      16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
      Joh. 3
      23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.
      Ap.t. 8
      38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
      Room. 6
      4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

      Erikoisesti tässä viimemainitussa tulee tuo hautaamisen vertauskuva upotuskasteen yhteydessä näkyviin. Muutkin kohdat osoittavat, että aina tarvittiin paljon vettä. Se on osoitus upottamisesta.

      • kastoivat

        perhekunnittain joihin kuuluivat orjatkin..

      • selvähänse

        No, ei tässä lain puristuksessa olevan, ei-kristilliseen uskontokuntaan kuuluvan mormonin neuvoja oikeastaan kaivata. Teillä on oma Herranne, oma uskonne ja omat kastejuttunne. Voisitte antaa kristittyjen keskustella omistaan rauhassa.

      • ihan mustaa valkoisella ollut.
        En sanonutkaan että yhdentekevää, tärkeeää Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      • se onkin

        Että veden määrä ratkaisee. Onko veden lämpötilalla myös vaikutusta asiaan? Pitääkö olla saman lämpöistä tarkalleen kuin jordanin vesi?

        Mieti nyt asiaa vähän.

        Onko Jumala kykenemätön toimimaan, jos ei veden määrä ole oikea??
        Ihan naurettava ajatus.

        Tärkeintä on se, että Jumala toimii kasteessa. Se ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan.

        Raamattu sanoo, että lopettakaa jo jankkaus opin alkeista.

        Hebrealaiskirje:

        6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,

    • itseltäsi...

      Kysy itseltäsi Jeesuksen suhtautuminen asiaan!
      Kuinka "lapsi" Jeesus oli kun kastettiin!
      Käskikö Jeesus kastaa lapsia!
      Eikä Jeesus näyttänyt esimerkillisillä teoillaan kuinka lapsia tulee kohdella siunaamalla lapsia!
      jne
      jne

      Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta ja siten menetimme Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamatun joka oli Jeesuksen seuraajilla muisti tietoina. Nyt meillä on väärennetty raamattu johon on vaikea luottaa. Eihän kristinuskokaan luota sen yhdeksään (9) älä tapa käskyyn!!!

      Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
      Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

      Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

      Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
      "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

      • kaulahuivifin

        Kaste on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Kaste lahjoittaa syntien anteeksiantamisen. Siinä otetaan myös seurakunnan jäseneksi.

        Varhaiskristityt ymmärsivät kasteen uudelleensynnyttävän ihmisen. Kaste lahjoitti heidän mielestään Pyhän Hengen, joka sitten uudisti ihmisen. Uudelleensyntyminen kasteessa merkitsi siirtymistä synnin vallasta uuteen elämään Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen yhteydessä.

        Lapset eivät synny synnin vallassa eivätkä vastasyntyneet lapset ole vielä voineet tehdä syntiä. Vastasyntyneiden kohdalla on järjetöntä puhua klassisesta Pyhän Hengen työstä, jossa Pyhä Henki olisi jäänyt jollakin maagisella tavalla lapseen.

        Pyhä Henki on ihmisen uusi mielenlaatu uskon seurauksena. Niinpä kaste ei voi synnyttää ihmistä uudelleen eikä välittää vastasyntyneelle lapselle Pyhää Henkeä. Kaste voi silti myöhemmällä iällä herättää iloa ja rakkautta Jumalaan. Lapsikaste on Jumalan armonosoituksena täysin hyväksyttävä.

        Kirkossa voidaan ottaa lapsikasteen rinnalle käyttöön myös aivan uudentyyppinen kaste myöhemmällä iällä. Monet haluavat uskoon tulemisensa merkiksi ottaa kasteen. Tätä kastetta voitaisiin nimittää tunnustuskasteeksi. Siinä ihminen tunnustaa uskonsa muun seurakunnan edessä ja saa sen merkiksi kasteen.

        Varhaiskristityt kehittivät aluksi kasteteologiaansa aikuiskasteen ympärille. Siksi monet Uuden testamentin kastetta koskevat kohdat soveltuvat parhaiten kuvaamaan juuri myöhemmällä iällä tapahtuvaa kastamista. Upotuskaste ilmentääkin osuvasti uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.

        Syntien anteeksiantaminen olisi tunnustuskasteen tärkeä sisältö. Kaste voi synnyttää vahvoja tuntemuksia ja elämyksiä uskoon tulleessa ihmisessä. Se voi herättää paljonkin rakkautta. Näin uskova saa itselleen Pyhän Hengen. Tunnustuskaste kuvaa hyvin näkyvällä tavalla uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.

        Toiset kasvavat uskoon, toiset kokevat erityisen uskoon tulemisen. Kirkon on hoidettava ja tuettava kaikkia uskovia. Lapsikasteen lisäksi on tarjottava mahdollisuus myös tunnustuskasteeseen kaikille halukkaille. Usko on juhlimisen arvoinen asia. Tunnustuskasteesta ei kuitenkaan pidä tehdä mitään painostuskeinoa. Se olisi täysin vapaaehtoinen. Lapsikaste on sellaisenaan aivan riittävä. Tunnustuskaste voi silti olla arvokas anteeksiantamisen sakramentti uskovalle ihmiselle.

      • Raamatun lauseen
        kaulahuivifin kirjoitti:

        yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
        vai onko lapsikaste ollenkaan kaste mielestasi?l-h

      • asiaan...
        Raamatun lauseen kirjoitti:

        Ef. 4:5
        yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
        vai onko lapsikaste ollenkaan kaste mielestasi?l-h

        http://koti.japo.fi/~ekallio/kaste.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4075
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3760
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3024
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      123
      2628
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      179
      2306
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1594
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1457
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1282
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1080
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      113
      1070
    Aihe