Saatana

VT:n ja UT:n antamat kuvat Saatanasta ovat toistensa vastakohdat. Voidaanko siltäkään osalta puhua että UT olisi jatkumo VT:lle? Selitykseksi ei vain riitä että kirjat olisi kirjoitettu erilaisissa ajan hengissä.

Varsinkin kristittyjen käsitteessä Jumala antaa pelkästään hyvän ja Saatana pelkästään pahan.
UT:ssa saatana on jopa korotettu "tämän maailman" jumalaksi. Kysymys herääkin minkä maailman jumala itse Herra sitten on?

VT:ssä saatana on Jumalan käskyä täydellisesti totteleva "Jumalan poika" jolla ei ole mitään itsenäistä valtaa tai tahota.Joissakin tilanteissa saatanan välityksellä Jumala suorittaa kuritus-ja koettelemustekonsa ihmisille heidän rikkeistään johtuen.
Eihän Jumala olisi muuten Kaikkivaltias ellei Hänen kädestään saataisi sekä hyvä että paha.

Tuntuu kuin kristityt olisivat karsineet oman Jumalansa valtuuksia riistämällä tämän ominaisuuden tältä.

Tästä dualistisesta näkökulmasta esim. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa(joissakin ryhmittymissä,myös Jeesuksen näkökulma) vallinneesta käsitteestä on tullut pohja sille uskolle ja käsitteelle mitä UT:ssa viljellään ja mukana myös tähän dualistiseen käsiteeseen on tullut eriävä ajatus elämästä ja kuolemasta tämän johdosta.
11395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Gnostilaisten mukaan Vanhan testamentin Jumala oli pahojen henkivaltojen johtaja ja todellinen Jumala oli häntä huomattavasti ylempi.
Tästä voisi ymmärtää helposti, että Vt:n Jumala olisikin ollut Saatana ja yli-Jumala olisi sitten ollut meidän käsittämämme Jumala.

Äänestä
  • gnostilaisuudessa todellisuuskäsityksessä vaikuttaa kokonaisuudessaankin varsin jyrkkä kaksijakoisuus joka pohjautuu syvällisyydessään Platonista ja platonismista.Lisäksi gnostilaisuudessa vaikutti mysteeriuskonnot,juutalaisuus ja varhainen kristinusko. Juutalaisuudessa vastaavanlainen suuntaus olisi kabbala.
    Eli siltä pohjalta koko uskon keskeisyys on vain pääteltyä kokonaisuutta.
    Eli ei mitään tekemistä esim.itse juutalaisen uskon kanssa tai vt:n kirjoitusten.

    Äänestä

  • ihan hyvin kristinuskon opiksi, mutta itse VT ei opeta dualismia, vaan sen mukaan sekä paha että hyvä tulevalta YHWH:lta joka on kaiken luoja eikä tietenkään mikään alijumala. Jos hän sitä oli, kenenkä poika Jeesus silloin kristologian mukaan olisi? Pahan hengen?

    Äänestä

Jumalan Sanan tarkkaa raamatun käännöstä EI voi olla kun aitoa Jumalan Sanan Raamattua ei ole edes ollut kirjoitetussa muodossa! Miten sellaisesta tekee aidon, alkuperäistä vastaavan kopian kun alkuperäistä Jumalan Sanan Raamattua ei ole!!!
Väärennöksien tekemisiin on tarvittu paljon valheellisuuksiin uskovia!

Ihmiskunnalla oli mahdollisuus saada Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattu mutta kun saatanaa jumalanaan palveleva kristinusko Paavalinsa tuella murhasivat Jeesuksen seuraajat niin menetimme sen! Jeesuksen seuraajilla oli Jumalan ja Jeesuksen Sanaa muisti tietoina ja siksi kai saatananpalvelijat heidät murhasi!!!!

Niin paljon on saatana maailmaa rakastanut että antoi meille kristinuskon joka murhasi Jeesuksen seuraajat ja antoi meille itsensä ainaiseksi vaivaksi Jumalan ja Jeesuksen nimessä toimivan terroristi järjestön jonka ansiosta sadat miljoonat ihmiset ovat menettäneet henkensä.
Ja jotta sitä saatanan jumalattomuutta emme ymmärtäisi niin saatana antoi meille myös väärennetyn raamatun ettemme vahingossakaan Jumalaa ja Jeesusta löytäisi vaan olisimme ja pysyisimme saatanalle uskollisena. Kiittäkää herraa (saatanaa) siitä!
Mutta olkaa Jumalalle ja Jeesukselle kiitollisia ja kuuliaisia jos Heidät sielustanne olette löytäneet kristinuskon saatanallisuuksista ja harhautuksista huolimatta!

Äänestä
  • tarkoitatko ns. mustaa raamattua oikeana?

    Äänestä

Yhden pätevän todistuksen mukaan Perkele ja Saatana enkeleinen ovat heitetty tänne maapalllon päälle pitämään yllä vihaa. Ja monet ihmiset eivät kestä tuota vihaa, vaan ottavat ennemmin osaa vihanpitoon kuin olla itse vihattavana, kohteena tuolle vihalle. Siksi ihmiset sangen mieluusti palvovat nuita kahta isoa herraa ja tottelevat heitä melkein kaikessa. He eivät siis kykene olemaan vihan kohteena ollenkaan, ovat henkisesti niin heikkoja. Siksipä Perkele ja Saatanakin ovat saaneet jumalallisen olemuksen yllensä. Eli, ei asiassa ole yhtään ihmeteltävää osiota. Kaikki menee juuri siten ja jopa siihen suuntaan, kuin se on edeltä meille ihmisille kerrottu jo aikaa sitten.

Äänestä

Ei Raamatussa ole tässä ristiriitaa, mutta sitä ymmärretään osaksi väärin.

UT:ssa Saatana on tämän maailman herra/jumala/ruhtinas. Huomaa pienet alkukirjaimet!

Raamatussa jumala ja Jumala ovat aivan eri käsitteitä.

Tosi Jumalalla on kaikki valta. Saatana on heikompi, eikä omista mitään todellista valtaa kuin sen verran, mitä Jumala on sallinut.

Saatanan, maailman vallanpitäjien, tai ihmisten valtaa ja vapaa valinta ovat olemassa vain Jumalan sallimissa rajoissa.

Kristityn tulisi uskoa, että kaikki tulee Jumalalta. UT:ssakin esim. Paavali Roomalaiskirjeen 9. luvussa:

(19. Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
20. Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?")

Äänestä
  • Pahoittelen edellisen viestin kirjoitusvirheitä. (liian kiire)

    Efesolaiskirje 1:11.
    "Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka VAIKUTTAA KAIKKI OMAN TAHTONSA PÄÄTTÄMÄN MUKAAN..."

    Eli tässä selvästi Jumala tekee sen, minkä Hän tahtoo. Hänen sanotaan UT:ssa myös vaikuttavan meissä tahtomisen ja tekemisen.

    Äänestä

  • todellakin antaa saatanan hallita täällä ja kiusata ihmisiä.. Wau!! Vakuuttavaa..

    Hmm.. pitäisiköhän unohtaa koko juttu ja elää elämäänsä..

    Äänestä

  • siis_ kirjoitti:

    todellakin antaa saatanan hallita täällä ja kiusata ihmisiä.. Wau!! Vakuuttavaa..

    Hmm.. pitäisiköhän unohtaa koko juttu ja elää elämäänsä..

    Jumala antaakin tällä hetkellä saatanan hallita ja kiusata ihmisiä.. siihen asti, kun Jeesus Kristus Vapahtaja tulee. Mutta ei Jumala sitä pahuuttaan tee, Hän ei vaan pysty vielä puuttumaan asioihin. Saatana hallitsee maailmaa, koska vielä ei ole aika Jeesuksen alkaa sitä hallitsemaan. Vielä täytyy julistaa evankeliumia kansoille, jotta kaikki kansat sen kuulisivat ja voisivat tehdä omat uskonratkaisunsa, seuratako Jumalaa vai Saatanaa.

    Äänestä

  • Yksi nainen kirjoitti:

    .......... Hän ei vaan pysty vielä puuttumaan asioihin. Saatana hallitsee maailmaa,////
    varmasti pystyy,vaan ei ole aika vielä....
    JA saatana EI hallitse maailmaa..
    vaan Jumala hallitsee kaikkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimi-erkki kirjoitti:

VT:n ja UT:n antamat kuvat Saatanasta ovat toistensa vastakohdat. Voidaanko siltäkään osalta puhua että UT olisi jatkumo VT:lle? Selitykseksi ei vain riitä että kirjat olisi kirjoitettu erilaisissa ajan hengissä.

Varsinkin kristittyjen käsitteessä Jumala antaa pelkästään hyvän ja Saatana pelkästään pahan.
UT:ssa saatana on jopa korotettu "tämän maailman" jumalaksi. Kysymys herääkin minkä maailman jumala itse Herra sitten on?

VT:ssä saatana on Jumalan käskyä täydellisesti totteleva "Jumalan poika" jolla ei ole mitään itsenäistä valtaa tai tahota.Joissakin tilanteissa saatanan välityksellä Jumala suorittaa kuritus-ja koettelemustekonsa ihmisille heidän rikkeistään johtuen.
Eihän Jumala olisi muuten Kaikkivaltias ellei Hänen kädestään saataisi sekä hyvä että paha.

Tuntuu kuin kristityt olisivat karsineet oman Jumalansa valtuuksia riistämällä tämän ominaisuuden tältä.

Tästä dualistisesta näkökulmasta esim. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa(joissakin ryhmittymissä,myös Jeesuksen näkökulma) vallinneesta käsitteestä on tullut pohja sille uskolle ja käsitteelle mitä UT:ssa viljellään ja mukana myös tähän dualistiseen käsiteeseen on tullut eriävä ajatus elämästä ja kuolemasta tämän johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu