määrätä kaikelle venäläiselle liikenteelle tuntuva vero! Varsinkin raskasta liikennettä voisi verottaa rankasti, koska heidän on pakko tänne ajaa, maksoi mitä maksoi. Uskon, että pietarin sataman valmistuttuakin venäläiset rekat ajavat aivan yhtä paljon kuin ennenkin, koska tuskin yksikää suurempi varustamo alkaa toimittamaan konttejaan pietariin kadotettavaksi.
Nyt
olisi aika
4220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi saa läpikulkuliikenteestä vain 30 miljoonaa euroa. Se on pieni summa vaikka loppuisi kokonaan. Venäjä lopetti suomalaisten rekkojen kulun Venäjällä. Nyt ei kannata olla kiltti Venäjälle. Se ei usko kuin samaa ankaruutta kuin mitä sai ennenkin Suomelta. Selkä pystyssä.
Pertti Salolainen, Ilkka Kanerva ja Matti Vanhanen ovat olleet suoraselkäisiä.
Venäjän pitäisi maksaa valtaamastaan satamasta liiketoiminnan menetysten ja tulevaisuuden odotusten suuruinenkorvaus Moby Dickille.
30 miljoonaa keksit? kuullostaa aika pieneltä. johan jokin satamaoperaattori ottaa ton 30 miljoonaa kaikkine kontinkäsittelykuluineen.
Kuulin televisiosta saman luvun. Kuulosti pieneltä. Mutta kuljetuksista tule kuin satamamaksu. Eikä yhdestä rekasta niin paljoa tule.
taitais loppua? Ronskisti veroa vaan! Olishan se vaihteeks kiva, kun ei aina oltais suomalaisten autoilijoiden kimpussa milloin minkin veron kanssa. Muistattekos kun käyttömaksun piti olla tilapainen juttu. Taitaa vaan olla ikuinen?
Eikä sillä 30 miljoonalla saada edes korjattua näiden rekkojen piloille jauhamia teitä.