Talvisota kaikkine onnettomuuksineen ja sitten sodan päättänyt Moskovan rauha kaikkine tulkintaerimielisyyksineen toi myös NL:lle taloudellisiakin etuja. Sopimus kuitenkin laadittiin ilmeisesti aikamoisella kiireellä ja monet yksityiskohdat jätettiin sovittaviksi myöhemmin.
Viktor Vladimirov kirjassaan "kohti talvisotaa" kertoilee etenkin tästä lisäpöytäkirjan kuudennen kohdan tulkintaerimielisyyksistä suomalaisten ja venäläisten kesken ihan mielenkiintoisia näkökulmia.
Paasikivi oli siinä uskossa että Neuvostoliitto haki Suomen sodan osalta vain ja ainoastaan omien turvallisuuskysymyksiensä ratkaisemista. Sen takia hän ei oikein ymmärtänyt miksi esimerkiksi Enson teollisuusalue piti luovuttaa NL:lle, koska hänen mielestään sillä ei olisi mitään merkitystä suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle mutta taas meidän taloudelle sillä on aivan eri kokoluokan merkitys. No Enso meni. Niinkuin Paasikivikin joutui merkitsemään lakonisesti päiväkirjaansa.
Mutta talvisodan päättäneellä Moskovan rauhalla ja etenkin muutamalla paljonkin erimielisyyksiä aiheuttaneella pykälällä oli kyllä muitakin merkityksiä venäläisille kuin pelkkä turvallisuustarpeitten tyydyttäminen. Kun kerran Molotovista on kyse neuvottelukumppanina niin pitäähän sopimuksesta löytyä myös lisä-
pöytäkirja ja tällä kertaa ei edes salainen. Lisäpöytäkirjan 6:ssa artiklassa oli sitten maininta suomalaisten luovutetuilta alueilta siirtämää irtaimistoa ja erityisesti koneistoa koskeva kysymys. Tämän artiklan mukaan oli joukkojen vetäytyessä uusille rajoille huolehdittava siitä että mitään vahinkoa ei
tehty laitoksille eikä niiden koneistolle.
Suomalaisten tulkinta oli että tämä ehto koski ainoastaan niitä alueita ,jotka olivat suomalaisten joukkojen hallussa 13.3.1940 ja että se sallisi sellaisen yksityisen omaisuuden
kuten pienien koneiden ja muun siirrettävissä olevan kaluston poisviemisen. Tästä Upton mainitsee että suomalaistulkinta olisi ollut väärä koska sopimus näyttää kyllä tarkoittaneen ,että teollisuuslaitokset oli jätettävä sellaisena
kuin ne olivat 13.3.1940.
Venäläiset taasen esittivät suomalaisille pitkän luettelon poisviedystä omaisuudesta ja vaativat niiden palauttamista. Venäläisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen suomalaisille alkoi selviämään että venäläisosapuoli itse-
asiassa vaati luovutettujen alueiden palauttamista entiselleen siihen kuntoon, missä ne olivat olleet vihollisuuksien alussa, lukuunottamatta sodan aiheuttamia vaurioita. Siis kaikki sodan aikana siirretyt koneet ja muut laitteet piti myös lähettää takaisin.
Kova neuvottelukierros suomalais-venäläisen sekakomitean osalta johti jonkinlaisiin "yhteisymmärryksiin" ja ainakin saa-
tiin jonkinlainen kokonaiskuva suuruusluokasta ja asioista mitä venäläiset vaativat. 11.11.-40 Molotoville raportoitiin että suoma-
laiset olivat sitoutuneet palauttamaan Karjalasta ja Hangosta viedyn kaluston sekä korvaamaan aiheutetun hävityksen. Esittivät suomineidolle 94 miljoonan ruplan eli reilun miljardin markan korvausvaatimuksia. Ensimmäiset vaatimuksetkin
olivat kyllä huomattavasti korkeampia 145 milj ruplaa. Eli luvut kertoivat sen että NL yritti "vetää kotiinpäin" sopimuksessa ja ulottaa vaatimuksensa ennen vihollisuuksien lop-
pumista pois siirrettyyn omaisuuteen. Suomen tarjous oli tammikuusa -41 sitten 8 milj. ruplaa niiden vahinkojen korvaukseksi jotka olivat sattuneet ennen 13.3.-40. NL oli suomalaisten tulkinnan mukaan velkaa suomelle ennen
13.3.-40 poisviedyn ja sittemmin vapaaehtoisesti palautetun omaisuuden korvauksesta joten suomalaisten mielestä velka-asia kääntyikin niin että venäläiset olivatkin velkaa Suomelle 38 milj ruplaa. Tästä riideltiin ja minkään-
laiseen yhteisymmärrykseen ei päästy ja sittemmin jatkosota keskeytti tämänkin riitakysymyksen käsittelyn.
Noh varsinaisia tavaroita siis suomalaiset joutuivat palauttamaan kaikenkaikkiaan 802 rautatievaunullista kalustoa. Vetureita n.80, parituhatta rautatievaunua ja satakunta
autoa. Venäläisasiantijat arvostivat korkealle nimenomaan nämä veturit ja rautatievaunut, sähkömoottorit ja erlaiset pumput joita palautettiin yli 3000 kpl. Lisäksi arvos-
tettiin korkealle selluloosa ja paperitehtaiden koneet ja laitteet. Näiden lisäksi NL sai n.150 tonnia lyijyä, 7kg kultaa ja platinaa ja 20 tn elohopeaa. Nämä auttoivat käynnistämään Karjalassa 25 tuotantolaitosta joiden arvoksi venäläiset laskeskelivat n.1,5 miljardia ruplaa.
Karjalassa jälleenrakennettiin ja käynnistettiin mm. miljardin ruplan arvoiset selluloosa- ja paperitehtaat joiden kapasiteetti oli pelkästään selluloosan osalta saman verran kuin koko Neuvostoliiton selluloosan tuotanto oli v.-39.
Valkaistun korkealaatuisen selluloosan tuotantoa venäläiset laskeskelivat saavansat näistä tehtaista kaksinkertaisen määrän siihen verrattuna mitä koko Neuvostoliitto oli tuottanut siihen mennessä vuosittain.
Erityisesti Vladimirov mainitsee tekosilkkiä,kelmua ja tekovillaa valmistavan tehtaan (mikäpä lienee nimeltään?)joka oli viimeisen teknologian mukaan koneistettu ja sen
pohjalta ilmeisesti ainakin ajateltiin lähteä kehittämään koko viskoosin tuotantoa muualla Neuvostoliitossa.
Lisänä sitten vesivoima joka tuli erityiseen tarpeeseen juuri tällä Neuvostoliiton kulmalla. Leningradin miljoonakaupunki oli siihen aikaan jatkuvassa energiapulassa joka tietysti
oli sodan aikana jatkuvasti vain kärjistynyt, mutta Leningrad oli kärsinyt energiapulasta jo pitkään ennen talvisotaakin. Tähän tarpeeseen löytyi sitten ratkaisu tästä käydystä so-
dasta. NL:lle siirtyi Vuoksella sijaitseva Rouhialan vesivoimala joka riitti tyydyttämään koko Leningradin energiatarpeen.
Niin mitenhän tässä oikein kävi? Sopimustulkinnat ja erityisesti minkäänlaisen suurpiirteisyyden osoittamattomuus näissä taloudellisissa asioissa saattaa kertoa omalta osaltaan myös siitä että ahneus alkoi kasvaa syödessä. Turvallisuusnäkökohdat tulivat varmasti tyydytetyksi tässä sopimuksessa mutta tulkinnoilla sitten aloitettiin tyydyttämään myös näitä taloudellisia puolia joka tuskin oli sodan varsinainen syy.
lähteinä ainakin tuo Vladimirovin "kohti talvisotaa" Uptonin "välirauha" ja V.N.Barysnikovin artikkeli "talvisota - NL:n puolustusteollisuuden koetinkivi"
Viktor Vladimirov kirjassaan "kohti talvisotaa" kertoilee etenkin tästä lisäpöytäkirjan kuudennen kohdan tulkintaerimielisyyksistä suomalaisten ja venäläisten kesken ihan mielenkiintoisia näkökulmia.
Paasikivi oli siinä uskossa että Neuvostoliitto haki Suomen sodan osalta vain ja ainoastaan omien turvallisuuskysymyksiensä ratkaisemista. Sen takia hän ei oikein ymmärtänyt miksi esimerkiksi Enson teollisuusalue piti luovuttaa NL:lle, koska hänen mielestään sillä ei olisi mitään merkitystä suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle mutta taas meidän taloudelle sillä on aivan eri kokoluokan merkitys. No Enso meni. Niinkuin Paasikivikin joutui merkitsemään lakonisesti päiväkirjaansa.
Mutta talvisodan päättäneellä Moskovan rauhalla ja etenkin muutamalla paljonkin erimielisyyksiä aiheuttaneella pykälällä oli kyllä muitakin merkityksiä venäläisille kuin pelkkä turvallisuustarpeitten tyydyttäminen. Kun kerran Molotovista on kyse neuvottelukumppanina niin pitäähän sopimuksesta löytyä myös lisä-
pöytäkirja ja tällä kertaa ei edes salainen. Lisäpöytäkirjan 6:ssa artiklassa oli sitten maininta suomalaisten luovutetuilta alueilta siirtämää irtaimistoa ja erityisesti koneistoa koskeva kysymys. Tämän artiklan mukaan oli joukkojen vetäytyessä uusille rajoille huolehdittava siitä että mitään vahinkoa ei
tehty laitoksille eikä niiden koneistolle.
Suomalaisten tulkinta oli että tämä ehto koski ainoastaan niitä alueita ,jotka olivat suomalaisten joukkojen hallussa 13.3.1940 ja että se sallisi sellaisen yksityisen omaisuuden
kuten pienien koneiden ja muun siirrettävissä olevan kaluston poisviemisen. Tästä Upton mainitsee että suomalaistulkinta olisi ollut väärä koska sopimus näyttää kyllä tarkoittaneen ,että teollisuuslaitokset oli jätettävä sellaisena
kuin ne olivat 13.3.1940.
Venäläiset taasen esittivät suomalaisille pitkän luettelon poisviedystä omaisuudesta ja vaativat niiden palauttamista. Venäläisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen suomalaisille alkoi selviämään että venäläisosapuoli itse-
asiassa vaati luovutettujen alueiden palauttamista entiselleen siihen kuntoon, missä ne olivat olleet vihollisuuksien alussa, lukuunottamatta sodan aiheuttamia vaurioita. Siis kaikki sodan aikana siirretyt koneet ja muut laitteet piti myös lähettää takaisin.
Kova neuvottelukierros suomalais-venäläisen sekakomitean osalta johti jonkinlaisiin "yhteisymmärryksiin" ja ainakin saa-
tiin jonkinlainen kokonaiskuva suuruusluokasta ja asioista mitä venäläiset vaativat. 11.11.-40 Molotoville raportoitiin että suoma-
laiset olivat sitoutuneet palauttamaan Karjalasta ja Hangosta viedyn kaluston sekä korvaamaan aiheutetun hävityksen. Esittivät suomineidolle 94 miljoonan ruplan eli reilun miljardin markan korvausvaatimuksia. Ensimmäiset vaatimuksetkin
olivat kyllä huomattavasti korkeampia 145 milj ruplaa. Eli luvut kertoivat sen että NL yritti "vetää kotiinpäin" sopimuksessa ja ulottaa vaatimuksensa ennen vihollisuuksien lop-
pumista pois siirrettyyn omaisuuteen. Suomen tarjous oli tammikuusa -41 sitten 8 milj. ruplaa niiden vahinkojen korvaukseksi jotka olivat sattuneet ennen 13.3.-40. NL oli suomalaisten tulkinnan mukaan velkaa suomelle ennen
13.3.-40 poisviedyn ja sittemmin vapaaehtoisesti palautetun omaisuuden korvauksesta joten suomalaisten mielestä velka-asia kääntyikin niin että venäläiset olivatkin velkaa Suomelle 38 milj ruplaa. Tästä riideltiin ja minkään-
laiseen yhteisymmärrykseen ei päästy ja sittemmin jatkosota keskeytti tämänkin riitakysymyksen käsittelyn.
Noh varsinaisia tavaroita siis suomalaiset joutuivat palauttamaan kaikenkaikkiaan 802 rautatievaunullista kalustoa. Vetureita n.80, parituhatta rautatievaunua ja satakunta
autoa. Venäläisasiantijat arvostivat korkealle nimenomaan nämä veturit ja rautatievaunut, sähkömoottorit ja erlaiset pumput joita palautettiin yli 3000 kpl. Lisäksi arvos-
tettiin korkealle selluloosa ja paperitehtaiden koneet ja laitteet. Näiden lisäksi NL sai n.150 tonnia lyijyä, 7kg kultaa ja platinaa ja 20 tn elohopeaa. Nämä auttoivat käynnistämään Karjalassa 25 tuotantolaitosta joiden arvoksi venäläiset laskeskelivat n.1,5 miljardia ruplaa.
Karjalassa jälleenrakennettiin ja käynnistettiin mm. miljardin ruplan arvoiset selluloosa- ja paperitehtaat joiden kapasiteetti oli pelkästään selluloosan osalta saman verran kuin koko Neuvostoliiton selluloosan tuotanto oli v.-39.
Valkaistun korkealaatuisen selluloosan tuotantoa venäläiset laskeskelivat saavansat näistä tehtaista kaksinkertaisen määrän siihen verrattuna mitä koko Neuvostoliitto oli tuottanut siihen mennessä vuosittain.
Erityisesti Vladimirov mainitsee tekosilkkiä,kelmua ja tekovillaa valmistavan tehtaan (mikäpä lienee nimeltään?)joka oli viimeisen teknologian mukaan koneistettu ja sen
pohjalta ilmeisesti ainakin ajateltiin lähteä kehittämään koko viskoosin tuotantoa muualla Neuvostoliitossa.
Lisänä sitten vesivoima joka tuli erityiseen tarpeeseen juuri tällä Neuvostoliiton kulmalla. Leningradin miljoonakaupunki oli siihen aikaan jatkuvassa energiapulassa joka tietysti
oli sodan aikana jatkuvasti vain kärjistynyt, mutta Leningrad oli kärsinyt energiapulasta jo pitkään ennen talvisotaakin. Tähän tarpeeseen löytyi sitten ratkaisu tästä käydystä so-
dasta. NL:lle siirtyi Vuoksella sijaitseva Rouhialan vesivoimala joka riitti tyydyttämään koko Leningradin energiatarpeen.
Niin mitenhän tässä oikein kävi? Sopimustulkinnat ja erityisesti minkäänlaisen suurpiirteisyyden osoittamattomuus näissä taloudellisissa asioissa saattaa kertoa omalta osaltaan myös siitä että ahneus alkoi kasvaa syödessä. Turvallisuusnäkökohdat tulivat varmasti tyydytetyksi tässä sopimuksessa mutta tulkinnoilla sitten aloitettiin tyydyttämään myös näitä taloudellisia puolia joka tuskin oli sodan varsinainen syy.
lähteinä ainakin tuo Vladimirovin "kohti talvisotaa" Uptonin "välirauha" ja V.N.Barysnikovin artikkeli "talvisota - NL:n puolustusteollisuuden koetinkivi"
Vastaukset 6
Vanhimmat
Leningradin sotateollisuus tarvitsi pikaisesti lisää sähköä, ja selluloosaa tykkiruudin valmistukseen. Stalin tiesi, että isosota oli tulossa, oli helponpi varastaa kuin itse rakentaa. Ilmari Susiluoto on kirjoissaan, Pieni Pietarikirja ja Pieni Karjalakirja, käsitellyt seikkaperäisesti asiaa.
..tsekata jos jostakin käsiin saa noita susiluodon kirjoja. Ei kai ne nyt kuitenkaan tuota sotaa ihan noiden taloudellisten seikkojen perusteella aloitellut vaikka arvokasta omaisuuttahan sieltä haaviin tarttuikin ...taisivat vain tulla siinä ohessa ja mielestäni selkeästi asian osoittaa se että näistä väännettiin kättä nimenomaan näissä tulkinnoissa rauhansopimuksen teon jälkeen.
..Molotohvi kun se sano että tämä rauhansopimus ratkaisi kaikki ongelmat suomaen ja neuvostoliiton kesken? Tuosta sopimuksestahan ne ongelmat vasta alko näköjään.
..noista satavarmasti tietää. Ehkä olivat venäläisetkin ensin alkuun helpottuneita kuitenkin päästessään irti edes kohtuullisella kunnialla tuosta sodasta. Kiireessä kun väsätätään niin roiskuuhan siinä. Maailma ja tilanteet muuttuivat siihen aikaan kovin nopeasti. Aivan varmaa kuitenkin on se että tuosta sopimuksesta tosiaankin koitui vaikeuksia kummallekin osapuolelle.
Saksan kaa yhdessä aletaan ottaa karjalaa takaasiin.
Välirauhaan valmistautumista kaikki oli.
..ainakin Ylikangas on tulkinnut tuon rauhanteon. Suomi olisi jo silloin siis valinnut puolensa ja veikannut rohkeasti voittajaa joka olisi ollut siis Saksa. Ei kuitenkaan kaikki vaan aika pieni piiri olisi ollut vihittynä tuohon asiaan, lähinnä Ryti, Tanner ja Kivimäki näistä poliitikoista. Ylikankaan tulkinnan mukaan jopa Mannerheimiä ei olisi heti vihitty tuohon salaisuuteen...
Toki täytyy muistaa että on useita muitakin seikkoja miksi Moskovan rauhaa pidettiin jonkinlaisena välirauhana tästä Göringin viestistä ja sitä kautta saaduista Saksan lupauksista huolimatta.