Rakkaalleni

Tasan vuosi sitten tulin luoksesi sanomaan hyvästit.

Tänään hiljennyn muistelemaan yhteistä aikaamme.
Ehkä jonakin päivänä totun ajatukseen siitä, että emme enää ole yhdessä ja että niin ei ehkä tule koskaan enää olemaan.

Aika näyttää.

Sillä välin, sinä saatat olla pois läheltäni, vierestäni, mutta et ole koskaan kovin kaukana sydämestäni.

Minä tiedän, että rakkautemme ei koskaan katoa.
On liian paljon muistoja,
niin monta kaunista hetkeä ja ihanaa ajatusta, että en edes yritä unohtaa...

Haluan sinun tietävän, että tulen aina
muistamaan, elämäni loppuun asti,
kuinka sinä opetit minua löytämään
todellisen onnen ja kuinka sinä avasit minulle
ovia todelliseen kauneuteen.

En koskaan unohda, miten upeata ja ihanaa
oli jakaa osa elämääni kanssasi.

Rakastan Sinua. Aina.
291872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Niin näkyy olevan, melkein täsmälleen vuosi siitä on.

Olin tänä aamuna hereillä niihin aikoihin kuin sinä olet kirjoittanut rakkaudestamme ( huikealta tuntuva sana! ) ja kävin koneellakin muokkaamassa käsin kirjoittamaani. En katsonut palstoja, enkä lähettänyt kun ajattelin hiukan miettiä.

P. En ollut tuntea kun tulit vastaan ja sulla oli uusi tyyli. Siitä olin aikonut mainita ja oli vähän muutakin - palaan siihen muussa yhteydessä tai sitten en.

En ajatellut yhteistä tulevaisuutta, tiedän, ettei sellaisesta hyvää seurais kellekään.

Mutta mukavaa on ollut leikkiä ja tunnen olleeni hyvin lähellä Sinua. Ei ole tarvinnut olla fyysisesti kiinni tunteakseni läheisyytesi. Onko tätä sitten aiheellista lopettaa? No vuorokausirytmityskin alkaa mennä samantahtiseksi ja se voi olla varoitus.

Sanoit minulle kauniita sanoja. Ne taitaa olla niitä yölinnun poikasia, lehtolapsia.

Voi, itse vedit minut vankilastani. Tosin palaan sinne vielä monta kertaa. Maailmani on nyt kauniimpi ja valoisampi ja juuri Sinä olet kaunistanut sen.
Näissä alkaa olla tuntu kuin hautajaisissa, lopetatko tämän nyt sitten?

Minäkin rakastan Sinua. Minusta ei tunnu sille että kaikki jäisi nyt hyvin.

Äänestä
  • Hyvä "L"

    Niin monta tarinaa, samankaltaista... Valitettavasti et kuitenkaan ole viestini kohde. Emme tunne toisiamme, vaikka löysinkin kirjoituksestasi asioita, jotka voisivat sopia minuun. Yhtä paljon löysin myös minuun sopimattomia asioita. Jo nimimerkkisi on sitä.

    Toivon sinulle onnea ja rohkeutta kohdata tulevaa ja voimia elää menneen kanssa ja uskallusta päästää irti. Tiedän kuinka vaikeata se on.

    Rakas "K". Toivottavasti löysit tämän täältä...
    Olet ajatuksissani, nyt ja aina.

    "P"

    Äänestä

  • "P" kirjoitti:

    Hyvä "L"

    Sinä "P" Nii uin Pirjo
    Jolla on monta rautaa tulessa.
    Toinen täällä toinen Elleissä kolmas ties missä.
    ja kaikki ovat niin rakkaitat että pois tieltä.

    Äänestä

  • Sinuun ja Sinussa kaikkein tärkeimmän väärin kirjoitin.
    Sinua aina Rakastaen """

    Äänestä

  • Lankesin rakkaudesta Sinuun ja Sinussa kaikkein tärkeimmän väärin kirjoitin.
    Sinua aina Rakastaen """

    Äänestä

  • "p" kirjoitti:

    Sinuun ja Sinussa kaikkein tärkeimmän väärin kirjoitin.
    Sinua aina Rakastaen """

    ei tämä ole "p":n vaan """

    Äänestä

  • """ kirjoitti:

    Lankesin rakkaudesta Sinuun ja Sinussa kaikkein tärkeimmän väärin kirjoitin.
    Sinua aina Rakastaen """

    mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • ROOPE kirjoitti:

    Sinä "P" Nii uin Pirjo
    Jolla on monta rautaa tulessa.
    Toinen täällä toinen Elleissä kolmas ties missä.
    ja kaikki ovat niin rakkaitat että pois tieltä.

    Nimeni ei ole Pirjo.

    Äänestä

  • "P" kirjoitti:

    mitä tarkoitat?

    työasioita. Oli niin kiirettä töissä.

    Äänestä

  • "P" kirjoitti:

    Nimeni ei ole Pirjo.

    Minua ihmetyttää tämä yhtäläisyys.
    Jos et ole pirjo.
    Sillä tuolla jossain on aivan samallainen
    nimimerkki ja tämän kirjoitajan nimi on PIRJO

    Äänestä

  • ROOPE kirjoitti:

    Minua ihmetyttää tämä yhtäläisyys.
    Jos et ole pirjo.
    Sillä tuolla jossain on aivan samallainen
    nimimerkki ja tämän kirjoitajan nimi on PIRJO

    Valitan. En ole tuntemasi Pirjo.
    Nimeni ei ole Pirjo, enkä tunne ketään Pirjo nimistä henkilöä.

    Tarinat näillä keskustelupalstoilla voivat joskus muistuttaa toisiaan. Olen itsekin törmännyt siihen ja ihmetellyt miten tuttua. Kuitenkaan en ole tuntenut henkilöä, eikä viesti ollut tarkoitettu minulle. Meitä on Suomessa 5 miljoonaa...mikä on todennäköisyys, että viestisi todella tavoittaa oikean henkilön, jos ei ole takuita siitä, että ks. ihminen vierailee näillä palstoilla.

    Koin vain tarpeelliseksi kirjoittaa ajatukseni tänne, vaikka en todellakaan edes usko, että tämä viesti tavoittaa henkilöä, jolle se oli tarkoitettu. Tällä hetkellä muuta tapaa ei ole.

    Raikasta kevättä ja tsemppiä sinulle!

    Äänestä

  • """" kirjoitti:

    työasioita. Oli niin kiirettä töissä.

    ...että tämä on väärin kaikkia kohtaan.Eniten M:aa kohtaan jota kaikesta huolimatta rakastan.Ymmärräthän sen?...Ja lapsia kohtaan. Miten saatoitkaan ajatella että meistä tulisi jotain?Älä enään koskaan kirjoittele tai ota yhteyttä minuun tai edes M:aan.Haluan keskittyä siihen mihin minun pitääkin keskittyä.Meillä oli hauskaa mutta tunteet on toisella ...niin myös rakkaus! Hyvästi!!!

    Äänestä

  • "K" kirjoitti:

    sanon ilomielin ja helppo onkin sanoa kun en edes tiedä kuka olet!!! Tämä sinun pelleilysi on nimimerkkini väärinkäyttöä!!
    Jos olit vain erehtynyt, niin vähennä huuomerkit pois viestistäni.

    Äänestä

  • "P" kirjoitti:

    Valitan. En ole tuntemasi Pirjo.
    Nimeni ei ole Pirjo, enkä tunne ketään Pirjo nimistä henkilöä.

    Tarinat näillä keskustelupalstoilla voivat joskus muistuttaa toisiaan. Olen itsekin törmännyt siihen ja ihmetellyt miten tuttua. Kuitenkaan en ole tuntenut henkilöä, eikä viesti ollut tarkoitettu minulle. Meitä on Suomessa 5 miljoonaa...mikä on todennäköisyys, että viestisi todella tavoittaa oikean henkilön, jos ei ole takuita siitä, että ks. ihminen vierailee näillä palstoilla.

    Koin vain tarpeelliseksi kirjoittaa ajatukseni tänne, vaikka en todellakaan edes usko, että tämä viesti tavoittaa henkilöä, jolle se oli tarkoitettu. Tällä hetkellä muuta tapaa ei ole.

    Raikasta kevättä ja tsemppiä sinulle!

    tapoja kohdata, jos haluaa. Asianomaiselle itselleen siis laittaa tuo ikävyyden kaipuu. Tai no, ujot eivät uskalla.

    Äänestä

  • LL. kirjoitti:

    kumpa kysymys olisikin vain ujoudesta...
    se olisi niin helposti voitettavissa.

    Menneisyys se vain nostaa päätänsä aika ajoin ja pyytää minua muistelemaan...

    teet oikein, jos irrottaudut nyt kaikesta ja kaikista muista nais- tai miessuhteistasi. Eihän ole edes oikein antaa muille mitään aihetta, jos itse riiput menneessä...
    Tietysti riippuen oletko mies vai nainen, jos mies niin kaikista naiskavereista, jos nainen niin kaikista mieskavereista. Varmasti aika antaa oikean suunnan, myös rauhassa miettiminen auttaa..
    "kuin aika ois antanut onnemme jakoon"

    Siinä saatat sitten jopa keksiä sen ratkaisun. Mä uskon niin todella. Kaikki ajallaan!

    Varmastikin jos sulla nyt on siis muita toisen sukupuolen edustavia kavereita, niin he ymmärtävät sun tilanteen (kun sä kerrot sen takitilaan, jos et kerro, niin ei tietenkään kukaan ymmärrä). Kukapa ei ymmärtäisi? Kukapa ei käsittäisi, että juuri tuossa tilanteessa on tarvis parantaa haavat pois.

    Äänestä

  • "P" kirjoitti:

    kumpa kysymys olisikin vain ujoudesta...
    se olisi niin helposti voitettavissa.

    Menneisyys se vain nostaa päätänsä aika ajoin ja pyytää minua muistelemaan...

    itsestäni ainakin olis loukkaavaa, jos kaveri/toveri/ystävä pitäisi sydämessään salassa moista asiaa. Se olisi todella loukkaavaa! Ei oliskaan ystävä avoin, vaan sydämessään kantaisi taakkaa raskaampaa.

    Äänestä

  • LL. kirjoitti:

    itsestäni ainakin olis loukkaavaa, jos kaveri/toveri/ystävä pitäisi sydämessään salassa moista asiaa. Se olisi todella loukkaavaa! Ei oliskaan ystävä avoin, vaan sydämessään kantaisi taakkaa raskaampaa.

    Kiitos aktiivisuudestasi ja hyvistä kommenteistasi mitä tulee tilanteeseeni.

    Kaikessa yksinkertaisuudessaan ehdottamasi asia on monimutkainen toteuttaa, eikä siihen ole edes tarvetta. Jotkut asiat vain ovat omia, eivätkä kuulu kenellekään, ei edes sille parhaalle ystävälle, kumppanista nyt puhumattakaan.
    Miksi jakaisin jotakin sellaista, joka voi satuttaa toista?

    Olen keskustellut asiasta sen verran kun olen tuntenut tarvetta puhua siitä. Enempään en kykene. Se on minun valintani.
    Olen mielelläni mieluummin yksin tämän asian kanssa ja kannan muistoni sydämessäni vaalien niiden kauneutta. Kieltämättä muistot aiheuttavat myös tuskaa, mutta kipu jalostaa, ja ehkäpä kaiken tämän jälkeen...joskus olen parempi ihminen....?

    juuri toi ajattelu että pitää itellään "salaisuuksia" eikä kerro kaikkea kumppanilleenkaan!!! aiheuttaa lukuisia avioeroja..jos ihmiset antaisi toisen tuntea itsensä kunnolla salaisuuksineen kaikkineen,niin sieltä paljastuisi paljon asioita joista voidaan huomata jos ei yhteen sovitakkaan ja vältytään turhalta naimisiinmenolta ja avioerolta ja avioerolapsilta!
    puhukaa kaikki asiat toisillenne parisuhteessa niin pysytte yhdessä paljon varmemmin kun ei myöhemmin pullahda mitään yllätyksiä..
    itselläni on uskomattoman avoin suhde ja en tiedä ketään kellä olisi yhtä hyvä parisuhde.tosin hirvee homma on ollut päästä tähän..

    Äänestä

  • seci kirjoitti:

    Kaikkea ei todellakaan tarvitse tietää. En usko tuollaiseen ylitsepursuavaan avoimmuuteen. Puolisoilla/kumppaneilla pitää mielestäni olla ihan omiakin juttuja, eikä kaikkea tarvitse jakaa. Enkä tarkoita, että jutut olisivat salaisuuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Jokaisella meillä on menneisyytemme. Olemme erilaisia jokainen, siinä missä toinen haluaa jakaa kaiken ensimmäisestä kerrasta viimeisimpään exkumppaniin ja niitä, joita eivät moiset asiat kiinnosta pätkääkään.

    Toiseksi väitänpä, että monet avioerot ovat vältettävissä kun ei kaikkea paljasteta etenkään tunnontuskissaan. Miksi siirtää kipua eteenpäin?
    Asiat voi hoitaa muutenkin. Tyylikkäästi.

    että Sinä olet oppinut elämään!

    Kyllä kaiken voi hoitaa tyylikäästi.
    Kerskumalla kavereille minulla on nyt sellainen ja sellainen typy tai tarzan että oksat pois.
    Vaikkei millään asialla olekaan merkitystä.
    Vain siksi että saadaan toinen kateeliseksi ja
    mustasukkaiseksi.
    Mutta sehän on minun elämän tyylini joka ei pitäisi kuulua kenellekään.
    Mutta kun minä haluan leikkiä rakkaudella ja toisten ihmisten tunteilla.
    Oi juku kun on niin ihanaa rakastaa.
    Ja varstaa toisten tunteet.

    Äänestä

  • Niin kirjoitti:

    Tuosta en nyt ymmärtänyt sanaakaan. Kuka tässä kerskuu, sinä vai kaverisi? Kenties sinua on kohdeltu kaltoin? Havaitsin katkeruutta.

    Kuvaamasi tilanne ei kuulu elämääni.

    Puhumme aivan eri asioista.

    Häntä pystyyn.

    Äänestä

Pelkkiä sanoja jotka kuka vain voi
kirjoittaessaan lausua.
En ymmärrä kun ihmisten täytyy kirjotella
täällä netissä tunteistaan jotka eivät ole aitoja
ovat vai kirjoituksia satukirjasta Rakas

Äänestä

Huomaan, että kirjoitukseni on alkanut elämään omaa elämäänsä lukijoiden ajatuksissa ja selvästi yksi jos toinenkin kuvittelee viestini olleen hänelle tai tuntevansa minut.

Kun lueskelin aiempia viestejä, huomasin, että joissakin viesteissä esiintyivät nimimerkit "P" ja "K" useampaan eri otteeseen. Olsikohan tämä sekoittanut teitä hyvät ihmiset?
Kyseessä eivät todellakaan kuitenkaan ole samat henkilöt, joten syytä ärsyyntymiseen ja loukaantumiseen ei ole.
Nimimerkkini eivät ole nimiä, kuten esim. Pirjo vaan tarkottavat jotakin ihan muuta.

Kukaan teistä vastanneista ei ole ihminen kenelle viestini oli tarkoitettu. Minun "K" tuskin edes lukee näitä palstoja. Minäkin vain hyvin harvakseltaan.

Kaunista kevätmieltä kaikille!

Äänestä
  • voi helposti käydä juuri noin kuten kuvailit. samat ihmiset lukevat ja kirjoittelevat tänne ja aina kuvittelevat tekstien olevan juuri heille.
    rasittavaa. ihan kun tänne ei voisi muutkin kirjoitella. typerää sakkia.

    Äänestä

  • Mipa kirjoitti:

    voi helposti käydä juuri noin kuten kuvailit. samat ihmiset lukevat ja kirjoittelevat tänne ja aina kuvittelevat tekstien olevan juuri heille.
    rasittavaa. ihan kun tänne ei voisi muutkin kirjoitella. typerää sakkia.

    ympärilleen, on hyvä kerätä aineksia, joista tehdä nuotio. Mitä väliä sillä on, minkä puun siemenestä kasvaneen puun kuivuneista, maahan pudonneista oksista nuotio on tehty? HALOO!!!!

    Äänestä

  • uudet tuulet jossain kirjoitti:

    ympärilleen, on hyvä kerätä aineksia, joista tehdä nuotio. Mitä väliä sillä on, minkä puun siemenestä kasvaneen puun kuivuneista, maahan pudonneista oksista nuotio on tehty? HALOO!!!!

    Kaunis ja niin oikea on näkemyksesi.
    Näinhän tämä foorumi parhaiten toimii. Lohtuna ja toiveen antajana meille kaikille.

    Hyvää Vappua!

    Äänestä

kun katsoin sinuun, sytyin sylissäs ja paloin, silloin rakastaa sua aloin kun sä katsoit minuun hetken niin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"P" kirjoitti:

Tasan vuosi sitten tulin luoksesi sanomaan hyvästit.

Tänään hiljennyn muistelemaan yhteistä aikaamme.
Ehkä jonakin päivänä totun ajatukseen siitä, että emme enää ole yhdessä ja että niin ei ehkä tule koskaan enää olemaan.

Aika näyttää.

Sillä välin, sinä saatat olla pois läheltäni, vierestäni, mutta et ole koskaan kovin kaukana sydämestäni.

Minä tiedän, että rakkautemme ei koskaan katoa.
On liian paljon muistoja,
niin monta kaunista hetkeä ja ihanaa ajatusta, että en edes yritä unohtaa...

Haluan sinun tietävän, että tulen aina
muistamaan, elämäni loppuun asti,
kuinka sinä opetit minua löytämään
todellisen onnen ja kuinka sinä avasit minulle
ovia todelliseen kauneuteen.

En koskaan unohda, miten upeata ja ihanaa
oli jakaa osa elämääni kanssasi.

Rakastan Sinua. Aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu