Miksi vertaan näitä kahta henkilöä keskenään on kysytty. En ole väittänyt koskaan, että he olisivat identtisiä tavoitteiltaan tai toimintatavoiltaan.
Hitler suhtautui kylmän kyynisesti miljoonien ihmisten kuolemaan, jos hän ei pitänyt näitä omana kansanaan, mutta näytti kokevan aitoa surua arvokkaina pitämiensä ihmisten kuolemasta. Bush otti osaa vedet silmissä, kun muutama astronautti kuoli onnettomuudessa. Tappaessaan puoli miljoonaa Irakilaista lasta ravinnon ja lääkityksen puutteeseen 10 vuoden aikana hän puhui vain ilmeettömänä siitä, että vika on Saddamin. Aivan kuin mafioso, joka tappaa kiristyksen kohteensa omaisia ja syyttää kiristyksen kohdetta tästä, koska hän ei taivu kiristäjän vaatimuksiin.
Hitlerin saksalla oli huomattava sotilaallinen voima ja konkreettinen pyrkimys valloittaa maailma. Bushin USA:lla on täysin ylivoimainen aseistus, monikymmenkertaisesti tarpeettoman voimakas vain oman maan puolustamiseen, eli hänellä ei ole käytössä puolustusvoimat vaan hyökkäysvoimat. USA käyttää uhkailua, kiristystä ja lahjontaa pakottaakseen muun maailman etujensa mukaiseen toimintaan. Ne maat, jotka ovat liikaa poikkiteloin USA:n etujen kanssa tai joilla on rikkauksia, USA valloittaa. Nyt se on aloittanut lähi-idän ryöstöretken häikäilemättömästi, tuhoten ensin aluetta 1000 miljardin edestä ja sitten antaen jälleenrakennuksen oman maansa yrityksille, maksattaen kustannukset pääosin valtaamansa maan öljyllä. Häikäilemätön ryöstöretki.
Valloitusretkelle Bush lähti samoin sanoin kuin Hitler. Molemmat puhuvat mielellään heitä ja koko maailmaa uhkaavasta uhasta ja sen kukistamisesta. Hyvin monet olivat lähes varmoja jo ennen Irakiin hyökkäämistä, että USA oli aikonut hyökätä sinne, ja että aseistariisunnan tarkoitus oli vain heikentää Irakin puolustuskyky ja varmistaa, että sillä ei ole joukkotuhoaseita joilla puolustautua. Kun tämä asia oli lähes varma, USA hyökkäsi. Muiden lähi-idän maiden valtaus jatkuu lähiaikoina. Bushin yhdysvallat on lähtenyt maailmanvalloitusretkelle Hitlerin saksan tavoin. Ne maat saavat säilyttää "itsenäisyytensä", jotka ovat myötämielisiä USA:n toimille. Myös ne epädemokraattiset maat, jopa diktatuurit saavat säilyttää itsenäisyytensä, joiden nukkehallinto on USA:lle myötämielinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
YK ei tappanut puolta miljoonaa irakilaista vaan Saddam. Tästä oli juttukin Helsingin Sanomissa mutta en nyt jaksa copypastettaa sitä.
Eräänä päivänä tuplavee Bush saa päähänsä (lue; hänen älykkäämmät neuvonantajansa), että Nokia ja Suomen Paperiteollisuus ja niiden tuotto pitää saada USA:n valvontaan.
Millä perusteilla? Hmmm..no tuota..kun..well.. siksi, että niiden tuotosta on valunut rahoja terroristeille (USA:lla on tästä varmat todisteet joita ei kuitenkaan anneta maailmalle.) Suomella on myös Kemira. Siellä voidaan kehitellä kemiallisia ja biologisia aseita. (USA:lla on näistä aseista varmat todisteet joita ei kuitenkaan anneta maailmalle.)
Suomen on siis terrorismia tukevana ja maailmanrauhaa uhkaavana maana annettava heti pyydetyt tuotantolaitokset USA:n valvontaan, muutoin tulee kauppasaarto.
Kun Suomen Presidentti ja Hallitus ei suostu vaatimuksiin, pannaan kauppasaarto täytäntöön jonka seurauksena 100 000 suomalaista lasta kuolee nälkään.
Ja vika on nyt sitten tietysti Suomen Pressan ja Hallituksen, ei tietenkään USA:n, eihän?