Autot

Täällä oli joku aika sitten ketju palaneista autoista ja joku viisas kertoi, että ne oli hinattu yhteen paikkaan tuho-alueelta.

No tässä kuva materiaalia autoista ja Wtc7.

http://www.studyof911.com/forum/index.php?showtopic=135
18849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tomuksi pöllähtävät isot talot. Miksi?

Äänestä
  • Niin valtava pöly syntyi, ja virkkarit uskoo painovoimaiseen sortumaan joka vei aivan kellarikerroksiin asti, turha miettiä kuinka heidän laskelmissaan tornien betoni ym. irtaimisto voisi täysin pulverisoitua, se kannattaa unohtaa, koska talo ei olisi voinut käyttäytyä mitenkään näin ilman massiivista lisäenergiaa:

    Äänestä

En ole nähnytkään noita sortumakuvia, huh! olipahan siellä pätsi kun tuollaiseksi pölyksi muuttu, alkaa näyttämään siltä että tornin perustuksissa oli todellakin "jotain" hyvinkin energiapitoista jotka aiheuttivat massiiviset ylöspäinpöllähdykset sortuman aikana sekä itse sortuman. Se "jokin" jätti ilmeisemmin niitä reikiä tornitalojen perustuksiin että Wtc viiden ja kuuden raunioihin, kutsutaan niitä sitten vaikka virkkariholeiksi!

Niin ja mikä sytytti valtavan määrän autoja palamaan, vaikka luulisi tuon pölymäärän joka torneista levisi kelpaavan sammutusaineeksi tulipaloihin?

Äänestä
  • se termiittireaktio voinut jatkua kun roina tippui autojen paälle autot kun on rautapeltiä ja siinä roinassa oli runsaasti jäänteitä termiittireaktion aiheuttavista kemikaaleista.Roinan ei siis tarvinnut olla kuumaa vaan kemia ratkaisi,ihmisiin se ei vaikuttanut koska ihmiset eivät ole rautaa,ei se roina silti kovin terveellistä ollut,ainakin Steven Jones kertoi että termiittireaktion kanssa pitää varotoimet olla huippuluokkaa.

    Äänestä

Mitä nämä kuvat palaneista autoista mielestäsi todistavat, Riku? Olen kuullut palaneita autoja perusteltavan ainoastaan huimalla sädeaseteorialla. Uskotko sinä siihen?

Äänestä
  • On olemassa vieläkin huimempi teoria nimeltään, "virkkarin vapaa painovoimainen sortuma", sen rinnalla sädeasekin on vesipyssy.

    Äänestä

  • No jos jätetään ne röngtensäteet omaan arvoonsa.

    Yhdessä kuvassa näkyy jotain rautatankoja tai jotain autojen vieressä. katso se kuva jossa näkyy parkkipaikka jossa myös on se pyöräkuormaaja.

    Vois olla mahdollista että Wtc1:n romua on lentänyt tuonne parkkipaikalle. Vaikea sanoa..

    Yksi hypoteesi voisi olla, että tuo pölypilvi oli energiamäärältään massiivinen ja todella kuuma.

    Katso alempaa kuvaa jossa tuo byroplastinen pilvi pyyhkäisee tuon parkkipaikan ylitse.

    Äänestä

  • riku2345 kirjoitti:

    No jos jätetään ne röngtensäteet omaan arvoonsa.

    Aivan tornien vieressä oli romahdusten tapahtuessa paljon ihmisiä, joista yksikään ei paistunut elävältä eikä edes saanut palovammoja pölypilvestä. Esimerkiksi palomiesdokumenttia tehneet Naudetin veljekset olivat seuraamiensa palomiesten kanssa WTC2:n aulassa kun WTC1 sortui vieressä. En voi millään uskoa että kuuma pölypiplvi olisi säästänyt ihmiset mutta sytyttänyt satunnaisia autoja tuleen kaukaisilla parkkipaikoilla.

    Autoja paloi jo ennen tornien sortumista, videoita ja valokuvia löytyy kun etsitte. 300-400 metriä katutason yläpuolella oli kaksi matkustajalentokonetta törmännyt rakennuksiin, joten ei mikään ihme. Törmäyshetkellä ja jälkeenpäinkin kaduille putosi paljon palavaa romua.

    Pölypilvi ei ollut kuuma. Esim. moni kameramies jäi sen sisään, eivätkä palaneet, eikä heidän videonauhansa palaneet.

    Äänestä

  • Minullakin on sellainen sädease kotona. Mukava aina ohiajavia autoja jahdata sädeaseen kanssa.

    Äänestä

  • anti-huuhaa kirjoitti:

    Autoja paloi jo ennen tornien sortumista, videoita ja valokuvia löytyy kun etsitte. 300-400 metriä katutason yläpuolella oli kaksi matkustajalentokonetta törmännyt rakennuksiin, joten ei mikään ihme. Törmäyshetkellä ja jälkeenpäinkin kaduille putosi paljon palavaa romua.

    Pölypilvi ei ollut kuuma. Esim. moni kameramies jäi sen sisään, eivätkä palaneet, eikä heidän videonauhansa palaneet.

    Tässä linkissä on lentokoneiden lentorata torneihin ja mahdolliset isommat koneen romujen putoamispaikat

    http://www.studyof911.com/forum/index.php?showtopic=199

    Joo tuo olikin vain hypoteesi kuumasta pilvestä, mutta lensikö pilven mukana rautaromua.

    Nimittäin kun katsoo parkkipaikkaa missä autoja palaa on myös joitakin rautaromua maassa. Ehkä ne sytytti autot?

    No tämä aihe on vasta uusi minulle ja kait tuostakin jotakin infoa on jossain vielä paremmin saatavilla.

    Äänestä

  • Tohtori.Jones kirjoitti:

    Aivan tornien vieressä oli romahdusten tapahtuessa paljon ihmisiä, joista yksikään ei paistunut elävältä eikä edes saanut palovammoja pölypilvestä. Esimerkiksi palomiesdokumenttia tehneet Naudetin veljekset olivat seuraamiensa palomiesten kanssa WTC2:n aulassa kun WTC1 sortui vieressä. En voi millään uskoa että kuuma pölypiplvi olisi säästänyt ihmiset mutta sytyttänyt satunnaisia autoja tuleen kaukaisilla parkkipaikoilla.

    Joo tuo on varmaan totta.
    Hei muuten se oli Wtc2 torni kun sortui ja veljekset olivat palomiesten kanssa ykkös tornin aulassa.

    Äänestä

  • riku2345 kirjoitti:

    Tässä linkissä on lentokoneiden lentorata torneihin ja mahdolliset isommat koneen romujen putoamispaikat

    http://www.studyof911.com/forum/index.php?showtopic=199

    Joo tuo olikin vain hypoteesi kuumasta pilvestä, mutta lensikö pilven mukana rautaromua.

    Nimittäin kun katsoo parkkipaikkaa missä autoja palaa on myös joitakin rautaromua maassa. Ehkä ne sytytti autot?

    No tämä aihe on vasta uusi minulle ja kait tuostakin jotakin infoa on jossain vielä paremmin saatavilla.

    nimittäin joissakin lähikuvissa näkyy, että joidenkin päivien kuluttua monissa palaneissa autoissa näkyy ruostetta.. Ei siis mitään helmapelliruostetta, vaan kauttaaltaan kevyen ruosteen peitossa. Tai ruosteen tapaisen aineen..

    En tiedä vaikuttaako puoleen tai toiseen, mutta jossain sivuilla tuota ilmiötä on ihmetelty. Joku ne autot sytytti, pölypilvi ei vain tunnu todennäköiseltä sillä se säästi ainakin ihmiset.

    Olisiko ilmassa ollut jotain, joka reagoi autossa jonkun tietyn aineosan kanssa, paha sanoa. Mutta ei normaali painovoimainen sortumakaan noita paloja kyllä selitä..

    Äänestä

  • vielä autoista kirjoitti:

    Olihan Wtc:een rautaromu suurelta osin ilman maalia ja ruosteessa, johtuuko kenties samasta ilmiöstä?

    Äänestä

  • anti-huuhaa kirjoitti:

    Autoja paloi jo ennen tornien sortumista, videoita ja valokuvia löytyy kun etsitte. 300-400 metriä katutason yläpuolella oli kaksi matkustajalentokonetta törmännyt rakennuksiin, joten ei mikään ihme. Törmäyshetkellä ja jälkeenpäinkin kaduille putosi paljon palavaa romua.

    Pölypilvi ei ollut kuuma. Esim. moni kameramies jäi sen sisään, eivätkä palaneet, eikä heidän videonauhansa palaneet.

    Muistakaa yksi asia: ei ole ensimmäinen kerta, että Skepzikko eli Tohtori Jones alentuu kirjoittamaan toisten nimissä. Minä kirjoitan anti-etuliitteellä ja vihaan Bushia ja taistelen propagandaa vastaan. Jos siis näette anti-etuliitteeltä 911-propaganda myönteisiä lausuntoja, ovat ne Skepzikon kirjoittamia!

    Totuus on puolellamme, siksi totuus ja rauha tulevat voittamaan sodan ja murhaamisen.

    Äänestä

  • vielä autoista kirjoitti:

    nimittäin joissakin lähikuvissa näkyy, että joidenkin päivien kuluttua monissa palaneissa autoissa näkyy ruostetta.. Ei siis mitään helmapelliruostetta, vaan kauttaaltaan kevyen ruosteen peitossa. Tai ruosteen tapaisen aineen..

    En tiedä vaikuttaako puoleen tai toiseen, mutta jossain sivuilla tuota ilmiötä on ihmetelty. Joku ne autot sytytti, pölypilvi ei vain tunnu todennäköiseltä sillä se säästi ainakin ihmiset.

    Olisiko ilmassa ollut jotain, joka reagoi autossa jonkun tietyn aineosan kanssa, paha sanoa. Mutta ei normaali painovoimainen sortumakaan noita paloja kyllä selitä..

    Ruostetta ilmestyy palaneen auton pintaan todella nopeasti. Auton sammuttaminen vedellä ei edesauta ruosteen pois pysymistä.

    Äänestä

  • Tsugu kirjoitti:

    Ruostetta ilmestyy palaneen auton pintaan todella nopeasti. Auton sammuttaminen vedellä ei edesauta ruosteen pois pysymistä.

    2-3:ssa päivässä? ehkä se sitten ruostuu..

    Äänestä

Jenkeissä näillä maapallonhalaajilla on pisteenlaskusysteemi jolla saa arvostusta muiden kaltaistensa keskellä.

Kenties tekivät tuonne jonkun täsmäiskun ja polttivat turhat bensasyöpöt.

Kannattaisi tutustua liikkeeseen ja tarkistaa saiko joku joukko poikkeuksellista famea heti iskujen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

riku2345 kirjoitti:

Täällä oli joku aika sitten ketju palaneista autoista ja joku viisas kertoi, että ne oli hinattu yhteen paikkaan tuho-alueelta.

No tässä kuva materiaalia autoista ja Wtc7.

http://www.studyof911.com/forum/index.php?showtopic=135

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu