Olen usein kritisoinut foorumin sheriffiä tiukkapipoisuudesta (pieniaivoisuutta?), sillä asioiden lokerointi ja mittaaminen on seuraus ahdistuksesta. Kaksi kertaa foorumilta on poistettu kirjoitukseni Yhteiskunnan hoitamisesta, miksi helmiä sioille. Oksentaminen on taas seuraus siitä, että näkee muissa mitä itsessä ei ole. Olen usein oksentanut nähdessäni Homo Sapiensin eli miesten sikailua. Suomen Kuvalehdessä (15/2003) vahvistettin jo tietämäni käsitys, että nainen johtaa paremmin kuin mies.
Edellisessä avauksessani joku väitti Jumalaa Suomen turhimmaksi julkkikseksi. Aivan oikein, sillä Jumala on metafyysinen käsite ja kaikki uskonnot ovat Jumalan vastaisia. Narsisti taas väittää olevansa Jumala itse, mutta jos itse sanon olevani Herra niin yläpuolellani on vielä Kristus eli Krisna.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Edellisessä avauksessani joku väitti Jumalaa Suomen turhimmaksi julkkikseksi. Aivan oikein, sillä Jumala on metafyysinen käsite ja kaikki uskonnot ovat Jumalan vastaisia. Narsisti taas väittää olevansa Jumala itse, mutta jos itse sanon olevani Herra niin yläpuolellani on vielä Kristus eli Krisna.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin, ei mieleesi sitten tullut että sheriffin töihin kuuluu juuri "lokerointi ja mittaaminen".
Hänen tehtävänäänhän on juuri poistaa sääntöjen vastaiset ja palstalle kuulumattomat kirjoitukset. Sen vähän perusteella mitä kirjoituksiasi olen jaksanut lukea, sanottakoon etten niiden poistamista pahemmin ihmettele. Monet niistä kuulusivat aivan muille palstoille.
Muuten kirjoituksesi näyttää olevan taas sitä sekavaa sanahelinää, jonka takia en kirjoituksiasi ole jaksanut lukeakkaan. Tunnut kärsivän niin miesvihasta kuin narsistisesta luonteesta.
Ps. Homo Sapiens, tarkoittaa koko nykyistä ihmislajia, ei ainoastaan miehiä.
Spinoza oli juutalaissyntyinen, mutta he kirosivat hänet kaikilla viiden Mooseksen kirjan kirouksilla. Kristityt syyttivät häntä ateismista.
Spinozan opin ydin on, että on vain yksi substanssi, Jumala eli luonto. Descartesilla oli kolme substanssia, eli Jumala, henki ja aine. Kartesiolaisessa dualismissa Jumala loi hengen (ajattelun) ja aineen (ulottuvuuden), mutta ne ovat toisistansa erilliset ja riippumattomat substannsit. Descartesin dualismi on harhaoppi, kuten tällä foorumilla jo pari vuotta sitten väittelin nimimerkki depiilin kanssa. Spinozan mukaan ajattelu (henki) ja aine (ulottuvuus) olivat Jumalan attribuutteja. Yksilösielut ja aineelliset ulottuvuudet ovat siten adjektiivin luontoisia. Tämä oppi on yhtäpitävä mallintamani objektiivsen pluralismin kanssa. "Subjektiivinen positivismi differoidaan objektiivisesta pluralismista. Objektiivinen pluralismi voidaan integroida ja differoida mihintahansa subjektiin. Subjektiivista positivismia ei voida integroida objektiin"
(Mannerkorpi 6.11.2002).
Spinozan oppi johtaa täydelliseen panteismiin. Paljon mainostamani fysiikan professori K.V.Laurikainen esitti saman opin, missä Jumala on kaikkialla läsnä. Atomit tekevät tietoisia valintoja muodostaessaan molekyylejä. Molekyylit tekevät tietoisia valintoja muodostaessaan aineen (ulottuvuuden).
Tämä on myös oma näkemykseni, sillä varauksella, että kaikkialla läsnäolevalla Jumalalla on persoonallinen muoto toisessa ulottuvuudessa eli ajassa.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Absurdimpaan paikkaan allekirjoittanut ei ole voinut joutua. Millä valtuuksilla helluntalaiset voivat väittää vastasyntyneestä pojasta, että tämä on juuri HEIDÄN Herransa? Lisäksi levitetään väitettä, että koko kirja kertoo Mikasta. Käytännössä tämä oli huoraamista kanssani. Sitten alkaa tappelu siitä, että Herra ei ole meidän (kirkko ja valtio) puolella. Lopuksi (helluntalaiset) hylkäävät Herransa, koska siinä on fyysinen vika (silmäleikkaus).
Tossa on osote.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&confe
rence=680&posting=21500000000149451
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Täytyy jälleen tunnustaa, ettei minulla ole hajuakaan kuinka tämä liittyy minun kirjoitukseeni?
Mutta kun kerran aloitin niin kommentoidaanpa kirjoitustasi kuitenkin.
En ole teidän keskustelujanne asiasta lukenut, mutta todettakoon nyt yleisesti, että filosofisen ajatelman pitäminen harhaoppina kuvastaa juuri sitä mistä luulen ajattelusi eniten kiikastavan. Harhaoppi on jo käsitteenä niin vastenmielinen ja sen käyttäminen on osoitus narsismista josta aikaisemmin puhuin. Pitääksesi jotain harhaoppina sinun pitäisi tietää asian todellinen laita, mutta kuinka ajattelit todistaa filosofisen ajatelman? Eikö olisi viisaampaa sanoa että olet erimieltä Descartesin kanssa.
Tämän täytyy olla varmasti sekavin, tarkoituksettomin ja täysin merkitystä vailla olevin lainaus mitä olen ikinä tällä palstalla nähnyt... Riisutaanpas hieman hienoja sanoja, ja katsotaan mitä oikeastaan sanot: " yksilökohtainen/suhteellinen todellisuus eriytetään puoluettomasta plurarismista (Moneusoppi). Puolueeton moneusoppi voidaan eriyttää mihin tahansa kohteeseen. Suhteellista todellisuutta ei voida yhdistää kohteeseen."
Noin, oliko tuossa mielestäsi mitään järkeä? selittikö se mielestäsi jotain tai todisti? Jos suomennoksessani on jotain vikaa, ole hyvä ja korjaa, hienojen sivistys sanojen käytölle en näe muuta perustetta kuin halusi piilottaa sanottavasi vähyys. Jo pelkästään käyttämäsi ilmaisut ovat niin moniselitteisiä että niistä saa jokainen tulkittua käytännössä mitä haluaa, saatika sitten että niiden välillä vallitsisi väittämäsi kaltaisia yhteyksiä, joita et vaivaudu mitenkään selittämään tai perustelemaan.
Ota mallia ihailemistasi filosofeista, ilmaisun tulisi olla vapaa tarkoituksettomista sivistys-sanoista ja mahdollisimman helppo lukuista/tajuista jottei sekava ulosanti vaikeuta itse asiasisällön tajuamista. Sitä suurempi nero olet mitä tyhmemmän henkilön saat sanottavasi tajuamaan.
Noh, tästä tuli nyt hieman hyökkäävämpi kuin olin tarkoittanut, mutta jospa kärjistämällä saan sanottavani paremmin esille.
Kuinka tämä liittyy mitenkään mihinkään minun kirjoittamaani, saatika mitä ajat viestilläsi takaa? Se on vähintäänkin vaikeaselkoinen.
Kirjoituksesi tarkoitus jää minulle täysin hämärän peittoon.
Voisin kyllä olla eri mieltä siitä, kenellä täällä pienet aivot on, kun olen useampaan kertaan huomauttanut, että älä kirjoita tänne muista aiheista.
"asioiden lokerointi ja mittaaminen on seuraus ahdistuksesta"
No, sitten varmaan tämän palstan ylläpito on ahdistunut, kun on lokeroinut keskustelujen aiheet. Minä teen vaan hommaani, eli poistan keskustelunaiheet, jotka eivät liity annettuun aiheeseen.
Muutenkin lähetät tänne kyllä tosi usein noita juttujasi, joten et voi ainakaan syyttää minua siitä, että aina sensuroisin ne. Jos niissä kirjoituksissasi olisi jotain erityisen kiinnostavaa, niin sitten voisi harkita säästämistä, mutta eipä ne edes hirveesti keskustelua herätä (mikä on kai tämän forumin tarkoitus), joten en näe mitään syytä, miksi aiheeseen kuulumattomat kirjoitukset pitäisi jättää tänne.
Jos yhden jättäisi, niin sitten pitäisi jättää kaikki, ja sitten tämä ei olisi enää USKONTO-palsta.
Ja tämä oli muuten taas hyvä esimerkki siitä, että kirjoituksesi ovat hieman sekavia... tai sitten minulla tod on pienet aivot enkä tajua niitä :P
Subjektiivinen positivismi differentoidaan objektiivisesta pluralismista. Objektiivinen pluralismi voidaan integroida ja differentoida mihintahansa subjektiin. Subjektiivista positivismia ei voida integroida objektiin.
Ainetta ei ole olemassa, muutoin kuin aistihavaintojemme hengen muotoina. Siten kaikki aistihavainnot ovat puhetta. Jumala on siinä, mikä on tulossa ja liikkeessä. Siten tullut ja jähmettynyt on liikkeen vastaista, kuten kaikki uskonnot.
Kreationistinen malli on filosofia siinä missä kehitysoppikin, sillä erotuksella, että kreationistisessa mallissa ihmiskunnan kehitys on vasta lapsen asteella. Kehitysopissa ei ole päämäärää, sillä apinaihminen kehittyy moderniksi ihmiseksi kokien maailmantuskan uulkopuolisena havannoitsijana. Kreationistessa mallissa lapsi kehittyy aikuiseksi kokien omakohtaisesti maailmantuskan ja yhtyen siihen, mikä on tulossa ja liikkeessä. Ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen maailman ristiriita aiheuttaa maailmankaipuun, ideaoppisen omantunnon. Maailmankaipuu osoittaa suunnan, minkä seurauksena on maailmantuska. Maailmantuskasta pääsee eroon, kun sille annetaan symbolinen ulottuvuus eli intellektuellinen muotokieli.
Korkeinkaan oppiarvo ei ole merkki siitä, että ymmärrettäisiin maailmankaipuu ja ideaoppi, vaan ainostaan puuhastellaan lukeneisuuden ja tottuneisuuden pohjalta systeemien ja prinsiippien taitavina seppinä sekä osoitetaan luontaista taipumusta kategoriointiin tai mittaamiseen. Näitä puuhastelijoita ovat vaikkapa metropoliitta Ambrosius ja hänen valittunsa, tieto-finlandia Esko Valtaoja. Missä ovat nykyajan filosofit, jotka ovat ratkaisevalla tavalla puuttuneet korkean politiikan, modernin tekniikan, liikenteen, kansantalouden kehitykseen sekä suuren teollisuuden kysymyksiin tai saavuttaneet mainetta runoilijoina. Antiikin filosofit olivat pääsääntöiseti kaikkea tuota ja he harrastivat runoutta, sillä heille runous oli kokonaan toisesta maailmasta.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Olen mallintanut vaihtoehtoisen kreationistisen teorian vallitsevalle darwinilaiselle kehitysopille. Mallini pääteesit ovat, että maapallo on luotu syntiinlankeemuksen jälkeen (1) ja että luonto on ihmisen sisäpuolella ja että luonto on ihmisen ulkopuolella (2). Kehitys on näiden kahden luonnon vuorovaikutussuhde.
1. Syntiinlankeemus = Samanaikainen orgasmi ja hedelmöittyminen
2. Luominen = Syntyminen
3. Vedenpaisumus = Uudestisyntyminen, mikä on henkinen orgia, jonka perusteella Jeesus harrasti seksiä Marian kanssa.
4. Jeesus = Jumalan Poika. Kolminaisuusoppi on harhaoppi
5. Luomakunnan synnytystuskat = Ihmiskunnan historia
6. Viikunapuun vihertyminen = Tuhatvuotinen valtakunta
7. Tuhatvuotinen valtakunta = Uudestisyntyneet hallisevat maailmaa. Ylöstempaaminen on harhaoppi.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
Kuules...
Täältä saattaisit paremmin saada arvoistasi palautetta :
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php
Tästä näkee hyvin kykysi keskustella. I rest my case (lasken keissini tähän:).