vuorovaikutus

Suomalaiset ovat tunnetusti sulkeutuneita ja jääräpäisiä johtuen historiastamme. Tieteessä luonne ei kuitenkaan ole itsestänselvyys, sitä voidaan harjaannuttaa.

Vuorovaikutuksen elementit näyttävät katoavan, elokuva saa liian vähän tukea, teatterit eivät kiinnosta, ylipäätänsä elävä vuorovaikutteinen kanssakäyminen vähenee, puhumme koneiden välityksellä.

Suomalainen jäykkyys näkyy kehonkielessä, olemme pakotetun näköisiä, emme osaa small tolkia, emme keskustele luontevasti, jos vertaamme eurooppaisiin kulttuureihin.

En kaipaa mitää Jouko Turkan härskiä levottomuutta, mutta välitöntä keskustelutaitoa. Ensimmäiseksi ei kysyä tömäytetä, paljonko tienaat, missä ukkos on töissä, hienovaraisuus on paikallaan.

Tiedotusvälineillä on suuri vastuu siitä, että tuovat erilaisia näkökantoja esille. Tv nyt on jo pelkkää kilpailua, vuorovaikutteiset ohjelmat on vähissä. Tuntuu siltä, että aito ja herkkyys on kadonnut teattereidenkin kuvasta, se on jäykistynyt esittäjien kuivaan elekieleen.

Ihminen on kokonainen, ja mieli lähtee liikkeelle ympäristön moninaisesta kielestä ja liikkeestä, me muutumme toistenkin käyttäytymisestä, suremme, kun toinen suree, iloitsemme kun toinen iloitsee, jopa sairaudet tuntuvat menevän näihin yhteyksiin.

Media ja yleinen viestintä on vastuussa mielekkäästä vuorovaikutksen kehittymisestä, kuten yksilökin, meillä on varaa parantamiseen.