Aika kauan kesti ennenkuin hoksasivat että täällä kehutaan jotain. Johan oli kohta rakkikoirat taas haukkumassa. Siinä on taas Kristiina Kristian ja Anna saaneet kyytiä. Kyllä häpeisin jos oisin Ari, että noin sivistymätöntä sakkia hänen perässään roikkuu. Ei ihme että poika alkaa olla jo hermoraunio.
Hullut Arufanit
iski jälleen
4341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näinhän täällä keskustelupalstalla kirjoiteltiin.
Mua kyllä huvittaa toi, että laulaja hermostuu keikalla faneilleen, tosi koominen tapaus.
Asiahan on niin, ettei laulaja ole yhtään mitään ilman faneja, joten ei hyvältä näytä.
Mielestäni tämä oli odotettavissakin, kun muistellaan Arin käyttäytymistä Idols-kilpailun aikana.
Jatkuvasti lehtien palstoilla "haastoi riitaa" haukkumalla muita artisteja.
saadaan lukea lehdistä kuinka Ari on ottanut faniensa kanssa yhteen. Suomen suvessa on raikuneet haistavitut ja pullot ovat lentäneet suuntaan jos toiseenkin. Tarttis varmaan mennä kattoon joskus myöhemmin, sais hyvät naurut ja tuubiin hyvää matskua:-D
mutta älkää pitkästykö.
ISKIVÄT JÄLLEEN. Voisin tehdä tollaset avaukset tohon alkuun, mutta en edes jaksa, kun ei pätkääkään kiinnostaa noi yllämainitut tyypit tai heidän faninsa.
Ihmettelen kyllä avaajan järjenjuoksua ja lukutaitoa. Eniten tota Krsitiinaa tossa pitkässä Kristiinaketjussa tuntuu haukkuvan Anna-fanit. Sitäpaitsi täällähän voi provoilla vaikka mitä nimettömänä. Kai mäkin voisin kantaa tonne Kristiinaketjuun korteni kekoon ja haukkua Kristiinaa vaikka Kridefanina, mitä en todellakkaan ole.
Yrittäkää nyt ymmärtää hyvät hölmöläiset, että Arin faneilla ei ole MITÄÄN SYYTÄ, KIINNOSTUSTA JA AIKAA HAUKKUA muita idoleita. Heidän aikansa kuluu enimmäkseen noilla Arin omilla saiteilla ja keskustelupalstoilla.