Konnia ja sankareita (kepulaiset konnan roolissa)
Suomen historia on ennen kaikkea tavallisten ihmisten historiaa. He ovat mahdollistaneet Suomen johtajien menestykset, ja paikanneet heidän möhläyksensä. Kirjoitan konnista ja sankareista.
Suomen itsenäisyyden alkupäivinä vaikuttivat täysillä jo kaikki merkittävät, hallitsevat ja tulevat hallitsevat, poliittiset toimijat aina pitkälle 1950-luvulle asti, ja Kekkosen hahmossa aina 1980-luvun alkuun asti. Kekkosen rooli itsenäisyytemme alkupäivinä, ja vuosina, rajoittui väkivallan harjoittamiseen sisällissodan hävinneen puolen ruohonjuuritasoa kohtaan.
Sisällissodan raunioille rakennettiin ”Valkoinen Suomi”, joka oli ankara hävinneitä kohtaan. Lukuisten kostoteloitusten ja vankileirien saaristojen lisäksi poliittista osallistumista rajoitettiin, virkakielto rehotti ja punatähti lyötiin sisällissodan hävinneiden aikuisten lisäksi heidän lastensa otsaan. Muutamia valopilkkujakin onnistuttiin alkuvuosina aikaansaamaan. Merkittäviä olivat mm. edistyksellinen perustuslaki ja Stålhbergin muutoinkin yleinen tavoite liennyttää porvarien ajamaa vastakkainasettelua. Stålhberg oli aikansa merkittävimpiä sankareita.
Mannerheim oli sisällissodan teloittajien esimies, heidän innoittajansa ja suojelijansa. Vaikka Mannerheim oli toiminut sotilaallisten johtotehtävien lisäksi merkittävissä parlamentaarisissa luottamustehtävissä, haikaili hän vielä pitkälle 1980-luvun lopulle tsaarin vallan palauttamista Venäjä-Neuvostoliittoon. Vallankaappaus Suomessa oli vuosia vaihtoehtona keinovalikoimassa. Mannerheimin julma toiminta Suomessa on nähtävä myös kostona punaisille siitä, että hänen asemansa Venäjällä romahti bolshevikkien noustua valtaan. Mannerheim on konnan roolissa ennen Talvisotaa (ja vähän sen jälkeenkin).
Tannerin asiallinen parlamentaarinen asenne ja irtisanoutuminen väkivaltaisesta toiminnasta teki hänestä maltillisen vasemmiston merkittävimmän johtajan vuosikymmeniksi. Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisiin istuntoihinsa sisällissodan jälkeen, Tanner oli paikalla lähes ainoana vasemmiston edustajana. Jo kaksikymmenluvun lopulla Tanner otti vastaan armeijan lippujuhlan suojeluskuntaparaatin vt. presidenttinä. Tanner yhdisti kansaa enemmän kuin kukaan Suomen itsenäisyyden aikana. Selkeä sankari koko elämänsä ajan.
Äärioikeistolainen liikehdintä jatkui aina 1930-luvun alkuvuosiin asti, ja oli osittain määrättyjen päättäjien suojeluksessa. Fasistinen hurmos huipentui Mäntsälän Kapinaan, jossa silloisten lakien mukaan laillisesti valittua esivaltaa kiristettiin väkivaltaisella kumouksella. P.E.Svinhuhvudin määrätietoinen toiminta ja järkkymätön laillisuuden julkinen puolustaminen lannisti fasistit ja lujitti
laillisuuteen perustuvan nuoren demokratian peruskiveä. P.E.Svinhuhvud oli aikansa sankari.
Kyösti Kallio oli sympaattinen presidentti, aito demokraatti ja hyväntahtoinen ihminen. Hän oli myös suuri huolestuja ja kärsimysten taakan kantaja. Kallion kuolema Mannerheimin käsivarsille avasi presidentinviran historiamme tärkeimmälle vaikuttajalle. Toimelias Risto Ryti toimi sotiemme ajan juuri niin, kuin vain aito patriootti voi toimia. Lisäksi hän koki ennenaikaisen kuoleman vääryyden nujertamana. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Kyseessä ei ollut jonkin patsaan siirron arviointi, vaan Suomen liittäminen osaksi Neuvostoliittoa. Edes satelliitin asemaa ei Suomelle ollut suunniteltu. Talvisodassa urhoollinen Suomi taisteli arvokkaan torjuntavoiton fasistisesta Neuvostoliitosta. Nerokkaat suomalaiset sotilaat ja armeijan johto pitivät pilkkanaan määrällisesti moninkertaista hyökkääjää. Rauhan tultua kaikki tiesivät: Tämä ei ole tässä. Presidentti Rytillä oli kaksi huonoa vaihtoehto valittavanaan. Fasistisen Venäjän tiedettiin käyvän Suomen kimppuun välittömästi, kun tilaisuus siihen koittaa, eli Venäjä oli huono vaihtoehto numero 1. Fasistinen Saksa taas oli etupiirisopimuksessa jättänyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin ja sen hyväksikäytettäväksi. Ei mikään paras ilmapiiri lyöttäytyä yhteistyöhön moisen valtion kanssa. Ryti, Erkko, Tanner ja eräät muut nerokkaalla ajattelullaan ratkaisivat ongelman. Kahdesta saatanasta on ensin torjuttava pahin ja sitten katsotaan jatko. Suunnitelma toimi melko hyvin: Itsenäisyys säilytettiin ehdollisena, Helsinkiä ei aseellisesti miehitetty ja kansalaisvapaudet säilyivät paperilla. Miinuksiakin tuli. Ryti ja muut vastuulliset uhrattiin, Kekkosen ansiosta osa poliittisesti suoraselkäisiä asiaankuulumattomiakin rangaistiin poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä. Kekkosen kääntyminen väkivaltaisesta terroristista ”rauhaa rakentavaksi – valtiomieheksi” on historiamme pöyristyttävin poliittinen korroosio. Ryti on Itsenäisyytemme ajan merkittävin presidentti.
Mannerheim pelkäsi koko presidenttiytensä ajan, että neuvostoliittolaiset kaappaavat hänet Neuvostoliittoon. Sairas presidentti lymyilikin pääosan presidenttiaikaansa ja sen jälkeisen loppuelämänsä ajan ulkomailla. Mannerheim ei kestänyt paineita, jos ei tiennyt kenellä aseet ovat. Paasikivi oli toista maata. Pääministerinä ja presidenttiytensä alkuvaiheissa hän pärjäsi hyvin neuvostoliittolaisille, piteli Isäntävenäläisiä ”käsivarren mitan päässä” Suomesta ja junaili Suomen sisäpolitiikkaa kommunisminvastaisesti. Paasikivi oli melkoinen sankari, joka rämettyi myöhemmin vanhuuttaan ja pelin-politiikan astuttua enenevästi kuvaan.
On kuvaavaa, että Mauno Koivisto valittiin presidentiksi melkomoisella ylivoimalla, vaikka hän ei ollut Neuvostoliiton, eikä keskustapuolueen suosiossa. Kaikki keskustan K-linjasta sorsalaisiin, saarislaisiin ja sinisalolaisiin vastustivat Koivistoa. Hän oli kuulemma ulkopoliittisesti epäluotettava. Myöhemmin sitä argumenttia ei enää voinut käyttää. Koiviston poliittinen valtiomiesteko oli kieltäytyminen eroamasta hallituksen johdosta, vaikka Väyrynen ja Kekkosen suu sitä vaativat. Kekkonen oli valittu presidentiksi murskaavalla ylivoimalla vain joitakin vuosia aiemmin, mutta niin vain ”ajan henki” vaati uudenlaisen presidentin. Koiviston presidenttiyden alkukausi ja hänen muutamat alkuvuosien parlamentaarisuutta vaativat kannanotot kannattelevat hänen ensimmäisen presidenttikautensa plussalle. Koivisto ei onnistunut talouspolitiikassa, eikä Neuvostoliiton saattohoidossa, joten molempien kausien saldo jää miinukselle.
Ahtisaari on sodan jälkeisen aikamme merkittävin presidentti. Hänen johdollaan nostettiin Suomi nousuun kakskyt´lukulaisen porvarihallituksen ruoskimisen ja tuhoamisen jäljiltä. Yritykset ja yksittäiset ihmiset saivat taas toivoa, kun rankaisuun keskittynyt Ahon tuhoamishallitus siirrettiin sivuun. Ahtisaari on hyvä.
Lipposen pääministeriydet, niiden saavutukset ja henkilön persoona eivät avaudu kadunmiehelle ansiokkaasti. Valistumaton nainen, pehmeä mies ja korruptioon taipuvainen maalainen luonne eivät hyväksy (ymmärrä) pitkiä linjoja. Kun Kekkonen vahvisti valtaansa ryyppäämällä neuvostojohtajien kanssa ideoiden Neuvostoliiton uhkaa, kun Väyrynen halusi vaikeuttaa Suomen ja Neuvostoliiton välistä kauppaa, ja kun Jäätteenmäki vihjaili Lipposen sitoumuksista Usan aktioon Irakissa, huomaa valistunut pientä ja suurta. Keskusta on hyvin pieni. Vanhanenkin keskittyy pienimpään yhteiseen nimittäjään.
Suomen historia on ennen kaikkea tavallisten ihmisten historiaa. He ovat mahdollistaneet Suomen johtajien menestykset, ja paikanneet heidän möhläyksensä. Kirjoitan konnista ja sankareista.
Suomen itsenäisyyden alkupäivinä vaikuttivat täysillä jo kaikki merkittävät, hallitsevat ja tulevat hallitsevat, poliittiset toimijat aina pitkälle 1950-luvulle asti, ja Kekkosen hahmossa aina 1980-luvun alkuun asti. Kekkosen rooli itsenäisyytemme alkupäivinä, ja vuosina, rajoittui väkivallan harjoittamiseen sisällissodan hävinneen puolen ruohonjuuritasoa kohtaan.
Sisällissodan raunioille rakennettiin ”Valkoinen Suomi”, joka oli ankara hävinneitä kohtaan. Lukuisten kostoteloitusten ja vankileirien saaristojen lisäksi poliittista osallistumista rajoitettiin, virkakielto rehotti ja punatähti lyötiin sisällissodan hävinneiden aikuisten lisäksi heidän lastensa otsaan. Muutamia valopilkkujakin onnistuttiin alkuvuosina aikaansaamaan. Merkittäviä olivat mm. edistyksellinen perustuslaki ja Stålhbergin muutoinkin yleinen tavoite liennyttää porvarien ajamaa vastakkainasettelua. Stålhberg oli aikansa merkittävimpiä sankareita.
Mannerheim oli sisällissodan teloittajien esimies, heidän innoittajansa ja suojelijansa. Vaikka Mannerheim oli toiminut sotilaallisten johtotehtävien lisäksi merkittävissä parlamentaarisissa luottamustehtävissä, haikaili hän vielä pitkälle 1980-luvun lopulle tsaarin vallan palauttamista Venäjä-Neuvostoliittoon. Vallankaappaus Suomessa oli vuosia vaihtoehtona keinovalikoimassa. Mannerheimin julma toiminta Suomessa on nähtävä myös kostona punaisille siitä, että hänen asemansa Venäjällä romahti bolshevikkien noustua valtaan. Mannerheim on konnan roolissa ennen Talvisotaa (ja vähän sen jälkeenkin).
Tannerin asiallinen parlamentaarinen asenne ja irtisanoutuminen väkivaltaisesta toiminnasta teki hänestä maltillisen vasemmiston merkittävimmän johtajan vuosikymmeniksi. Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisiin istuntoihinsa sisällissodan jälkeen, Tanner oli paikalla lähes ainoana vasemmiston edustajana. Jo kaksikymmenluvun lopulla Tanner otti vastaan armeijan lippujuhlan suojeluskuntaparaatin vt. presidenttinä. Tanner yhdisti kansaa enemmän kuin kukaan Suomen itsenäisyyden aikana. Selkeä sankari koko elämänsä ajan.
Äärioikeistolainen liikehdintä jatkui aina 1930-luvun alkuvuosiin asti, ja oli osittain määrättyjen päättäjien suojeluksessa. Fasistinen hurmos huipentui Mäntsälän Kapinaan, jossa silloisten lakien mukaan laillisesti valittua esivaltaa kiristettiin väkivaltaisella kumouksella. P.E.Svinhuhvudin määrätietoinen toiminta ja järkkymätön laillisuuden julkinen puolustaminen lannisti fasistit ja lujitti
laillisuuteen perustuvan nuoren demokratian peruskiveä. P.E.Svinhuhvud oli aikansa sankari.
Kyösti Kallio oli sympaattinen presidentti, aito demokraatti ja hyväntahtoinen ihminen. Hän oli myös suuri huolestuja ja kärsimysten taakan kantaja. Kallion kuolema Mannerheimin käsivarsille avasi presidentinviran historiamme tärkeimmälle vaikuttajalle. Toimelias Risto Ryti toimi sotiemme ajan juuri niin, kuin vain aito patriootti voi toimia. Lisäksi hän koki ennenaikaisen kuoleman vääryyden nujertamana. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Kyseessä ei ollut jonkin patsaan siirron arviointi, vaan Suomen liittäminen osaksi Neuvostoliittoa. Edes satelliitin asemaa ei Suomelle ollut suunniteltu. Talvisodassa urhoollinen Suomi taisteli arvokkaan torjuntavoiton fasistisesta Neuvostoliitosta. Nerokkaat suomalaiset sotilaat ja armeijan johto pitivät pilkkanaan määrällisesti moninkertaista hyökkääjää. Rauhan tultua kaikki tiesivät: Tämä ei ole tässä. Presidentti Rytillä oli kaksi huonoa vaihtoehto valittavanaan. Fasistisen Venäjän tiedettiin käyvän Suomen kimppuun välittömästi, kun tilaisuus siihen koittaa, eli Venäjä oli huono vaihtoehto numero 1. Fasistinen Saksa taas oli etupiirisopimuksessa jättänyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin ja sen hyväksikäytettäväksi. Ei mikään paras ilmapiiri lyöttäytyä yhteistyöhön moisen valtion kanssa. Ryti, Erkko, Tanner ja eräät muut nerokkaalla ajattelullaan ratkaisivat ongelman. Kahdesta saatanasta on ensin torjuttava pahin ja sitten katsotaan jatko. Suunnitelma toimi melko hyvin: Itsenäisyys säilytettiin ehdollisena, Helsinkiä ei aseellisesti miehitetty ja kansalaisvapaudet säilyivät paperilla. Miinuksiakin tuli. Ryti ja muut vastuulliset uhrattiin, Kekkosen ansiosta osa poliittisesti suoraselkäisiä asiaankuulumattomiakin rangaistiin poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä. Kekkosen kääntyminen väkivaltaisesta terroristista ”rauhaa rakentavaksi – valtiomieheksi” on historiamme pöyristyttävin poliittinen korroosio. Ryti on Itsenäisyytemme ajan merkittävin presidentti.
Mannerheim pelkäsi koko presidenttiytensä ajan, että neuvostoliittolaiset kaappaavat hänet Neuvostoliittoon. Sairas presidentti lymyilikin pääosan presidenttiaikaansa ja sen jälkeisen loppuelämänsä ajan ulkomailla. Mannerheim ei kestänyt paineita, jos ei tiennyt kenellä aseet ovat. Paasikivi oli toista maata. Pääministerinä ja presidenttiytensä alkuvaiheissa hän pärjäsi hyvin neuvostoliittolaisille, piteli Isäntävenäläisiä ”käsivarren mitan päässä” Suomesta ja junaili Suomen sisäpolitiikkaa kommunisminvastaisesti. Paasikivi oli melkoinen sankari, joka rämettyi myöhemmin vanhuuttaan ja pelin-politiikan astuttua enenevästi kuvaan.
On kuvaavaa, että Mauno Koivisto valittiin presidentiksi melkomoisella ylivoimalla, vaikka hän ei ollut Neuvostoliiton, eikä keskustapuolueen suosiossa. Kaikki keskustan K-linjasta sorsalaisiin, saarislaisiin ja sinisalolaisiin vastustivat Koivistoa. Hän oli kuulemma ulkopoliittisesti epäluotettava. Myöhemmin sitä argumenttia ei enää voinut käyttää. Koiviston poliittinen valtiomiesteko oli kieltäytyminen eroamasta hallituksen johdosta, vaikka Väyrynen ja Kekkosen suu sitä vaativat. Kekkonen oli valittu presidentiksi murskaavalla ylivoimalla vain joitakin vuosia aiemmin, mutta niin vain ”ajan henki” vaati uudenlaisen presidentin. Koiviston presidenttiyden alkukausi ja hänen muutamat alkuvuosien parlamentaarisuutta vaativat kannanotot kannattelevat hänen ensimmäisen presidenttikautensa plussalle. Koivisto ei onnistunut talouspolitiikassa, eikä Neuvostoliiton saattohoidossa, joten molempien kausien saldo jää miinukselle.
Ahtisaari on sodan jälkeisen aikamme merkittävin presidentti. Hänen johdollaan nostettiin Suomi nousuun kakskyt´lukulaisen porvarihallituksen ruoskimisen ja tuhoamisen jäljiltä. Yritykset ja yksittäiset ihmiset saivat taas toivoa, kun rankaisuun keskittynyt Ahon tuhoamishallitus siirrettiin sivuun. Ahtisaari on hyvä.
Lipposen pääministeriydet, niiden saavutukset ja henkilön persoona eivät avaudu kadunmiehelle ansiokkaasti. Valistumaton nainen, pehmeä mies ja korruptioon taipuvainen maalainen luonne eivät hyväksy (ymmärrä) pitkiä linjoja. Kun Kekkonen vahvisti valtaansa ryyppäämällä neuvostojohtajien kanssa ideoiden Neuvostoliiton uhkaa, kun Väyrynen halusi vaikeuttaa Suomen ja Neuvostoliiton välistä kauppaa, ja kun Jäätteenmäki vihjaili Lipposen sitoumuksista Usan aktioon Irakissa, huomaa valistunut pientä ja suurta. Keskusta on hyvin pieni. Vanhanenkin keskittyy pienimpään yhteiseen nimittäjään.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Pimpsaanko?
Tuo viesti ei ehkä pysy kauaa tällä palstalla!
Laita se historian saitille, kuka lienetkin, "Pyöreä Kaupunki".
Konnia ja sankareita (kepulaiset konnan roolissa)
Suomen historia on ennen kaikkea tavallisten ihmisten historiaa. He ovat mahdollistaneet Suomen johtajien menestykset, ja paikanneet heidän möhläyksensä. Kirjoitan konnista ja sankareista.
- Eliittien historiaan eduskunnan perustamiseen asti. Virkamieseliitin historiaa Liinamaa I:stä alkaen.
Suomen itsenäisyyden alkupäivinä vaikuttivat täysillä jo kaikki merkittävät, hallitsevat ja tulevat hallitsevat, poliittiset toimijat aina pitkälle 1950-luvulle asti, ja Kekkosen hahmossa aina 1980-luvun alkuun asti. Kekkosen rooli itsenäisyytemme alkupäivinä, ja vuosina, rajoittui väkivallan harjoittamiseen sisällissodan hävinneen puolen ruohonjuuritasoa kohtaan.
- Kekkonen tuli järkiinsä vasta 1943, mutta oli kahdestaan Paasikiven-Kekkosen lijalla kokoomus- ja demariänkyröistä huolimatta.
Sisällissodan raunioille rakennettiin ”Valkoinen Suomi”, joka oli ankara hävinneitä kohtaan. Lukuisten kostoteloitusten ja vankileirien saaristojen lisäksi poliittista osallistumista rajoitettiin, virkakielto rehotti ja punatähti lyötiin sisällissodan hävinneiden aikuisten lisäksi heidän lastensa otsaan. Muutamia valopilkkujakin onnistuttiin alkuvuosina aikaansaamaan. Merkittäviä olivat mm. edistyksellinen perustuslaki ja Stålhbergin muutoinkin yleinen tavoite liennyttää porvarien ajamaa vastakkainasettelua. Stålhberg oli aikansa merkittävimpiä sankareita.
- Niin oli. Liian hyv', pehmeä ja vaatimaton mies poliittiseksi sankariksi. Oli muuten edistyksellinen eli keskiryhmiin kuuluva.
Mannerheim oli sisällissodan teloittajien esimies, heidän innoittajansa ja suojelijansa. Vaikka Mannerheim oli toiminut sotilaallisten johtotehtävien lisäksi merkittävissä parlamentaarisissa luottamustehtävissä, haikaili hän vielä pitkälle 1980-luvun lopulle tsaarin vallan palauttamista Venäjä-Neuvostoliittoon.
- Mannerheim kuoli 1951.
Vallankaappaus Suomessa oli vuosia vaihtoehtona keinovalikoimassa. Mannerheimin julma toiminta Suomessa on nähtävä myös kostona punaisille siitä, että hänen asemansa Venäjällä romahti bolshevikkien noustua valtaan. Mannerheim on konnan roolissa ennen Talvisotaa (ja vähän sen jälkeenkin).
- Ei ollut.
Tannerin asiallinen parlamentaarinen asenne ja irtisanoutuminen väkivaltaisesta toiminnasta teki hänestä maltillisen vasemmiston merkittävimmän johtajan vuosikymmeniksi.
- Tanner meni Tarton rauhanneuvotteluissa ja Moskovan neuvotteluissa illalla nukkumaan. Tosikko hämäläinen demari.
Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisiin istuntoihinsa sisällissodan jälkeen, Tanner oli paikalla lähes ainoana vasemmiston edustajana.
- Ei ollut, vaan Matti Paasivuori.
Jo kaksikymmenluvun lopulla Tanner otti vastaan armeijan lippujuhlan suojeluskuntaparaatin vt. presidenttinä. Tanner yhdisti kansaa enemmän kuin kukaan Suomen itsenäisyyden aikana. Selkeä sankari koko elämänsä ajan.
- Vastentahtoisesti. Suojeluskunnat ja SDP tekivät sovinnon 1940.
Äärioikeistolainen liikehdintä jatkui aina 1930-luvun alkuvuosiin asti, ja oli osittain määrättyjen päättäjien suojeluksessa. Fasistinen hurmos huipentui Mäntsälän Kapinaan, jossa silloisten lakien mukaan laillisesti valittua esivaltaa kiristettiin väkivaltaisella kumouksella. P.E.Svinhuhvudin määrätietoinen toiminta ja järkkymätön laillisuuden julkinen puolustaminen lannisti fasistit ja lujitti
laillisuuteen perustuvan nuoren demokratian peruskiveä. P.E.Svinhuhvud oli aikansa sankari.
- Ei ollut. Hän teki virhearvion Paasikiven kanssa 1918.
Kyösti Kallio oli sympaattinen presidentti, aito demokraatti ja hyväntahtoinen ihminen. Hän oli myös suuri huolestuja ja kärsimysten taakan kantaja. Kallion kuolema Mannerheimin käsivarsille avasi presidentinviran historiamme tärkeimmälle vaikuttajalle.
- Tosiasiassa Lennart Oeschin.
Toimelias Risto Ryti toimi sotiemme ajan juuri niin, kuin vain aito patriootti voi toimia. Lisäksi hän koki ennenaikaisen kuoleman vääryyden nujertamana. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Kyseessä ei ollut jonkin patsaan siirron arviointi, vaan Suomen liittäminen osaksi Neuvostoliittoa. Edes satelliitin asemaa ei Suomelle ollut suunniteltu. Talvisodassa urhoollinen Suomi taisteli arvokkaan torjuntavoiton fasistisesta Neuvostoliitosta.
- Neuvostoliitto oli kommunistien sosialistinen valtio.
Nerokkaat suomalaiset sotilaat ja armeijan johto pitivät pilkkanaan määrällisesti moninkertaista hyökkääjää. Rauhan tultua kaikki tiesivät: Tämä ei ole tässä. Presidentti Rytillä oli kaksi huonoa vaihtoehto valittavanaan. Fasistisen Venäjän tiedettiin käyvän Suomen kimppuun välittömästi, kun tilaisuus siihen koittaa, eli Venäjä oli huono vaihtoehto numero 1. Fasistinen Saksa taas oli etupiirisopimuksessa jättänyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin ja sen hyväksikäytettäväksi.
- Saksa oli kansallissosialistinen, ei fasistinen niin kuin Italia ja Espanja.
Ei mikään paras ilmapiiri lyöttäytyä yhteistyöhön moisen valtion kanssa. Ryti, Erkko, Tanner ja eräät muut nerokkaalla ajattelullaan ratkaisivat ongelman. Kahdesta saatanasta on ensin torjuttava pahin ja sitten katsotaan jatko. Suunnitelma toimi melko hyvin: Itsenäisyys säilytettiin ehdollisena, Helsinkiä ei aseellisesti miehitetty ja kansalaisvapaudet säilyivät paperilla. Miinuksiakin tuli. Ryti ja muut vastuulliset uhrattiin, Kekkosen ansiosta osa poliittisesti suoraselkäisiä asiaankuulumattomiakin rangaistiin poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä.
- Ryti pelastettiin teloitukselta Moskovassa.
Kekkosen kääntyminen väkivaltaisesta terroristista ”rauhaa rakentavaksi – valtiomieheksi” on historiamme pöyristyttävin poliittinen korroosio. Ryti on Itsenäisyytemme ajan merkittävin presidentti.
- Ei ollut. Vastentahtoinen vastuunkantaja.
Mannerheim pelkäsi koko presidenttiytensä ajan, että neuvostoliittolaiset kaappaavat hänet Neuvostoliittoon. Sairas presidentti lymyilikin pääosan presidenttiaikaansa ja sen jälkeisen loppuelämänsä ajan ulkomailla. Mannerheim ei kestänyt paineita, jos ei tiennyt kenellä aseet ovat. Paasikivi oli toista maata. Pääministerinä ja presidenttiytensä alkuvaiheissa hän pärjäsi hyvin neuvostoliittolaisille, piteli Isäntävenäläisiä ”käsivarren mitan päässä” Suomesta ja junaili Suomen sisäpolitiikkaa kommunisminvastaisesti. Paasikivi oli melkoinen sankari, joka rämettyi myöhemmin vanhuuttaan ja pelin-politiikan astuttua enenevästi kuvaan.
- Vanhuus ei tule yksinään.
On kuvaavaa, että Mauno Koivisto valittiin presidentiksi melkomoisella ylivoimalla, vaikka hän ei ollut Neuvostoliiton, eikä keskustapuolueen suosiossa. Kaikki keskustan K-linjasta sorsalaisiin, saarislaisiin ja sinisalolaisiin vastustivat Koivistoa.
- Antikekkoslainen typeryys vallalla, joka johti Koiviston vahvan markan politiikkaan.
Hän oli kuulemma ulkopoliittisesti epäluotettava. Myöhemmin sitä argumenttia ei enää voinut käyttää. Koiviston poliittinen valtiomiesteko oli kieltäytyminen eroamasta hallituksen johdosta, vaikka Väyrynen ja Kekkosen suu sitä vaativat.
- Koivisto vehkeili KGB:n kanssa.
Kekkonen oli valittu presidentiksi murskaavalla ylivoimalla vain joitakin vuosia aiemmin, mutta niin vain ”ajan henki” vaati uudenlaisen presidentin. Koiviston presidenttiyden alkukausi ja hänen muutamat alkuvuosien parlamentaarisuutta vaativat kannanotot kannattelevat hänen ensimmäisen presidenttikautensa plussalle.
- Koivisto toimi parlamentarismia vastaan nimittämällä Harri Holkerin hallituksenmuodostajaksi.
Koivisto ei onnistunut talouspolitiikassa, eikä Neuvostoliiton saattohoidossa, joten molempien kausien saldo jää miinukselle.
- Nälkävuosien jälkeen ei ole tuotanto pudonnut niin paljoa kuin Koiviston politiikan seurauksena.
Ahtisaari on sodan jälkeisen aikamme merkittävin presidentti. Hänen johdollaan nostettiin Suomi nousuun kakskyt´lukulaisen porvarihallituksen ruoskimisen ja tuhoamisen jäljiltä. Yritykset ja yksittäiset ihmiset saivat taas toivoa, kun rankaisuun keskittynyt Ahon tuhoamishallitus siirrettiin sivuun. Ahtisaari on hyvä.
- Ahtisaari on NATO:n turvallisuuskonsulttu. Demarit nauroivat hänet ulos yhden kauden jälkeen.
Lipposen pääministeriydet, niiden saavutukset ja henkilön persoona eivät avaudu kadunmiehelle ansiokkaasti.
- Tannerin uusi inkarnaatio, jonka suurin saavutus öykkäröinnin ohella oli hanke Suomen liittämisestä Irakin sotaan miehittäjänä.
Valistumaton nainen, pehmeä mies ja korruptioon taipuvainen maalainen luonne eivät hyväksy (ymmärrä) pitkiä linjoja.
- Lipponen oli lännen agentti. Hänen punikkiutensa oli cover-operaatio.
Kun Kekkonen vahvisti valtaansa ryyppäämällä neuvostojohtajien kanssa ideoiden Neuvostoliiton uhkaa, kun Väyrynen halusi vaikeuttaa Suomen ja Neuvostoliiton välistä kauppaa,
- Väyrynen E D I S T I idänkauppaa lisäämällä välitysöljyä, joka oli bilateraalikaupan vastaista.
ja kun Jäätteenmäki vihjaili Lipposen sitoumuksista Usan aktioon Irakissa, huomaa valistunut pientä ja suurta. Keskusta on hyvin pieni. Vanhanenkin keskittyy pienimpään yhteiseen nimittäjään.
- Anneli Jäätteenmäki on SUURI pääministeri. Hän surmasi lohikäärmeen.
Kiitos kun viitsit korjata pahimmat virheet amatööri"historioitsijan" säälittävästä propagandasta. Avaajalla oli historia lähes yhtä sekaisin kuin vakio"historioitsijalla" JormaKKorhosella... no ei nyt sentään niin pihalla kuitenkaan...
Nimensä veroinen tietoisku historiastamme niille, joiden tiedot siitä ovat uskoa vähäisemmät. Ja nimenomaan täällä niitä on paljon!
Paljon olet saanut mahtumaan suppeaan esitykseesi – en pystyisi samaan – ja eipä siinä juuri mitään asiavirheitä ole. Mutta kun mennään asiasta toiseen hengästyttävällä vauhdilla ja sullotaan kovin monta asiaa samaan kappaleeseen, esityksen selvyys siitä ehkä kärsii.
Hyvin merkittäviin asioihin olet esityksesi kiinnittänyt. Tässä mielestäni tärkeimmät
- Merkittäviä olivat mm. edistyksellinen perustuslaki ja Stålhbergin muutoinkin yleinen tavoite liennyttää porvarien ajamaa vastakkainasettelua. Stålhberg oli aikansa merkittävimpiä sankareita.
- Tanner yhdisti kansaa enemmän kuin kukaan Suomen itsenäisyyden aikana. Selkeä sankari koko elämänsä ajan.
- P.E.Svinhuhvudin määrätietoinen toiminta ja järkkymätön laillisuuden julkinen puolustaminen lannisti fasistit ja lujitti laillisuuteen perustuvan nuoren demokratian peruskiveä.
- Kyösti Kallio oli sympaattinen presidentti, aito demokraatti ja hyväntahtoinen ihminen. Hän oli myös suuri huolestuja ja kärsimysten taakan kantaja. Kallion kuolema Mannerheimin käsivarsille avasi presidentinviran historiamme tärkeimmälle vaikuttajalle. Toimelias Risto Ryti toimi sotiemme ajan juuri niin, kuin vain aito patriootti voi toimia. Lisäksi hän koki ennenaikaisen kuoleman vääryyden nujertamana.
- (Paasikivi) Pääministerinä ja presidenttiytensä alkuvaiheissa hän pärjäsi hyvin neuvostoliittolaisille, piteli Isäntävenäläisiä ”käsivarren mitan päässä” Suomesta ja junaili Suomen sisäpolitiikkaa kommunisminvastaisesti. Paasikivi oli melkoinen sankari, joka rämettyi myöhemmin vanhuuttaan ja pelin-politiikan astuttua enenevästi kuvaan.
Näkemykseesi Mannerheimista en täysin yhdy; kyllä hänen merkityksensä Suomelle on myönteisessä mielessä suurempi. Ei suomalaisten suuri enemmistö ainakaan paljon väärässä ollut äänestäessään hänet kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi. Mutta aivan yhtä ja enemmänkin oikeassa olimme äänestäessämme Risto Rytin toiseksi suurimmaksi. Kekkosen nousua kolmanneksi en hyväksy. tkä kai sinäkään, kun kovin vähälle huomiolle hänet jätät.
Näkemyksesi terävyyttä, jota poliittinen riippuvuus ei vääristä, mielestäni kuvaa erinomaisesti tämä
- Ahtisaari on sodan jälkeisen aikamme merkittävin presidentti. Hänen johdollaan nostettiin Suomi nousuun kakskyt´lukulaisen porvarihallituksen ruoskimisen ja tuhoamisen jäljiltä.
Ja puolueettomuuteen pyrkivän asiallisuutesi vahvistaa lopullisesti tämä
- Lipposen pääministeriydet, niiden saavutukset ja henkilön persoona eivät avaudu kadunmiehelle ansiokkaasti. Valistumaton nainen, pehmeä mies ja korruptioon taipuvainen maalainen luonne eivät hyväksy (ymmärrä) pitkiä linjoja
Kerta kaikkiaan hyvä esitys! Otan talteen. Kiitos!
Sitten hän omalla nimellään sitä kehuu. Esityksessä on kaikki Kapin kepu- ja Kekkos-kaunan teemat, Tannerin ja Lipposen sekä sossupresidenttien ylistys. En viitsi ryhtyä vastaamaan, olen vastaukset tuonut jo esiin monesti.
Kyllästyin palstaan ja beesasin jäbän viitoittamaa esimerkkiä, lopetin nimimerkkini. Palstahan on nykyään ihan pilalla, mutta olen hieman koukussa.
Avaus on siis minun, joten olemme samaa mieltä ehkä vain Mannerheimin roolista?
Oivan vastausko on, että avaus vaikuttaa jonkun sellaisen tekemältä, joka sitä kommentoi?
Kannattiko itsesi vaivautua kommentoimaan asiaa lainkaan?
Ehkä ei minunkaan olisi kannattanut, muta nytpä huomaan olevani arvostetun Oiva Härkösen kanssa samlla tasolla.
Me kumpikaaan emme kykene kommntoimaan asiallisesti avauksessa esitettyjä asioita.
Vai oletko samaa mieltä, Oivaseni?
Ei ilmeisesti kehtaa kirjoittaa omalla nikillään kun joku tuolla tämän illan aikana vähän esitti pientä kritiikin poikasta niin tais ottaa itseensä.
Kerrohan oiva oletko Hyrynsalmen Härkösiä.Ihan noin vain mielenkiinnosta.Kirjoitan sitten lisää kun saan vastauksen .Ei ole mitään negatiivistä,päin vastoin.
Olen perinteisesti keskittynyt kesälomilla hirmuhallitsijoihin. Stalinia, Hitleriä ja Leniniä olen lueskellut joidenkien "tiiliskivien" kautta.
Kuva ei "suodattamastani" ole kovinkaan poikennut. Eli loppujen lopuksi oikeimman kuvan saa seuraamalla valistuneita uutislehtiä, kommentaareja ja aitojen ihmisten mielipiteitä.
Olen edelleen sitä mieltä, että Mannerheim on yliarvostettu sotilaallinen ja poliittinen toimija. Tänä kesänä keskityn Mannerheimiin ja annan palautteen elokuun jonain syvän pimeän yönä.
Kiitos mielenkiintoisista mielipiteistäsi, historiallisesta valistuneisuudestasi ja innoittuneisuudestasi harjoittaa mielipiteenvaihtoa.
Avaus on lähinnä yksi subjektiivinen tulkinta historiasta. Monissa kohdin voi olla eri mieltä ja perustaa näkemyksensä kaiken lisäksi akateemiseen historiantutkimukseen. Varsinkin sodan aikaisten tapahtumien kerronta on likimain sadunhohtoista. En viitsi nyt kuitenkaan ruotia sitä yksityiskohtaisesti.
Mannerheimin kohdalla kirjoittaja (Individi ?) osuu jo lähemmäs. Mannerheimin historiallinen olemus on vähintäänkin ristiriitainen eikä sitä pelasta se, että kerrot häntä nyt pidettävän suurena suomalaisena. Se kertoo joko siitä, että suomalaisten tiedot historiastaan ovat olemattomat tai sitten tunneperäisestä nationalismista. Serbitkin pitävät Milosevia ja sotarikoksita etsittyjä kenraaleitaan kansallissankareina.
Mannerheimin häpeävuodet ajoittuvat omaan sisällissotaamme. Jos se olisi käyty 90-luvulla, myös Mannerheimia jahdattaisiin nyt vietäväksi Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen. Suomesta ei olisi EU-jäseneksi ennen kuin Mannerheim ja muut sotarikolliset saatettaisiin tuomittaviksi. Mannerheim selvisi pälkähästä voittajan oikeudella ja sillä, että kansainvälinen mielenkiinto sotarikoksiin ei ollut tuolloin vielä herännyt. Oikeastaan ainoat ulkomaalaiset, jotka tiesivät sotarikoksista olivat valkoisten puolella olleet pohjoismaalaiset vapaaehtoiset. Tunnetuin lienee norjalainen lääkäri, joka protestiksi sotarikoksille jätti valkoiset ja palasi takaisin omaan maahansa. Hän ehti ottaa kuitenkin valokuvia todisteeksi sotarikoksista.
Myöskään heimosodat vieraan valtion maaperällä eivät ole kunniaksi. Älyttömässä touhussa onkin sitten yksi syy myöhemmille tapahtumille. Nämä rajan takana käydyt kahakat todistavat vähän muusta kuin siitä, että meitä olisi yksin aina vainottu.
Mannerheimin suuruuden päivät Suomessa ovat nekin sotaisat. Tällä kertaa hän on kuitenkin oikeuden puolella eikä syyllisty sotarikoksiin. Talvisodan sotapäällikkönä Mannerheim on legendaarinen. Suomen menestys talvisodassa hakee vertaistaan. Lähinnä kai seuraavaksi tulee Vietkongin myöhempi menestys.
Mannerheimin suurin poliittinen uroteko on petoskirjeen lähettäminen Hitlerille ja Suomen erottaminen sodasta. Tämä on valtiomiesteko, mistä Mannerheim olisi ennen muuta syytä muistaa. Se on luultavasti teko, jonka seurauksena Suomi -niminen valtio on jäänyt ylipäänsä olemaan.
Kovin yksipuolinen on sinunkin tulkintasi Mannerheimista.
Kyllä hän paikkansa kansakunnan kaapin päällä ansaitsee, vaikka kansalaissodan teot ei suurta glooriaa nauttisikaan. Talvisodassa osoitettu sodanjohtotaito, jatkosodan vaikeissa oloissa harjoitettu sotilaallinen ja poliittinen tasapainottelu, niillä pelastettiin tämä maa. Hän ymärsi realiteetit, ei sortunut liehittelemään liiaksi Saksaakaan silloin kun se oli oljenkortemme.
Avauksessa huomattavaa on Halosen puuttuminen tyystin. Istuva presidentimme on yksi harvoista, ainakin ainut sodanjälekisistä, jolta mainittavat teot puuttuu kokonaan. Mannerheim käsiteltiin, Paasikivi oli diplomaatti joka piti Neuvostoliittoon suhteet sortumatta nuoleskeluun, Kekkonen suometti häpeälliseti koko maan mutta piti kuitenkin yhteydet asiallisina myös länteen, Koivisto palautti normaalidemokratian ja toimi asiantuntijana idän ja lännen välissä Neuvostoliiton rohmahduksen aikoihin, Ahtisaari sovitteli jo presidentinä ollessaan ansiokkasti kansainvälisiä selkkauksia ja lähensi presidentti-instituutiota tavalliseen kansaan.
Vaan mitä onkaan tehnyt Halonen? Suhteet itään ovat muodolliset, Länsi-Eurooppaan samoin, USA:han ne ovat poikki. Muumimamma imago saattaa hurmata osaa kansalaisista mutta teot puuttuu. Miinakiellon ajaminen johti vaan ojasta allikkoon kun korvaavat rypälepommit laukesikin silmille.
Sama koskee toista kauttaan aloittelevaa Matti Vanhasta. Johtajuus on tipotiessään. Kanerva näyttäisi olevan hallituksen ulkopoliittinen dynamo, Katainen sisäpoliittinen. Pekkarinen pekkaroi itsensä taannoin takaisin maakuntasarjaan, Vanhanen se vaan pysyy kyläsarjassa.
Avaajan lyhyt historian oppimäärä on ihan kelpo juttua.
Nimittäin siitä että en olisi sentään saanut ihan jokaista kepulaista menettämään järkeään. Kun nyt jo Oiva Härkönenkin osoittautuu kapikauhuiseksi, joka metsästää minua puskista ja näkee minun vastailevan itselleni, ei edes Diogenes lyhtyineen löytäisi enää jokseenkin selväpäistä kepulaista!
Heitä ei varmaan pelasta edes se, että Individi ilmoittautuu tuon avauksen tekijäksi!!!
Voi, voi. Pitäisiköhän noudattaa kurssitoverini Jaban esimerkkiä ja poistua tästä hourupäiden joukosta lopullisesti! Mutta silloinhan minä vain kasvattaisin hourupäiden suhteellista osuutta. Vastuuni tuntien en voi niin tehdä, vaan jatkan taisteluani totuuden ja oikeuden puolesta vääryyttä ja pimeyttä vastaan!
Kun luin kirjoitukseni, siinä minusta kyllä olivat mukana nämä Mannerheimin ansiot. Tarkoitukseni olikin esittää, että Mannerheim on kaikkea muuta kuin ristiriidaton persoona historiassamme. Puolet Suomen väestöstä piti varmaankin Mannerheimiä talvisodan edellä edelleen suurena lahtaripäällikkönä, jota enemmän vihattiin kuin kunnioitettiin. Ei tällaisesta miehestä olisi ollut kansamme eheyttäjäksi.
Presidenttien teot ovat yhteydessä historialliseen tilanteeseen. Oikeastaan Halosen vähäiset meriitit kertovat siitä, että Suomella menee nyt oikein hyvin. Presidentin ei tarvitse puuttua asioihin. Presidentin valtaa on olennaisesti kavennettu. Se kertoo demokraattisen mielenlaadun lisääntymisestä. En jaks ymmärtää sitä, miksi olet huolissasi tällaisesta kehityksestä.
Olen huolissani suhteistamme ulkovaltoihin. Vaikka meillä nyt menee hyvin, ei se takaa etä tilanne on sama vaikkapa kolmen vuoden kuluttua. Venäjä vahvistuu, sisäpoliittisista syistä se haluaa hieman uhitella EU:lle ja pienille naapureilleen, meille onneksi vain talouden alalla.
Halosen suhteet Putinin ovat hyvät mutta muodolliset, jos ne olisivat hyvät ja henkilökohtaiset, meillä ei olisi huolta puutulleista, rekkajonoista tai muista hankauksista talouden alalla.
Länsisuhteet ovat sitten oma lukunsa, niitähän ei Halosella käytännössä ole. Hyvä olisi kuitenkin olla, pääsisi sitten sanomaan vaikka naamatusten Bushille mitä hänen politiikastaan ollaan mieltä.
" VIIMEINENKIN TOIVO ON MENNYT!
JormaKKorhonen 31.5.2007 klo 08.46
Nimittäin siitä että en olisi sentään saanut ihan jokaista kepulaista menettämään järkeään."
-------------------------------------
...olenhan minä vielä täysissä järjissäni ja tottapuhuen luulen Oivankin olevan.
Minäkin selasin avauksen ja ensimmäiseksi tuli mieleeni kepukaunainen Korhonen, hämäyksen vuoksi oli Mannerheim-osuuden kirjoittanut toisin kuin tavallisesti.
Oli miten oli, jos et itse ollut juttua kirjoittanut, niin joku bulvaanisi kuitenkin.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö kirjoituksen synty kumpua syvästä kepukaunasta.
Sitä minä olen jonkin verran ihmetellyt, missähän ne sinun kepukaunasi juuret oikein ovat?
Itse jutusta voisi sanoa, että siinä mainitut henkilöt ovat tai olivat olemassa (faktaa), mutta arviot heidän tekemisistään ja niiden vaikutuksesta historian kulkuun ovat puhdasta fiktiota. Ne uskovat, jotka haluavat uskoa!
... rekisteröimättömällä nimimerkillä, joten ilmottautumisen aivan hyvin olen voinut tehdävaikka minä.
Noudata lopultakin tuota Jäbän esimerkkiä äläkä aina vain itke.
Mikähän bulvaani Individi minulle mielestäsi voi olla? En tiedä henkilöstä muuta kuin että hyvin nimimerkkinsä (individi=yksilö) mukaisesti hän esiintyy. Ei todellakaan ole kepulainen laumasielu, mutta ei varmaan kepukaunaajakaan muiden kuin kepulaisten silmissä. Heillehän sitä ovat kaikki, jotka eivät puoluetta ylistä.
Sinun järjellisyyttä en aikaisemman historiasi valossa viitsi ruveta arvioimaan, etten sanoisi pahasti. Eikä kai tuollainen tuostakin paljastuva kepu-usko ja kaikkien ei-uskovien kaunaisiksi leimaaminen kovin järkiperäistä voi olla. "Kyllä mää sen ymmärrän, jos joku rakastaa nätei flikoi, mut kun joku tuollaista puoluetta..." Tuntemattoman sotilaan Hietasta mukaillen.
Mainittujen henkilöiden vaikutus historian kulkuun on Individin jutussa kuvattu joka tapauksessa todellisemmin kuin kepulaisten jutuissa. Sinulta nyt en ole koskaan kuullutkaan mitään yritystäkään esittää jotakin tietoihin vaan ainoastaan uskoon perustuen. Teistähän ainoa jotenkin historiaa tunteva taitaa olla Oiva Härkönen, ja hänen näkemyksiinsä sopisi se, miten Individin näkemystä nyt luonnehdit. Oivakin vaan on siis ilmeisesti ruvennut Kapin metsästykseen, joten taitaa hänenkin historianharrastuksensa olla jo historiaa.
Itse ostin taas tänään kaksi uutta historian kirjaa, Heikki Ylikankaan "Suomen historian solmukohdat" ja Jukka Seppisen "Menetetty? Karjala".
...sille, että sinäkin Brutukseni olet liitrtynyt Kapin metsästäjien yhä sankempaan joukkoon! Ja aina ammutte tyhjiin puskiin, sillä minä esiinnyn aina vain omilla rekeisteröidyillä nikelläni.
Ihan tekisi mieleni tosiaan noudattaa Jaban esimerkkiä ja ilmoittaa, että rupean esiintymään vain nikittömänä, mutta silloin saisin kepukansan lopullisesti sekoamaan! Silloinhan kapi todellakin voisi olla missä tahansa nimettömässä puskassa ja varmuuden vuoksi pitäisi ampua joka puskaa!!! Säälin teitä sen verran, että en viitsi niin tehdä, ainakaan vielä. Kun teen, ilmoitan siitä kyllä ennakkoon.
Luepa muuten myös tuo vastineeni Emeritukselle; siinä mm. enemmän Individistä!
"Mikähän bulvaani Individi minulle mielestäsi voi olla?"
-------------------------------
..."näennäisesti itsenäisesti toimiva toisen henkilön asiamies", sanoo CD-Facta 2001, ja sopii kuin nyrkki silmään sinun tapauksessasi.
Yritin tuossa edellisessä utvia kepukaunasi syntyvaiheita, mutta eipä tullut valaistusta asiaan.
Kepukaunaajana olet kyllä samaa tasoa kuin "Känä", mutta paljon fiksumpi.
Siinä missä "känä" ulostaa sen kummemmin häpeilemättä tuotoksensa näille sivuille, sinulla on sensijaan häpyä kuorruttaa läjäsi runsaalla kermavaahdolla. Sama tavara joka tapauksessa.
Tietosanakirja siis sanoo:
..."näennäisesti itsenäisesti toimiva toisen henkilön asiamies"
mutta mielestäsi sana kuitenkin sopii myös Individiin minun yhteydessäni. Vaikka minulla ja Individillä ei ole kerrassaan mitään yhteistä, minulla ei edes vähäisintäkään tietoa hänen henkilöllisyydestään tai muusta, vaan asia on, kuten sanoin:
>> En tiedä henkilöstä muuta kuin että hyvin nimimerkkinsä (individi=yksilö) mukaisesti hän esiintyy. Ei todellakaan ole kepulainen laumasielu, mutta ei varmaan kepukaunaajakaan muiden kuin kepulaisten silmissä. Heillehän sitä ovat kaikki, jotka eivät puoluetta ylistä.
"Koeta saada myös virallisestetuksi vaikkapa Nyky-suomen sanakirjaan tuo sana "kepukaunaaja"! Olen varma, että sekään ei mene läpi niilölä perusteilla, joilla sinä minut, individin ja monen muun kepukaunaajaksi nimität."
-----------------------------------
...minulle riittää kun se on lanseerattu tälle palstalle.
Se on hyvä määritelmä henkilöille, jotka eivät voi hyväksyä sitä, että keskustan kannatus on sitä mitä se on. Sinun tapauksesi antaa "kepukaunaisuudelle" vielä lisäarvoa, kun olet ottanut tehtäväksesi "juuria kepulaisuuden koko Suomesta". Keskustaa nimität syöväksi ja keskustan kannattajia syöpäsoluiksi. Mistä olet noin katkeraksi tullut?
"Paremmat mahdollisuudes olisi minulla saada hyväksytyksi sana "kepurakastaja" määritteenään "henkilö, jonka rakkaus kohdistuu keskusta-nimiseen puolueeseen niin intohimoisesti ja ehdottomasti, että se saa hänet näkemään kepukaunaajina kaikki, jotka eivät koe samanlaista rakkautta". "
--------------------------------------
En aio hyväksyttää tätä sinunkaan määritelmääsi, jätän sen tehtävän sinulle itsellesi.
Sitä paitsi ei kai kukaan "kepuun" voi rakastua, "kepulaiseen" kylläkin, niinkuin esim. Sauli Niinistö (kok) aikoinaan ja Säde Taiveaho (SDP) nykyäänkin.
Kylläpä itserakkautesi roihuaa korkeana. Että sinua oikein metsästettäisi? Ja yhä sankemmalla joukolla vielä?
Koeta nyt hyvä mies tajuta, että Oiva ja moni muu koettaa vain saada silmäsi auki ja sinut huomaamaan, että munaat itseäsi koko ajan näillä marinoillasi ja itseäsi koskevien omahyväisten tarinoiden levittelijänä.
paljon vaikeampaa jos Eevan kaltainen nainen ei olis ollut vaimona.
Kyllä herra siitä huolimatta on osannut lypsää valtion rahoja omaan taskuunsa.
Pojalleenkin järjesti hyvän viran,mutta niinhän kunnon isän pitääkin pitää huolta jälkikasvustaan.
Kyllä urkki oli kuitenkin urkki,huippujätkä niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä.
Nautti syvien kansanrivien luottamusta.
Silloinhan presidentti nimen korvas kekkonen.Pikkupojatkin puhuivat ,että kenestähän tulee seuraava Kekkonen.
Näiltä jälkeläisiltä kun on puuttunut sitä karismaa ja auktoriteettiä.Nössöjä kaikki.
Älyäis Ahtisaarikin lopettaa tuon vouhkaamisensa,ei se sitä nobelia kuitenkaan saa.
Otsikko on siis historiaa vasta-alkajille. Ainoastaan vasta-alkajat voivat lukea avausta historiana, elleivät todellakaan tiedä Suomen historiasta mitään. Ja tulevatpahan pahan kerran höynäytetyiksi. Vanhemmat ihmiset ja historiaa tutkineet nuoremmatkin eivät voi kuin puistella päätään epäuskoisena - uskooko avaaja itsekään propagandaansa?
on ylen hyvä suoja. Jussi Halli hoitaa hyvin hommansa.
Noin hyvää yhteenvetoa ei voi edes pyrkiä kumoamaan, kuin naapurimaan tyylisellä voittajan mieleisekseen muotoilemalla historian kirjoituksella.
Isäni ei päässyt 1930-luvulla rautateille töihin kun ei liittynyt suojeluskuntaan. Tuolloin mihinkään valtion virkaan oli mahdoton päästä, jolet täyttänyt tuota aiempaa kriteeriä. TUL:n urheilijat eivät päässeet edustamaan Suomea olympialaisissa, vaikka olivat parempia, kuin SVUL:n vast. lajissa. Sotaväkeen kuitenkin kelpasivat. Niin ja sotaan. Tuo hävinneen puolen syrjiminen oli julmaa. Diskriminointi jatkui ja jatkui. Ja totuushan on se, että minä ja ikäluokkani olemme kärsineet siitä työasioissa. "Leima on ollut otsassa."Enkä ollut/ole kommari, eikä isäni. Vaikkei sekään oikeuta painostukseen vaikka olisiki. Isäni oli 1918 sodan aikana 4-vuotias. Kertoi muuten ettei ollut osallistunut sisällis-sodan taisteluihin.
Marmorisokea puhemies Lipponen:
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=268179
Niinistöllä on nyt oikeus vaatia muutoksia. Niinistön oma puolue on lähes tasavahvana talonpoikaispuolueen kanssa hallituksessa.
Jäämme odottelemaan hallituksen päätöksiä tasojen alentamisesta.
olemaan EU:n ja maa Suomen elättejä. Pistäkää lärvinne pienelle. Työväestö elättää, maksaa, tukee, teidän kallista harrastusta. Minusta olisi paljon hyödyllisempää pistää Teille kusiaiset maksetut tuet todellisille yrittäjille. Niin miksi, teidän kadehditut köyhät naapurin pojat, tytöt saisivat itselleen rehellistä työtä, joka tukisi maa Suomi hyvinvointia. En ymmärrä, edelleen en ymmärrä, miksi pitää tukea "yrittäjää", jolla ei ole minkäänlaista vastuuta niin mistä. Tulot ovat pelkästään TUKIA niin tukia. Toivon, että EU-tukien myötä perustetaan hammastikkutekijöitten yrityksiä, on aivan sama tuottaako yritys sata vai tuhat tikkua, tärkeintä on, että toimeentulo on varma ja turvattu.
Vasta-alkajillekin kannattaisi ihan a-b-c -asiana kertoa, ettei mikään yhteiskunta elä sataa vuotta kehittymättä ja muuttumatta sisäisesti, niin että paitsi olot myös ihmisten ajattelu ja yhteisöllisyyden muodot ovat matkan varrella radikaalisti muuttuneet.
Vasta-alkajallekin pitäisi ihan aluksi tehdä selväksi, että suomalainen yhteiskunta muuttui 1900-luvun mittaan aivan ennätysmäisen paljon. Vielä vuosisadan alussa elettiin osissa maata jopa keskiaikaisissa savupirteissä, ja vuosisadan lopulla olimme kuitenkin eräs maailman kehittyneimmistä hyvinvointivaltioista. Muutos Suomessa on ollut todella valtava.
Ihan historian harrastelijallekin olisi tervellistä heti kättelyssä tietää, että kun yhteiskunnallista kehitystä arvioidaan, ja ennen kuin mitään historiaa kirjoitetaan, on selvitettävä taustalla vaikuttavat kontekstit. Mitään ei saa historiaan kirjata ottamatta huomioon sitä yhteiskunnallista kehitysvaihetta, johon tapahtuma kuuluu ja jossa toimijat ovat toimineet.
Suomalaisen yhteiskunnan historiallinen suuri tragedia sisältyy siihen että olemme vuosisataisesti olleet alistettua kansaa. Nämä meemiset perinnöt eivät muutamassa vuosisadassa tule muuttumaan miksikään. Saamme yhä syntymälahjanamme alemmuudentunnon ja olemme parhaimmillamme toimiessamme altavastaajina. Tämä tulee näkyviin yllättävissäkin yhteyksissä. Ei suinkaan ole sattumaa, että Kekkonen hoiteli asiat itäisen naapurin kanssa hyvin. Hänellä oli siihen tukenaan hirvittävän vahva historiasta suoraan juontuva meeminen perinne.
Paitsi puuttuvaa omanarvontuntoa, suomalaisia vaivaavat ne arvot, jotka meidän on pitkän alistamisen ajan kuluessa oli pakko omaksua miellyttääksemme herrakansojamme ja selvitäksmme hengissä. Meidän oli oltava mies- ja sotakuntoisia, ahkeria ja rehellisiä. Ja lojaaleja. Sisäistimme nämä selviytymiskeinot ja pidämme niitä nykyisin hyveinä. Se että uskomme koulutuksen merkitykseen, siis siihen että oppisivistyksellä saattaisimme nousta parempien ihmisten tasolle, nousee samalta alistetun kansan historialliselta pohjalta.
Aina kun kansakunta ajautuu kriisiin, vaikkapa viime talouslaman aikaan, nousevat huulillemme nuo samat, suoraan ikiaikaisesta historiastamme juontuvat mantrat: on oltava vain kaksin verroin ahkerampi, on vain saatava lisää koulutusta...
Alistettuna oleminen merkitsi myös herrakansojen hahmottamista yläpuolellemme, toiselle tasolle, ja tämän surauksenä ajatteluumme kasvoi vahva meeminen perinne kahden kerroksen, kahden totuuden ja kahden luokan yhteiskunnasta. Tämä on iso osasyy siihen miksi sisällissotamme oli maailman mahdollisesti verisin sisällissota. Siinä esiintyi itsetarkoituksellista ja jopa ritualistista väkivaltaa, joka ei selity muuten kuin ottamalla huomioon kansallinen taustamme ja yhteiskunnallinen kehitysvaiheemme, joka tuolloin vastasi heimoyhteiskunnan tasoa. Mustavalkoasenteet ovat meillä vahvoja yhä.
Kolmekymmenluvun totalitarististen vaiheiden jälkeen törmäsimme sotaan, joka oli kehityksemme kannalta todellinen onnenkantamoinen, koska hävisimme sen. Hävityn sodan seurauksena saattoi maahan sen historiassa ensimmäisen kerran muodostua todellinen demokratia, jossa kaikki aatesuunnat saivat toimia. Ilman tätä pohjaa koko myöhempi kehitys olisi jäänyt tapahtumatta. Sillä totalitaarisista vaiheistaan yhteiskunta normaalisti jatkaa kehitystään ns. totalitaristisen demokratian vaiheeseen.
Totalitaristinen demokratia on vahvaa johtajuutta edellyttävä kehitysvaihe, jossa muodostuvat ne ihmisiin sisäänrakentuvat meemit, joiden varaan myöhempi moniarvoinen demokratia vain voi perustua. Meillä oli onneksemme hyvä vahva johtaja, joka ei halunnut henkilökohtaisia korruptiivisia etuja, vaan ainoastaan valtaa -- ja sitä hän totisesti osaisi käyttää. Parempaa vahvaa johtajaa ei kansan aineellisen hyvinvoinnin ja henkisen turvallisuuden kannalta meille olisi voinut siunautua.
Kekkosen aikana maamme esim. teki kaikkien teknisten laitteiden yleistymisnopeudessa maailmanennätyksen, vähintäänkin Euroopan ennätyksent. Siis kaikkien laitteiden, puhelimesta levysoitinten, magnetofonien ja televisioiden kautta videoihin. Tämä on järkyttävän havainnollistava esimerkki siitä miten tekninen kehitys voi vauhdittaa myös kansan henkistä kehitystä -- marssimme neljännesvuosisadasta kivikaudesta televison maailmaan, jossa Kekkosen toimiessa takapiruna pantiin pystyyn reporadio, joka aktivoi yhteiskunnallisen keskustelun vauhtiin.
Kekkosen jälkeen meidän pitäisi nyt pystyä edelleen vahvistamaan ja rakentamaan moniarvoista demokratiaa keskuudessamme. Valitettavasti vain nykyiset poliitikkomme eivät oikein ole siihen kypsiä. Kekkosen jälkeen meni vain vajaa vuosikymmen, kun Mauno Koivisto masinoi maassa käyntiin rahataloudellisen ekspansion, johon tasa-arvoistava talouskehitys päättyi kuin seinään. Kekkosen suuri projekti, kahtiajakautuneen kansakunnan eheyttäminen, murskattiin rahamiesten toimesta nopeasti ja peruuttamattomasti.
Mutta se siitä. Olennainen pointti historiassamme oli, että kansakunnan suuret kehityspykälät, kehistysasteet ja -vaiheet, pitäisi historiaa kirjoitettaessa erottaa, eikä aikakausia pitäisi sotkea toisiinsa, koska sen enempää toimijoilla kuin tapahtumillakaan ei oikeasti ole mitään "historiaa" muuta kuin omassa kontekstissaan.
Siksi sitä mitä tapahtui sisällissodassa ei pidä katsella ikään kuin se tapahtuisi nyt. Siksi sotiaedeltävää totalitarismin kautta ei pidä arvioida ikään kuin voisimme nähdä sen ihan omilla ehdoillamme. Siksi totalitaristisen demokratian vahvaa johtajuutta ja Kekkosen persoonaa ei pidä arvioida ikään kuin olisi olemassa joitakin ikuisia absoluuttisia mittareita joilla hänet voidaan määritellä joko mustaksi tai valkoisksi.
Ja siksi meidän tulisi nyt olla erityisen huolissamme siitä mitä tapahtuu orastavalle moniarvoiselle demokratiallemme. Nyt yhtäältä vanhat monoliittiset poliitikot nousevat takaisin eduskuntaan ja toisaalta keskuudssamme vahvistuu nuorten uusfasismi. Ja yhteiskunnallinen keskustelumme käydään järkijättöisten vanhusten ja individualismin sokaisemien nuorten ehdoilla.
Kekkosen aikana tapahtunut valtava tekninen edistys antaa todella hyvin havainnollisen kuvan siitä miten hämmästyttävän nopeasti ja tasaisesti elintasomme tuolloin kohosi.
Toisaalta tälläkin mitalilla on toinen puolensa. Sekin perustuu metsäläisyyteemme. Kaikkien luonnonkansojen tavoin olemme maagisen lumoutuneita kaikista teknisistä leluista. Henkisessä kehityksessään pidemmällä olevat keskieurooppalaiset eivät niin hirveästi perusta elektroniikasta.
Totalitarismin vaiheesta meillä on tänä päivänä havaintoesimerkkejä islamilaisista valtioista, joissa vallitsee samanlainen vahva sisäänlämpiävä yksiarvoinen monoliittikulttuuri kuin Suomessakin ennen sotia. Uskonto ja valtio, moraali ja lainsäädäntö ovat siellä samalla tavalla yhtä, yhteiskunnassa on suuri sukupuoliseparaatio ja paljon sisäistä väkivaltaa joka on puhumaton tabu, homokammo on hirvittävää ja homoseksualismi rangaistavaa. Noita yhteiskuntia katsellessa on helppo ymmärtää miten onnellista olisi jos niillekin löytyisi jostain vahva kekkosenkaltainen johtaja, joka luotsaisi ne lähemmäs keskustelevaa ja moniarvoisempaa demokratiaa.
Ja tavallaan Kekkosta ryhtyy arvostamaan myös kun katsoo Putinin nykyisiä vaikeuksia. Ei ole helppoa johdattaa suoraan yksisuuntaisuuden paineesta purkautuvia hajottavia yhteiskunnallisia voimia niin että niistä vielä joskus muodostuisi toimiva demokratia. Demokratia ei nimittäin ole mikään hallinnollinen ratkaisu, vaan se on nimenomaan tietyn kypsyysasteen saavuttamista sekä yksilöiden että kansakunnan kehityksessä.
Demokratialla on ehtonsa ja edellytyksensä. Kun joku kuvittelee että demokratia on jokin nimilappu joka voidaan lätkäistä tietyt hallintomallit pystyynpanneen kansakunnan päälle, enempää ei väärässä enää voisi olla. On esimerkiksi kyseenalaista onko USA todellinen demokratia, koska ratkaisevat demokratian edellytykset, kuten sataprosenttinen lukutaito, kansalaisten kyky muodostaa mielipiteitä, päkaupallinen tioedonvälitys ja yhteiskunnallinen läpinäkyvyys puuttuvat USA:sta.
Yksi hyvä havaintokuva siitä millaisella mallilla maailman johtavat suurvallan kehitystaso on, näyttäytyy siinä ettei nykyistä presidenttiä aikanaan valittu enemmistön äänillä, ja että tämä älyllisesti vähälahjainen mies käyttää valtakuntansa rahat lähettämällä nuorukaisia Irakiin, jonne hän on pommien ja tykkien voimalla viemässä "demokratiaa".
Jo muutaman kappaleen luettuani oivalsin, että tässä puhuu se, joka aina esiintyy niin sivistyneesti, ettei voi juuri lausettakaan rakentaa vyöryttämättä siihen joukon sivistyssanoja – jotka tekevät esityksen teennäiseksi ja Oiva Härkösen mukaan ainakin kertovat kirjoittajansa sivistyksen puutteesta. Minun mielestäsi ne eivät sitä tee, mutta epävarmuudesta ja sen peittämisen tarpeesta ne kyllä kertovat. Ja siitähän kertoo oikeastaan koko pitkä teksti.
Ihmeen paljon piti kirjoittaa vain johdannoksi sille, että pääsit kehumaan Kekkosen tekemisiä. Jotka oikeasti eivät kehumista ansaitse. Kaikki myönteinen kehitys, mitä tapahtui Kekkosen ylipitkänä valtakautena, tapahtui aivan muista syistä johtuen, Kekkosesta huolimatta, ei hänen ansiostaan. Suurin ansio kuuluu sodan ankarien olojen jalostamille tavallisille suomalaisille. Kekkosen merkittävin ”ansio” oli 300 000 suomalaisen ajaminen elintasopakolaisiksi Ruotsiin, pois heille varmaan rakkaasta mutta suomettumisen synkistämästä isänmaastaan. Sen menetyksen arvoa on mahdotonta rahassa mitata, niin suuri se on.
Mitä pitemmälle luin, sitä uskomattomammalta tuntui, että voisit olla tosissasi. Ei kai noin näennäissivistyneesti kirjoittava sittenkään voi ihan oikeasti olla noin typerä? Viimeistään tuo vakuutti minut siitä, että halusit vain laskea rienaavaa leikkiä:
>> Kolmekymmenluvun totalitarististen vaiheiden jälkeen törmäsimme sotaan, joka oli kehityksemme kannalta todellinen onnenkantamoinen, koska hävisimme sen.
Miksiköhän poikkeuksellisen fiksut kirjoitukset ovat Korhosen mielestä aina typeriä? Mitä Korhosella on itseään fiksuja vastaan? Kaipa hän on kateellinen....
tunkiolla! --Kaikki öykkärointi on perinteisesti arvostettavaa toimintaa kekkuleiden mielestä :)
Minäkin huomioin tuon väitteen onnenkantamoisesta. Toisin kuin sinä pidän tätä täysin tosimielellä esitettynä ja vieläpä erittäin mielenkiintoisena.
Sinä kiinnität tässä vain evakkoihin. Toisaalta et kuitenkaan panisi vastaan, jos sanottaisiin, että ihmishenkien uhraus itsenäisyyden pelastamiseksi oli sen arvoinen. Venäjälläkin sota nähtiin yhdenlaiseksi onnenkantamoiseksi 20 miljoonan ihmisen kuolemasta huolimatta. Fasismi kukistettiin ja NL:n valta-asema kasvoi.
Sota oli onnenkantamoinen suomalaisille tietyssä mielessä. Emmehän me kukaan sotaa sinällään tietenkään pidä minään suurena onnena. Eikä kirjoittaja ole sitä tarkoittanutkaan, vaikka sinä väännät sen siihen muottiin. Sodan onni oli siinä, että sisällissodan repimä kansa yhtenäistyi. Tästä käynnistyi vähitellen prosessi, jota me kutsumme hyvinvointivaltioksi ja demokratiaksi. Sitä ennenhän meillä esim. vasemmistolainen poliittinen järjestäytyminen oli osaksi kielletty kokonaan. Kekkosen ansio oli siinä, että hän tajusi kansan eheyttämisen välttämättömyyden sen menestymisen edellytykseksi. Se oli erittäin suuri oivallus Kekkoselta ja en lähtisi tätä missään nimessä vähättelemään.
Kekkonen toki oli demokratian kannalta kummajainen, jos demokratiaa katsotaan tämän päivän oloista. Ehkä maamme kuitenkin tarvitsi vahvaa johtajaa myös sisäpoliittisen epävakauden vuoksi. Kekkonenhan ei enää halunnut antaa valta-aseita konservatiiviselle porvaristolle, vaan oli selkeästi vallattomien puolella. Aikalaiset pitivätkin Kekkosen toimintaa monin osin hyvin radikaalina. Ei ihme, että hän nautti lopulta suurta suosiota myös vasemmiston keskuudessa.
Ilman lujaa pyrkyä kansan eheyttämiseen, se olisi jakaantunut. Silloin sosialismiin taipuvaisen vasemmiston kannatus olisi kasvanut, mikä puolestaan olisi mahdollistanut Hertta Kuusisen mainostaman Tshekkoslovakian tien kulkemisen.
Historiantukija pyrkii olemaan avoin uusille ideoille ja näkemyksille. Se luo hyvän perustan myös kritiikille. Historian harrastajakin voisi yrittää ponnistella tähän suuntaan. Avata lukkoja, jotka estävät näkemästä perimmäiseen.
Hyvä alku voisi olla tutustua Heikki Ylikankaan uuteen kirjaan historiamme käännekohdista. Ylikangas on hylännyt kansallis-idealistisen historianäkemyksen, joka edelleen vaivaa useita historian harrastajia. Sen sijaan hänelläkin on pyrkimys löytää historiasta ne voimat, jotka liikuttelevat kansakuntia perustuvammanlaisesti.
Miten upseerimies voi tuolla tavalla paljastaa sivistymättömyytensä?
Edellinen kirjoittaja oli aivan oikeassa siinä, että historiaa on tarkasteltava aina oman aikansa tapahtumina eikä pyrkiä selttämään menneitä tämän hetken asenteiden kautta niin kuin sinä aina teet.
Tapasi hyökätä kirjoittajaa vastaan henkilönä on erittäin sivistymätöntä ja tyyli, jolla sen taas kerran teit, ei ole upseerille kunniaksi.
Ehkäpä tuo teennäiseltä vaikuttava näsäviisas monien aikaisempienkin vastaavanlaisten juttujensa vuoksi vaan saa heti tullessaan minun niskakarvani pystyyn ja nousen takajaloilleni.
Sinun tavallasi esitettynä asia saa kyllä mielenkiintoisen ulottuvuuden, joka ei varmaankaan vie harhaan. Silti uhrimme ihmis-, alue- ja omaisuusmenetyksineen oli niin raskas, että en voi pitää hyväksyttynä sodan lopputuloksen kehumista. En, vaikka olenkin samaa mieltä kuin Adolf Ehrnrooth, että emmehän me sotaa hävinneet, kun säilyi tärkein - maan itsenäisyys - jonka lopettaminen oli vihollisen tarkoituksena.
Sodan arvokkain merkitys todellakin oli varmaan kansamme eheyttäminen. Johan tosin ennen sotaakin oltiin siinä hyvällä alulla, kun jo 1920 luvulla Tanner sai muodostaa hallituksen, johon tosin porvarit eivät halunneet osallistua, mutta 1937 konsensus oli edennyt niin pitkälle, että demarit olivat hallituskelpoisia myös yhteishallitukseen porvarien kanssa. Toki vasta sotien jälkeen demokratia tuli hyväksytyksi kaikkien suomalaisten keskuudessa ja pääsimme sen mukaisiin hallituksiin.
Kunnes sitten Urho Kekkonen saattoi demokratiamme synkempään alennustilaan kuin mitä se oli ollut edes lapualaisaikana. Ja vaikka kuinka todisteltaisiin, että Kekkonen teki sen pakosta ja maan parhaaksi, en voi sitä uskoa, sillä niin paljon hänen toimintansa muista motiiveista on näyttöä ihan 1944 alkaen aina hänen yksinvaltansa loppuun saakka. Eikä todellakaan kaikkea Kekkosen aikana maassamme tapahtunutta voida pitää vain hyvänä ja onnena suomalaisille, vaan liian paljon on näyttöä muusta. Ehkä tuo 300 000 suomalaisen elintasopakolaisuus myös kertoo siitä.
Onko Heikki Ylikankaalta tullut uusi kirja samalla nimellä kuin entinen? Olen lukenut ja on hyllyssäni edelleenkin Heikki Ylikankaan kirja "Käännekohdat Suomen historiassa", mutta se on julkaistu jo 1986, ja minulla oleva kappale on kuudetta painosta vuodelta 2002 (WSOY/Laatukirjat).
>> Miksiköhän poikkeuksellisen fiksut kirjoitukset ovat Korhosen mielestä aina typeriä?
Ethän sinä koskaan peruetele mitään, kun tuomitset muita kirjoittajia typeyksiksi.
Heittelet muista pelkkiä suoria väitteitä ilman ainuttakaan perustelua.
Tarkoitat Heikki Ylikankaann uuttuuta "Suomen historian solmukohdat", jonka esittely on tänäisessä Hesarissa.
Luin esittelyn, ja kun kohta lähden kaupungille, varmaan ostan kirjan. Ostan myös ensimmäisissä YK-joukoissa 1956 Suezilla ja Siinailla palvelleen Jorma Reininmaan kirjan "YK-kenraalin puumiekka". Sen saa ainakin Lönnrotinkatu 4:ssä sijaitsevasta kustantajan nimeltä Suuri kuu pisteestä. Onhan minulla tosin jo noita rauhanturva-aiheisia kirjoja toistakymmentä, Siilasvuon muistelmista "Rauhan asialla lähi-idässä 1967-1979" alkaen, mutta kyllä aihe edelleen vanhaa faitteria kiinnostaa!
Tuossa lisää demokratiasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017231191
On tullut uusi kirja eli Suomen historian solmukohdat. Se lienee päivitys ja jatke käännekohdat kirjalle. Tämän päivän Hesarissa on kirjan arvostelu.
Kerroin jo tuossa edellä huomioni ja arvasin Sinun tarkoittavan tuota kirjaa. Ostin sen äsken Akateemisesta. Samalla ostin myös Jukka Seppisen kirjan "Menetetty? Karjala".
En kohta tiedä, minne nuo kaikki kirjani mahtuvat, kun poiskaan ei juuri raatsi entisiä antaa ja aina vain ostan uusia. Kunpa ehtisi edes lukemaan kaikki, sillä viimeisen parin vuoden aikana ostamistani yli sadasta kirjasta lähes puolet taitaa olla vielä lukematta tai keskenlukuisena. Täytynee radikaalisti vähentää tätä puuhaa ja ryhtyä lukemaan oikein urakalla!
on paljon kirjoja!
Siis minulla paljon kirjoja, yli 2000, ja olen myös viisas, kun olen paljon lukenut niitä. Eivätkä nuo suinkaan ole minulle riittäneet, vaan edelleen olen myös kirjaston vakioasiakas.
"Lue enemmän, luulet vähemmän!"
Moraaliarvioinneista historioinnissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000025313825#22000000025313825
kusiaiset.
Eilen vetelin jo sikeitä kun tämän palstan tähtiavaus tehtiin. Tästä avauksesta voisi jo sanoa sen olevan pelkkää FAKTAA, Ensin ajattelin onko Jomppe kääriytynyt nimimerkin taakse, mutta tietäen, että Upseeri ja herrasmies ei noin alhaiseen tekoon syyllisty. Muita noin asioista selvilläolevaa ei tällä palstalla kirjoittele, kuin "Individi"sieltähän se tuli "Mielipidepankin" suulla.
Umpikierokepulainen Opponentti, yrittää väittää vääräksi avaajan tietoja, siinä kuitenkaan onnistumatta, mutta mielipiteensä hänkin saa pitää, kuten itse kukin joka yrittää asiallisesti kumota avaajan Faktatietoa.
Puuttumatta kummemmin aiheeseen, Uusi-ukin muistilokerot alkavat toimia, noinhan se juuri meni ja oli, en voi kun kiittää hyvästä Historian pläjäyksestä, päiväni on pelastettu.
punakapinan, jonka piti johtaa siihen, että Suomi liitetään Neuvostoliittoon. Valkoiset vapauttivat Suomen kapinoitsijoiden kynsistä.
TÄSSÄ historian totuus.
http://www.uta.fi/suomi80/tieto31.htm
mukaan yksi änkyräkin!
Historiaa ei voi kertoa muutamalla lauseella tekemättä väkivaltaa historialliselle totuudelle.
Itsenäisyyttä vastaan äänestivät nimittäin sekä konservatiivit että sosialistit. Tämä tapahtui vain eri äänestykerroilla. Kesällä 1917 vastaan äänestivät konservatiivit ja suorittivat samalla omaa myyräntyötään venäläisten kanssa. Konservatiivit siis liittoutuivat Venäjän kanssa, jotta Suomi ei itsenäistyisi. Sosialistit eivät sen sijaan liittoutuneet Venäjän kanssa eivätkä siten myöskään onnistuneet estämään Suomen itsenäistymistä. Kumman sitten näet pahempana, liittoutumisen Venäjän kanssa Suomen itsenäisyyttä vastaan vai liittoutumattomuuden. Jääköön ratkaistavaksesi.
Sosialisti aloittivat punakapinan, mutta tavoitteena ei ollut Suomen liittäminen NL:oon. Tavoitteena oli porvarillisen vallan kumoaminen väkivalloin. Punaisten johtohahmoista Otto Ville Kuusinen laati kansanvaltuuskunnan nimissä Suomelle perustuslain, joka piti Suomen itsenäisenä ja ei-sosialistisena valtiona. Jos tavoitteena olisi ollut Suomen liittäminen NL:oon, tällaista perustuslakia ei olisi tietenkään tarvittu.
Suomen sosialisteilla tuskin oli suurta hinkua palata Venäjän kainaloon. Olihan työväestö joutunut kaikkein eniten kärsimään Venäjän vallan ajoista. Ei myöskään ollut mitään varmuutta siitä, että boshevikkihallinto kestäisi Venäjällä. Sehän onnistuttiin jo kerran torjumaan. Epävarmuus Venäjällä jatkuikin sitten vielä vuosia.
Valkoiset eivät vapauttaneet Suomea kapinoitsjoiden kynsistä. he vapauttivat siitä vain itsensä. Sisällissota johti kansan kahtiajaon voimistumiseen. Suomi oli vain puolelle väestöstä se itsenäinen valtio, joka takasi hyvät olot. Puheesi voi rinnastaa siihen, että Hitler vapautti Saksan juutalaisten kynsistä.
Suomelle urotyön ja estivät, ettei Suomea liitetty Neuvostoliittoon. Tämä on tosi. Eikö vain.
...kun olen saanut tänne perääni nuo pikkunilkit, jotka pilaavat tämänkin hyvän avauksen. Joka ei siis ole omani, vaikka Oiva Härkönenkin on liittynyt kapin metsästäjiin ja ampuu puskaan, jossa piileksiikin Individi - joka sentään ilmoittautuu!
Olen siis menettänyt toivoni ainoankin edes jotenkin selväpäisen kepulaisen olemassaolosta!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000026669598
Vähiin aikoihin en taas ehtisikään täällä oleilla, joten toivottelen vain hyvää päivän jatkoa!
Kutsut Korhonen kaikkia erimielisiä pikkupaskiaisiksi. Luuletko, että moinen käytös lisää arvostustasi saitilla? Asialliset kirjoittajat saavat olla suhteellisen rauhassa, mainittakoon esimerkkinä Mielipidepankki, jonka kirjoitukset ovat joskus vielä päättömämpiä kuin Korhosen.
Lopeta siis kanssakeskustelijoidesi mollaaminen. Älä kerro tylsästä elämästäsi, se ei kuulu palstalle. Yritä kirjoittaa asiallisesti, älä sorru keputteluun ja muiden aliarvioimiseen.
Jos jatkat tuolla ylimielisellä tyylillä, jota olet tähän saakka harrastanut pikkupaskiaisten määrä ei vähene.
Lopuksi ohje sheriffille: lopeta Korhosen lelliminen!
Joskus tuntuu, että Korhonen laittaa juttuihinsa tahallaan omahyväisiä tarinoita itsestään ja piikkejä kepun suuntaan, että saisi liikkeelle juuri nämä "pikkupaskiaiset", joiden haukkumiseen yksi kerrallaan Korhonen sitten käyttää aikaansa.
Muiden avaamissa asiallisissa ketjuissahan Korhonen ei juuri käy keskustelua ja jos käy niin sielläkin hän ainoastaan asettuu jonkun puolelle jotain toista vastaan omien asenteittensa mukaan.
…tuollainen, että minun väitetään kutsuvan kanssani ERIMIELISIÄ pikkupaskiaisiksi! Olen aina halukas keskusteluun ASIASTA erimielisten kanssa, sillä se on hyvää aivovoimistelua itsellenikin.
Mutta kutsun pikkupaskiaisiksi niitä, jotka eivät edes yritä tarttua esittämääni asiaan, vaan vain minuun. Sitähän itse asiassa sinäkin nyt teet, kun sivuutat esim. tuon esilletuomani Kapin metsästyksen, johon Oivakin nyt harhautuu.
Ja minä todellakin pyrin aina perustelemaan mielipiteeni esittämästäni asiasta, enkä koskaan heittele tyyliin ”keskusta on paras” tai ”kepu on paska” tahi ”Lipponen romutti sitä ja sitä” , vaan kerron, miten se tapahtui. Sen sijaan minusta esitetyissä väitteissä ei ole koskaan mitään perusteluja, kun esittäjä ilmeisesti katsoo törkeykien riittävän puutetta korvaamaan.
Sinun käsityskyvystäsi - sopivan ja sopimattoman rajan hämärtymisestä - kertoo hyvin tuo väitteesi, että sheriffi jotenkin "lellisi" minua. Se, että minun kirjoituksiani ei täälät juuri poisteta johtuu vain siitä, että noudatan saitin sääntöjä kirjoitusteni asiasisällöissä, enkä törkyile niissä.
Muutama päivä sitten laitoin saitille avauksen ”Alueelliene tasapaino palautuu”, joka hieman provosoivasta otsikostaan huolimatta kertoi ihan asiallisesti ja käytännön esimerkein tosiasiasta – maaseutua vaivaavasta lääkäripulasta - ja siihen tuli kymmeniä vastineita, joissa asiaan ei puututtu sanallakaan, vaan vain törkyiltiin minulle. Suuri osa niistä on poistettu, mutta vielä noita on näytteeksi asti; tuollaisilleko minun pitäisi olla kohtelias? Kyllä heille ainoa sopiva nimitys on pikkunilkki tai pikkupaskiainen:
-----------------------------------------------
Tällä häiskällä
Kirjoittanut: mitään tapoja ole 29.5.2007 klo 07.05
tallintaakse vietävä pökiö.
- - -
Kapi yrittää aivopestä ihmisiä ajattelemaan
Kirjoittanut: kuten itse 28.5.2007 klo 16.23
ajattelee. On tosi törkeä äijä. Et pysty missään muussa yhteydessä tuomaan tällä tavalla asioita esille kuin täällä palstalla.
Et varmasti olisi voinut tuoda työpaikallasi näitä aatoksia esille. Olisit heti joutunut jättämään työsi. On ne niin normaalista poikkeavia kirjoituksia, että ei voi kuin ihmetellä. Mutta narsistinen luonne on sairas ja sairas voi olla lahjakas ja tuottelias.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Aiheutat toisille ihmisille paljon mielipahaa ja ristiriitaisuuksia.
- - -
Nämä ovat vain sinun mielipiteitä
Kirjoittanut: Narsistina 28.5.2007 klo 17.03
käännät kaiken päinvastoin kun tuot esille. Annahan poikasi lukea nämä tekstit, niin saat kuulla kunniasi, jos ovat terveitä yksilöitä.
- - -
Joka päätyy
Kirjoittanut: kapitulantin 29.5.2007 klo 07.14
virkaan, ei voi olla normaali-valitettavasti.
- - -
Alueellinen tasapaino
Kirjoittanut: paranee, kun 29.5.2007 klo 07.26
jörön kämppä sosialisoidaan ja asutetaan rautavaaran nuorisolla. Jörö siirretään väkisin ukkokotiin dementiaosastolle.
Tämä on sitä, mitä korhonen kirjoituksessaan esittää. Olen vain hiukan muokannut tarinan sankareita uuteen järjestykseen.
- - -
Runoellen Jormasta
Kirjoittanut: Tietäjä iänikuinen 29.5.2007 klo 09.34
Korhosen vaari
Pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pipipää ukkeli pipipää, ukkelin pippelin pää
pää pää siellä, pää pää täällä
pipipää pipipää jokapuolella pää pää
ukkelin pippelin pää.
(Lauletaan Piippolan vaarin sävelmällä romukaupan ikkuna rinnuksilla (eli siis arvomerkitä näkyvillä))
- - -
Korhonen saastuttaa enemmän kuin
Kirjoittanut: tuhat rautavaaralaista 29.5.2007 klo 11.22
Matkailu avartaa otsoniaukkoa, lisää kasvihuonepäästöjä mutta mitäs sinä sellaisista välittäisit. Olet sukupolvea, jolle on tuttu sanonta: "meidän jälkeemme vedenpaisumus".
On se kumma, että tuollaista saastuttajaa pidetään hengissä vaikka millä rotanmyrkyillä jotta voisi saastuttaa ja kuluttaa veronmaksajien kustantamia terveyspalveluja.
Sulle kertyy edut, muille maksuvelvollisuus.
- - -
Tässäpä se Rautavaaran
Kirjoittanut: porvarin perkele 29.5.2007 klo 13.22
suuri poika taas paukuttelee totuuden sanoja upseerina ja herrasmiehenä.
Hetken jo näytti, että matkustelu on avartanut jörön maailmankuvaa ja suvaitsevaisuutta mutta turha oli se luulo.
Täällä se upseerimme mättää paskaa kaksinkäsin kaikkien silmille, jotka rohkenevat hiukkakin olla erimieltä älykön kanssa.
Surkea tyyppi, kuten kai useimmat kapitulantit.
- - -
Mielipiteeni on, että olet narsistine ja luonnevikainen
Kirjoittanut: äpärän pentu 29.5.2007 klo 15.27
tosi on. Ei mitään tapoja.
- - -
Upseeriston HÄPEÄPILKKU
Kirjoittanut: Kapi on 29.5.2007 klo 15.24
Hävettää kapin puolesta.
Terv. tosi Upseeri.
Juuri tuo, ensin ärhentelysi ja sitten vetäytymisesi saa ne pikkunilkeiksi kutsumasi kirjoittamaan sitä mitä kirjoittavatkaan.
Taas kerran he saivat henkisen voiton ja vettä myllyynsä tämän ilmoituksesi myötä.
Mitäs jos jättäisit vastaamatta kaikkiin ei asiallisiin kirjoituksiin, Oivankin sellaisiin. Vastaa vain ja ainoastaan asiakirjoituksiin, silloin nilkit luovuttavat vähitellen.
Sotilaan hermojen pitää kestää ja hänen pitää keskittyä omaan tehtäväänsä välittämättä ympärillä vellovasta. Olet huono esimerkki rauhallisesta ammattinsa osaavasta suomalaissotilaasta jos ärsyynnyt vähimmästäkin sohaisusta
Kapi on paskiaisten paskiainen.
koskaan perille.
...ja kokeilie itsekritiikkiä, jos suinkin sellaiseen olet tarpeeksi kypsä ja aikuinen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000026672234
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000026673773
kuten itse ajattelee. Jos on omia mielipiteitä kirjoittajalla, on kyseessä kepupaskiainen. Heh heh. Huvittava ukko tuo kapi.
Kiukuttelut muistuttaa murkkuikäistä pentua. Aikuisena oleminen on kestettävä ja myös kritiikki mitä saa asiattomista kirjoituksista.
Meneekö perille.
Yksi neuosi on ihan asiallinen, ja sitä pyrin noudattamaan
>> Mitäs jos jättäisit vastaamatta kaikkiin ei asiallisiin kirjoituksiin, Oivankin sellaisiin. Vastaa vain ja ainoastaan asiakirjoituksiin, silloin nilkit luovuttavat vähitellen.
"Uskon kuitenkin edelleen täyttäväni miehen paikan muuallakin kuin WC:n istuimella."
Ainakin tuotokset ovat samanlaisia WC-pytyllä ja täällä;-))
Pyrin vain kuvaamaan kuinka helposti hermostut, eli teet juuri sitä mihin nilkiksi nimeämäsi pyrkii. Sotilasvertauksen otin jotta ymmärtäisit asian mutta otitkin sen henkilökohtaisesti. Et osannut yleistää.
Pysy rauhallisena, sehän on sotilaankin kaiken a ja o tosipaikassa kun päällä on erittäin voimakas henkinen ja fyysinen stressi. Sotilas joka hermostuu menettää hetkessä toimintakyvyn taistelukentällä. Se mitä olet tehnyt rauhanajan organisaatioissa on ihan eri juttu, rauhanajan organisaatiossa menestyminen perustuu autoritäärisyyteen ja tottelevaisuuden edellyttämiseen. Sotilasorganisaatiossa vallitsee voimakkaasti kerrostunut
sosiaalinen järjestelmä, jossa hierarkia perustuu virallisiin säädöksiin. Siinä helposti hermostuva ja äkseeraavakin saattaa menestyä. Sodassa kaikki muuttuu.
On aika outoa, ettet ymmärrä, miten ne asiat, joista asialliset arvioijat sinusta sanovat, eivät vaan mene sinulla perille.
Tuhoat omaa uskottavuuttasi koko ajan, etkä ymmärrä tekeväsi itse itszellesi enemmän hallaa kuin pahinkaan "pikkupaskiaisistasi".
"The old soldiers do not die. They just fade away!"
Luuleeko joku, että 3K:n saa enää pelastettua nykyajalle?
Hän esiintyy kokoomuslaisena, mutta ajattelee ja toimii kuin asevelisosialidemokraatti.
>> ajattelee ja toimii kuin asevelisosialidemokraatti.